Olivatko television synniksi julistamisen takana 1960-luvun alussa yhden ainoan arvovaltaisen, psykopaattisen saarnamiehen ennakkoluuloihin ja tietämättömyyteen perustuneet näkemykset?
Tähän viittaa Nimimerkki Aikalainen:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=1 0&fid=1&pid=29&page=1
Vanhoillislestadiolainen historiantutkija Mauri Kinnunen on todennut, että tunnettu vanhoillislestadiolainen pappi, SRK:n monivuotinen lähetyspuhuja Kullervo Hulkko piti television kieltopäätöstä erehdyksenä jo silloin, kun SRK vuosikokouksessaan Ylivieskassa 1963 päätöksen teki.
Näin Kinnunen kirjoitti Kalevassa 1.10.2006:
"Vanhoillislestadiolaisuus otti kielteisen asenteen television hankkimiseen koteihin vuonna 1963 vuosikokouksessaan. Tuo päätös sai aikoinaan muun muassa liikkeen arvostaman ja monissa tehtävissä käyttämän kirkkoherra Kullervo Hulkon puuskahtamaan: ”Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin.”
1960-luvulta 2000-luvulle, yli 40 vuoden ajan, kymmenet tuhannet vanhoillislestadiolaiset ovat SRK:n vuosikokouksen päätöksen mukaisesti uskoneet television synniksi.
He ovat lisäksi, SRK:lta käskettynä, tuominneet televisiota katselleen ja sen kotiinsa hankkineen sisarensa ja veljensä Saatanan lapseksi. He ovat erottaneet tuhansia keskuudestaan tällä perusteella.
Oliko kaiken sotkun lähtökohta yhden vaikutusvaltaisen, psyykkisesti tasapainottoman saarnaajan inhimillinen ennakkoluuloisuus?
Hänen, oppimattoman maalaismiehen, tiedetään vastustaneen kaikkea uutta tekniikkaa.
Se on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ei hengellisesti.
HS vaikutti vl-liikkeessä 40 vuotta karismaattisena saarnamiehenä ja pitkään myös SRK:n johtokunnassa.
SRK:n tavallisiinukosvaisiin kohdistama kurinpito kiristyi askel askeleelta. TV-kiellosta seuraava askel olivat raatelevat hoitokokoukset.
Tähän viittaa Nimimerkki Aikalainen:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=1 0&fid=1&pid=29&page=1
Vanhoillislestadiolainen historiantutkija Mauri Kinnunen on todennut, että tunnettu vanhoillislestadiolainen pappi, SRK:n monivuotinen lähetyspuhuja Kullervo Hulkko piti television kieltopäätöstä erehdyksenä jo silloin, kun SRK vuosikokouksessaan Ylivieskassa 1963 päätöksen teki.
Näin Kinnunen kirjoitti Kalevassa 1.10.2006:
"Vanhoillislestadiolaisuus otti kielteisen asenteen television hankkimiseen koteihin vuonna 1963 vuosikokouksessaan. Tuo päätös sai aikoinaan muun muassa liikkeen arvostaman ja monissa tehtävissä käyttämän kirkkoherra Kullervo Hulkon puuskahtamaan: ”Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin.”
1960-luvulta 2000-luvulle, yli 40 vuoden ajan, kymmenet tuhannet vanhoillislestadiolaiset ovat SRK:n vuosikokouksen päätöksen mukaisesti uskoneet television synniksi.
He ovat lisäksi, SRK:lta käskettynä, tuominneet televisiota katselleen ja sen kotiinsa hankkineen sisarensa ja veljensä Saatanan lapseksi. He ovat erottaneet tuhansia keskuudestaan tällä perusteella.
Oliko kaiken sotkun lähtökohta yhden vaikutusvaltaisen, psyykkisesti tasapainottoman saarnaajan inhimillinen ennakkoluuloisuus?
Hänen, oppimattoman maalaismiehen, tiedetään vastustaneen kaikkea uutta tekniikkaa.
Se on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ei hengellisesti.
HS vaikutti vl-liikkeessä 40 vuotta karismaattisena saarnamiehenä ja pitkään myös SRK:n johtokunnassa.
SRK:n tavallisiinukosvaisiin kohdistama kurinpito kiristyi askel askeleelta. TV-kiellosta seuraava askel olivat raatelevat hoitokokoukset.
Vastaukset 99
Vanhimmat
Television hankkimista ja katsomista syntinä pitämisellä ei ole minkäänlaisia perusteita Raamatussa. Päinvastoin tällainen yksittäisen laitteen, tai kaikkien ohjelmien "könttänä" syntinä pitäminen on Raamatun sanan vastaista.
Vielä syvemmin syntiin SRK.ssa ja rauhanyhdistyksissä vajottiin kun TV:n perusteella alettiin toisiamme helvetin lapsiksi tuomita!
TV-kiellolla SRK on tehnyt tyhjäksi Jeesuksen kalliin ristinkuoleman.
Jumalan sana opettaa, ettei ulkonaisilla arkielämän tavoilla ole lupa evenkeliumia rajata.
TV-kielto on tyypillinen perinnäissääntö, joita vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen on kertynyt enemmän kuin tarpeeksi.
Jeesus opettaa perinnäissäännöistä Markuksen evankeliumin mukaan:
"Te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan." (Mark. 7:13)
Tällä Jeesus tarkoitti, että ulkonaisten sääntöjen seuraamisesta tehdään evankelimille ehto, vastoin Jumalan tahtoa. Näin tehdään Kirstuksen kärsimys ristinpuulla tyhjäksi ja nostetaan ihmisen käytännön elämään liittyvät teot tarjolle Jumalalle, armon saamiseksi.
Nykyisen vl-kristillisyyden synneiksi ja armon ehdoiksi määritellyt ulkonaiset tavat, kuten televisiokielto, ovat juuri näitä Jeesuksen kiistämiä perinnäistapoja.
Niiden kautta viedään yksittäisen ihmisen omantunnon valta yhteisölle, joka on ottanut oikeudekseen määrittää evankeliumin, kenelle sitä annetaan ja kenelle ei.
Tämä ei ole Raamatun eikä kristinopin mukaista.
Television kielto on sääntö, jonka rikkomisesta uskovainen joutuu ulos siionista, sek ry:njäsenyydestä.
Edes kymmenen käskyn rikkomisesta ei vl-uskovainen joudu automaattisesti ulos suljetuksi. Mutta TV-kiellon rikkomisesta joutuu. Erottamisestahan on SRK:n vuosikokouksen päätös.
Kymmenen käskyä, ja vain ne, ovat Jumalan meille ihmisille antamat käskyt.
SRK menee tv-kiellossaan yli Jumalan käskyjen!!
sano Jumala taivaassa, kun SRK:n touhuja katso.
:-) SRK on tässä päätöksessä paljastunut tavalliseksi hengellistä puuhailua harjoittavaksi epäjohdonmukaisesti toimivaksi porukaksi, joka on sidoksissa johtohenkilöidensä ymmärtämättömyyteen.
Nyt tästä asiasta on tullut yhteisölle vaikea kahle, kun tv-ohjelmia paljon raa'empia, väkivaltaisempia esityksiä ja avointa pornoa tulvii hallitsematta Internetistä.
YLEn TV-ohjelmat, ja kaikkienkin kanavien TV-ohjelmat Suomessa ovat valvottuja ja niiden tulee noudattaa mainonta-, sukupuolisiveellisyys-, lastensuojelu- ym. -lakeja.
Silti analogisen TV-kanavan ohjelmat ovat synti, mutta Internet ei ole synti, SRK:n opetuksen mukaan.
Missä on logiikka?
Siinä on koko "logiikan" pitkä oppimäärä.
Uskovaisten keskuudessa ei ole laajemmin tiedossa, että kyseinen tv-päätös on lestadiolaisuuden ainoa SRK:n vuosikokouksen VIRALLINEN päätös, johon liittyy suora erottamisuhka eli sanktio.
Päätöksen mukaan television kotiin hankkinut uskovainen erotetaan välittömästi rauhanyhdistyksen jäsenyydestä ja kristittyjen yhteydestä. Päätöksen tekstin mukaan: "uskoa tunnustavat television hankkijat katsotaan uskonsa kieltäneeksi ja heidät välittömästi erotetaan rauhanyhdistyksen jäsenyydestä".
Televisiopäätös ei siis ole rinnastettavissa muihin "rakkauden neuvoihin", vaan sen rikkomisesta seuraa uskovaiselle ankara rangaistus.
Tällaisella menettelyllä ei ole perustaa Raamatussa eikä Tunnustuskirjoissa. Tämä päätös tuomitsee kristityn sydämen uskon sen mukaan, mitä teknisiä laitteita hänellä on kotonaan.
Sellainen käytäntö ei ole kuulunut koskaan vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden perinteeseen. TV-kieltoa ei voi perustella "perinteellä" eikä Raamatulla.
Kukaan ei ole irtisanottu netti-tv:n omistamisesta. TV-synti koskee vain analogisien televisioitten omistajia ja heidän erottamisia siionista.
Tarkoitus oli ehkä alussa hyvä mutta seuraukset huonot.
Muistutukseksi että TV päätös ei missään tapauksessa ollut yksimielinen vaan pienen vähemmistön ns. junttaporukan läpi ajama ehdoton rakkauden neuvo.
TV päätös ei perustunut millään tavalla Jumalan sanaan vaan siionin sisällä oleva junttaporukka mm. HS, EL, AP ja monet muut maanviljelijä saarnaajat ottivat Jumalan valtuudet omiin käsiin.
Tämä TV kielto päätös ja kommunismin vastaiseen taisteluun otetut "saarnarahat" olivat alkusoittoa sille että Amerikan ja Ruotsin siionit joutuivat eroon keskusyhdistyksestä ja TV kielto huipentui -70 luvun hoitokokouksien argumentiksi nro 1.
Jäljet ovat yksiselinteisen pahat ja mahdoton korjata saarnamiesten ylpeyden tähden.
Junttamiehet käveli mennen tullen Jumalan sanan yli.
Olet oikeassa. Jäljet ja seuraamukset tästä vuosikymmenien erehdyksestä ovat olleet kauhistavat.
Moni uskovainen on ollut kiusattu siitä että television hankkimisen tähden on läheisiä uskovaisia erotettu uskonyhteydestä. Asiaan liittyy paljon kysymyksiä, joista ei ole siionissa avoimesti keskusteltu.
SRK:n päätöksellä TV-kiellon noudattaminen on kristitylle autuuden ehto ja yksi tärkeimpiä uskomisemme kohteita. Heti seuraava ehkäisykiellon jälkeen. Pelkästä television omistamisesta on SRK:n puhujainkokouksen päätöksen perusteella heitetty saatanalle kymmenittäin uskovaisia ihmisiä.
Televisio on ollut tosiaankin jo neljä vuosikymmentä uskomme perustasioita, eikä sitä voida muuttaa ilman SRK:n uutta (edelliset kumoavaa) päätöstä!
Eiköhän ainut ratkaisu ole peruuttaa nuo vanhat vuosikokousten päätökset julkisesti Päivämiehessä. Siitä tulisi varmsti uutinen muuallakin julkisessa mediassa.
Mutta niin ei tulisi asiasta enää epäselvyyttä missään.
Vielä viime kesänä Suviseurojen tiedotustilaisuudessa SRK:n johtokunnan jäsenet Aarno Haho ja Olavi Voittonen totesivat, ettei tv-päätöstä ole syytä muuttaa. "Se ei ole uskovaisen kodin huonekalu tai kapine", sanoi Haho. SRK:n nykyinen johto on edelleen sitoutunut niihin vanhoihin vuosikokousten päätöksiin. Tilanteessa oli paikalla laaja toimittajajoukko.
kun ne on nähty hyväksi. Eikä ole mitään tarvetta muuttaa niitä.
Jumalan kautta tuleva viisaus on ohjannut näitä päätöksentekijoitä oikealla tavalla.
"Ja tämä sopii Pyhälle Hengelle ja meille."
Sinä puhut juuri samalla logiikalla kuin ääri-islamistit. Sinulla ei ole perusteluja käsityksillesi, vain fraaseja: "Allah on suuri. Jumalan viisaus." Vanhoillislestadiolaisuuden fanaattisimmassa siivessä on täsmälleen samat piirteet kuin fanaattisessa islamismissa.
Et kuitenkaan näköjään kykene löytämään Raamatusta perustelua TV-kiellolle. Sille ei ole perustetta Jumalan Sanassa. Kielto on vain teidän itse keksimä "perinne" jota olette nöyrästi opettaneet seuraavallekin polvelle yli 40 vuoden ajan!
Nuori polvi ei tosin näytä enää ottavan kieltoa erityisen vakavasti... :-)
Kirjoitit:
"Ja tämä sopii Pyhälle Hengelle ja meille."
Tuon taisit keksiä ihan itse. Jumala on ilmoittanut tahtonsa Sanassaan. TV-kieltoa ei ole Raamatussa eikä yhtä tietynlaista teknologiaa voi synnillistää Raamatulla, sillä Raamatusta ei sellaista neuvoa yksinkertaisesti löydy!
Esiinnyt muka hurskaana vedoten Pyhään Henkeen, vaikka et tunne Raamattua. Sinunkaltaiselle käytökselle on nimikin.
TV-kielto on vuoden 1963 jälkeen päätetty tiukennettuna kahdessa muussa SRK:n vuosikokouksessa 1970-luvulla.
Kun kielto on päätetty "vain" vuosikokouksessa, nehän eivät ole varsinaisesti "Pyhän Hengen" muuttumattomia päätöksiä.
Eihän ajallisen yhdistyksen vuosikokouksessaan tekemät päätökset ole mitään mystisiä hengellisiä opin ratkaisuja, vaan tavanomaista juoksevien asioiden hoitoa.
Kuten se päätös että television hankkinut rauhanyhdistyksen jäsen erotetaan jäsenyydestä.
Siten nuo nykyään kestämättömiksi osoittautuneet päätökset voidaan tästä syystä melko hygieenisellä tavalla peruuttaa.
Kun kyse on vain yhdistyksen päätöksistä, ei Jumalan sanasta.
TV-kielto on kiusallinen. Kiusallista siksi ettei me todellisuudessa sitä enää noudateta. Ja kuitenkin sitä pidetään muka olemassa.
Voisi perua jo viimein sen päätöksen.
Osahan siitä onkin jo peruttu.
SRK:n pääsihteri peruutti koulu-tv:n kieltopäätöksen. Ihan vaan SRK:n kirjeellä rauhanyhdistyksille, jo 1983. Vain kolme-neljä vuotta siitä kun koulu-television käytön ja katselun kieltopäätös oli Oulun puhujainkokouksessa tehty.
Yhtä helppoa on perua koti-tv:n kielto. Tarvinneeko siinä vuosikokouksen käsittelyä?
Kuinka moni tietää miten sanonta "ei ole kristityn kodin huonekalu" tuli vl-kielenkäyttöön? Moni on ihmetellyt miksi televisiosta on käytetty sanaa "huonekalu".
Sille on todelliset syyt.
Alku television kiellolle lähti eräistä saarnaajista, jotka olivat Amerikassa saarnamatkalla nähneet 60-luvun alussa television. Se ei ollut silloin yleistynyt vielä Suomessa.
TV oli yksi monista Ameriikan ihmeistä.
Siihen aikaan TV:t olivat Yhdysvalloissa malliltaan omilla jaloilla seisovia laitteita, jonka edessä oli kuin pienet kaapin ovet. Se siis näytti "huonekalulta". Tästä tuli alkuperäiseen SRK:n kieltopäätökseen sanamuoto "ei ole kristityn kodin huonekalu".
Suomessa ei silloin ollut tv vielä yleistynyt. Tv alkoi Suomessa teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörien kerhon teknillisillä kokeiluilla ja koelähetyksillä. Maanviljelijätaustaisilla saarnamiehillä ei ollut kosketusta viestintäteknologian kehitykseen eikä käsitystä siitä mistä oli kyse. He pitivät televisiota "huonekaluna"...
kirjoituksesi ei vastaa oikealta.
Ensinnäkin, Jumala ei ole puhunut yhdellekään ihmiselle kahteen tuhanteen vuoteen, >> Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Jeesus on ainoa joka on puhunut Pyhässä Hengessä, mutta onko Henki teillä, sillä en ole kuullut Pyhän Hengen armolahjoista teiltä kovinkaan….
Toiseksi, Te olette nähneet ne hyväksi, onko Jeesus, joka esiintyy TV;ssä joka päivä, ei varmaankaan.
Kolmas, mistä Te sen tiedätte, että se sopii Komiyhteiselle Jumalalle, koska se on teidän sääntönne, ei Jumalan, joten höpötät aika pahasti.
aivan oikea päätös sovi mailmalle.
Aivan turhaan vaahtoatte.
Tv päätös nimenomaan ja ennen kaikkea on sitä! Siitä nimenomaan sekä Huovisen Leena että x-vl ovat puhuneet moneen kertaan.
TIEDÄN heidän viitanneen johonkin viralliseen SRK asiakirjaan tästä asisasta puhuttaessa..
LINKITÄKÄÄ jos vain tiedätte mitä tarkoitan. Ja Leena ja X-vl tämä on tämän tv keskustelun tärkempiä pointteja.
Onko tavallisen yhdistyksen vuosikokouksen päätös muka Pyhän Hengen päätös?
Olen luullut että vain puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksissa vain ja ainoastan on meikäläisyyden opilliset asiat päätettävänä.
Ei opista päätetä vuosikokouksessa! Vuosikokouksessahan on ihan tavallisia ry:n jäseniä vuosikokousedustajina omilta paikkakunniltaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025730238#22000000025730238
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015083295
Tuossa ensimmäisessä ketjussa tuodaan nimenoaan esille se että joka ei taivu tähän tv päätökseen häneen sovelletaan Kristuksen kirkkolakia ja hänet erotetaan seurakuntayhtydestä. Ja häntä pidetään uskottmana.
Likittäkää lisää jos läydätte sen mihin viitaan...
Tuo toinen on Leenan avaama ketju...
siinä että vuosikokouksen päätös ei voi olla päätös jota uskon ehtona pitää noudattaa näin kuitenkin tv päätöksen kohdalla tapahtui.
Ensin äänestettiin vl suhteesta tv ja sitten se asia nostettiin uskon ja Jumalan valtakunnan ehdoksi. JOka ei tv lupunut oli pidettävä uskottomana ja katsotiin että ihminen oli tv omistamalla kieltänyt uskonsa.
On totta että Jumlan valtakunnassa (en puhu nyt maallisesta yhteisöstä) asioita ei voida äänestää. Karrkikoiden - emme voi äänestää että tappaminen on oikein ja toimia sen mukaan.
Kuitenkin tv päätöksen kohdalla ensin äänestettiin. Päätös ei ollut yksimielinen joka tarkoitaa sitä että kaikki olisivat olleet yksimielisiä asiasta. Ja sen jälkeen siitä tehtiin uskon ja armon ehto.
Otetiin käytöön kristuksen kirkkolaki. Ja jos olet yhtään vl historiaan perehtynyt niin tästä alkoivat hoitokokoukset. Eli katsottiinpa mikä tahansa asia synniksi siihen suhtaudutiin kuten tuohon tv kysymykseen. Jos ihminen ei näe siinä väärää hänet erotetaan jumlanvaltakunnasta ja pidetään pakanana ja bublikaanina.
Tv kysymykseen kiteytyi koko kysymys ensivaiheessa oikeasta uskosta.
Kyllä sinunkin pitäisi ymmätää että jos tuo tv päätös puretaan tulee KOKO HOITOKOKOUSSOPPA käsiteltäväksi sen ohessa. Eivät ne ole toisistaan iraallisia asioita.
Tähän kokonaisuuteen yhtä lailla kuuluvat ne harhaopit - jumlanhuoneen hallitus, kollektiivisen omantunnon oppi jne...
osaa itse ajatella? Ei siellä narusandaalimiesten maassa, josta kristinusko on peräisin, aikoinaan edes osattu ajatella että tämmöistä aparaattia kuin televisio voisi olla olemassa. Mitä sinäkin tänne kirjoittelet? Eikö jumalasi ole tätä synniksi säätänyt?
Onko maailmaa kaikki, joilla on TV, jopa ne VL, ihmiset, joilla on välikattoantenni.
Jos, niin Jeesus kuoli aika turhaan. Valitan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000026954877
ihmisjärjen kautta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000026956770
Kyllähän se niin on että tähänkin ihmisjärjellä tehtyyn kieltopäätökseen on löydettävissä Jumalan sanasta neuvot mitne on toimittava asian korjaamiseksi.
TV-päätös, joka tehtiiin alun alkaen vuonna 1963 Ylivieskan suviseuroissa, on yksi meikäläisyyden perinteeseen nojautuva kielto, jolla ei ole Raamatullista perustusta. Se on "perinnäissäääntö", joka luotiin vuonna 1963, ei siitä mihinkään pääse.
Näistä perinnäistavoista Raamattu päinvastoin meitä varoittaa. Lutherin uskonpuhdistus kohdistui juuri tällaisia uskon kohteeksi ja mittariksi kehiteltyjä sääntöjä vastaan.
Paavali muistuttaa seurakuntaa perinnäistapoihin uskomisen vaaroista kirjeessään kolossalaisille:
"6 Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään.
7 Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.
8 Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen." (Kol.2:6-8)
puhuu myös kuuliaisuuden merkityksestä. Ja siitä, että jos haluaa välttää syntiä, että välttää synnin tilaisuuksia.
TV:stä ei kyllä tule sellaista ohjelmaa, että se sopis uskovaisen kotiin.
Onhan niitä maailman houkutuksia jo muutenkin tarpeeksi asti.
Mitähän se Raamattu näistä asioista sanoo?
Asioita ei pitäis katsoa liian yksipuolisesti,eikä niin, että mitä itse kullakin sattuu vaan mielessä olemaan, vaan uskon kannalta.
Ja että usko säilyis puhtaassa ja loukkaamattomassa omassatunnossa.
Ei näitä asioita voi ratkaista sen mukaan, mikä on tämän maailman mieli, vaan nöyränä tyytyä Pyhän Hengen antamiin neuvoihin.
Ja mielessä pitäis olla pyhät asiat, kun näistä asioista keskustelee.
Ja eikö se ole oikea uskovaisen mieli,että Pyhä Henki sydämessä ei tulis murheelliseksi.
Eikö USKOVAISEN oikea viisaus ole sitä, että ajttelee, että "Parmpi olla liin varovainen kuin liian rohkea."
Ja jos on epävarma, parempi olla tekemättä jotakin asiaa, silloin ei ainakaan tee syntiä.
TV-kieltopäätös ei nimenomaan ole Pyhän Hengen antama neuvo, sillä sitä ei pystytä mitenkään Raamatulla perustelemaan. Ei myöskään voida Raamatulla perustella sitä päätöstä että jokainen uskovainen joka hankkii kotiin tv:n, tulee erottaa siionista ja Rauhanyhdistyksestä!
TV-kielto ei jätä uskovaiselle omantunnon vapautta valita ohjelmia sisällön mukaan.
Meillä on kristillisyydessä kaikkeen muuhun ohjelma- ja mediatarjontaan tällainen yleispätevä neuvo joka on ollut Päivämiehen kirjoituksissakin useasti esillä: sisältö ratkaisee, ei muoto eikä teknologia.
Siten ei television analogisena tekniikkana perustuvien ohjelmien synnillistäminen totaalisesti ole mikään Pyhän Hengen päätös.
Se on pelkkä oppimattomien ja kokemattomien maalais-saarnamiesten 1960-luvun alussa tekemä erehdys. On hyvä varoa maailmallisia asioita mutta se että me erotamme keskuudestamme jokaisen kristityn joka on hankkinut kotiinsa tv-laitteen, se määräys on itse sielunvihollisesta Perkeleestä!
Se ei ole rakkauden käskyn mukainen neuvo!
Kiitos Hyvä Veli, sanasi tulivat tosi tarpeeseen. Raamattu meille kirjastaa nyt näitä asioita. Myös menneiden polvien erehdyksiä. Raamatussa kerrotaan siitä että jo alkuseurakunta tuli harhaan johdeuksi, kuinka ei sitten vaikkapa 1960-luvulla.
Harvempi uskovainen tietää, että lestadiolaisuuden vanhan, laajasti hyväksytyn kannan mukaan uskovaisten muodostama seurakunta on erehtyväinen.
Lestadiolaisuudessa on jopa virallisesti kokouksessa todettu ja dokumentoitu pöytäkirjaan vuonna 1909, että seurakunta voi erehtyä.
Silloin nähtiin, että Jumalan sanan, Raamatun, rinnalle ei ole lupa nostaa muita auktoriteetteja.
Vuosisadan alun lestadilaisten saarnaajien johtavana ajatuksena oli ehdoton kuuliaisuus vain Jumalan sanalle. Se käy ilmi lestadiolaisuuden suuresta kokouksesta lokakuussa v. 1909 Tornion ja Haaparannan kaupungeissa.
Siellä esiteltiin keskusteltavaksi mm. kysymys: "Onko oikein sanoa, Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet, vai riittääkö, Raamattuun perustuvat puheet?"
Yksimieliseksi toteamukseksi tuli: 'Me emme kunnioita oikein Jumalan sanaa, jos sen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta. Seurakunta voi joskus erehtyä. Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, pitää sen riittää myös meille.' "
Silloin ei hyväksytty Jumalan Sanan rinnalle "seurakunnan päätöksiä" eikä "rakkauden neuvoja", joita meidän nykyisessä rauhanyhdistyksessä on harjoitettu.
Todellisuudessa uskovaista eivät sido mitkään SRK:n "päätökset" - vain Jumalan sana.
Ennen uskottiin vain Raamatun sanan alaisuudessa.
Jo varhaisissa kristillisissä yhteisöissä, ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla alkuseurakunnissa jouduttiin harhaan ja erehdyttiin tuon tuostakin, kuten Paavalin kirjeistä käy ilmi.
Seurakunnassa voidaan siten erehtyä tekemään vääriäkin päätöksiä. Mutta omatunto kehottaa meitä korjaamaan erehdyksemme.
Lukekaapa usk. sisaret ja veljet Kullrvo Hulkon kirjoituksia!
Tämä historiakatsaus pitäisi laittaa Päivämieheen. Että kaikki saisivat tietää kristillisyyden aikaisemmasta linjasta. Miten uskottiin ennen. Pyytäisin sinua kirjoittamaan tästä Päivämieheen.
Televisio on yksi tiedotusväline muiden joukossa.
Sillä ei ole yhteyttä kristilliseen uskoon sen enempää kuin sanomalehdellä tai internetillä.
Televisio tarjoutui kontrollin ja vallankäytön välineeksi silloin 60-luvulla noille tietyille, vallanhaluisille maallikkosaarnaajille. TV oli uutta, eikä ihmisillä ollut siitä tietoa. Silloin HS ja muutamat muut saivat valtaa. Kuivahenkisillä käsityksillään.
Aivan samoin oli tuomittu aikanaan synniksi polkupyörä, radio ja vaikkapa permanentti...
Tiedän henkilöitä, jo kuolleita, jotka olivat mukana v. 1963 Ylivieskan suviseuroissa, ensimmäisessä television torjuneessa vuosikokouksessa ja pitivät päätöstä vääränä ja vahingollisena kristillisyydelle. Kävin aikoinaan keskusteluja heidän kanssaan. Nämä silloiset rauhanyhdistysten vuosikokousedustajat olivat jääneet vähemmistöön ja vaienneet - tuomitsemisen pelossa.
Televisiosta tuli vuosikymmenien ajaksi elmää ja kuolemaa suurempi kysymys, jonka avulla mitattiin auktoriteettiuskoa. Todellisen USKON kanssa sillä politiikalla ei ole ollut mitään tekemistä.
Uskon että televisioasia tullaan asiallisesti hoitamaan ja kiellosta luovutaan nuoren polven noustessa valta-asemiin SRK:ssa.
jos on uskov. teologi. Näinhän ne kaikki sanoo, jotka opiskelee papiksi. Oli se oppi kuinka Raamatun vastanen tahansa.
Se sanoo enemmän jos nimimerkki olis vl-teologi. Ja sittenkin vasta,jos henki vastaa henkeen ja Jumalan lasten yhteiseen ymmärrykseen Pyhän Hengen kautta.
Ei ne vl-teologit voi tehdä työtä niin, että tuo omia käsityksiä seurakuntaan, ja yrittää muuttaa niitä mieleisekseen, vastoin seurakunnan käsitystä.
Pappi ei ole muuta kuin "seurakunnan palvelija", ja puheet ja teot tulis kelvata "meille ja Pyhälle Hengelle," ja hänen tulis tehdä tätä papin työtä nöyrällä mielellä.
Emme me vl:ät halua sellaista teologia joka yrittää muuttaa näitä seurakunnan asioita oman mielen mukaan ja muuttaa Raamatun oppia. Ja on tuomassa TV:lle lupaa kotien huonekaluiksi.
Emme me tarrvitse mitään uutta ja erikoista. Emme erilaista oppia tai jotkain erikoisia lupia. Vaan me tarvitsemme sitä tuttua ja turvallista "vanhan Saara-äitin hoitoa."
Ja muuttumatonta evankeliumia. Samaa vanhaa kuin ennenkin.
Ja että pappi ymmärtää saarnata asiat oikealla nimella, Siis synti saarnataan synniksi. Mutta saa kuulla myös evankeliumin päästösanat.
Se että ei ole TV:tä ei ole merkki siitä, että olis jotenkin HENKISESTI ALI-KEHITTYNYT.
VAAN SE VOI OLLA MERKKI PÄINVASTASESTA.
SIIS OIKEASTA VIISAUDESTA.
Olisko vielä hyvä muistuttaa tätä Raamatun lausetta, että "Herran pelko on viisauden alku."
Ja että vl-pappi ei ole OMALLA ASIALLA, eikä yritä koota itselle laumaa, vaan yrittää kelvata Jumalalle, ja kysyä mikä on JUMALAN TAHTO näissä asioissa.
Ja jos hän on oikealla asialla, niin kyllä hän joutuu varmaan usein kääntymään rukouksessa Jumalan puoleen, ja pyytämään Jumalalta oikeaa viisautta ja ymmärrystä.
Ja jos hänellä on oikea sydämen tila ja oikea hengen halu ymmärtää asioita uskon kautta oikein, kyllä se oikea mieli on silloin sydämestä lähtevää että "tapahtukoon Isä, ei minun, vaan Sinun tahtosi. Kuten Isä meidän rukouksessakin pyydetään.
Sinä et nähtävästi juurikaan ajattele,mitä kirjoitat.
Kirjoitit:
"Se että ei ole TV:tä ei ole merkki siitä, että olis jotenkin HENKISESTI ALI-KEHITTYNYT."
Kukaan tässä ketjussa ei ole väittänyt mitään tuon kaltaista.
Ketjussa on keskusteltu ainoastaan siitä, että SRK:n TV-kiellolla, josta se on tehnyt autuuden ehdon, ei ole perustaa Jumalan sanassa.
Kirjoitat hienosti ja kuuliaisuus on hyvä asia, kuhan on kuuliainen oikealla suunnalle, Jeesukselle Vapahtajallemme, jota ilman koko usko on turhaa ja höpötystä.
Mutta jos käymme läpi sitä, mitä TV tuo kotiimme, on se vain kuva, ja maailma tuo sen livenä. Meidät on vain näin luotu Herramme suunnasta elettäväksi. Tv on tosi hyödyllinen Media, lehdet ovat paljon subjektiivisempia tiedon levittäjiä. Tässä törmätään vain ja valitettavasti siihen, että lahkot, ja aikoineen kommunismi piti turvallisena tynnyrikasvatusta ja se toimii SRK;ssa, ettei löytyisi Jeesuksen vapautta. Veljeni, missä on uskosi.
Raamattu sanoo tästä juuri näin >> pitää koetella henkiä!!! Mistä muuten tiedät, että olet oikeassa ”veneessä”, et mistään. Asioita ei todellakaan voi katsoa yksipuolisesti, ja kun siihen lisätään se, että järki pitää olla uskon vanki, ollaan aika heikoilla vesillä. Miksi Vl ihmiset ovat ainoita tyhmiä ( ei käytä Jumalan suomaa järkeä) kaikista maailman useasta miljardista ihmisestä. siinä on vaaran paikka, että on niin sidottu, että seuraa väärää opettajaa.
Puhtaus ja loukkaamattomuus on vain Rakkaudessa, ei teoissa, jonka alla on ne armoa vailla olevat ihmiset, jotka menevät lain alle TV kysymyksessä, se on vain ja juuri sitä, jätetään armo pois ja totellaan SRK lakia.
Kerrotko minulle, missä Raamatussa ilman Jobin varovaisuutta tyttönsä ilonpidossa olisi kerrottu varovaisuudesta. Olet kuitenkin oikeassa, että sydämen ääntä on kuunneltava. J.
Ole kaiketi niitä nuoria puhujia, joiden saarnoista nautin suunnattomasti. Täällä Oulun seudulla kuulee joskus sellaisen, muistaakseni Karjula nimisen saarnamiehen saarnoja, joista loistaa suunnaton rakkaus, sekä evankeliumi.
Saarnat ovat opettavia ja Hän antaa Jeesukselle sen arvon, mikä hänelle kuuluu, samaa aistin sinussa. Kirjoitat Jumalan Sanaa ( iso S ) ihmiselle, joka voi siitä ammentaa lisää uskoa ja kestävyyttä Herrassa.
Rukoilen puolestanne, sillä koen, että on tulossa uusi sukupolvi, joille on evankeliumi Jeesuksessa tärkein, ja Pyhä Henki auttaa ja siunaa teitä. Isien perinne säännöt ovat usein hyviä käyttäytymisneuvoja, mutta ne on vain kuriositeetteja, mitään Raamatun kohtaa ne ei voi kumota. Jatkakaa vain samaan malliin, niin saate lisää ihmisiä Jeesukselle. J.
Rauhaa.
Tulipa ajankohtainen avaus! Nyt on aika puuttua TV-kieltoon joka on aikansa elänyt.Nuoret ovat alkaneet kerätä adressia, jolla vedotaan SRK:n vuosikokousedustajiin televisiokiellon purkamiseksi. Kieltohan aikoinaan tehtiin vuosikokouksen päätöksenä.
Voit nyt allekirjoituksellasi edistää sitä, että SRK vihdoin luopuu riviuskovaisia piinaavasta ja alistavasta televisiokiellosta. Kiellosta on jo aikakin jättänyt, tekniikan kehittyessä.
Vetoomus luovutetaan SRK:n vuosikokoukselle Valkealan suviseuroissa.
Siitä myös tiedotetaan mediassa. Vetoamme myös Päivämieheen että se käsitteleisi avoimesti TV-kieltoasiaa.
Allekirjoita vetoomus täällä:
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/srk-alistus/
Voit allekirjoittaa vetoomuksen myös niin että nimesi ei tule näkyviin internettiin.
Kiitos tuestasi!
aika laihanlainen adressi oli vaan 21 alle kirjoittanut että unohtakaa koko juttu.ettekai mee iteänne nolaamaan tuon takia.
Rohkeat ja vastuulliset kristityt ovat usein aluksi vähemmistö,näin on ollut usein historiassa.
Ei se lukumäärä vaan sydämen rehellisyys, se on tärkeintä.
Päivämies-lehteen voisi tehdä haastattelun adressin aloitteentekijöistä. Meitä nuoria kiinnostaa tämä asia. On jo aika käynnistää avoin keskustelu siionissa tästä!
Kotimaa-lehdessä oli joskus huhtikuussa aiheesta haastattelu. Sen nettipalstalla on käyty keskustelua vetoomuksesta.
Miksi ei Päivämiehessä sanaakaan??? Senhän tätä pitäisi käsitellä kun se on meikäläisten oma lehti!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000026961156
"olipa
Kirjoittanut: etelapohjalainen 12.6.2007 klo 23.30
aika laihanlainen adressi oli vaan 21 alle kirjoittanut että unohtakaa koko juttu.ettekai mee iteänne nolaamaan tuon takia. "
EI tarvitse pelätä. Ei ainakaan omasta kohdastani ole mitään vaaraa. :) :) :)
Tuntuupa hyvältä, että täällä ei ole ainakaan yksin taistelemassa, vaikka joskus voi tuntuakin siltä. :(
Koska tiedän, että teette turhaa työtä. Jos ei ole RY:n jäsen ja vielä samassa uskonhengessä matkaa tekemässä, siis vl.
Niin näillä asioilla ja teidän sanomisilla ei ole merkitystä.
Ja varsinkaan, koska vl:istä suurin osa on TV:tä vastaan.
Ette te pysty toista ihmistä muuttamaan, ettekä kenenkään uskokaan.
Se muutos täytyy lähteä siitä omasta sydämestä, ja itse sovittaa askeleensa siihen mallliin, että se sopii tähän samaan uskon henkeen. Jos haluatte olla samassa laumassa.
Kristuksen ruumiin jäsenet ei riitele ruumista vastaan.
Kyse ei ole suinkaan riitelystä, vaan rohkeudesta ottaa ristinsä ja sen kantamisesta, eli vastuun ottamisesta omasta siionistamme! Kunnioitan jokaista allekirjoittajaa, ja varsinkin niitä oikeasti uskovaisia allekirjoittajia jotka eivät ehkä laita nimeään nettiin mutta ovat mukana.
Jos kerta tv on syntiä, onko Internet?
käyttää väärin.
SUURIMMAKSI OSAKSI EI-VL VIESTEJÄ MELKEIN TÄYNNÄ. SILTÄ AINAKIN NÄYTTÄÄ.
teillä on muuttaa tätä vl-uskoa, jos kerran itse olette niin kovin tyytyväisiä omaan oloonne kun olette jättäneet tämän uskon. Kuten joku ei-vl on siitä maininnut.
Olkaa te siellä ja me olemme täällä, niin ei tule riitaa.
Silloin se on parempi pysyä erossa jos nämä vl:ien ja Ry:n hommat ei käy yksiin teidän mielipiteenne kanssa.
Tämä erossa pysyminenhän on täten kaikkien asianomaisten hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu. Jos asiat ymmärtää oikein. Eikö niin?
Paljon reilumpaa tämä on näin, että kun emme ole yhdessä, niin molemmat osapuolet saa ajatella ihan miten haluaa, ja omalle uskolle sopi. Eikä koskaan tule riitaa. :)
Mutta tämä ei ole kyllä viisasta, että näitä asioita yrittää vängellä muuttaa. Siinä ei kyllä mitään voita. Päinvastaoin!
Omaa päätä ei kannata lyödä seinään kovin monta kertaa. Se ei ole kovin viisasta.
Viisas ymmärtää luovuttaa vähemmlläkin.
"Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan."
Arvatkaapa kysyikö se nöyryyttä?
Olin jonkin aikaa erossakin RY:stä. Mutta sanoin, että tulen vielä takasin.
Tarvitsin vaan aikaa ajatella ja selvittää asioita, jotka oli epäselviä.
Ei minulla ollut kuitenkaan varaa jättää tätä uskoa.
Mutta en ollut koko aikana onnellinen, kun olin seurakunnan yhteydestä pois. Enkä käynyt seuroissa, kuin joskus ani harvoin.
Mutta kuitenkin löytyi joku harva vl-ihminen jonka kanssa olin yhteydessä ainakin joskus silloin tällöin.
Ja halusin silti olla uskovainen, siis vl. Sellainen löytyi vl-palstaltakin.
Olen siitä kiitollinen. Että nämä vl.ät ymmärsivät minua oikein. Että haluan silti olla uskomassa, vaikka olin väsynyt.
Muuten en olis jaksanut.
Ja rukoilin koko aikana paljon, että Jumala auttais.
Ja puhuinkin joskus näistä asioista jotakin, mikä tuntui raskaalta. Joskus saatoin puhua ihan muuta.
Ja onneksi jaksoin jonkun vl:än kanssa olla kuitenkin joskus yhteydessä.
Mutta päädyin lopulta siihen, että minun ei tarvitse kaikkia asioita ymmärtääkään, riittää kunhan uskoo.
Ekä minulla ole vaatimuksia, että seurakunnan täytis mennä niin kuin itse haluan.
"Minun tulee vähetä, mutta Kristuksen tulee kasvaa."
No niin, lähetääs rauhottuun sinne kammarin puolelle setä-hyvä, vai tätikö olet.
Kattotaan ne palstan rajat huomenna sitten uudestaan.
Hmmm... olen itse lapsuususkossa ja siinä rukouksessa että saan pysyäkin uskovaisten joukossa. Olen myös sitä mieltä että ry:llä saisi olla avoin keskusteleva ilmapiiri, jossa pitäis voida puhua suhtautumisesta televisiopäätökseen. Päätös ei ole ollut viisas, vaikka varmaan hyväätarkoittava. Paljon se on ainakin saanut aikaan tarpeetonta kärsimystä ja vahinkoa. Tänä päivänä ei päätöksellä ole enää mitään mieltä. Ei meidän pidä lähteä tekemään erilaisista synneistä "päätöksiä" vaan Jumalan sanan mukaan luottaa siihen että Pyhä Henki toimii uskovaisella kotiopettajana. Kun ahkeroimme Jumalan sanan kuulossa käydä ja toinen toistamme tukea, ei vuosikokousten syntien "kieltoja" tosiaankaan tarvita.
Oletko koskaan pohtinut arkesi keskellä miten "oikeita" uskovia on muuallakin, joiden kanssa on hyvä vaihtaa kuulumisia ja uskoon liittyviä asioita.
Harmittaa miten VL yhteisöstäkin huokuu sulkeentuneisuus muita uskovia kohtaan.
Jos epäilet, että kadulle päin oleva ikkuna on syntiä, koska siitä voi luoda haureellisen katseen kadullakulkijaan, niin peitä se ikkuna. Seon syntiä.
Jos epäilet, ettet osaa puhua puhelimessa juoruilematta, niin älä käytä sitä. Se on silloin sinulle syntiä.
Puhdistetuille on kaikki puhdasta, mutta jos joku epäilee esim. että jokin ruoka on sopimatonta syödä, niin sen syöminen on juuri hänelle syntiä sen epäilyn tähden. Näin opettaa Paavali
Sehän tässä omituista onkin, että vain analoginen televisio on saarnattu synniksi, mutta muita televisiovaihtoehtoja ei ole ja lisäksi internet ja tietokone on sallittu huonekalu uskovaisessa kodissa, vaikka internetin kautta voit katsella tasan samoja ohjelmia kuin televisiostakin. Internetistä saa muun muassa lapsipornoa ja muuta laitonta materiaalia, mitä analoginen televisio ei lähetä, koska analoginen televisio-ohjelma sensuroidaan etukäteen ennen ohjelmien lähettämistä. Internetissä ei ole tällaista sensuurijärjestelmää. Mutta synti ilmeisesti on siinä analogisuudessa. Ei tätä muuten voi ymmärtää?
ja tietokoneeseen saa digitikun jolloin se näyttää normaaslisti telkkari ohjelmat onko se silloin televisio? ei se on tietokone!
Tietokone on sopiva huonekalu uskovaiseen kotiin vaikka sillä voidaan katsoa samoja ohjelmia kuin analogisella televisiolaitteella. Mutta televisio ei ole sopiva huonekalu uskovaiseen kotiin. Kyllä uskon koukerot osaavat olla kiemuraisia.
Meillä on teknisessä tilassa kaksi sivusta ladattavaa pesukonetta; toinen on ihan tavallinen, mutta toinen on vain pelkkä kuori. Kuoren sisällä on pieni analoginen näköradio, jota me koko iso perhe silloin tällöin tirkistelemme.
On se vaan niin syntisen hauskaa kokoontua koko pesueella píeneen tilaan sunnuntaiaamuna katselemaan ja kuuntelemaan kirkonmenoja.
näköradiosi tekniseen tilaan ja vielä vanhan pesukoneen sisään.
Oletko ulkokultainen?
Epäiletkö, että se on synti ja erotta sinua Jumalasta?
Onko kunnia toisten silmissä tärkeä?
Onko sinulla ihmispelkoa?
vai muuuten vaan tosikko? Tai ehkä molempia!
Kummallekaan en vastaa. Pesustuslaki suojaa!
Televisio tuli Amerikkaan jo 1950-luvulla. Amerikan vanhoillislestadiolaiset varoittivat Suomen "Siionia" television vaaroista, aivan oikein.
Mutta että se,ettei TV:n hankkimista ei jätetty yksityisen kristityn omantunnonasiaksi oli suuri virhe. Ei luotettu, että jokainen voi sulkea TV:nsä, silloin kun sieltä tulee kristitylle ei- sopivaa ohjelmaa.
Mutta että se,ettei TV:n hankkimista ei jätetty yksityisen kristityn omantunnonasiaksi oli suuri virhe. Ei luotettu, että jokainen voi sulkea TV:nsä, silloin kun sieltä tulee kristitylle ei- sopivaa ohjelmaa.
-----------
Niin, kuuluuko tämä TV:n omistaminen samaan "näkemykseen", ettei VL jäsenet kykene eroittamaan hyvää pahasta eli heidän arkeaan on vartioitava ja seurattava, mitä he tekevät.
Vaikkaen missään muodossa puollusta TV haitallisuutta, mutta ihmettelen miten vähän käsitellään tätä ongelmaa.
TV on sama asia kuin Sanomalehti, Radio tai kadulla kulkeminen tai työpaikalla oleminen jne, siis eläminen tässä maailmassa. Joka paikasta löytyy tyrmeltuneisuutta tai hyvyyttä.
Ihminenhän saa uudestisyntymisessä kyvyn eroittaa hyvän pahasta ja tätä "aistia" harjaannuttaen hän voi elää siten, että hän kykenee varjelemaan sydämmensä.
(Sillä kaiken varjeltavan varjele sydämmesi , sillä sieltä elämä lähtee).
Esim. Tavallisessa Sanomalehdessäkin on luettavaa ja pois pantavaa.Ihmettelen veljen käyttäytymistä, jos hän Sanomalehteä lukiessaan jää "kiinni" lähes alastoman naisen kuviin ja loppu lehti jää lukematta jne...
Tai on mieltynyt väkivaltaisen käyttäytymisen ihailuun.Jos ihminen mieltyy kielteisyyteen, niin hänen sydämmessään asuu JO tämä pahe/pahuus- synti.
TV todella voi sulkea tai vaihdella kanavia ja valita mikä tuntuu oikealta katsella.Mielestäni, TV uutisointi onnistuu paremmin kun katsoja kykenee kuvan perusteella tiedostamaan tilanteen paremmin.
Lisäksi TV:stä tulee todella hyvääkin ohjelmaa, joita haluaisin uskovienkin ihmisten katselevan.Esim. Inhimillinen tekijä ohjelma oli tallainen, jossa käsiteltiin ihmisten ongelmia ja kasvamista niistä ulos.Niin, ja vieläpä Raamatun valossa.
Esim. Nytkin (?) pyörii ohjelma, jossa on kuvattu perheitä,joilla lasten kasvatus on mennyt "överiksi" eli lapset hallitsevat koko perhettä.(Tosi tapahtumia).Ulkopuolisen ihmisen puuttuessa peliin perheen arki muuttuu totaalisesti helmpommaksi kaikilta puolin.
Huomioikaapa tätä ohjelmaa seuratessanne, mitä miehet tekevät ja mitä mihet alkavat tekemään kun ulkopuolinen ihminen puuttuu/näkee peliin.
Eikö Raamattu tule todistetuksi kirjaimellisesti.Mies on vaimon pää eli mies ottaa vastuun perheestään , joka vaikuttaa lapsen turvallisuuteen ja siten käyttäytymiseen.
No, TV ohjelmista 80% lienee turhaa.
Yössä yksin, pimeässä päättämässä
Kirjoittanut: K.A_KIVI 19.8.2006 klo 19.30
>>>"On elokuu ja puintiaika 1960 luvulla. Yhteiskunnassa kehitys menee vauhdilla eteenpäin. Koteihin on hankittu sähköt, vesijohto ja televisio. Maanviljelijä on puinut tähänastisen suurimman satonsa uudella puimakoneella. Maanviljelijän aitat ovat täynnä. Maa tuottaa satoa ja sato on entistä runsaanpana aitoissa, on syytä tyytyväisyyteen.
Mutta, kun S-elinkeinolikkeen varikolla oli käyty ostamassa lisää viljasäkkejä, maanviljejä oli tehnyt huolestuttavan havainnon. Paikalle saapui amerikkalaisella autolla nuori, jonka matkaradiossa kajahteli rock`n roll rämpytys, olisi syytä huoleen. Kylälle oli myös yhteen taloon hankittu televisio, jossa oli nähty laulava Olavi Virta, olisi syytä huoleen.
Illalla kotiin päästyään maanviljelijä nostaa raamatun piirongin päältä eteensä ja aloittaa lukemisen. Väliin saarnamies pudottaa lukulasinsa nenälleen ja pohtii. Ilmassa on synnin ajan merkit. Jotain täytyy tehdä. Koko yön saarnamies pohtii ajan merkkejä ja alkaa muodostua kymmeniä tuhansia ihmisiä koskettavat pyhällä hengellä vaikutetut neuvot. Uskovaiset täytyy suojata synnin maailmalta.
Saarnamiestä kuunnellaan, kanta on selvä ja kirkas. Lopunajan merkit täyttyvät, synnin ihminen ilmoitetaan. Kymmeniin tuhansiin kotitalouksiin yltää uudet tuulet. Uskovainen ei voi, eikä halua elää synnin maailmassa. Se on oikein.
Televisio erottaa ihmisen Jumalasta, myös lasten koulukäyttäytyminen täytyy suojata synniltä, televisiolta. Se on oikein. Leviää vasemmistoradikaalien partaliike, uskovainen ei tähän halua kuulua parrakkaseen liikkeeseen. Kampaajat ovat keksineet uuden tavan saada kihartaa luonnolliset hiukset. Uskovainen ei halua olla tässä mukana kihartamassa, se on oikein.
Neljänkymmenen vuoden kuluttua suuri joukko nuoria ihmisiä pohtii, mikä uskossa on oikein. Nuorilla ja vanhoilla uskovaisilla on pyhän hengen yhteys ja suuri vaihetuspöytä jossa tarjoilla näkemyksiä ja pohdintoja toisille, onko se oikein?
Ymmärrän mikä tv on aiheelisesti se miksi sitä ei voi suositella uskovaiseen kotiin.
Kuitenkaan en voi ymmärtää sitä että siitä tehdään asia jolla tarkoitushakuisesti haetaan ihmisten pilkaa silloinkin kun siihen ei ole muuta syytä kuin se että pääsee sanomaa - katsoaa kuinka mailma meitä pilkaa!
Liikuvan kuvan katsominen ei vahingoita uskovaista sen enempää kuin kaupan kassalla tosielämän katsominen. Tv:ssä voi olla tosielämään verrattuna siistimpi ja asiapitoisempi sisältö.
Kuitenkin tätytyy todeta että tv tulee niin paljon myös törkyä ettei sitä voi uskovaiseen kotiin suositella. Ja toinen asia jonka näen riidan kylväjäksi tv-uskovaisessa perheessä asetelmassa on tv urheilutarjonta. Eli johtaisiko harkinnan varainen tv katsominen siihen että mies istuisi katsomassa urheilua viikosta toiseen jättäen perheen pyörittämisen vaimon kontolle? Eihän urheilu sisälöltään vahingoita uskovaista?
Ilmiönä on ärsyttävää se että urheilua pitää päästä katsomaan naapuriin, kaverille, kylään, huoltoasemalle... Ymmärrän sen että urheilu on jostakusta kiinostavaa mutta sitä en ymmärrä jos joku kiinostava dokumentti tulee komentit ovat - ei uskovainen katso telkkaria...
Urhelun tai asiadokumentin katomisessa tuskin on mitään vahingollista vaan vahingollista on se että uskonnon nimissä alistetaan toista ihmistä.
Toisen ihmisen alistaminen esineellistäminen ja hyävkikäyttö, oikeuksien ja velvollisuukien ei oikeuden mukainen jakaminen on sekä tv:n että televisiopäätöksen kaikkein vahihgollisimpia asioita.
Silloin kun tv päätöstä käytetään mielivallan välineenä että myös silloin kun tv käytetään tekosyynä velvollisuuksista luistamieen on väärin. Ja sekin on väärin että tv päätöksellä haetaan ihmisten pillkaa silloinkin kun siihen ei ole tarvetta.
Tv pitäisi säilyä tere järki niin että se ei olisi asia joka hallitsisi elämää tavalla jota voisi sanoa lain ikeeksi.
En pidä suhtautumista tv erehdyksenä sihen tuleekin suhtautua kriittisesti. Erehdystä sensijaan on se että siitä tehtiin uskon merkki ja mitta, armon ehto tavalla jota ei voi pitää oikeana.
keskellä oli mainos hakomaja-k-palstasta.
Suomi 24:n pitäis kieltää täällä toisten keskustelupalstojen mainostaminen. Se härtitsee kunnon keskustelua.
Kuuleppa, kun aloittaja lainaa toisen tekstiä, silloin lähde pitää mainita ja siksi linkki siinä on. Jos jättää mainitsematta lähteen, silloin syyllistyy kopiointiin.
En ole Admata. Olen tällä "Kolmas Mies" -nimimerkillä pitkään, jopa vuosia, tätä palstaa seurannut ja tänne joskus kirjoitellut. Luen aika ajoin myuös Hakomaja-palstaa sekä Admatan sivuston vieraskirjaa.
Mainitsin lähteen eli hakomajan keskustelun, johon viittasin. On suositeltavaa aina mainita käyttämänsä lähde. :-)
Älä rakas ystävä ole noin katkera,ei VL ole jäänyt mistään paitsi kun ei ole tv:tä,päinvastoin VL ovat säästyneet monelta pahalta. Sinun sydämessäsi asuu nyt katkeruus ja viha jotka turmelevat yhä enemmän ja enemmän..toivoisin sinun saavan rauhan sydämeen.
Hei, miksi sinä sama henkilö esiinnyt eri nimimerkeillä ja suollat kokoajan tuota soopaa, joka ei ole meidän vl_ien ajatusten mukaista, mutta siitä ulkopuolinen saa sellaisen kuvan.
Kenen asialla olet? Toivottavasti et oikeasti usko noin kuin kirjoitat eri ketjuissa.
vl:iä kuin yksi. Ja yleensäkin tällä palstalla. Tarkoitan siis RY:hyn kuuluvia, en niistä eronneita. Jotka sanovat itseään vaan vl:ksi, mutta on RauhanSanaan kuuluvia tai muita.
Niin en todella tarkoita niitä eronneita,jotka vaan sanovat itseään vl:ksi.
kuten Raamttu opettaa. Silloinhan se on ihan oiken.
Ei mitään uutta, eikä siinä saa olla uutta. Vaan sitä samaa vanhaa mitä Raamttu opettaa ihan alusta lähtien.
Ei se Jumlan Sana muutu.
Minäkin olen "rauhanyhdistysläinen" vl, en "niitä katkeria pois lähteneitä".
Silti en yhdy kantaasi näissä asioissa. Oletko uusesikoisia larssinpalstalta?
itseään RY:läiseksi ilman nimierkkiä.
Taitaa olla sieltä Larssinpalstan suljetulta osastolta. Sellanenkin kuulemma on.
Kun puhumiset loppuu, eikä ole enää mitään sanomista, niin tätyy alkaa nälvimään. Onko tämä sitten sitä oikeaa uskon hedelmää, tai sitä Jumalan mielen mukaista oikeaa nöyryttä?
Käsi sydämelle!
Etkö tiennyt, että larssinpalstalla on suljettu keskustelualue, jossa ruoditaan toisilla palstoilla kirjoittelevien ihmisten sieluntilaa?
etkö näe sitä?
Toisilta salassa salasanan takana?
Etkö huomaa eroa?
Jospa et puhuisi mitään kun et tiedä asioita.
Tuollainenhan on selän takana puhumista, mutta ottaen huomioon palstalaisten täälläkin esittämät kommentit hoitokouspuolusteluineen, niin mihinpä sitä karvoistaan pääsee.
Haukkana sitä vahdittiin ennenkin toisten tekemisiä ja sanomisia, joten sama meno jatkuu. Onhan siellä ymmärtääkseni vanha hoitomieskin ja monta muuta lakihenkistä, mutta että oikein sieluntiloja ruoditaan, niin onpa moraalitonta tuohua. Suorastaan farisealaista.
"katsos kun rakkaalla lapsella monta nimeä" t.metteus,markus,luukas,johannes
Kukka 35!! Onko sinun mielestäsi uskovainen mies Mauri Kinnunen katkera? Syytätkö sinä häntä katkeruudesta?
Mitä siitä sitten seuraa jos Kinnunen esiintyy katkarana Kalevan kirjoituksessaan jsosa hän kritisoi tv-kieltoa?
EN kyllä tiedä enkä tunne Kinnusta, en ole Kalevan tilaaja enkä lukija.
että sellaiset ihmiset, jotka eivät tv:tä katso, tietävät parhaiten, mistä pahasta he ovat säästyneet.
Meillä katsellaan tv:ta jo neljännessä polvessa, eikä yksikään polvi ole turmeltunut katsomisesta, mitä tällä turmeltumisella sitten kukakin tarkoittaa. Turha on puhua näille H.S:n oppien kannattajille mitään tv:n hyvistä puolista. Päätetty, mikä päätetty, ja päätöksen puolustajia ilman minkäänlaista kosketusta tähän aparaattiin löytyy pilvin pimein. Vaikka mistä sen tietää, miten villiksi vl:sten meno äityy, kun/jos viimeinkin vapautuisivat tv:n synnillisyydestä. Nykyään ei tarvitse katsella enää virityskuvaa, vaan ohjelmaa tulee jo aamusta. Toista se oli mummo-vainaan aikaan.
Samama tuo, olkaa kuuliaisia rakkauden neuvoille, mutta tv:lla ei ole mitään tekemistä synnin kanssa muualla kuin vl-johtomiesten päässä.
on suhtautuminen TV:hen ollut.On todettu, että se ei ole lapsille välttämättä hyvä :Liian pienille silmille vaarallista ja entä sen väkivälta ja piirrettyjenkin levoton häsläys. Jotenkin tuntuu, että ihan yksinkertainen läheisyys ja sosiaalinen arkielämä olis kaiken terveellisintä. Ja muistakaa lasten liikkuminen.Minkähän takia ihminen itselleen kaikkea rajoittavaa laittaa. Site istut olohuoneen nurkassa vankina ja jonkun saippuasarjan orjana.
Perustelisitko Raamatulla.
toivoo eräs vl
että vanhurskas ajattelee Herran lakia päivät ja yöt. Eli Jumalan sana on se tärkein ja kannattaa keskittyä yksinkertaiseen uskoon. Sanotaan myös, että myy kaikki, mitä sinulla on ja jaa vaivaisille.Käsketään ajatella tavaraa, mikä on tallelle pantu taivaassa.
Ämmä, mistä sinä tiedät millaista ohjelmaa tv:stä tulee, jos et ole sitä katsonut? Vain sellainen ihminen voi arvostella elokuvia, kirjoja ja musiikkia, joka on ne nähnyt, lukenut ja kuullut. Ilmeisesti sinä sitten ämmä vahtaat tv:tä jatkuvasti, kun sinulla on vara haukkua televisio-ohjelmia.
Kyllä Raamattu on sitten ristiriitainen jos se yöt ja päivät käskee ajatella lakiasioita, mutta toisessa kohtaa sanoo, että päivällä pitää pellolla työskennellä ja yöt levätä. Kumpaa sinä noudatat? Minä ainakin nukun yöllä, koska sitä varten yö luotiin.
Hyvä Ämmä, Jumalan terve. Uskovainen olen, mutta en parhaalla tahdollakaan voi asettua sinun kannallesi tässä televisioasiassa. olen aika tavalla asiaa tutkittuani päätymässä lähelle avaajan näkemyksiä. Samaten meitä on monia muita uskovaisia seuroissakävijöitä joilla on sama tv-päätöksen tarpeellisuuden kyseenalaistava kanta. Tästähän ei kärsi avoimesti keskustella, siksi tämä asia liikuttaa lukemaan tätä "törky"-palstaa. :-)
Et ole ainoa jonka mielestä analoginen tv-kielto ja tv-synti on järjetön ihmisoppi ja Raamatun vastainen armon ehto.
enkä voi sanoa sinulle tätä uskovaisten tervehdystä.
Ne kaikki jotka sanoo täällä itseään meikäläiseksi, ei välttämättä ole vl:iä.
Kyllä tämä TV-asia on yhteinen asia ja yhteisesti nähty näin hyväksi.
ovatkin mammonaa haalivat vl-veljet. Eivät paljon myy omaisuuttaan ja jakele köyhille. Eivät taida keskittyä ajattelemaan taivaallista hyvää.. :D
Kyllä tästä asiasta puhutaan muuallakin kuin tällä palstalla ihan kasvotusten ja monilla on tv kotona vaikkei siitä kerrota toisille ja annetaan lasten katsoa piirrettyjä samalla kun itse surffataan internetissä. Kyllä jokainen rehellinen tietää ettei Pyhä Henki sano että tv:n hankkimattomuus olisi armon ehto.
Muutamissa ystäväperheissä on tv, sitä tosin piilotellaan tiukkahenkisiltä ry:llä. Eli jätetään mainitsematta että se kielletty laite on tullut hankituksi. Tällainen kaksinaamaisuus ei uskomista haittaa...
Minä taas ymmärrän hyvin tuota tv:n hankkinutta uskovaista perhettä. Valikoiva ja kriittinen tv-ohjelmien seuraaminen ei tee haittaa uskolle.
Uskoa sen sijaan haittaa vakavasti tämä nykyinen teeskentely ja kyvyttömyys keskustella uskovaisten kesken arkailematta ja pelkäämättä erottamista. Uhka erottamiseen ja hoidetuksi joutumiseen on suuri. Se pitää meitä pelon vallassa. Sydämen tuntemuksia saattaa puhella vain luotettujen läheisten kesken. Muille näytämme vaan "oikeaoppiset" kulissit.
Mutta koko vl-pelleilyhän perustuu tapasäännöksiin ja kulissiin. Mitä aitoa siinä on? Tämä tv-asiakin paljastaa sen.