Sympatiani vähenee

Olen Irakin kriisin aikana ajatellut tavallisten irakilaisten kärsineen sekä Saddamin sorrosta että sodan julmuudesta. Sympatiani on ollut molempien uhkatekijöiden alaisuudessa eläneiden siviili-irakilaisten puolella.

Viime päivät ovat kuitenkin saaneet minut epävarmaksi.Onko Irakin kansa niin syytöntä kuin olen kuvitellut?

Eilisessä HS:ssa oli ulkomaantoimittajan raportti Basrasta, joka alkaa opetella elämään uusien sääntöjen mukaan.

Jo alaotsikko oli hämmentävä:"Kaupunkilaiset ihmettelevät brittien röyhkeyttä, kun nämä eivät anna ryöstää pankkia."

"Rahaa! Antakaa rahaa!"

Artikkelissa kerrottiin, kuinka satoja ihmisiä oli vaanimassa korppikotkien tapaan sopivaa hetkeä syöksyä saaliinjakoon, jos tilaisuus koittaa."Päästävätkö ne meidät sinne vai eivät?" ihmettelevät kaupunkilaiset brittien pysyessä pankkia vartioimassa.

Kun sitten parin päivän odotuksen jälkeen britit katsovat parhaaksi siirtää pankin arvopaperit ja rahat muualle, valtaa närkästys.Yleinen kysymys kuuluu:Miksi juuri briteillä olisi ollut rahoihin suurempi oikeus kuin Basran kadunmiehillä?

Pahin ryöstely on kuitenkin ohi, keskustassa toimivat liikennevalot, mutta kaikki ajavat päin punaista.
Keskustan slummien saastaisilla sorakentillä seisoskelee väkeä odottamassa vettä,ruokaa....tai jotakuta kertomaan, mitä tehdä ja minne mennä.

Tämän raportin alla oli Etelä-Irakin Kansainvälisen Punaisen Ristin johtajan kiinnostava selostus siitä, miten ruokaa ja vettä on jo aivan riittävästi, mutta kaaoksen tilalle olisi heti saatava hallinto;laki ja järjestys.

Ruokavarastot riittävät ainakin toukokuun loppuun, vesilaitos on n.70%:sti toiminnassa ja toimisi vielä paremmin, elleivät kaupunkilaiset varastaisi vettä putkiin puhkomistaan rei´istä, ja sairaaloissa on tarvikkeita n.kolmeksi kuukaudeksi.

Nyt pitäisi väestön vääntää mutteria sähkölaitoksella ja asentaa ikkunaruutuja esim. kouluihin, mutta moni kaupunkilainen tuntuu jo ihmettelevän, missä ihmeessä kaikki maallinen hyvä viipyy.

"Avustusverkostossamme on ollut niin paljon ongelmia, että kaikki ei selity varastelulla.Sabotaasin mahdollisuus on todellinen."
-------------------------

Veti vähän mietteliääksi,kun luki tuollaisia raportteja.

Onko mitään tolkkua lähettää täältä euroakaan luonnonvaroiltaan upporikkaaseen Irakiin, jos he itse odottavat tumput suorana, että me länsimaat annamme heille kaiken valmiina?

Lisäksi vaikuttaa siltä, että vaikka me antaismme viimeiset lanttimmekin heidän hyväkseen, ei siitä kiitollisuuden osoituksia eurooppalaisille kohdisteta, pikemminkin verhottuja uhkauksia vääräuskoisten surkeasta kohtalosta, jos muslimit saisivat maailmanvallan.

Välillä tulee väkisinkin turhautunut olo.
Tilanne on samankaltainen kuin palestiinalaisten kohdalla, jossa heillä olisi nyt loistava tilaisuus saada asiansa eteenpäin.Kaikki näyttää romuttuvan, ei suinkaan Israelin vastustukseen,vaan heidän sisäisiin riitoihinsa pääministerin henkilön valinnasta...

Sympatioiden karistessa pujahtaa ajatuksiin aina välillä kerettiläinen ajatus: Annetaan heidän hoitaa omat soppansa länsimaitten puuttumatta mitenkään asioiden kulkuun.

Mitähän siitä maailmalle seuraisi?
6329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Onko mitään tolkkua lähettää täältä euroakaan luonnonvaroiltaan upporikkaaseen Irakiin, jos he itse odottavat tumput suorana, että me länsimaat annamme heille kaiken valmiina?"

Hyvä, sinussa on ainesta!

Äänestä

tuo tunteesi saa sinut kokonaan valtaasi.

>Viime päivät ovat kuitenkin saaneet minut epävarmaksi.

Ja tulet epävarmaksi siitä ajetteletko vai oletko vain olemassa

Äänestä

Ihminen kun nyt vain sattuu olemaan aika raadollinen otus, jos järjestys romahtaisi Suomessa juuri nyt, on takuuvarmaa että joka paikka tyhjennettäisiin pikavauhtia. Onhan vastaavaa nähty sivistyneemmilläkin seuduilla, esim. toisen maailmansodan lopussa Saksan reichsbankin putsasivat tavalliset saksalaiset ja amerikkalaiset miehittäjät melkeimpä yksissä tuumin.

Viimeinen kysymyksesi koskee sitä mitä seuraisi jos irakilaiset jätettäisiin "hoitamaan oman soppansa", kuten asian muotoilit. No ei mitään hyvää, johonkin ääripäähän siellä mentäisiin. Olin ja olen voimakkaasti irakin sotaa vastaan, mutta nyt kun amerikkalaiset kerran ovat siellä, heidän on parasta hoitaa homma hyvin. Alueen tilanteen huomioiden puoliksi tehty työ jonkinasteisessa demokratisoinnissa aiheuttaa melkoisen riskin maan ajautumiseen jonkun ajatollahin valtaan. Luulen kylläkin jenkkien pysyvän alueella pitkään epämääräisen "olemme alueella niin pitkään kuin tarvitaan, emme päivääkään pidempään"-lupauksen varjolla. Onhan heillä pelissä suuret rahat, ja George W:llä myös presidentillinen pallinsa.

Äänestä
  • ajatellut ma useasti, kun katson kansan tämän vaiheisiin" (oliskohan ollut E.Leino)

    >jos järjestys romahtaisi Suomessa juuri nyt, on takuuvarmaa että joka paikka tyhjennettäisiin pikavauhtia.

    Äänestä

< Annetaan heidän hoitaa omat soppansa länsimaitten puuttumatta mitenkään asioiden kulkuun. >

Tätähän me olemme halunneet koko ajan.

< "Kaupunkilaiset ihmettelevät brittien röyhkeyttä, kun nämä eivät anna ryöstää pankkia." >

Huomaa, että tämä on jonkun tulkinta havaitsemastaan tilanteesta. Mutta voi ajatella myös pidemmälle näiden irakilaisten asenteiden syntymiseen. Kertooko se siitä, että amerikkalaiset ja englantilaiset ovat jossakin tilanteissa yllyttäneet heitä ryöstelyyn ja katsoneet päältä. Kuten museoiden ryöstössä, jonka he ovat lavastaneet sekasorron aiheuttamaksi ja jossa he ovat todennäköisesti itse toimineet päätekijöinä ja kuljettaneet kulttuuri- ja taideaarteet parempaan talteen.

Äänestä

ei sinun tarvitse päätöksiä tehdä, päätökset tekee ihan jotkut muut ihmiset ja millään tavalla et niihin voi vaikuttaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ajattelija kirjoitti:

Olen Irakin kriisin aikana ajatellut tavallisten irakilaisten kärsineen sekä Saddamin sorrosta että sodan julmuudesta. Sympatiani on ollut molempien uhkatekijöiden alaisuudessa eläneiden siviili-irakilaisten puolella.

Viime päivät ovat kuitenkin saaneet minut epävarmaksi.Onko Irakin kansa niin syytöntä kuin olen kuvitellut?

Eilisessä HS:ssa oli ulkomaantoimittajan raportti Basrasta, joka alkaa opetella elämään uusien sääntöjen mukaan.

Jo alaotsikko oli hämmentävä:"Kaupunkilaiset ihmettelevät brittien röyhkeyttä, kun nämä eivät anna ryöstää pankkia."

"Rahaa! Antakaa rahaa!"

Artikkelissa kerrottiin, kuinka satoja ihmisiä oli vaanimassa korppikotkien tapaan sopivaa hetkeä syöksyä saaliinjakoon, jos tilaisuus koittaa."Päästävätkö ne meidät sinne vai eivät?" ihmettelevät kaupunkilaiset brittien pysyessä pankkia vartioimassa.

Kun sitten parin päivän odotuksen jälkeen britit katsovat parhaaksi siirtää pankin arvopaperit ja rahat muualle, valtaa närkästys.Yleinen kysymys kuuluu:Miksi juuri briteillä olisi ollut rahoihin suurempi oikeus kuin Basran kadunmiehillä?

Pahin ryöstely on kuitenkin ohi, keskustassa toimivat liikennevalot, mutta kaikki ajavat päin punaista.
Keskustan slummien saastaisilla sorakentillä seisoskelee väkeä odottamassa vettä,ruokaa....tai jotakuta kertomaan, mitä tehdä ja minne mennä.

Tämän raportin alla oli Etelä-Irakin Kansainvälisen Punaisen Ristin johtajan kiinnostava selostus siitä, miten ruokaa ja vettä on jo aivan riittävästi, mutta kaaoksen tilalle olisi heti saatava hallinto;laki ja järjestys.

Ruokavarastot riittävät ainakin toukokuun loppuun, vesilaitos on n.70%:sti toiminnassa ja toimisi vielä paremmin, elleivät kaupunkilaiset varastaisi vettä putkiin puhkomistaan rei´istä, ja sairaaloissa on tarvikkeita n.kolmeksi kuukaudeksi.

Nyt pitäisi väestön vääntää mutteria sähkölaitoksella ja asentaa ikkunaruutuja esim. kouluihin, mutta moni kaupunkilainen tuntuu jo ihmettelevän, missä ihmeessä kaikki maallinen hyvä viipyy.

"Avustusverkostossamme on ollut niin paljon ongelmia, että kaikki ei selity varastelulla.Sabotaasin mahdollisuus on todellinen."
-------------------------

Veti vähän mietteliääksi,kun luki tuollaisia raportteja.

Onko mitään tolkkua lähettää täältä euroakaan luonnonvaroiltaan upporikkaaseen Irakiin, jos he itse odottavat tumput suorana, että me länsimaat annamme heille kaiken valmiina?

Lisäksi vaikuttaa siltä, että vaikka me antaismme viimeiset lanttimmekin heidän hyväkseen, ei siitä kiitollisuuden osoituksia eurooppalaisille kohdisteta, pikemminkin verhottuja uhkauksia vääräuskoisten surkeasta kohtalosta, jos muslimit saisivat maailmanvallan.

Välillä tulee väkisinkin turhautunut olo.
Tilanne on samankaltainen kuin palestiinalaisten kohdalla, jossa heillä olisi nyt loistava tilaisuus saada asiansa eteenpäin.Kaikki näyttää romuttuvan, ei suinkaan Israelin vastustukseen,vaan heidän sisäisiin riitoihinsa pääministerin henkilön valinnasta...

Sympatioiden karistessa pujahtaa ajatuksiin aina välillä kerettiläinen ajatus: Annetaan heidän hoitaa omat soppansa länsimaitten puuttumatta mitenkään asioiden kulkuun.

Mitähän siitä maailmalle seuraisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu