Oksennus koulussa

koululainen

Kerran minulla tuli koulussa järjestäjänä ollessani huono olo. Menin sitten oksentamaan, mutta ei sujunut aivan nappiin. Oksennusta tuli niin kovalla paineella, että koko vessan lattia sotkeutui ja myös hihani oli täynnä yrjöä. Hädissäni siivosin käsipaperilla lattiaa ja myös samalla koitin saada hihaani puhtaammaksi. Minulla oli myös kamala päänsärky. Poistuin vessasta vieläkin hiha oksennuksessa nolona kertomaan opettajain huoneeseen opettajalle mitä oli tapahtunut. Haisin aivan hirveälle, mutta onneksi opettaja ymmärsi ja sain luvan mennä kotiin loppupäiväksi, myös sen takia, että kärsin pääkivuista. Taisi olla siihen aikaan tuo, kun minulla oli paljon migreenejä.

14

7769

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jennika15v

      Mullakin on käyny koulussa niin.
      Tää tapahtu joskus kun oli nelosella.
      Mulla oli paha olo välitunnilla ja sit alko tuntuu et nousee ylös. myös samalla tunsin että todella suuri pissahätä vaivasi minua :( juoksin paniikissa toinen käsi suun edessä ja toinen haaravälissä ainakin 500m vessaan. kesken matkaa tunsin että haaravälissä oli märkää. pysähdyin ja menin puskaan katsomaan mitä oli tapahtunut.katsoin ja näin kun pimpan kohalla oli pieni märkä läiskä. tunsin myös että loppu pissa pyrki ulos :S myös tunsin kuinka oksennus nousi kurkkua myöten en ehtinyt muuta kui laittaa molemmat kädet suun eteen ja seisoa siinä jalat ristissä. oksensin puskaan eikä kukaan huomannut. samalla tunsin pissahätäni yltyvän joten pidin molempia käsiä haaravalissä että ne painaisi alapäätä. en ehtinyt tehdä mitään kun tunsin housujen kastuvan. yritin katkaista pissaaa ja se onnistui. painoin pimppaa ja nostin housua ja juoksin vessaan. mutta kappas vessa oli varattu ja yks meijä luokan tyttö oli kädet haaravälissä ja sanoi "ää kohta tulee housuun!" mä sanoin et mulla tuli jo puolet ja oksensinkin. sit molemmat mentii istuu viereiselle tuolille ja pidätettiin todella kovaa. sit huomaan kun kaveri menee surulliseks ja huomaan että sen housuis on pissiläiskä
      sit se rupes seisoo ja pyöri ja piti kättä haaaroissa ja oli ihan punanen. se vaan puhki jä ähki. sit vessasta tulee ulos joku tyttö ja sit pääs eka se vessaan joka sinne ekana jonotti. mutta huomaan kuinka sen housut kastu ja se rupes itkee. sit mä juoksin vessaan ja kerkesin just ne loput pissat sinne pönttöö tehdä. oksensin myös vessassa monta kertaa. menin sit sanoo opelle ja se anto mulle luvan lähtee himaa.

    • Naurava oksentelija

      Tänään koulussa olin just käyny hesessä kaverin kanssa syömässä ja menin luokkaan ei tuntunut mitään huonoa oloa pääkipu eikä mitenkään huonolta. No olin sitten siinä sen 20 min. ja yhtäkkiä, oksennus. Se tuli niinku naps. Siinä ei olis ehtinyt mihinkään juosta ei edes roskikselle. No noloahan se on kun koko luokka kattoo ja muut pojat nauraa täydeltä kurkulta. No itseltäkin siinä nauru pääs ei siinä voinu muuta kun nauraa kun ei kerta huono olokaan ollut xD No sitten terkkarille ja kotiin :) Nolin hetki tähän astisessa elämässäni =)

    • jkop

      mniimkkö

    • HeHeKs

      Hehe :D

      • 4 1 1 rf

        Mullakin tuli joskus enkä éhtiny vessaan asti.

        Oksennus on siitä nolo, että sitä ei voi hirveesti pidättää niikun pissaa. Se vaan tulee. Ehkä justiin tulee sellanen tunne, että siinä just ja just ehtii vesssaan.


        Toki ei pissaa ja kakkakaan voi loputtomiin pidätellä. Nekin tulee jos pitkään pidättelee ja on kova hätä. Etenkin pissahädän kanssa joutuu ongelmiin jos juo paljon ja sit ei pääse vessaan. Ulosteessa se löysä on pahin. Sitäkään ei voi juuri pidättää on päästävä vessaan :D


      • perkele
        4 1 1 rf kirjoitti:

        Mullakin tuli joskus enkä éhtiny vessaan asti.

        Oksennus on siitä nolo, että sitä ei voi hirveesti pidättää niikun pissaa. Se vaan tulee. Ehkä justiin tulee sellanen tunne, että siinä just ja just ehtii vesssaan.


        Toki ei pissaa ja kakkakaan voi loputtomiin pidätellä. Nekin tulee jos pitkään pidättelee ja on kova hätä. Etenkin pissahädän kanssa joutuu ongelmiin jos juo paljon ja sit ei pääse vessaan. Ulosteessa se löysä on pahin. Sitäkään ei voi juuri pidättää on päästävä vessaan :D

        Yhtenä päivänä jota on myöhemmin kutsuttu oksennuspäiväksi aika ebin nimi muute mutta alku päivästä yks meän luokan luokan kehitysvammanen yrjös koska luokan nörtti tarjos karkkia sille sitte yks tyttö yrjös mun päälle hyi saatana ku soli saakuta onku oudon väristä sitte imitoitiin kavereiden kans ranskalaisia ja kurkku ärää tehdesäni laatta lentää koulun koviksen päälle perkele ku sain turpaan niin kovaa että nokka murtu vittu kävi kipeää sitte vielä kaiken huippu jossa jokku joko hyikkäs tai nauro koska kaveri sai kokea ensi suudelman nii kaveri yrjös sen tytön suuhun hyi vittu että ällötti.


    • hissmestari
    • Oksennuspommi

      Oksensin koulussa 3-luokalla.
      Oli matikan isokoe ja mulla oli kamala olo. Vatsaan sattui ja yritin saada kokeen mahdollisimman pian tehtyä. Aikaa kului ja oksennuksen maku tuli suuhun ja aloin panikoida. yritin nousta ylös ja yhtäkkiä oksensin suoraan kokeen päälle.
      kaikki alkoivat nauraa ja opettaja lähetti minut kotiin lepäämään..

    • Äklöoksentaja

      Kun olin koulussa Ala-Asteella, niin meillä oli sellanen avustaja, joka pakotti aina syömään jotain pahaa ruokaa. Se oli muistaakseni 1.luokalla, niin meillä oli jotain kasvislientä.

      Sitte olin meijän luokan vika siel, sit kun söin sitä, se oli niin pahaa, että oksensin. Näin on käynyt useamminkin.

      Tosi kiva kun ne kaikki muut siellä ruokallassa (Muut luokat) vaa tuijotti mua.
      Se avustaja sai sit luvan siivota mun oksennuksen:D;D

      XD

    • Anonyymi

      Oli tosiaan liikuntaa koulussa ja oli paritanssia. Minua jännitti niin paljon että sattu vatsaan ja minua alkoi oksettaa. Aluksi tunsin että nyt se tulee ja se oli vaan "röyhtäisy" sen jälkeen tunsin että tulee toinen ja ajattelin että röyhtäisy se vaan on mutta nyt oikeasti tuli oksennusta ja lähdin sanomaan opettajalle ja se päästi mut kotiin

    • Jos minä tulen kipeäksi niin jään kyllä kotiin. Kerran on koulussa noussut kuume.

    • Anonyymi

      Mulla tuli koulussa huono olo yhtäkkiä. Ja olin sillei et kyl pystyn ootta et pääsen kotiin. Sit oli liikka tunti ja oltiin hippaa. Ja sit oksensin siihen keskelle lattiaa. Ja sit yks poika joka oli ihastunu muhun katto vaan siinä vieressä.

    • Anonyymi

      Siis minulla on emetofobia. Ja minulla on ollut paljon vatsatauteja lähi aikoina, mutta en ole oksentanut. Itse ajattelen niin että jos tulee huono olo niin heti samantien kotiin tai vessaa. Jos mulle tulee huono olo niin tiiän heti että oon kipee.

    • Anonyymi

      Outo olo oli vatsassa koko päivän, mutta ruokajonossa en suinkaan oksentanut vaan kakkasin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2284
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1499
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe