Onko muiden

Onko muiden mielestä 10 käskyä Jumalan ja Jeesuksen tahto?
10298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei pieninkään piirto katoa laista, sanoi Jeesuskin.

Ongelmamme on vaan se, ettemme pysty lakia (eli käskyjä) emmekä Jumalan ja Jeesuksen tahtoa täyttämään. Olemme sen vuoksi ansainneet ikuisen kadotuksen Jumalan läsnäolosta.

Siksi Jumala rakkaudessaan lähetti Jeesuksen, että me ottamalla Hänet vastaan Vapahtajanamme säästyisimme kadotuksesta.
Jeesus on jo kärsinyt ristillä rangaistustuomion meidän puolestamme. Olemme vapaat lain kirouksesta, jos suostumme ottamaan vastaan anteeksiannon Jeesuksen työn tähden.

Lakia tarvitaan, että ensiksi täällä maailmassa olisi kaikkien hyvä elää. Ja ennen kaikkea siksi, että me huomatessamme kyvyttömyytemme täyttää Jumalan tahtoa joudumme sen vuoksi kääntymään Jeesuksen puoleen pyytämään Häntä armahtajaksi ja omaksi Vapahtajaksemme.

http://www.greatcom.org/laws/finnish/

Äänestä
  • Ei pieninkään piirto katoa laista, sanoi Jeesuskin.
    ####
    Sanoi varmaan laista joka laadittiin ennen Häntä ja Jeesuksenitsensä antamana, vai???
    ####

    Ongelmamme on vaan se, ettemme pysty lakia (eli käskyjä) emmekä Jumalan ja Jeesuksen tahtoa täyttämään. Olemme sen vuoksi ansainneet ikuisen kadotuksen Jumalan läsnäolosta.
    ####
    Eikö velvollisuutemme silloin ole asettaa lain rikkoja vastuuseen teoistaa?
    ####

    Siksi Jumala rakkaudessaan lähetti Jeesuksen, että me ottamalla Hänet vastaan Vapahtajanamme säästyisimme kadotuksesta.
    ####
    Tarkoittaako tuo että kaikki rikkomutkset anteeksi annetaan?
    ####

    Jeesus on jo kärsinyt ristillä rangaistustuomion meidän puolestamme. Olemme vapaat lain kirouksesta, jos suostumme ottamaan vastaan anteeksiannon Jeesuksen työn tähden.
    ####
    Siis voi tehdä rikoksia kun vaan uskoo, vai?
    ####

    Lakia tarvitaan, että ensiksi täällä maailmassa olisi kaikkien hyvä elää.
    ####
    Entä toiseksi?
    ####

    Ja ennen kaikkea siksi, että me huomatessamme kyvyttömyytemme täyttää Jumalan tahtoa joudumme sen vuoksi kääntymään Jeesuksen puoleen pyytämään Häntä armahtajaksi ja omaksi Vapahtajaksemme.
    ####
    Jos joku tekee pankkiryöstön ja Jeeukseen uskovana pyytää armoa niin ei joudu vastaamaan tekojaan vankilassa. vai?
    ####

    Äänestä

  • #kysymyksiä# kirjoitti:

    Jeesus antoi rakkauden kaksoiskäskyn.

    ”Eräs kirjanoppinut… kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?" Jeesus vastasi: ’Ensimmäinen on tämä: …Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'.
    Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."
    (Mark.12:28-31)

    Jumalan lain, esimerkiksi rakkauden kaksoiskäskyn rikkoneet (eli me kaikki ihmiset) tuomitaan Jumalan säädösten mukaan. Se, joka ei ota vastaan anteeksiantamusta Jeesuksessa Kristuksessa ja synny uudesti eli tule uskoon, joutuu viimeisellä tuomiolla tuomituksi kadotukseen.

    Maallisten lakien rikkojat tuomitaan maallisessa elämässään kunkin maan lakien mukaisesti. Uskovia koskevat myös maalliset lait.

    Jokainen vastaa teoistaan sekä Jumalan että maallisten tuomioistuinten edessä.

    Maallisen tuomioistuimen määräämä vankilatuomio on ajaltaan rajallinen, korkeintaan elinkautinen.
    Jumalan antama kadotustuomio uskomattomille kestää iankaikkisuuden.

    Juuri siksi Jumala lähetti poikansa Jeesuksen Kristuksen lunastamaan meidät pimeyden vallasta. ja siirtää kaikki Jeesukseen uskovat rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    (Kol.1:13)

    Äänestä

  • syntisiä varten kirjoitti:

    ###
    Noin varmaan on väärennetyn raamatun mukaan!
    Mutta
    Ensinäkin herra on tuossa sama kuin saatana!
    Toiseksi, kristinusko on osoittanut herransa tahdon murhaamalla murhauttamalla koko olemassa olonsa aja Jeesuksen seuraajista alkaen Paavalinkin tuella!
    Osoita ne kristinusko tekemät ja teettämät murhat Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi raamattusi UT:lla.
    Ellet onnistu niin tiedät herrasi!

    Jätetään noin tuomisemis oikeudet Heille joille se kuuluu!

    Miksi uskovia opettaa murhaaja onkohan raamatun kaikki älä tapa käskyt joidenkin raamatusta pois kokonaan.

    Jeesus ei kuollut kaikkien syntien vuoksi vaan heidän puolesta jotka syntiin pakotettaan! Miksi hän muuten olis kaikki käskyt vahvistanut!??!!

    Valehtelet! On kristinuson maita joissa älä tapa käskyn vastaisesti, ei ainoastaan tuomita vaan myös tapetaan kuolemantuomion nojalla.
    On joitakin sivistyneitä maita joissa kuolemaan tuomittu kärsii elinkautisen koska raamatt ei anna ihmiselle oikeutta tappaa.

    Hah!
    Usko esim kristinuskon jumalaan herra saatanaan ei pelasta vaan johtaa harhaan...

    Niinkuin jo sanoin niin Jeesuksen sovitus koskkee kaikkia jotka ovat saatanan toimesta paketettuja tekeen syntiä.
    Kokeilen kertoa esierkin.
    Jos sotaherra pakottaa sotilasta murhaamaan vangin. Ja jos sotamies kieltäytyy niin korkean asemansa voimalla sotaherra antaa sotilaalle valinnan, tapa vanki tai sinä kuolet esimiehen käskyn vastustamisessta.
    Sotamies tappaa vangin vastoin omaa tahtoa pelastaakseen oman henkensä eli syyllisyy älä tapa käskyn rikkomiseen tahtomattaan. Ja sen sotamiehen synnin Jeesus on sovittanut koska hän ei murhannut omasta tahdostaan vaan pakotettiin syntiä tekemään.
    Jos nois ei olisi Jeesuksen sovituksen tarkoitus, niin miksi, siis MIKSI esimerkiksi älä tapa käsky raamatussa on???
    On harhauttajan opetusta että kaikki synnit olis muka sovitettuja!!!
    #####

    Äänestä

  • että niinkö kirjoitti:

    Joh.3:

    16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

    18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

    Äänestä

  • kumoaa vanhan kirjoitti:

    Nyt vaan sattuu olemaan niin, että väärennettä raamattua saatana tahdon mukaan tulkittuna asiat vääristyvät.

    Jeesus sovitti kaikkien HEIDÄN synnit jotka ovat pakotettu syntiä tekemään.
    Mutta
    Sen PAKOTAJAN syntejä ei ymmärtääkseni Jeesus sovittanut koska mitä virkaa olis kaikilla Jeesuksen vahvistamilla Jumalan antamilla käskyillä jos kaikki olis jo sovitettu!???!

    Eli tulee ajatella asioita Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukaisesti sielullisesti ymmärtäen muuten voi tulla harhauttajan harhautetuksia ja joutua huonoille teille!

    Äänestä

Jeesus kehoitti pitämään 10 käskyä ja sen lisäksi rakastamaan muita ihmisiä ja kahdestoista Hänen käskynsä oli lähetyskäsky.

Nuo 12 käskyä ovat ne ainoat, mitä Jeesus antoi.

Ehkä olet huomannut, että on paljon erilailla uskovia uskovaisia, jotka Jeesuksen em. käskyjen lisäksi ovat ottaneet itselleen seurattavikseen paljon muitakni käskyjä, ja ovat sitten koko uskonelämäns sitoneet näiden käskyjen noudattamiseen. Yleensä nämä uskovaiset ovat ns. vanhauskoisia ja eri herätysliikkeisiin kuuluvia. Yksi keskeisimmistä heidän "käskyistään" jonka orjana he ovat, on Raamatun pakonomainen noudattaminen... Heille ei riitä ja kelpaa Jeesuksen 12 käskyä, vaan he haluavat orjailla juutalaistenkin uskontoa ja seurata sen käskyjä. Kuitenkin he seuraavat em. juutalaisen uskonnon käskyjä erittäin valikoiden, eikä suinkaan kaikkia. Toisekseen he ovat kehittäneet itselleen kokonaisen käskyjen sarjan ns. Paavalin kirjeistä ja ovat asettaneet Paavalin käskyjen seuraamisen etusijalle Jeesuksen seuraamisen sijasta.

Mutta, Jeesus antoi vain ne 10 käskyä ja sen lisäksi ne pari muuta :)

Äänestä
  • Anteeksi mutta kai valehtelet!

    Lähetyskäsky sanakin tuli raamattuun väärennettynä 1992 joten kyllä sen taisi tuoda herra saatana!

    Sitä paitsi se ei ole käsky vaan Jeesuksen kehoitus opetuslapsiilleen. Ymmärtääkseni se oli ohje opetuslapsille miten heidän tulee toimia itselleen seuraajia hankkiessa!

    Jos olen väärässä niin faktaa esille!

    Äänestä

  • nyt kai... kirjoitti:

    Anteeksi mutta kai valehtelet!

    Lähetyskäsky sanakin tuli raamattuun väärennettynä 1992 joten kyllä sen taisi tuoda herra saatana!

    Sitä paitsi se ei ole käsky vaan Jeesuksen kehoitus opetuslapsiilleen. Ymmärtääkseni se oli ohje opetuslapsille miten heidän tulee toimia itselleen seuraajia hankkiessa!

    Jos olen väärässä niin faktaa esille!

    Lähetskäskyksi sanomme tätä:
    Matt. 28:18-20 Jeesus sanoi: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ... "

    Em. käskyn "menkää siis ja tehkää..." lisäksi Jeesus antoi toisen uuden käskyn: "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut"

    Näiden kahden em. uuden käskyn lisäksi Hän käski pitämään 10 käskyä.

    Äänestä

  • parasta paprikaa kirjoitti:

    No kerro meille koska se "lähetyskäsky" sanan Jeesus toi kun emme tiedä sitä???
    Se kun tuli vasta 1992 vuoden raamatun väärennökseen niin tapahtuko se 1991 tai mahdollisesti 1813 vai milloin?
    Eli jos sitä ei Jeesus ole tuonut niinkuin väität niin se ei ole Jumalan tai/ja Jeesuksenkaan sanaa vaan raamatun väärentäjän sanaa!
    ###

    Lähetskäskyksi sanomme tätä:
    Matt. 28:18-20 Jeesus sanoi: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ... "

    ###
    Jeesus sanoi että tiedätte kaikki käskyt. Niitä oli silloin tasan kymmenen; älä tee huorin käsky mukaan lukien jonka nyt on raamatun väärentäjä pistanut että saa huorata. Tosin sen tilalle laitto älä tee aviorikosta käskyn mutta tuo muutos saa aikaan sen, että saat huorata ellet ole aviossa ilman että teet syntiä uuden raamatun väärennöksen mukaan.
    ###

    Em. käskyn "menkää siis ja tehkää..."

    ###
    Eli tuo on kehoitus opetuslapsille eikä käsky koska ei Jeesus pakota kasteelle vaan saatana, eikä Jeesus käske ja anna valinnan oikeutta:
    "... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).

    Kaikki nama mahdollisuudet tulkita raamattua on raamatun väärennöksien aiheuttamaa.
    ###

    lisäksi Jeesus antoi toisen uuden käskyn:

    "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut"

    ###
    Rakastaa lähimmäistänne niinkuin itseänne on luonnollisesti selvyys mutta "teille" annettu "käsky" on kuin minulla vielä tutkimatta.
    Mikä raamatun kohta on kyseessä?
    ###

    Näiden kahden em. uuden käskyn lisäksi Hän käski pitämään 10 käskyä.

    ###
    ok!
    ###

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielestä.. kirjoitti:

Onko muiden mielestä 10 käskyä Jumalan ja Jeesuksen tahto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu