Muista

Murhasi 3-vuotiaan vakuutusrahojen tähden
12.6.2007 13:19

Isäpuoli on syytteessä Ashley McLellanin kylmäverisestä murhasta Yhdysvalloissa.

Ashley McLellan kuoli joulukuun alussa vuonna 2003. Aluksi kuolemaa pidettiin vahinkona. Tytön uskottiin pudonneen vahingossa uima-altaaseen ollessaan kotosalla isäpuolensa Joel Zellmerin kanssa.

Paikalle hälytetyt pelastusmiehet eivät voineet enää auttaa tyttöä, joka menehtyi sairaalassa.

Ashleyn äiti ei kuitenkaan niellyt Zellmerin tarinaa hukkumisesta. Nyt yli kolme vuotta jatkuneiden tutkimusten jälkeen Zellmeriä vastaan on pystytty nostamaan syyte murhasta.

Zellmerin motiivi olivat vakuutusrahat. Hän oli ottanut Ashleylle 200 000 dollarin henkivakuutuksen vain muutama päivä ennen tytön kuolemaa.

Myös muita uhreja

Aviossa Ashleyn äidin kanssa Zellmer oli ehtinyt olla vain 88 päivää.

- Zellmer käytti hyväkseen luottamustani ja toivoani, Ashleyn äiti sanoi.

Zellmer on syytteen mukaan systemaattisesti valinnut uhreikseen yksinhuoltajaäitejä, ottanut vakuutuksia näiden lapsille ja vähän tämän jälkeen vahingoittanut näitä saadakseen rahat itselleen.

Zellmerin kylmyys ja raakuus järkyttävätkin amerikkalaisia.

- Monet meistä pienen lapsen yksinhuoltajaäideistä toivovat löytävänsä uuden elinkumppanin ja lapselle hyvän isähahmon, Ashleyn aiti sanoi.

Zellmer kiistää syyllisyytensä.

IL
0143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vakuuttaa kirjoitti:

Murhasi 3-vuotiaan vakuutusrahojen tähden
12.6.2007 13:19

Isäpuoli on syytteessä Ashley McLellanin kylmäverisestä murhasta Yhdysvalloissa.

Ashley McLellan kuoli joulukuun alussa vuonna 2003. Aluksi kuolemaa pidettiin vahinkona. Tytön uskottiin pudonneen vahingossa uima-altaaseen ollessaan kotosalla isäpuolensa Joel Zellmerin kanssa.

Paikalle hälytetyt pelastusmiehet eivät voineet enää auttaa tyttöä, joka menehtyi sairaalassa.

Ashleyn äiti ei kuitenkaan niellyt Zellmerin tarinaa hukkumisesta. Nyt yli kolme vuotta jatkuneiden tutkimusten jälkeen Zellmeriä vastaan on pystytty nostamaan syyte murhasta.

Zellmerin motiivi olivat vakuutusrahat. Hän oli ottanut Ashleylle 200 000 dollarin henkivakuutuksen vain muutama päivä ennen tytön kuolemaa.

Myös muita uhreja

Aviossa Ashleyn äidin kanssa Zellmer oli ehtinyt olla vain 88 päivää.

- Zellmer käytti hyväkseen luottamustani ja toivoani, Ashleyn äiti sanoi.

Zellmer on syytteen mukaan systemaattisesti valinnut uhreikseen yksinhuoltajaäitejä, ottanut vakuutuksia näiden lapsille ja vähän tämän jälkeen vahingoittanut näitä saadakseen rahat itselleen.

Zellmerin kylmyys ja raakuus järkyttävätkin amerikkalaisia.

- Monet meistä pienen lapsen yksinhuoltajaäideistä toivovat löytävänsä uuden elinkumppanin ja lapselle hyvän isähahmon, Ashleyn aiti sanoi.

Zellmer kiistää syyllisyytensä.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu