Kalev Ots Viron

Kun Neuvostoliitto miehitti Viron 1940-luvulla, muodostettiin Tukholmassa Viron pakolaishallitus. Tämä hallitus toimi aina vuoteen 1992, jolloin se luovutti valtaoikeutensa itsenäistyneen Viron presidentille, hallitukselle ja parlamentille.
Osa pakolaishallituksesta kuitenkin vastusti valtaoikeuksien luovutusta, koska itsenäistyneessä Virossa oli liikaa poliittista vaikutusvaltaa entisillä kommunisteilla. Pakolaishallituksen johtoon nousikin siten Kalev Ots-niminen mies, joka on kyllä syntynyt ja elänyt koko ikänsä Virossa, muttei ole koskaan kuulunut kommunistisiin järjestöihin. Tuo mies, Kalev Ots on siis Viron miehitystä edeltäneen tasavallan presidentti, ja hänen pääministerinään on vuodesta 2003 toiminut Ahti Mänd-niminen mies. Mändin lisäksi hallituksessa on kolme muuta ministeriä. Kansainvälisesti Otsin ja Mändin hallintoa ei ole tunnustettu, mutta se saattaa silti olla Viron laillinen hallitus. Asia pitäisi ainakin perusteellisesti selvittää kansainvälisen oikeuden pohjalta.
1311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on Jumalan edustaja maan päällä. Kun vain joku löytäisi sen Jumalan. Se kuulemma lymyää aina profeettojen takahuoneessa, josta pyhää totuutta ammennetaan tarpeen mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikea presidentti? kirjoitti:

Kun Neuvostoliitto miehitti Viron 1940-luvulla, muodostettiin Tukholmassa Viron pakolaishallitus. Tämä hallitus toimi aina vuoteen 1992, jolloin se luovutti valtaoikeutensa itsenäistyneen Viron presidentille, hallitukselle ja parlamentille.
Osa pakolaishallituksesta kuitenkin vastusti valtaoikeuksien luovutusta, koska itsenäistyneessä Virossa oli liikaa poliittista vaikutusvaltaa entisillä kommunisteilla. Pakolaishallituksen johtoon nousikin siten Kalev Ots-niminen mies, joka on kyllä syntynyt ja elänyt koko ikänsä Virossa, muttei ole koskaan kuulunut kommunistisiin järjestöihin. Tuo mies, Kalev Ots on siis Viron miehitystä edeltäneen tasavallan presidentti, ja hänen pääministerinään on vuodesta 2003 toiminut Ahti Mänd-niminen mies. Mändin lisäksi hallituksessa on kolme muuta ministeriä. Kansainvälisesti Otsin ja Mändin hallintoa ei ole tunnustettu, mutta se saattaa silti olla Viron laillinen hallitus. Asia pitäisi ainakin perusteellisesti selvittää kansainvälisen oikeuden pohjalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu