Jumalan tunteminen on ihmeellistä. Hän kuljettaa omiaan (enimmäkseen) arkipäivän keskellä ja opettaa siellä Pyhän Hengen kautta ihmisille niitä totuuksia, mitä Raamatun sana on täynnä.
Me ihmiset emme vain haluaisi kokea arkea, koska sehän on tylsää meidän mielestämme.Me mieluusti tukahdutamme ne lempeät kuiskaukset sisimmästämme, koska ne kehoittavat epäitsekkyyteen. Sitävastoin me haluaisimme mieluummin ainaista juhlaa, menestystä ilman panostusta.
Missä se arkipäivän usko näkyy tai missä sitä voi oppia parhaiten:
- naapuri ei suostu sanomaan päivää, vaikka on jo vuositolkulla asuttu rinnakkain: annanko hänen olla oma itsensä ja itsekseni rukoilen ja siunaan häntä, että hänellä ja hänen perheellään menisi paremmin vai olenko katkera hänelle?
- puoliso ei vain muutu, hän tekee aina vain samat ärsyttävät jutut kerta toisensa jälkeen, vaikka niistä on huomautettu satoja kertoja.
Myönnänkö, että on minussakin ärsyttäviä piirteitä, joita on vaikea toisen sietää enkä näin ajateltuani päästäkään kaikkea sitä ikävää suustani, mitä haluaisin sanoa?
- kaupungissa on ruuhkaa ja ihmiset kärttyisiä. Huomaanko sitä väsynyttä vanhusta tai odottavaa äitiä takanani jonossa ja helpotan hänen oloaan luovuttamalla paikkani vai pidänkö kiinni itsepintaisesti vuorostani?
Näitähän voisi keksiä vaikka kuinka paljon ja joka päivä. Joka päivä on valintoja edessä.
Haluanko kulkea sitä tietä, mitä Jumala viitoittaa - rakkauden ja lempeyden tietä vai ruokinko itsekästä minääni mieluummin.
Kukaanhan ei ole täydellinen ja Jumala sen varsin hyvin tietää,mutta silti Jumala Pyhän Henkensä kautta puhuu jatkuvasti omilleen näistä valinnoista.
Me ihmiset emme vain haluaisi kokea arkea, koska sehän on tylsää meidän mielestämme.Me mieluusti tukahdutamme ne lempeät kuiskaukset sisimmästämme, koska ne kehoittavat epäitsekkyyteen. Sitävastoin me haluaisimme mieluummin ainaista juhlaa, menestystä ilman panostusta.
Missä se arkipäivän usko näkyy tai missä sitä voi oppia parhaiten:
- naapuri ei suostu sanomaan päivää, vaikka on jo vuositolkulla asuttu rinnakkain: annanko hänen olla oma itsensä ja itsekseni rukoilen ja siunaan häntä, että hänellä ja hänen perheellään menisi paremmin vai olenko katkera hänelle?
- puoliso ei vain muutu, hän tekee aina vain samat ärsyttävät jutut kerta toisensa jälkeen, vaikka niistä on huomautettu satoja kertoja.
Myönnänkö, että on minussakin ärsyttäviä piirteitä, joita on vaikea toisen sietää enkä näin ajateltuani päästäkään kaikkea sitä ikävää suustani, mitä haluaisin sanoa?
- kaupungissa on ruuhkaa ja ihmiset kärttyisiä. Huomaanko sitä väsynyttä vanhusta tai odottavaa äitiä takanani jonossa ja helpotan hänen oloaan luovuttamalla paikkani vai pidänkö kiinni itsepintaisesti vuorostani?
Näitähän voisi keksiä vaikka kuinka paljon ja joka päivä. Joka päivä on valintoja edessä.
Haluanko kulkea sitä tietä, mitä Jumala viitoittaa - rakkauden ja lempeyden tietä vai ruokinko itsekästä minääni mieluummin.
Kukaanhan ei ole täydellinen ja Jumala sen varsin hyvin tietää,mutta silti Jumala Pyhän Henkensä kautta puhuu jatkuvasti omilleen näistä valinnoista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin olisi viisainta mennä tutkituttamaan se (pää).
Kirjoitit:
"Me ihmiset emme vain haluaisi kokea arkea, koska sehän on tylsää meidän mielestämme.Me mieluusti tukahdutamme ne lempeät kuiskaukset sisimmästämme, koska ne kehoittavat epäitsekkyyteen. Sitävastoin me haluaisimme mieluummin ainaista juhlaa, menestystä ilman panostusta."
Noin ajattelee vain uskovainen, koska hän on luonnostaan itsekäs. Tavallisella maan tallaajalla on evoluution saatossa kehittynyt empatian tunne toisia elollisia kohtaan. Meidän ihmisten on täytynyt fyysisesti heikkoina (ei raateluhampaita, ei valtavaa lihasmassaa) tehdä yhteistyötä jo miljoonien vuosien ajan. Olemmme viimeisen 2 miljoonan vuoden ajan eläneet yhteisöissä, joissa on ollut keskimäärin 150 jäsentä. Toisten auttaminen ja huomioonottaminen on ollut koko yhteisölle ensiarvoisen tärkeää.
tervehdi naapureita. Saa rukoilla, mutta ei ole pakko.