lestadiolaisuus

Olen lestadiolais perheen poika ja olen joutunut mielisairaalaan sen takia,koska vanhempani ovat asettaneet minulle liian tiukkia sääntöjä.Minä en saa juoda sauna kaljaa.Minä olen myös löytänyt parhaan ystäväni ei lestadiolaisesta pojasta eikä lestadiolais vanhemmat anna minun viettää vapaa aikaa tämän kanssa.Hyväksyttekö te lestadiolaiset näin törkeän käytöksen.
82412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lestadiolainen enkä minkään muun merkkinenkään uskova, mutta tuollaista se tuppaa olemaan uskovissa kodeissa. Et kertonut ikääsi, mutta voiyhan aina ottaa yhteyttä lastensuojeluun, jos olet alaikäinen. Tai jos se ei ole paikkakunnallasi mahdollista esim. siksi, että siellä ovat myös virkamiehet lestadiolaisia, niin puhelinluettelosta löytyy auttavia puhelimia, joihin voi soittaa ja pyytää apua.

Äänestä
  • ei minusta mitään avunhankkimistarvetta ole noilta tahoilta. jos poika on mielisairaalassa niin siellä ouhuminen riittää. Ne yleensä osaa hoitaa asian eteenpäin niin ettei tarvitse hakea mistään puhelinluettelosta mitään. Mutta joo, voi olla ihan hyväkin neuvo, jos kyseinen sairaala ei osaa hommaansa.

    Äänestä

on oikeus kieltää kaljanjuonti niin kauan kuin asut heidän luonaan, mutta todella ikävää ja epäreilua on, etteivät he anna sinun valita itse ystäviäsi.

Tunnen myös erään tavattoman mukavan ja kiltin ihmisen, joka oli aikoinaan lestadiolainen, mutta joutui uskonyhteisönsä uhriksi. Hän masentui vakavasti, joutui mielisairaalaan, ja lopulta erosi vl-liikkeestä kokonaan. Sen jälkeen hänen elämänsä on tietääkseni ollut paljon parempaa.

Äänestä

En ole lestadiolaisesta kodista, enkä muutenkaan uskonnollisesta kodista... Otan kuitenkin kantaa.

Myös ei-uskovissa kodeissa saatetaan kieltää saunakaljan ottaminen, jos 'lapsi' on alaikäinen. Jos taas olet täysi-ikäinen, tuohan on todella oma valintasi... Oletan, ettet kuitenkaan ole.

On ikävää, ettet saa itse valita ystäväpiiriäsi. Oletko jutellut vanhempiesi kanssa asiasta? Jos et, niin se kyllä kannattaisi. Voittehan te varmasti mielipiteitä vaihtaa keskenänne asiallisesti. Oletko kysynyt heiltä, mikä tähän on syynä? Kerro ihmeessä heille, että tämä tuntuu sinusta kovin pahalta.

Äänestä
  • mä olen ihan samoilla linjoilla sun kanssa, todella hyvä kommentti!

    ja siitä mielisairaudesta, se on sairaus siinä missä muutki, esim. päänsärky, syöpä jne, kukaan ei voi sitä itse valita. se mikä sen aiheuttaa on yksilöllistä, mutta on aika ahdasmielisesti ja epäammattimaisesti sanottu että se johtuu ainoastaan tiukoista rajoista. toki se voi sen laukaista jos on ahdistusta ym, mutta yleensä mielisairauteen ei ole ainoastaa yhtä syytä. ja lääkkeet tehoaa suurimmalle osalle, eli hakeudu ammatti-ihmisten käsiin, he auttavat. siis jos et ole sitä vielä tehny!

    Äänestä

Mä olin 37 v. Ja mulla oli 10 lasta. Mulla oli oma remppafirma ja musta tuntu et mulla meni aika hyvin, siis taloudellisesti. Muut vl:set oli mulle kateellisia kun mulla oli hieno auto ja muutenkaan en osannut menestystäni peittää. Sit mä rupesin pettää mun vaimoo, ensin yhden kans ja kun se tuli ilmi ja loppu, niin musta tuntu et en ole onnellinen. Mun rupes tekee lisää mieli vierasta ja mä olin sellaisessa asemassa että mun mielestä mulla oli oikeus siihen, vaikka en ollut varma halusiko se toinen, mut mä halusin ja mulla on tapana ottaa se mitä mä haluan. Muut ei ymmärtäny mua ja mä en halua olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka tuomitsee mua. Jos mä haluan tehdä jotain, niin mulla on siihen oikeus.

Äänestä
  • oletko nyt onnellinen? tai oikeestaa en es usko sua, kuulostaa niin keksityltä jutulta, että joulupukkiinki uskon enemmän..

    Äänestä

Kyllähän tuollainen aiheuttaa ahdistusta ja masista kelle vaan. On kyllä täysin lestaoppien vastaistakin rajottaa noin ystäväpiiriä.Itse oon onneksi saanu aina valita ystäväni itse, vaikka välillä vanhemmat varoittivatkin, kun monet parhaimmista ystävistä olivat "muita". Mulla ei ole tapana valita ystäviä vakaumuksen perusteella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anti-lestadius kirjoitti:

Olen lestadiolais perheen poika ja olen joutunut mielisairaalaan sen takia,koska vanhempani ovat asettaneet minulle liian tiukkia sääntöjä.Minä en saa juoda sauna kaljaa.Minä olen myös löytänyt parhaan ystäväni ei lestadiolaisesta pojasta eikä lestadiolais vanhemmat anna minun viettää vapaa aikaa tämän kanssa.Hyväksyttekö te lestadiolaiset näin törkeän käytöksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu