Suomen romanifoorumi vaatii Yleä hyllyttämään viihdesarja Manne-tv:n. Sarja on foorumin mukaan ihmisarvoa alentava ja rasistinen.
Ylen ohjelmapäällikkö Harri Virtanen toteaa, että toissa lauantaina alkanutta sarjaa ei kielteisen palautteen takia aiota hyllyttää. Virtanen kertoo Ylen saaneen noin sata yhteydenottoa, joista myönteisiä on ollut neljä.
Virtasen mukaan sarjan painopiste siirtyy kuitenkin pois kliseisestä huumorista. Sarjan sisältöä aiotaan säätää enemmän valtaväestön asenteisiin kohdistuvaksi.
Romanifoorumin varapuheenjohtaja Mertsi Lindgren kertoo saaneensa puheluja ympäri Suomea. Romanit kokevat sarjan loukkaavaksi. Lindgrenin mukaan sarjasta koituu ongelmia erityisesti kouluissa.
- Minua kiusattiin 80-luvulla koulussa tv-sarja Pulttiboisin takia.
Tarvittaessa käräjille
Sarjan muokkaaminen ei romanifoorumille kelpaa. Manne-tv halutaan kokonaan pois ruudusta. Lindgren kertoo, että foorumi ryhtyy keräämään nimiä verkkoadressiin, ja pyrkii saamaan Manne-tv:n pois ruudusta yhteistyössä Ylen kanssa. Tarvittaessa romanit ovat valmiit viemään asian oikeuteen. Tulevaisuudessa Lindgren toivoo Yleltä parempaa yhteistyötä romaniyhteisön kanssa.
Romanikatsojien loukkaamista Ylen ohjelmistopäällikkö Harri Virtanen pahoittelee, sillä sarjan tavoitteena oli luoda keskustelua ja purkaa valtaväestön ennakkoluuloja. Ohjelman tuotannon ennakkovalmisteluja Virtanen pitää riittävinä. Sarja tehtiin suuren yleisön kesäviihteeksi.
- Ei se niin voi mennä, että ohjelmaa tehtäessä kysyttäisiin eri puolilta lupia ja suostumuksia.
On sitä aikoihin eletty,nyt pilkataan jo mannejakin.Varastaminen on myös tehty nykyään vaikeammaksi näin ollen vaikeutetaan ammatin harjoittamista ja *koulussakin* kiusataan. Onko näissä *manneissa* luku/kirjoitus taitoisiakin????
Hirveää syrjintää ja loukkaavaa käytöstä yleltä ja valta väestöltä sano ma:=)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minusta Manne-tv on parasta mitä tv:stä on pitkään aikaan tullut!
Taitaa manne-tv:n tekijät ite kirjottaa tollaset kommentit.hu huu,Onko se santeri ite??
tyhmä sivistymätön katusällinölkki vielä päästää tuollaista ilmoille kuin "parasta mitä tv:stä on pitkään aikaan tullut". Miten huonoin ja surkein voi olla paras? No SINUN sivistystasollesi ja älykkyysosamäärällesi vanhat puujalkavitsit olivatkin varmaan aika haasteellisia...
Taitaa manne-tv:n tekijät ite kirjottaa noi kommentit. hu huu santeriko se on ite?
On se Manne-TV varmaan rasistinenkin - etenkin jos romanit itse niin kokevat.
Mutta ennen kaikkea Manne-TV on niin ÄÄRIMMÄISEN huono sketsiohjelma! Todella surkea! Huonosti näytelty (kuin koulijuhlan kuvaelmassa), olematon käsikirjoitus, ikivanhat puujalkavitsit!
Miten JOKU on voinut TEHDÄ näin huonoa tv-ohjelmaa ja miten joku TOINEN on vielä voinut HYVÄKSYÄ sen NÄYTTÄMISEN?
Huonoa, surkeata, ala-arvoista, älyllisesti tyhmää.
Surullista.
Häpeä, TV1:n tuottaja/vastaava ohjelmapäällikkö!
"On se Manne-TV varmaan rasistinenkin - etenkin jos romanit itse niin kokevat"
Tuskimpa nyt sentään. Varmaankin muistat kun viime kesänä tuli tummaihosista sketsi ohjelma?
Eipä sitäkään pahemmin rasistises sanottu. Onko se rasismia jos jostain tehdään sketsejä?
Onko blondi vitsit rasismia?
Kun katsoin ekan jakson vahingossa niin aattelin, että tämäpähän on ihan hyvä joten vois katsoa toisenkin. Mutta toista en jaksanut edes loppuun asti katsoa kun ei sketsit naurattanu ja muutenkin tuntu pitkäveteiseltä. Tuskin viitsin kolmatta jaksoa enään katsoa.
Kaikenkaikkiaan ei Suomessa sketsi ohjelmia osata kunnol tehdä, muutama jakso voi olla hyvä ja loput vähemmän hyviä.