on ihan älyttömän hyvä eli siis Hear My Call.
Tykästyin ensikuulemalta siihen!!
Tykästyin ensikuulemalta siihen!!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se "hurmio", minkä koin, kun Ari esiintyi Idols-kilpailussa jäi kyllä kokematta Arin levyä kuunnellessani.
En osaa sanoa, mikä siinä levyllä mättää, mutta ei kuulosta hyvältä.
Onko levyä mainostettu niin paljon, että maku on jo mennyt, vai mikä on, kun ei kuullosta yksinkertaisesti miltään.
SE JOKIN PUUTTUU.
en ole muita kappaleita kys. levyltä kuullutkaan eli en osaa sanoa millainen kokonaisuus on. Yleisesti ottaen tykästyn vain yhteen tai kahteen kappaleeseen/ esittäjä. Ainoa poikkeus on YÖ. YÖtä kuuntelee aina koko levyn täydeltä!! Aivan mahtavaa !!
tulleet virsien kaltaisiksi. Pitkää,venyvää ja pateettista. Toistavat vain samoja juttuja joka kappaleessa. Ovat äijät tulleet vanhoiksi, ei vain jaksa enää kuunnella.
mutta ei tollasta jaksa kuunnella. Fiilikset laskee. Tekee mieli hypätä järveen tollasen kuuntelun jälkeen.
levylleen sen Kilpi yhtyeen kappaleen jonka esitti idolssissa niin se oli tosi cool
keikoilla voi vetää, jos kansa vaatii.