mietiskellen

Opettelen sopankeittoa oman reseptin mukaan ja tulin ajatelleeksi, että ajattelen muutenkin eriluonteisia asioita - ja tässä olen yksin.

Potkaisin sinun katsomuksesi, kittuvaasseleineen helvettiin ja minun puolestani sinne voit mennä itsekin, oli ensiajatukseni tänä aamuna.

Miksi vertaillet johonkin suosittuun - ei ne työt tule sillä tehtyä, jos nyt alan opettelemaan suosion kalastamista - ja kun se ei kerran luonnu minulta?
Ja toisekseen - minähän olen muukalainen, jonka ei koskaan pitänyt edes ilmestyä tänne.

Maailmani...tämä nykyiseni - jos niin on tarpeen, on helppo siirtää toiseen paikkaan kun kukaan jää kaipaamaan.

Etkös sinä huomannut että en ollut oppinut puhumaan oikein, sanomaan "äiskä", "hevoin", jne?
Minulle sana "äiti" onkin kauniimpi ja rakastavampi kuin "äiskä" ja "hevonen" jo vie mennessään.

Hevoin oli kuollut minulle, niin elävä kun se ehkä Sinulle onkin.
Pidä kaakkisi! Otan vain oman hummani - siis jos lähden.

Sinua he ihailevat, koska siihen on todellista aihetta.
Eikä minulla mielestäni ole syytä kadehtia Sinua - Sinunhan he minunkin mielestäni ovat, oikeutetusti. Ovat aina olleet.

Vai onko tässä joku muukin olettamasi kohde, jolta / jonka tahtoisin itselleni, mutta jota en vain saa? Jos, niin kuka, mikä?

Tämän minä niin monin sanoin todistelin vain jotta - miksikähän minä vielä puhun?
Tähän sekoittui - limittyi - ja lomittui aineksia jo hiukan liikaakin.

Tämä oli pieni lähipiirin kuvaus ja minun pitää tarkistaa, onko suurempi ympyrä samantapainenkaan.
1291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

People are strange, when you're a stranger,
faces look ugly, when you're alone.
Women seem wicked, when you're unwanted,
streets are uneven, when your down.

When you're strange, faces come out of the rain.
When you're strange, no one remembers your name.
When your strange, when your strange, when your stange.

People are strange, when you're a stranger,
faces look ugly, when you're alone.
Women seem wicked, when you're unwanted,
streets are uneven when your down.

When you're strange, faces come out of the rain.
When you're strange, no one remembers your name.
When your strange, when your strange, when your stange.

When you're strange, faces come out of the rain.
When you're strange, no one remembers your name.
When your strange, when your strange, when your stange.
-The Doors - People are strange

Ymmärrät, jos vain haluat ymmärtää,
kuvittelenko vain että haluisit ymmärtää,
etkö näe metsää puilta? Ylpeä kuin mänty,
suora eikä paljon taivu. Taipuisit siitä
edes vähän, nähdäksesi, ymmärtääksesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itseäni etsiskellen kirjoitti:

Opettelen sopankeittoa oman reseptin mukaan ja tulin ajatelleeksi, että ajattelen muutenkin eriluonteisia asioita - ja tässä olen yksin.

Potkaisin sinun katsomuksesi, kittuvaasseleineen helvettiin ja minun puolestani sinne voit mennä itsekin, oli ensiajatukseni tänä aamuna.

Miksi vertaillet johonkin suosittuun - ei ne työt tule sillä tehtyä, jos nyt alan opettelemaan suosion kalastamista - ja kun se ei kerran luonnu minulta?
Ja toisekseen - minähän olen muukalainen, jonka ei koskaan pitänyt edes ilmestyä tänne.

Maailmani...tämä nykyiseni - jos niin on tarpeen, on helppo siirtää toiseen paikkaan kun kukaan jää kaipaamaan.

Etkös sinä huomannut että en ollut oppinut puhumaan oikein, sanomaan "äiskä", "hevoin", jne?
Minulle sana "äiti" onkin kauniimpi ja rakastavampi kuin "äiskä" ja "hevonen" jo vie mennessään.

Hevoin oli kuollut minulle, niin elävä kun se ehkä Sinulle onkin.
Pidä kaakkisi! Otan vain oman hummani - siis jos lähden.

Sinua he ihailevat, koska siihen on todellista aihetta.
Eikä minulla mielestäni ole syytä kadehtia Sinua - Sinunhan he minunkin mielestäni ovat, oikeutetusti. Ovat aina olleet.

Vai onko tässä joku muukin olettamasi kohde, jolta / jonka tahtoisin itselleni, mutta jota en vain saa? Jos, niin kuka, mikä?

Tämän minä niin monin sanoin todistelin vain jotta - miksikähän minä vielä puhun?
Tähän sekoittui - limittyi - ja lomittui aineksia jo hiukan liikaakin.

Tämä oli pieni lähipiirin kuvaus ja minun pitää tarkistaa, onko suurempi ympyrä samantapainenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu