Olen pienen pojan kummitäti. Poika on nyt kahden. Hän ei puhu kuin muutaman sanan, askel on haparoivan oloista ja kun hänelle puhuu (kuka tahansa) on kuin puhuisi tyhjälle = lapsi ei reagoi millään lailla eli on kuin omassa maailmassaan. Pojan kohta kouluikäisellä isoveljellä on diagnisoitu lievä autismi ja ADHD. Siskolla taas on koulussa oma kouluavustaja koska jotain häiriötä on hänelläkin = kovin on sulkeutunut tyttö. Vanhemmat eivät tunnu huomaavan että kaikki ei liene aivan kohdallaan juniorinkaan kohdalla. En tiedä miten asiasta puhuisi kummilapsen äidille. Eräs naapuri oli ystävällisesti yrittänyt asiasta keskustella, että olisiko hyvä tutkituttaa poika; sen jälkeen tuota naapuria ei enää tervehditä ja häntä vihataan "huonona ihmisenä joka puuttuu heidän asioihin". Tilanne on hankala sillä ajattelen tässä vain kummilapseni parasta. Aikainen diagnoosi kun olisi kaikkien parhaaksi. Pienellä maaseutupaikkakunnalla ei asiaan perehtynyttä lääkäriä varmaan ole ja siksi neuvola yms. käynnit ovat olleet kai hyvin ylitsemalkaisia koska siellä ei ole asiaan (luultavasti) mitään huomiota kiinnitetty.
Mitä voin tehdä?
Mitä voin tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
*on kuin puhuisi tyhjälle = lapsi ei reagoi millään lailla eli on kuin omassa maailmassaan*
Tuo lause tekee paljon..
On tietysti tosi paha mennä "ulkopuolisena" ja alkaa ehdotteleen pienen lapsen perusteellista tutkimista autismin pelossa. Varmasti vanhemmilla on suuret toiveet siitä että olisivat tällä kertaa saaneet täysin "terveen" ja "normaalin" lapsen.
Sinuna kuitenkin ottaisin asian puheeksi piakkoin lapsen vanhempien kanssa. Aikainen kuntoutuksen aloitus on todellakin kaiken A ja O !
Mitään muuta et pysty tekemään.. Kumma jos neuvolassa ei ole kiinnitetty huomiota lapsen poissaolevuuteen? No viimeistään vuoden päästä varmasti alkaa hyrrät pyörimään jos tilanne sama!
koska vanhemmalla lapsella on jo diagnoosi, niin kyllä tämä nuorempikin sen varmaan saa jos on tarvetta. Eli kyllä neuvolassa kuitenkin seulotaan näitä sairauksia. Vanhemmat eivät välttämättä halua nähdä lastaan "sairaana", vaikka hänellä olisikin jotain "vikaa".
Mielestäni suuri apu minkä voisit tehdä olisi, jos sinulla on resursseja, niin yrittäisit luoda kontaktin kummilapseesi. Leikkisit hänen kanssaan, yrittäisit saada reagoimaan, esim. antamalla lelun lahjaksi. Vaikka lapsi ei osaa ulkoisesti reagoida, hän varmaankin tuntee iloa lahjasta, niinhän muutkin parivuotiat tuntevat.
Eri asia on jos vanhemmat laiminlyövät lasta/lapsiaan. Silloin olisit mielestäni velvollinen tekemään lastensuojeluun ilmoituksen.
valkenee vanhemmille. kannettu vesi ei kaivossa pysy, eli turha asiaa on tuputtaa vanhemmille jos kerta eivät itse tunnu olevan huolissaan. voihan lisäksi olla, että kun perheen muillakin lapsilla on kehityshäiriöitä, niin eivät vanhemmat tiedä millainen normaalin lapsen kehitystahti on. kertomasi perusteella kummilapsessasi tuntuu kyllä jotain vialla olevan, itse veisin jo omani ja lujaa tutkimuksiin. mutta, kuten jo sanoin... ei kannata puuttua asiaan. jos vaikka vanhemmilla olisikin aavistus ongelmista, voi totuuden myöntäminen olla karvas pala. kenties he laittoivat kaiken toivonsa terveen lapsen saamiseksi tämän viimeisen kohdalla, ja asian kieltäminen ja "silmien ummistaminen" on eräänlainen suojautumiskeino totuudelta.
Sinä siis et tiedä varmaksi, onko neuvolassa kiinnitetty huomiota lapsen kehityksessä oleviin ongelmiin, vaan ihan mutu-pohjalta arvelet, että koska paikkakunta on pieni, ei neuvolan terkkari voi huomata lapsen kehityksessä olevia poikkeamia?
Aika monille vanhemmille se vain on niin kova paikka, kun lapset eivät ole "normaaleja", että heidän on todella vaikea puhua siitä.
Jos keskustelua haluat aiheesta, kannattaisi varmaan alkaa juttelemaan isompien lasten jutuista, mm. miten silla kohta kouluun menevällä se ADHD jaautismi ilmenevät jne. Ja jos keskusteluun alkaa tulla luottavaista sävyä, kysyä, eroaako kuopuksen kehitys paljonkin isompien sisarustensa kehityksestä saman ikäisenä ja mitä mieltä neuvolassa ovat asiasta.