Let it happen on purpose.
Tuo lause mitä todennäköisimmin sisältää totuuden 9/11 tapahtumista. Silti täällä elätellään moneen kertaan debunkattuja ja Bushin hallinnon rikollisuuden kannalta epärelevantteja teorioita. Keskittyminen tapaukseen WTC7 kertoo sen, että salkkaritkin alkavat pikkuhiljaa hyväksyä sen että tornit 1 ja 2 romahtivat törmäysten ja tulipalojen yhdistelmään. Itsellänikään ei ole valmista selitystä seiskan sortumiselle, sanottakoon se jo valmiiksi niille jotka siitä avautuvat. Kysynpähän vaan että miksi helvetissä näiden iskujen mittakaavassa mitätön rakennus olisi räjäytetty ja siten otettu valtava riski kiinnijäämisestä? Mikäli USA:n hallitus olisi iskujen takana, olisi ollut aika idioottimaista johtaa tätä operaatiota viereisestä rakennuksesta käsin. Miksei sitä olisi voitu tehdä jostain aivan muualta? Miksi ottaa täysin turha riski?
LIHOP-teoriasta on sitä vastoin aika lailla näyttöä. Bush sai ennen iskuja mm. muistion, jonka otsikko oli suunnilleen "bin Laden determined to attack the U.S" . Ei kovinkaan monitulkintainen otsikko, edes GWB:n älyllä varustetulle henkilölle ;) Tiedusteluraportit nimenomaisesti varoittivat terroristien aikeista käyttää kaapattuja matkustajakoneita ohjuksina. Mitä tehtiin? Ei yhtään mitään sen sijaan että turvatoimia lentokentillä olisi tuntuvasti tiukennettu. Jälkeenpäin Bush on lapsellisessa retoriikassaan viljellyt sitä, ettei kukaan osannut odottaa tämän mittaluokan iskuja! Varmaankin rautalangasta olisi tuo pitänyt presidentille vääntää kun selkokielikään ei toimi... Myös Bushin hallinnon ääretön vastahankaisuus iskuja edeltävien toimiensa tutkimisen suhteen puhuu puolestaan. Vain pitkin hampain suostuttiin siihen, että 9/11-komissio sai kuulla hallinnon jäseniä. Voi aiheellisesti kysyä, miksi näin?
9/11 ja Pearl Harbor on aiheellisesti rinnastettu keskenään tällä palstalla. Kumpikin ovat olleet USA:n kulloisellekin hallinnolle tosiasiassa toivottuja tapauksia omien poliittisten päämäärien edistämiseksi. On törkeällä tavalla rikollista, että omien kansalaisten henkiä ei kumpanakaan päivänä pelastettu vaikka siihen olisi pystytty. Miksi pitää keksiä vielä muuta joka vain tekee kaikki 9/11 kriitikot naurunalaisiksi? Pitäisiköhän perustaa uusi salaliittoteoria; Pearl Harboria pommittivatkin USA:n omat koneet japanilaisiksi maalattuina. Sen lisäksi satama ja laivat olivat valmiiksi panostettuja. Japanin sodanjulistus oli väärennös. Tarpeeksi vainoharhaisesti etsimällä tuonkin teorian tueksi löytyisi varmasti kaikenlaista hyvin tulkinnanvaraista "näyttöä" :D
Kyllä USA:lla on ihan todellisia ja oikeita vihollisia, ei maan hallituksen tarvitse itse kaikkea tehdä. Viholliset ovat usein käyttökelpoisia veijareita poliittisten johtajien kannalta.
Tuo lause mitä todennäköisimmin sisältää totuuden 9/11 tapahtumista. Silti täällä elätellään moneen kertaan debunkattuja ja Bushin hallinnon rikollisuuden kannalta epärelevantteja teorioita. Keskittyminen tapaukseen WTC7 kertoo sen, että salkkaritkin alkavat pikkuhiljaa hyväksyä sen että tornit 1 ja 2 romahtivat törmäysten ja tulipalojen yhdistelmään. Itsellänikään ei ole valmista selitystä seiskan sortumiselle, sanottakoon se jo valmiiksi niille jotka siitä avautuvat. Kysynpähän vaan että miksi helvetissä näiden iskujen mittakaavassa mitätön rakennus olisi räjäytetty ja siten otettu valtava riski kiinnijäämisestä? Mikäli USA:n hallitus olisi iskujen takana, olisi ollut aika idioottimaista johtaa tätä operaatiota viereisestä rakennuksesta käsin. Miksei sitä olisi voitu tehdä jostain aivan muualta? Miksi ottaa täysin turha riski?
LIHOP-teoriasta on sitä vastoin aika lailla näyttöä. Bush sai ennen iskuja mm. muistion, jonka otsikko oli suunnilleen "bin Laden determined to attack the U.S" . Ei kovinkaan monitulkintainen otsikko, edes GWB:n älyllä varustetulle henkilölle ;) Tiedusteluraportit nimenomaisesti varoittivat terroristien aikeista käyttää kaapattuja matkustajakoneita ohjuksina. Mitä tehtiin? Ei yhtään mitään sen sijaan että turvatoimia lentokentillä olisi tuntuvasti tiukennettu. Jälkeenpäin Bush on lapsellisessa retoriikassaan viljellyt sitä, ettei kukaan osannut odottaa tämän mittaluokan iskuja! Varmaankin rautalangasta olisi tuo pitänyt presidentille vääntää kun selkokielikään ei toimi... Myös Bushin hallinnon ääretön vastahankaisuus iskuja edeltävien toimiensa tutkimisen suhteen puhuu puolestaan. Vain pitkin hampain suostuttiin siihen, että 9/11-komissio sai kuulla hallinnon jäseniä. Voi aiheellisesti kysyä, miksi näin?
9/11 ja Pearl Harbor on aiheellisesti rinnastettu keskenään tällä palstalla. Kumpikin ovat olleet USA:n kulloisellekin hallinnolle tosiasiassa toivottuja tapauksia omien poliittisten päämäärien edistämiseksi. On törkeällä tavalla rikollista, että omien kansalaisten henkiä ei kumpanakaan päivänä pelastettu vaikka siihen olisi pystytty. Miksi pitää keksiä vielä muuta joka vain tekee kaikki 9/11 kriitikot naurunalaisiksi? Pitäisiköhän perustaa uusi salaliittoteoria; Pearl Harboria pommittivatkin USA:n omat koneet japanilaisiksi maalattuina. Sen lisäksi satama ja laivat olivat valmiiksi panostettuja. Japanin sodanjulistus oli väärennös. Tarpeeksi vainoharhaisesti etsimällä tuonkin teorian tueksi löytyisi varmasti kaikenlaista hyvin tulkinnanvaraista "näyttöä" :D
Kyllä USA:lla on ihan todellisia ja oikeita vihollisia, ei maan hallituksen tarvitse itse kaikkea tehdä. Viholliset ovat usein käyttökelpoisia veijareita poliittisten johtajien kannalta.
Vastaukset 30
Vanhimmat
LIHOPissa on vain yksi ongelma, tuskin edes islamiterroristit edes uskaltaisivat haaveilla toteuttavansa 9/11 kaltaisen tempauksen. Niin vähin äijin niin valtavaa puolustusta vastaan...
"LIHOPissa on vain yksi ongelma, tuskin edes islamiterroristit edes uskaltaisivat haaveilla toteuttavansa 9/11 kaltaisen tempauksen. Niin vähin äijin niin valtavaa puolustusta vastaan..."
Miksi itsemurha-aikeissa olevien terroristien tarvitsisi pelätä iskun toteuttamista, eihän heillä ole mitään menetettävää? Mikä tahansa aikaansaatu vahinko maanpäällistä saatanaa eli USA:a vastaan tietää fundamentalistimuslimin maailmankuvassa takuuvarmaa ikuista taivaspaikkaa neitsyeiden kanssa.
Vuonna 2001 matkustajalentokoneeseen sai viedä vapaasti 3 tuuman terällä varustetun mattoveitsen / linkkarin, joka on osaavan käsissä todella murhaava ase. Vuonna 2001 matkustajalentokoneiden ohjaamojen ovet eivät olleet lukittuja, eikä usein edes suljettuja. Joten 4-5 terroristin ryhmän oli helppo kaapata matkustajalentokone täysin haltuunsa. Jokaisessa 911-terroristiryhmässä oli kuulemani mukaan myös yksi liikennelentolupakirjan omistanut henkilö, joten hörhöjen hörhöilyt "lentotaidottomista terroristeista" ovat siltäkin osin pelkkää huuhaata.
Näille terroristeille olisi riittänyt sekin, että kone olisi ammuttu alas, tai se olisi jostain muusta syystä syöksynyt maahan, "vihollisia" olisi joka tapauksessa kuollut riittävästi. Kaappaavathan ja räjäyttäväthän ne samat kahelit linja-autojakin, joissa korkeintaan noin 40 matkustajaa. Jos lentokoneilla onnistuttiin vieläpä törmäämään rakennuksiin, oli se vain pelkkää plussaa heille. Vaikka USA:n ilmapuolustus olisi voinut arvailla terroristien aikeita, olisi silti omien siviilejä sisältäneiden lentokoneiden ampuminen alas "varmuuden vuoksi" ollut melkoisen ylivoimaisen vaikea ratkaisu.
Näillä perusteilla me tavalliset keskiverto-maalaisälyllä varustetut tavalliset ihmiset emme näe tapahtumissa mitään ihmeellistä. Voimme vain ihmetellä joidenkin kusipäiden hihhulien kusipäisyyttä.
Ja jopa vielä enemmän voimme vain ihmetellä joidenkin huuhaa-hörhöjen salaliittokehitelmiä. Terroristit ovat meidän mielestämme hulluja, mutta salkkarit jotain vielä enemmän.
"Vuonna 2001 matkustajalentokoneeseen sai viedä vapaasti 3 tuuman terällä varustetun mattoveitsen / linkkarin"
-Höpön höpö!
"Vuonna 2001 matkustajalentokoneiden ohjaamojen ovet eivät olleet lukittuja, eikä usein edes suljettuja."
-Höpön höpö!
"Jokaisessa 911-terroristiryhmässä oli kuulemani mukaan myös yksi liikennelentolupakirjan omistanut henkilö"
-Höpön höpö!
"Näille terroristeille olisi riittänyt sekin, että kone olisi ammuttu alas, tai se olisi jostain muusta syystä syöksynyt maahan, "vihollisia" olisi joka tapauksessa kuollut riittävästi. Kaappaavathan ja räjäyttäväthän ne samat kahelit linja-autojakin, joissa korkeintaan noin 40 matkustajaa. Jos lentokoneilla onnistuttiin vieläpä törmäämään rakennuksiin, oli se vain pelkkää plussaa heille. Vaikka USA:n ilmapuolustus olisi voinut arvailla terroristien aikeita, olisi silti omien siviilejä sisältäneiden lentokoneiden ampuminen alas "varmuuden vuoksi" ollut melkoisen ylivoimaisen vaikea ratkaisu."
-Hyvin on propaganda sinua päässyt puraisemaan =)
"Näillä perusteilla me tavalliset keskiverto-maalaisälyllä varustetut tavalliset ihmiset emme näe tapahtumissa mitään ihmeellistä. Voimme vain ihmetellä joidenkin kusipäiden hihhulien kusipäisyyttä."
-Samat sanat kuin yllä!
"Ja jopa vielä enemmän voimme vain ihmetellä joidenkin huuhaa-hörhöjen salaliittokehitelmiä. Terroristit ovat meidän mielestämme hulluja, mutta salkkarit jotain vielä enemmän."
-Tämä olikin sitten ainoa asia, josta voimme olla yhtä mieltä.
Naurettavaa idiotismia, kuinka joku vitun kusipää luulee voivansa muuttaa maailmanhistoriaa kirjoittamalla "Höpön höpö" kaikkien yksinkertaisetn faktojen perään.
Sinun kusipää kannattaisi ehkä hakeutua lähimpään kirjastoon, ja pyytää luettavaksesi esim. kaikki Hesarit 11.9.2001 alkaen muutama viikko eteenpäin. Tiedoksesi myös, että Hesarin toimittajat eivät terveellä järjellä ajatellen olleet osallisina mihinkään käsittämättömään salaliittoon. Ja tiedoksesi myös, että itse olen lennellyt joka vuosi useita kertoja matkustajalentokoneilla, ja sen perusteella todellakin pienten veitsien vieminen lentokoneisiin oli täysin sallittua ennen 911-tapahtumia, ja myös se, että sitä ennen matkustajalentokoneiden ohjaamojen ovet eivät olleet lukittuja eikä aina edes suljettuja.
Joten vedä sinä höpön höpö idiootti käteesi ja alahuuli otsaasi ja nielaise oikein syvään. Pääsemme sillä eroon yhdestä täysin turhasta ja ylimääräisestä kusipää-idiootista.
Miksi USA:n viranomaiset sitten julkisti 13. joulukuutta 2001 nauhan, jossa feikki-bin Laden tunnusti olleensa 9/11 iskujen takana ja miksi Bush, Rumsfeld ja niiden kaverit sanoi että se on autenttinen nauha ja todistaa bin Ladenin syyllisyyden?
Miksi FBI piti iskujen jälkeen lehdistötilaisuuden jossa sanoivat, että ne löysi terroriepäillyn passin, mutta jälkeenpäin sanovat että se onkin huhu joka saattaa pitää paikkansa?
Miksi USA:n viranomaiset salailee ja puhuu jatkuvasti paskaa, jos kerran niillä on todisteet siitä, että lähi-idästä tulleet terroristit iski New Yorkiin ja Washingtoniin?
"Miksi USA:n viranomaiset salailee ja puhuu jatkuvasti paskaa, jos kerran niillä on todisteet siitä, että lähi-idästä tulleet terroristit iski New Yorkiin ja Washingtoniin?"
Juuri siksi että heillä oli todisteet tämän porukan aikeista jo etukäteen eivätkä halunneet estää heitä. Tottakai he puhuvat paskaa minkä kerkiävät eivätkä todellakaan halua että näitä tapahtumia selvitetään. Se näkyi jo 9/11-komission työn äärettömänä vaikeuttamisena.
Bin Ladenilla ei välttämättä ollut henkilökohtaisesti mitään tekemistä iskujen kanssa, joku muu saattoi toimia suunnittelijana. Päivänselvää on, että bin Ladenin "tunnustus" on väärennetty, tai ei ainakaan aukottoman pätevä :)
totuus taitaa ottaa koville?
ymmärrän, että voi tuntua järkyttävältä myöntää itselleen sellainen asia, että yhdysvaltain (kuin monen muunkin suuremman maan) hallitus ja sen toimielimet kykenevät 9/11 kaltaisiin operaatioihin silmää räpäyttämättä ja sen päälle valehtelemaan täysin kirkkain silmin omien etujensa tähden.
yksinkertaisin vastaus löytyy kysymyksen takaa: Kuka helvetti hyötyi?
-Osama ei hyötynyt mitään. Päin vastoin: sai kotimaahansa miehittäjät. Olisiko hän tehnyt tällaisen karhunpalveluksen kotoväelleen?
Kuka sitten hyötyi?
-Jenkeille tämä oli kaiken karmeudenkin keskellä valtava hyöty, jos viitsit tutkailla asioita...
totuus löytyy??? =D
"Let it happen on purpose.
Tuo lause mitä todennäköisimmin sisältää totuuden 9/11 tapahtumista. Silti täällä elätellään moneen kertaan debunkattuja ja Bushin hallinnon rikollisuuden kannalta epärelevantteja teorioita."
Itse en usko suoralta kädeltä LIHOP:in sisältävän totuuden 9/11 tapahtumista, mutta kuitenkin LIHOP näyttää olevan ainoa salaliittoteoria jonka voisi kaiken tämän "hallituksen matkustajalentokoneiksi naamioidut ohjuksia ampuvat kauko-ohjatut sotilaslentokoneet osuivat torneihin jonka jälkeen ne vielä räjäytettiin hallituksen ennalta asentamin uusin äänettömin vielä tuntemattomin supervoimakkain räjähtein ja myös WTC7 räjäytettiin ja Pentagoniin ammuttiin ohjus ja Pensylvaniaan tehtiin kuoppa" -sekoilun jälkeen ottaa vakavammin tarkastelun kohteeksi ja jonka toteuttaminen onnistuneesti tuntuisi ylipäänsä mahdolliselta. LIHOP:in todistamiseen kaikki skeptiset voimavarat olisi pitänyt jo alunperinkin suunnata eikä tällaiseen räjäytys-sekoiluun jossa rakennusfysiikasta mitään tietämättömät salkkarit tekevät itsestään idiootteja yrittäessään päteä rakennusinsinöörien tiedeyhteisöä vastaan.
"LIHOP-teoriasta on sitä vastoin aika lailla näyttöä. Bush sai ennen iskuja mm. muistion, jonka otsikko oli suunnilleen "bin Laden determined to attack the U.S" ."
Onko tuohon Bushin näkemään muistioon jotain linkkejä olemassa?
"Onko tuohon Bushin näkemään muistioon jotain linkkejä olemassa?"
Muistion otsikko taisi olla sanantarkasti "Bin Laden determined to strike in US". Google-haku:
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi-FI:official&hs=MaQ&q=Bin Laden determined to strike in US&btnG=Hae&meta=
USA:n johdolla todellakin oli käsitys siitä että Bin Laden oli iskemässä, mutta Bushin hallinto jätti tahalleen tekemättä mitään, koska iskujen estäminen ei olisi johtanut mihinkään. LIHOP on totuus.
"" LIHOP-teoriasta on sitä vastoin aika lailla näyttöä. Bush sai ennen iskuja mm. muistion, jonka otsikko oli suunnilleen "bin Laden determined to attack the U.S" . Ei kovinkaan monitulkintainen otsikko, edes GWB:n älyllä varustetulle henkilölle ;) Tiedusteluraportit nimenomaisesti varoittivat terroristien aikeista käyttää kaapattuja matkustajakoneita ohjuksina. Mitä tehtiin? Ei yhtään mitään sen sijaan että turvatoimia lentokentillä olisi tuntuvasti tiukennettu. Jälkeenpäin Bush on lapsellisessa retoriikassaan viljellyt sitä, ettei kukaan osannut odottaa tämän mittaluokan iskuja! Varmaankin rautalangasta olisi tuo pitänyt presidentille vääntää kun selkokielikään ei toimi... Myös Bushin hallinnon ääretön vastahankaisuus iskuja edeltävien toimiensa tutkimisen suhteen puhuu puolestaan. Vain pitkin hampain suostuttiin siihen, että 9/11-komissio sai kuulla hallinnon jäseniä. Voi aiheellisesti kysyä, miksi näin? ""
Toit esille tämän aiheen mistä Bush oli oikeuden edessä. Tiedustelu informoi kyllä asiallisesti ja tarkasti, mutta kaveri joukkoineen ei vähät välittäneet tulevasta iskusta.
"Tiedustelu informoi kyllä asiallisesti ja tarkasti, mutta kaveri joukkoineen ei vähät välittäneet tulevasta iskusta."
Eli et siis olekaan inside jobin kannalla, vaikka tunnut olleen tällä foorumilla yksi suurimmista inside jobin puolestapuhujista. Varmaan ymmärrät, että inside job ja LIHOP ovat toisensa poissulkevia teorioita. Inside jobin mukaan hallituksen omat koneet lensivät torneihin jotka olivat valmiiksi panostettu ja sitten ne räjäytettiin alas. Jos 9/11 oli siis inside job niin mitään Osama bin Ladenin masinoimaa terrori-iskua ei ollut suunnitteilla, eikä myöskään tiedustelu voinut tarkasti informoida siitä, tai jos "informoi" niin se oli vain osa hallituksen salaliittoa. Jos taas 9/11 oli LIHOP niin neljällä matkustajakoneella tehty terrori-isku oli todellinen eikä mitään räjäytelty hallituksen toimesta. Vai väitätkö että terrori-iskut olivat todella suunnitteilla mutta USA:n hallitus ehti itse tehdä ne ensin, tai että saatuaan tietää todellisen terrori-iskun olevan tulossa hallituksen miehet kävivät vielä panostamassa tornit varmuuden vuoksi jolloin 9/11 oli sekä inside job että LIHOP?
"Jokaisessa 911-terroristiryhmässä oli kuulemani mukaan myös yksi liikennelentolupakirjan omistanut henkilö, joten hörhöjen hörhöilyt "lentotaidottomista terroristeista" ovat siltäkin osin pelkkää huuhaata. "
on hiukka eri asia lentää jotain pientä Cessnaa lyhyellä kokemuksella kuin ohjata huippunopeudella isoa matkustajakonetta ja törmätä sillä torniin. Huomaa miten lentokone vielä kaartaa rakennukseen, tuskin on helppoa tuon kokoisella koneella.
"liikennelentolupakirjan"
Paino tuolle sanalle liikenne, kyllä tuollaisen saadakseen täytyy osoittaa muitakin kykyjä kuin Cessnan lentäminen. Matkustajakoneen ohjaamista voi harjoitella hyvin realistisilla simulaattoreilla eikä se suinkaan ole niin mahdotonta kuin salkkarit täällä antavat ymmärtää. Varsinkin kun koneella ei tarvitse edes laskeutua.
Montako kertaa tuo pitää vielä rautalangasta vääntää?
Liikennelentolupakirja on aivan eri asia kuin tavallinen lentolupakirja. Pienen Cessnan lentämiseen riittää lentolupakirja. Liikennelentolupakirjaa ei saa kuin osaamalla lentää jotain isoa matkustajakonetta. Kun osaa lentää yhtä isoa matkustajakonetta, oppii helposti lentämään muitakin.
Kuten otsikkoni kertoo "Se oli nimenomaan sitä".
Tämä LIHOP teoria viittaa lähinnä liennytykseltä ja otettu erilleen itse asiasta.
Kuten olen tuonut mielipiteeni julki Cia ja Fbi:n toimista ja todennut, että on harhaista kuvitella etteikö kyseiset tahot osaa työtänsä. Enemmän luotan jälkimmäisen FBI:n työhön kuin CIA:n.
On olemassa myös muiden maiden, kuten Ranska, Saksa, Egypti ja Englanti tiedustelu varoitukset tulevasta iskusta ja näin ollen tieto on ollut.
Miten olet tullut siihen tulokseen, että Inside Job ja LIHOP ovat toisensa poissulkevia teorioita, kun kummassakin tapauksessa 4 Lentokonetta kaapattiin joista kaksi hävisi. Itse en näe eroa.
Tästähän on olemassa virallinen selostus.
Ja tällä hetkellä luon käsitykseni ihan muista asioista ja seikoista, kuin WTC torneista. Kun valitettavasti ne syyliset eivät löydy sieltä romukasasta, vaan ihan jostain muualta.
Usa:n oikeuslaitos ei ole muuten asettanut syytteeseen näitä 19 terroristia. Vaikka näin pitäisi tehdä, oli kuollut tai ei.
"4 Lentokonetta kaapattiin joista kaksi hävisi"
Kaikki 4 "hävisivät" tasan yhtä lailla. Kahdesta vaan on olemassa videoita, joten salkkarit eivät voi väittää niiden "hävinneen".
Oikeasti kaikista neljästä koneesta jäi paljon palasia, eli yksikään niistä ei hävinnyt yhtään minnekään.
Katosos vaan, ollaan sentään jostain samaa mieltä.
Kerropa taas, kuinka ihmettelet muutaman kymmenen miljoonan kilon painoisen jättimäisen rakennuksen osan pudotessaan aiheuttamaa tuhoa, kun 7 kilon keilapallo ei pysty samaan.
Sinä se asiantuntijat olet, kerro ihmeessä jos vaikka kääntyisin virkkareiden puolelle.
"Inside Job. Kuten otsikkoni kertoo "Se oli nimenomaan sitä". On olemassa myös muiden maiden, kuten Ranska, Saksa, Egypti ja Englanti tiedustelu varoitukset tulevasta iskusta ja näin ollen tieto on ollut."
Siis se oli mielestäsi inside job. Ja näiden maiden tiedustelupalvelutko varoittivat USA:n hallitusta siitä, että USA:n hallitus aikoo tehdä itseään vastaan terrori-iskun?
"Miten olet tullut siihen tulokseen, että Inside Job ja LIHOP ovat toisensa poissulkevia teorioita, kun kummassakin tapauksessa 4 Lentokonetta kaapattiin..."
Inside jobissa mitään ulkopuolista terrori-iskua ei ollut vaan 9/11 oli USA:n hallituksen itsensä tekemä isku johon olennaisesti liittyy mm. kaksoistornien ja WTC7 panostaminen valmiiksi. LIHOP taas on todellinen ulkopuolisen neljällä lentokoneella tekemä terrorihyökkäys jonka USA:n hallitus vain antoi tapahtua. Eikö nämä kaksi teoriaa mielestäsi tosiaankaan sulje toisiaan pois? Kai ymmärrät, että jälkimmäisessä teoriassa ei esimerkiksi mitään hallituksen valmiiksi asentamia räjähteitä torneissa ole tai Pentagoniin lennätetty ohjuksia vaan 9/11 tapahtui juuri niinkuin virallinen teoria sen kertoo tapahtuneen - tornit romahtivat törmäyksien ja tulipalojen yhteisvaikutuksesta.
kuvat ja asiakirjat noista liikelentolupakirjoista???
"Varsinkin kun koneella ei tarvitse edes laskeutua."
Mites sinne Pentagoniin taas mentiinkään? Ai niin, sinne LASKEUDUTTIIN - vielä helvetinmoisen taitavasti lentäen monen sadan metrin matka n. metrin korkeudella Pentagonin nurmikosta... Kaiken kukkuraksi tämän aavekoneen aiheuttamat vauriot viittaavat vain ja ainoastaan ohjukseen lukuun ottamatta kaatuneita valopylväitä matkan varrella. Ja miksi ihmeessä julkisuuteen ei anneta kaikkea videomateriaalia juuri tästä Pentagonin tapauksesta plus mustien laatikoiden sisältöä, ELLEI kerran mitään salattavaa ole?
Debungkin-viisastelijoille tiedoksi: debunkkaamiseen EI riitä, että joku antaa VAIHTOEHTOISEN selityksen. Debunkkaamiseen tarvitaan puolueettomat tutkimukset ja aukottomat todisteet!
"debunkkaamiseen EI riitä, että joku antaa VAIHTOEHTOISEN selityksen. Debunkkaamiseen tarvitaan puolueettomat tutkimukset ja aukottomat todisteet!"
Hah hah! Tuon kun te salkkaritkin oppisitte. Vaihtoehtoinen selitys ei riitä vaan tarvitaan aukottomat todisteet. Niitä odotellessa...
Pentagonin koneella laskeuduttiin aikamoinen matka, se on totta. Lyöpäs nyt itse todisteita pöytään siitä, että matkustajakoneen perusohjaaminen on muka mahdoton tehtävä sitä etukäteen harjoitelleelle ihmiselle? Tuollaisessa lennossa kun ei tarvitse paljon välittää esimerkiksi kyydin tasaisuudesta yms. seikoista jotka normaalissa lentoliikenteessä ovat aika tärkeitä. Ei tarvitse hallita kuin ohjaussauvan käsittely ja ehkä nopeudensäätö. Väitän että tuon oppii kuka tahansa normaaliälyllä varustettu ihminen lyhyellä harjoittelulla.
"Kaiken kukkuraksi tämän aavekoneen aiheuttamat vauriot viittaavat vain ja ainoastaan ohjukseen lukuun ottamatta kaatuneita valopylväitä matkan varrella."
Hohhoijaa. Vauriot viittaavat nimenomaan lentokoneeseen kuten on jo monasti todistettu tälläkin palstalla. Useimmat salkkarit ovat jo luopuneet tuosta ohjushuuhaasta. Selitäpä sinä taas puolestasi ne kaatuneet valopylväät.
Kerro muuten mielipiteesi tästä Pentagonin 1 kerroksesta mihin se kone osui. Kuinka pahat vauriot on? Onko niin paha, että kattokin on ihan kunnossa ja muutama Betonipilari vääntynyt. Ota huomioon että tämä alue on sortuman takaa olevaa aluetta.
http://911research.wtc7.net/essays/pentagon/docs/interior_damage1.jpg
tyytyvän pelkkään väsytystaktiikkaan kun eivät viitsi/halua/voi todistaa mitään - samoja valheita jauhetaan - toistoa toiston perään: kyllä ne salkkaritkin lopulta kyllästyvät tai tulevat aivopestyiksi kuten muutkin.
näissä tapauksissa mennä niin, että virallinen taho tutkii puolueettomasti ja perusteellisesti ja vasta sitten antaa lopullisen lausunnon tapahtuneesta, ja mikäli lisäkysymyksiä/vaihtoehtoisia selityksiä tai epäilyjä ilmenee, pannaan sellaiset todisteet pöytään, että suut menee suppuun. nyt virallinen taho kuitenkin yrittää pelkästään vaientaa kiusalliset kysyjät leimaamalla ne hörhöiksi sun muiksi.
En tule ikinä uskomaan, että tornit sortuivat koneiden törmäysten ja tulipalojen vaikutuksesta.
"Kysynpähän vaan että miksi helvetissä näiden iskujen mittakaavassa mitätön rakennus olisi räjäytetty ja siten otettu valtava riski kiinnijäämisestä?"
tiedätkö mitä kaikkea wtc7:ssa oli vuokralaisina? ei se IHAN mitätön rakennus ollut koko 9/11-huijaus huomioon ottaen...
Kukaan ei tule koskaan kykenemään selittämään miten ja miksi kaikki KOLME pilvenpiirtäjää sortuivat niin HUIKEALLA NOPEUDELLA ilman vastusta KOKONAAN ja TÄYDELLISESTI sekä täysin PYSTYSUORASSA, SIISTISTI ja SYMMETRISESTI omille perustuksilleen vaikka niiden saamat vauriot poikkesivat merkittävästi toisistaan. Kun esim. wtc7:n kaltainen rakennus sortuu, se sortuu vain osittain. Ei sortuva osa rakennusta vedä koko taloa mukanaan etenkin kun vauriot ovat VAIN yhdellä sivulla massiivista rakennusta. Ja vielä pitäisi uskoa sekin, että sortuma tapahtuu tällaisissa tapauksissa täydellisen pystysuoraan ilman nurjahduksia.
P.S. Ja älkää edes viitsikö enää wtc7:n kohdalla ottaa esiin tulipalo-vitsiä - se ei vain toimi tämän rakennuksen kohdalla. Se olisi saanut palaa vaikka soihtuna kokonaisen viikon ja silti se olisi todellisuudessa jäänyt pystyyn!
Mitä tulee Let it happend on purpose-teoriaan, luulen edelleen (ja niin kauan kunnes toisin TODISTETAAN), että pääsuunnittelija tässä on ollut Osaman sijaan CIA. Osaman toimista ei edelleenkään ole mitään näyttöä - häntä syytetään ainoastaan "merkit-viittaavat"-perusteella. Toiseksi Osama on kolmasti kieltänyt minkäänlaisen osallisuutensa näihin iskuihin, mikä olisi täysin uusi ja huonosti perusteltu taktiikka häneltä.
"En tule ikinä uskomaan, että tornit sortuivat koneiden törmäysten ja tulipalojen vaikutuksesta."
Oikeutesi on olla uskomatta. Omasta puolestani en tule ikinä uskomaan, että kaksi yli 400-metristä pilvenpiirtäjää olisi voitu kauttaaltaan panostaa ilman että sitä olisi yleisesti huomattu. Siihen olisi tarvittu aikamoinen määrä ammattitaitoista väkeä. Amerikkalaisetkin ovat yleisesti ottaen aivan tavallisia ihmisiä. Jos olisit amerikkalainen panostaja ja saisit tehtäväksesi asentaa räjähteitä miltei kansalliseen monumenttiin, etkö kysyisi muutamia kysymyksiä? Etkö kertoisi tästä työtehtävästä edes silloin, jos tämä rakennus hiukan myöhemmin sortuisi maan tasalle?
Vaikken rakennusinsinööri olekaan niin tiedän sen, että yksikään ihmisen tekemä rakennelma ei kestäisi WTC:n yläosan kokoisen objektin romahtamista sen päälle. Mikä tässä räjäytysteoreetikoiden mielestä on niin mahdotonta? Tuo "vapaan pudotuksen teoria" on debunkattu jo niin monasti, etten siihen jaksa yksityiskohtaisesti puuttua tässä. Sanonpahan vain että romahdusnopeus ei ollut todellisuudessa lähelläkään tätä. Symmetrisyydestä sen verran, että sitä tavaraa levisi ihan kiitettävästi laajalle alueelle.
Seiskan romahduksen syytä en tiedä, myönnetään edelleen. Edelleen myös kysyn, että miksi se olisi ollut näiden iskujen kannalta välttämätön rakennus? Vuokralaisina oli ties mitä valtion viranomaisia, tiedän. Miksi sieltä käsin olisi tällaista operaatiota johdettu tai edes säilytetty siellä mitään tähän liittyvää todistusaineistoa tai muuta materiaalia? Kaikki olisi voitu yhtä hyvin tehdä jostain salaisesta bunkkerista keskellä ei mitään.
Jos Osama ei henk.koht ollut näiden iskujen takana, niin onko CIA ainoa toinen vaihtoehto? Eiköhän USA:lla todellakin ole muitakin oikeita vihollisia. En todellakaan usko, että USA:n hallitus olisi ollut täysin rehellinen tuon päivän tapahtumien suhteen, Osama on hyvinkin voinut antaa sopivat "kasvot" terrorismille. On helppo uskoa että siellä nykyisin valtaapitävät neokonservatiiviset sotakiihkoilijat olisivat tarkoituksella antaneet 9/11:n tapahtua. Sen verran ponnekkaasti tuota tragediaa on käytetty hyväksi milloin missäkin, ennen kaikkea GWB:n uudelleenvalintakampanjassa. Sen luoman pelon ilmapiirin avulla saatiin myös aikaan täysin älytön sota Irakissa. Metsään on kuitenkin menty ja pahasti, Irakissa on jo tullut tappio joka johtaa Iranin vaikutusvallan suunnattomaan kasvuun Lähi-idässä. USA:n on pakko jossain vaiheessa luikkia Irakista häntä koipien välissä, jolloin Iranin tukemat shialaiset militanttiryhmät ottavat vallan siellä. Menee ehkä vähän off-topiciin mutta Bush on epäonnistunut surkeasti, ei tuskin kenenkään aiemman presidentin aikana ole USA:n vaikutus- ja arvovalta ottanut niin paljon takapakkia kuin nyt. Mitä tahansa siellä onkin juonittu niin perseelleen meni.