Lopunajan tapahtumat ja pedonmerkki
Adventtiopin mukaan pedonmerkki olisi annettu n. 200-luvulla jKr. 200-luku ei ole lopunaikaa.
Kirkkoraamattumme kertoo että pedon merkki annetaan lopunajan tapahtumissa.
Adventistien lopunaika on alkanut jo 200-luvulla.
Toiseksi myös meidän Pyhä Raamattumme sanoo että pedonmerkki liittyy ostamiseen ja myymiseen.
Adventtiteologia kieltää jyrkästi tämän.
Tutkivan tuomion 1844-oppia ei ole Raamatussa ja sen ovat todenneet monet adventistiteologit.
Uskon Raamattuun mieluummin kuin adventistisiin tulkintoihin ja selittelyihin mutta miten on sinun sielusi laita?
Ellen White on väärä profeetta joka eksyttää valitutkin koska yksikään hänen parista tuhannesta profetiasta ei ole totetunut.
ADVENTISMI EKSYTTÄÄ

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.