Oletko varma oikeasta

Kristityt käyttävät usein tietystä ryhmästä tai kirkosta nimitystä "kultti." "Kultti" – sanaa käytetään yleisesti tarkoittamaan sitä, että tietty ryhmä tai kirkko ei usko tai opeta puhdasoppisia kristillisiä oppeja. Me tarkoitamme kultilla ihmisryhmää tai "kirkkoa," joka vahvistaa yhden tai usean alla mainituista kohdista:

1. Yhtä tai useampaa ihmistä ryhmässä pidetään ryhmän tai kirkon "profeettana" tai "opettajana." Tämän henkilön Raamatun tulkintaa pidetään määräävänä, vaikkakin se vääristäisi Raamattua, tai olisi ristiriidassa Raamatun kanssa. Kukaan ryhmän jäsenistä ei voi kritisoida tai hylätä tämän henkilön opetuksia. Ketä tahansa jäsentä, joka asettaa Raamatun arvovallan "profeetan" tai "opettajan" yläpuolelle, rangaistaan kultin toimesta.

2. Yksi johtava henkilö tai ryhmä valvoo poikkeuksellisen paljon toisten jäsenten elämän joka puolta: heidän henkilökohtaista omaisuutta, taloutta, aikaa, ihmissuhteita, ruokavaliota, koulutusta, ja joskus lääkehoitoa. Kultti vaatii jäseniltään ehdotonta kuuliaisuutta johtavalle henkilölle/henkilöille, vaikka se aiheuttaisikin jäsenen täydellisen eristäytymisen ystävistä ja perheestä. Tämän johtavan henkilön tai ryhmän määräysten rikkominen rangaistaan ankarasti; erottamalla, tai äärimmäisissä tapauksissa, surmaamalla.

3. Kultti opettaa, että käytännöllisesti katsoen kukaan ei voi pelastua liittymättä tähän tiettyyn ryhmään tai kirkkoon. Kultti uskoo olevansa Jumalan erityisesti valitsema, siunaama ja ohjaama ("profeettansa" tai "opettajansa" kautta), sulkien pois muut uskonnot ja kirkot. Sanonnat kuten: "me olemme Jumalan kirkko;" "me olemme Jumalan valittu kansa;" "meillä on totuus;" "me olemme se oikea kirkko ", ovat osoituksia kulttien ”eliittisestä” luonteesta. Näin kultti on kyllästetty asenteella "me" vastaan "he," ja kulttilaiset näkevät kultin olevan aina oikeassa ja kaikkien muiden olevan väärässä. Äärimmäisissä tapauksissa kultti kuvittelee jäsenillään olevan "Jumalan sinetti" ja kaikilla muilla, aidot kristityt mukaan lukien, olevan "pedon merkki," ja määränpäänä helvetti.

4. Opilliset opetukset sisältävät Raamatun, profetian ja/tai historian eriskummallisia tulkintoja, joita kukaan puhdasoppinen kristitty ei opettaisi, tai edes aavistaisi Raamatun sisältävän. Kultit usein hallitsevat jäseniään pelolla. Heidän opetuksensa luovat monia pelkoja, esimerkiksi: pelastumisen saavuttamisen tai menettämisen pelko; kultin jättämisen pelko; toisten ihmisten pelko; johtohenkilöiden pelko; tulevaisuuden pelko. Kultin profeetalliset lausunnot ovat usein tehty niin, ettei niitä voida osoittaa oikeaksi tai vääräksi, ennen kuin tapahtuma on mennyt ohi. Profeetalliset lausunnot ovat usein muotoiltu aiheuttamaan pelkoa sekä samalla turvaamaan "pakotien" jos profetia osoittautuu vääräksi. Kultin jäseniä syytetään usein siitä, jos johtohenkilöiden profetiat eivät täyty. Joskus profeetan epäonnistumisen syypääksi laitetaan jopa Jumala: "Jumala esti virheemme huomaamisen."

5. Kun kultin profeetalliset lausunnot tai opinkappaleet todistetaan vääriksi, kultti peittää virheensä väittämällä että sen "aito" tai "alkuperäinen" opetus oli oikea – ja ainoastaan pieni "väärinymmärretty" yksityiskohta oli väärä. Jopa kaikkein vakuuttavin todistusaineisto hylätään merkityksettömänä. Kultillinen hengenlaatu säilyttää kultin (”organisaation”) olemassaolon Raamatun totuuden ja sen jäsenten henkilökohtaisen rehellisyyden ja /tai fyysisen tai hengellisen hyvinvoinnin kustannuksella.

6. Kultilla on kirjoja tai kirjoituksia, jotka selittävät heidän vääräoppisia opetuksiaan. Nämä kirjoitukset asetetaan yksinkertaisten raamatuntekstien ja tervejärkisen raamatuntulkinnan sijalle. Kultin kirjoitukset julistavat ryhmän ainutlaatuisuutta, painottavat heidän erityistä suhdetta Jumalaan ja ylistävät heidän Jumalalta saatuja näkemyksiään. Nämä kirjoitukset asetetaan usein Raamatun kanssa samalle tasolle tai Raamatun yläpuolelle ja niihin viitataan Raamatun rinnalla. Kultin jäseniä kehotetaan ostamaan näitä kirjoituksia/kirjoja, opiskelemaan niitä ja saattamaan elämänsä sopusointuun niiden kanssa. Kun kultin kirjoituksien ja Raamatun välillä osoitetaan olevan ristiriitaisuuksia, kultin jäsenet puolustavat heidän kirjoituksiaan väittämällä Raamatun sisältävän ristiriitaisuuksia ja pitävät heidän omia kirjoituksiaan Raamatun yläpuolella. Usein näitä kirjoituksia pidetään "uutena valona," korjaamaan Raamattua.

7. Kultti usein kirjoittaa oman ainutlaatuisen Raamatun tai oman ainutlaatuisen raamatunselityksen. Kuitenkin, kulttien Raamatut ovat vääristeltyjä; sekoitettuna yhteen Raamatun sanoma ja johtohenkilön/johtohenkilöiden kirjoituksia. Oikeaoppinen kristillisyys hylkää täysin kulttien tuottamat Raamatut.
7125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Adventistit ovat valinneet Mooseksen apostolikseen.
Mutta me kristityt Paavalin.

Kol. 2:16    
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,

Äänestä
  • Mukamas tuomitse, meneppäs vaikka kerrostalon järjestyssääntöjä lukemaan, niin siellä sanotaan mattoja ei tampata sunnuntaina jne....,ei siellä oteta toisin ajattelevia huomiooon, kyllä enemmistö pitää valtaa ja sillä siisti, fariseuksia riittäääääää.

    He eivät välitä Raamatun teksteistä yksi pitää yhden päivän jne...... niitä vaan vilisee täällä internetissä.
    Sunnuntai on heille kaikki kaikessa, ja toisin ajattelijat tuomitaan todellisuudessa.

    Äänestä

  • etteivät kirjoitti:

    Mukamas tuomitse, meneppäs vaikka kerrostalon järjestyssääntöjä lukemaan, niin siellä sanotaan mattoja ei tampata sunnuntaina jne....,ei siellä oteta toisin ajattelevia huomiooon, kyllä enemmistö pitää valtaa ja sillä siisti, fariseuksia riittäääääää.

    He eivät välitä Raamatun teksteistä yksi pitää yhden päivän jne...... niitä vaan vilisee täällä internetissä.
    Sunnuntai on heille kaikki kaikessa, ja toisin ajattelijat tuomitaan todellisuudessa.

    Onko tämä kirkkaana sinun mielessäsi?

    "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille"

    Miksi vain adventisteilla pitäisi olla oikeus lepopäivään?

    Rehellisempää olisi kuitenkin lukea Raamattuakin kokonaisuutena ja myöntää, että päädytään väistämättä siihen johtopäätökseen, että kristillisen opin mukaan lepopäiviä ei tule asettaa uskonnollisin perustein, vaan jokaisella tulee olla oikeus itse määritellä, milloin hän viettää juhlapäiviään ja milloin haluaa pitää säännöllisen lepopäivänsä. Jopa kaupan kassoilla tulee siis kristinopin mukaan olla oikeus pitää lepopäivänsä keskiviikkona ja tulla töihin sunnuntaina.

    Vanha testamentti kirjoittaa että vietettiin Jumalan juhla-aikoja.
    Uudessa testamentissa apostoli kirjoittaa että oli juutalaisten juhla. Se ei siis enää ollutkaan Jumalan juhla vaan ihmisten perinnäissääntö.

    Äänestä

Mikään noista 7. kohdasta ei täyty adventismissa, mikäli pitäydytään totuudessa.

On kuitenkin selvää, että vastustajamme pyrkivät siten vääristellen esittämään adventismia, kuin nuo kohdat täyttyisivät. Heidän esityksensä ovat kuitenkin valheellisia.

Raamatun selvä ilmoitus - perustuen kirjaimellisesti juuri yksiselitteisiin Raamatun kohtiin - on uskomme luja perustus ja se on juuri sitä tervettä kristillisyyttä, johon uskomme tulee perustua.

Adventismi joutuu kuitenkin väärinymmärretyksi juuri siksi, että vanhojen valtakirkkojen usko on vuosisatojen kuluessa sisäistänyt monia täysin pakanallisia oppinäkemyksiä niin syvällisesti, että pitää niitä terveenä kristillisyytenä, jota ne eivät kuitenkaan Raamatun valossa loppujen lopuksi ole.
Tällaisia pakanallisia harhaoppeja, joita on aikojen kuluessa sulautunut kristinuskoon, ovat mm.
oppi sielun luontaisesta kuolemattomuudesta,
oppi loppumattomasta helvetin tulen kidutuksesta,
oppi jolla muutetaan Jumalan lain käskyjä tai hylätään koko laki.
Tällaisissa opeissa ei ole mitään puhdasta - ne ovat riivaajien oppia, jotka ovat täysin Jumalan tahdon vastaisia ja joita kohtaa lopulta Jumalan suuri viha ja armottomuus.

Jumala on juuri siksi armossaan antanut profeetallisen armolahjan kautta selvää tietoa tälle lopun ajalle, jolla hän pyrkii johtamaan todelliseen Raamatun puhdasoppisuuteen ja varoittamaan ihmisiä noista harhaopeista, jotka saastuttavat puhtaan Kristus-uskon.

Ihmissielun ikuinen elämä on saatavissa yksin armolahjana Jumalalta Kristuksen ansioisssa.

Rakkauden Jumala ei todellakaan kiduta loputtomiin ketään - sellainen on iljettävä Saatanan valhe!

Jumalan laki on muuttumaton, ks. Jeesuksen oma todistus Matt. 5:17, 18

Jos joku voi olla varma oikeasta opista, niin sitä voi olla ainakin adventisti. Eri asia on sitten, ymmärtääkö hän oppinsa oikein eli Kristus-keskeisesti ja elääkö hän oppinsa eli todellakin Raamatun Sanan ja Jumalan tahdon mukaisesti? Puutteellisiahan me kaikki olemme, enemmän tai vähemmän yksilöinä.

Äänestä
  • Etkö edes huomannut tätä?

    Äärimmäisissä tapauksissa kultti kuvittelee jäsenillään olevan "Jumalan sinetti" ja kaikilla muilla, aidot kristityt mukaan lukien, olevan "pedon merkki," ja määränpäänä helvetti.

    Äänestä

  • seli.. kirjoitti:

    Etkö edes huomannut tätä?

    Äärimmäisissä tapauksissa kultti kuvittelee jäsenillään olevan "Jumalan sinetti" ja kaikilla muilla, aidot kristityt mukaan lukien, olevan "pedon merkki," ja määränpäänä helvetti.

    Jeeskuksen sanat sopivat yhtä hyvin tämän ajan ihmisiinkin: "Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
    Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
    Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'" Matt. 13:13-15

    Vaikka rautalangasta vääntää, ei ymmärrä, kun ei ymmärrä. Jokainen haluaa vain hakea sitä samaa "totuutta", mitä vuosisatoja on julistettu. Mutta nuo vuosisadat eivät tee tuota väärennettyä totuutta oikeaksi, vaikka sen voissa paistaisi. Raamattu, Jumalan sana on ainoa totuus, ja sitä me julistamme. Parannusta tarvitaan, mutta sitä ei tule. Itsekin tiedät, mikä on väärin uskovien määränpää ilman meidän sanomattakin.

    Seli itsellesi!

    Äänestä

  • joten nämä kirjoitti:

    ja muihin ihmiskäskyihin

    EGW: Kymmenykset tuloistamme ovat ”pyhät Herralle”. Uusi Testamentti ei uudelleen määrää kymmenyslakia, kuten ei Sapatinkaan; molempien voimassaolo OLETETAAN. (The faith I Live By, page 244)

    Dudley M. Canright kirjoitelmasarjassaan vuodelta 1876, painottaa Malakia 3:8-11 ” Raamatullisena suunnitelmana ylläpitää virkapappeutta.” Hän kehotti Adventisteja ottamaan käyttöön tämän suunnitelman kirkastamaan Jumalaa…” R&H, February 17, 1876,p. 50,51, see also Spectrum 1986, Adventist Tithepaying—The Untold Story, p. 139.

    Se oli Canright, joka antoi SDA Kirkolle Leeviläisen kymmenysjärjestelmän vuonna 1876. EGW pani hänen näkyjä näkevän hyväksymisleimansa sille ja James White teki täyskäännöksen itsessään noudattaakseen vaimonsa näkemystä ja mennäkseen epäraamatullisuuteen. Siitä lähtien EGW:llä ei ollut mitään estettä keksiä hänen omia kymmenyslakejaan. Hän sääti lakeja koskien, miten kymmenykset on määrä käyttää ja ei käyttää ja hylkäystuomiolait noille, jotka eivät alistuneet hänen lakeihin. Kuten taivaallisen aarteen menettämisen, jos et seuraa Whiten lakeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

opistasi kirjoitti:

Kristityt käyttävät usein tietystä ryhmästä tai kirkosta nimitystä "kultti." "Kultti" – sanaa käytetään yleisesti tarkoittamaan sitä, että tietty ryhmä tai kirkko ei usko tai opeta puhdasoppisia kristillisiä oppeja. Me tarkoitamme kultilla ihmisryhmää tai "kirkkoa," joka vahvistaa yhden tai usean alla mainituista kohdista:

1. Yhtä tai useampaa ihmistä ryhmässä pidetään ryhmän tai kirkon "profeettana" tai "opettajana." Tämän henkilön Raamatun tulkintaa pidetään määräävänä, vaikkakin se vääristäisi Raamattua, tai olisi ristiriidassa Raamatun kanssa. Kukaan ryhmän jäsenistä ei voi kritisoida tai hylätä tämän henkilön opetuksia. Ketä tahansa jäsentä, joka asettaa Raamatun arvovallan "profeetan" tai "opettajan" yläpuolelle, rangaistaan kultin toimesta.

2. Yksi johtava henkilö tai ryhmä valvoo poikkeuksellisen paljon toisten jäsenten elämän joka puolta: heidän henkilökohtaista omaisuutta, taloutta, aikaa, ihmissuhteita, ruokavaliota, koulutusta, ja joskus lääkehoitoa. Kultti vaatii jäseniltään ehdotonta kuuliaisuutta johtavalle henkilölle/henkilöille, vaikka se aiheuttaisikin jäsenen täydellisen eristäytymisen ystävistä ja perheestä. Tämän johtavan henkilön tai ryhmän määräysten rikkominen rangaistaan ankarasti; erottamalla, tai äärimmäisissä tapauksissa, surmaamalla.

3. Kultti opettaa, että käytännöllisesti katsoen kukaan ei voi pelastua liittymättä tähän tiettyyn ryhmään tai kirkkoon. Kultti uskoo olevansa Jumalan erityisesti valitsema, siunaama ja ohjaama ("profeettansa" tai "opettajansa" kautta), sulkien pois muut uskonnot ja kirkot. Sanonnat kuten: "me olemme Jumalan kirkko;" "me olemme Jumalan valittu kansa;" "meillä on totuus;" "me olemme se oikea kirkko ", ovat osoituksia kulttien ”eliittisestä” luonteesta. Näin kultti on kyllästetty asenteella "me" vastaan "he," ja kulttilaiset näkevät kultin olevan aina oikeassa ja kaikkien muiden olevan väärässä. Äärimmäisissä tapauksissa kultti kuvittelee jäsenillään olevan "Jumalan sinetti" ja kaikilla muilla, aidot kristityt mukaan lukien, olevan "pedon merkki," ja määränpäänä helvetti.

4. Opilliset opetukset sisältävät Raamatun, profetian ja/tai historian eriskummallisia tulkintoja, joita kukaan puhdasoppinen kristitty ei opettaisi, tai edes aavistaisi Raamatun sisältävän. Kultit usein hallitsevat jäseniään pelolla. Heidän opetuksensa luovat monia pelkoja, esimerkiksi: pelastumisen saavuttamisen tai menettämisen pelko; kultin jättämisen pelko; toisten ihmisten pelko; johtohenkilöiden pelko; tulevaisuuden pelko. Kultin profeetalliset lausunnot ovat usein tehty niin, ettei niitä voida osoittaa oikeaksi tai vääräksi, ennen kuin tapahtuma on mennyt ohi. Profeetalliset lausunnot ovat usein muotoiltu aiheuttamaan pelkoa sekä samalla turvaamaan "pakotien" jos profetia osoittautuu vääräksi. Kultin jäseniä syytetään usein siitä, jos johtohenkilöiden profetiat eivät täyty. Joskus profeetan epäonnistumisen syypääksi laitetaan jopa Jumala: "Jumala esti virheemme huomaamisen."

5. Kun kultin profeetalliset lausunnot tai opinkappaleet todistetaan vääriksi, kultti peittää virheensä väittämällä että sen "aito" tai "alkuperäinen" opetus oli oikea – ja ainoastaan pieni "väärinymmärretty" yksityiskohta oli väärä. Jopa kaikkein vakuuttavin todistusaineisto hylätään merkityksettömänä. Kultillinen hengenlaatu säilyttää kultin (”organisaation”) olemassaolon Raamatun totuuden ja sen jäsenten henkilökohtaisen rehellisyyden ja /tai fyysisen tai hengellisen hyvinvoinnin kustannuksella.

6. Kultilla on kirjoja tai kirjoituksia, jotka selittävät heidän vääräoppisia opetuksiaan. Nämä kirjoitukset asetetaan yksinkertaisten raamatuntekstien ja tervejärkisen raamatuntulkinnan sijalle. Kultin kirjoitukset julistavat ryhmän ainutlaatuisuutta, painottavat heidän erityistä suhdetta Jumalaan ja ylistävät heidän Jumalalta saatuja näkemyksiään. Nämä kirjoitukset asetetaan usein Raamatun kanssa samalle tasolle tai Raamatun yläpuolelle ja niihin viitataan Raamatun rinnalla. Kultin jäseniä kehotetaan ostamaan näitä kirjoituksia/kirjoja, opiskelemaan niitä ja saattamaan elämänsä sopusointuun niiden kanssa. Kun kultin kirjoituksien ja Raamatun välillä osoitetaan olevan ristiriitaisuuksia, kultin jäsenet puolustavat heidän kirjoituksiaan väittämällä Raamatun sisältävän ristiriitaisuuksia ja pitävät heidän omia kirjoituksiaan Raamatun yläpuolella. Usein näitä kirjoituksia pidetään "uutena valona," korjaamaan Raamattua.

7. Kultti usein kirjoittaa oman ainutlaatuisen Raamatun tai oman ainutlaatuisen raamatunselityksen. Kuitenkin, kulttien Raamatut ovat vääristeltyjä; sekoitettuna yhteen Raamatun sanoma ja johtohenkilön/johtohenkilöiden kirjoituksia. Oikeaoppinen kristillisyys hylkää täysin kulttien tuottamat Raamatut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu