Mites onko minkälaisia sääennustuksia tullut tänä keväänä erilaisilta sammakkomiehiltä ja muilta poppamiehiltä ? Eli lähinnä kesää silmällä pitäen mitä on ennusteltu.
Sääennusteita ?
Anneli
295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mateenmaksasta katsoin, toukokuun puolivälissä alkaa pitkät sateet, jotka kestää heinäkuun lopulle, osin elokuun puolelle.
Toki muutama poutapäivä väliin mahtuu, mutta vettä kertyy ainakin 350 milliä. Tuo on yli puolet vuotuisesta sademäärästä, eli paljon.
Pankaapa merkille, kevat tulvat on kesällä.
Nyt on ollut niin pitkä kuiva kausi, että tietäähän sen. Maa on sellainen juoppo, että se huutaa vettä jo karjumalla. Sen takia kaikki Suomen noidat ja menninkäiset ovat nyt jo loppiaisesta lähtien tanssineet ulkona ilkosillaan sadetansseja. Niin että nyt kannattaa ajoissa varata kirjastoista mieluista kesälukemista päivien ratoksi. Sateenvarjokauppaan kannattaa myös mennä hyvissä ajoin. Ulkomaille ei kannata lähteä karkuun, sillä siellä riehuu kaiken maailman pöpöt, kun näitä sadeihmisiä on alkanut jatkuva kuivuus sielläkin niin paljon viluttaa, että ovat alkaneet röhäistä sisällään pitämiään mönkiäisiä muidenkin silmille.
Ihan tilastollisestikin tarkasteltuna - noin lyhyen aikavälin puitteissa - olisi jo aika sateiden. Jos noitien sadetanssit nyt tepsivät, osa heistä siirtyy ammattilaisiksi ulkomaille. Saharassa maksetaan kuulemma hyvin.