Eli mulle tehtiin maanantaina lääkkellinen keskeytys. Aluksi ei ollut mitään, ei vuotoa ynm. Sitten alkoivat aivan helvetilliset kivut. Meinasin pyörtyä ja kylmää hikeä valui. Sain kipupiikin ja kivut helpottivat. Sen jälkeen ei ole ollutkaan kovempia kipuja, vain menkkakipuja muistuttavia.
Haluisin nyt kysyä teiltä, että kuinka pitkään teillä kivut ja vuoto jatkuivat. Ja oliko teillä kovia kipuja tai että millainen teidän keskeytyksenne oli?
Sitten vielä että KADUTTAAKO?!?
Mua on tässä pikkuhiljaa nimittäin alkanut kaduttaa, tai ei nyt silleen kaduttaa mutta vaivaaman kuitenkin. Tiedän etten olisi voinut lasta pitää, koska olen käyttänyt paljon alkoholia ja kovia huumeita, koska en tiennyt raskaudesta. Lapsi olisi varmasti ollut jotenkin vahingoittunut, eli mielestäni ratkaisu oli oikea, mutta silti se vaivaa mua.
Haluisin nyt kysyä teiltä, että kuinka pitkään teillä kivut ja vuoto jatkuivat. Ja oliko teillä kovia kipuja tai että millainen teidän keskeytyksenne oli?
Sitten vielä että KADUTTAAKO?!?
Mua on tässä pikkuhiljaa nimittäin alkanut kaduttaa, tai ei nyt silleen kaduttaa mutta vaivaaman kuitenkin. Tiedän etten olisi voinut lasta pitää, koska olen käyttänyt paljon alkoholia ja kovia huumeita, koska en tiennyt raskaudesta. Lapsi olisi varmasti ollut jotenkin vahingoittunut, eli mielestäni ratkaisu oli oikea, mutta silti se vaivaa mua.
Vastaukset 26
Vanhimmat
vaivaa. Se kertoo terveestä omasta tunnosta. Teithän omalle lapsellesi mitä karmeimmalla tavalla. Etkä edes tiedä vaikka se olisi ollut täysin tervekin.
Kyllä mä sen verran tiedän, että niillä määrillä huumeita ei voi kovin tervettä muksua syntyä. Ja lääkärikin oli sitä mieltä. Olen ollut tekemisissä nk. "huumevauvojen" kanssa ja olen kyllä "iloinen" että en sellasta tähän maailmaan saattanut.
Ja voin sanoa että kyllä mua olisi enemmän kaduttanut, jos olisin koko loppuelämäni joutunut hoitamaan vammaista lasta ja katsomaan kun se kärsii mun tekemieni virheiden takia.
että mitenkä et sitten ajoissa huomannu olevas raskaana tai et käyttäny ehkäsyä?
Ja siihen alkioonhan ei mitkään aineet vaikuta edes ekoina viikkoina, että ehtii kyllä tajuaan jos menkat on myöhässä.
Mulla tuli menkat normaalisti ja ehkäisyä käytin. Että yritäppä itte huomata olevas raskaana!
Siis juuri alkuvaiheessa, raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, sikiövaurioiden riski (esim. äidin lääkityksen tms. vuoksi) on kaikkein suurin.
Läheskään kaikilla ei myöskään ole säännöllisiä kuukautisia, joiden myöhästymisen voisi huomata.
Mitä hittoa Sä täällä kehuskelet huumeiden käytöllä ja abortilla?
Onko huumeet vienyt älyn kokona?
Hitsi, vetäise kortsu päälle tai älä seksi kun kerran huumeet niin tärkeät on. Jestas, ja tänne tulee vielä puhumaan. Eikös kuka halunnut Sua vankilaan laittaa? Nykyaikanako saa vetää ja käyttää mitä vaan ja se olisi nyt hyvä syy tulla raskaaksi ja tehdä abortti?
Itsellä lääkkeellinen keskeytys kyllä sattui todella paljon ja supistusmaiset kivut jatkuivat muistaakseni vielä jonkin aikaa keskeytyksen jälkeenkin. Minulla tosin "supisteli" jo koko raskausajankin aika samanoloisesti; kai se kohdun laajenemiseen sitten liittyi. Vuoto jatkui minulla jopa 5 viikkoa, joskin aika niukkana muutaman ensi päivän jälkeen. Tosin vuodoissa ei juuri logiikkaa ollut, saattoi olla jo tosi niukkaa pidemmän aikaa, kun taas tuli kunnon "hulahdus"...
Ja katumisesta... Itse miellän katumisen sellaiseksi, että tekisi tilanteessa toisin, jos saisi uudestaan valita. Siis todellakaan en kadu omaa aborttiani, koska se oli siinä kyseisessä tilanteessa ainoa mahdollinen vaihtoehto näin jälkikäteenkin ajateltuna. En silti edes yritä väittää, ettenkö aborttia miettisi edelleenkin, vaikka siitä on jo yli puolitoista vuotta. Raskaana oleminen ja keskeytys avasivat valtavan paljon silmiä sellaiseen maailmaan, jota lapseton ihminen ei muuten ajattelisi. Esimerkiksi valtaosa lapsettomista tuttavistani ei todellakaan tiedä, miten raskausviikot lasketaan :D Minusta olisi huolestuttavaa, jos niinkin pitkän ajanjakson kykenisi tai edes haluaisi unohtaa.
hei te ketkä olette tehneet keskeytyksen kättärillä - otettiinko teiltä automaattisesti hiv-testi, mä muistelen että mulla otettiin mut nyt haluan varmistua asiasta?
Minulla ei ollut juurikaan kovia kipuja. Muutamana päivänä jouduin särkylääkkeitä ottamaan. Vuoto jatkui viitisen viikkoa ja siitä jo muutaman päivän päästä tuli ensimmäiset kuukautiset. Vuoto oli välillä niukkaa, välillä tuli voimakkaita hulahduksia kuten satuakin tuossa mainitsi.
Keskeytys oli minulle harkittu päätös. En kadu tapahtunutta ja ajattelen aina muutenkin asiat niin että se mikä on tehty on tehty eikä sitä voi muuksi muuttaa.
Aluksi asia oli ihan joka päivä mielessä, ensimmäisenä aamulla kun heräsi ja illalla viimeisenä kun kävi nukkumaan, mutta nyt ei asia enää niin paljon ja voimakkaana ole mielessä kuin alkuvaiheessa.
Aikaa on kulunut vasta muutama kuukausi minulla, joten väistämättä tulee niitä alakulon hetkiä kun näkee raskaana olevia naisia tai pieniä vauvoja ja miettii että missä vaiheessa raskautta nyt itse olisin.
Itselläni on jo useampi lapsi jotka "täyttävät" jo kaiken ajan ja minun tilanteeni voi olla taas vähän eri kuin sellaisen jolla ei esim. lapsia ole lainkaan.
Keskeytys ei varmasti koskaan ole merkityksetön, helppo tai mikään "hellurei"-juttu, vaikka niin monet vastustajat ehkä kuvittelevat abortin kokeneille sen olevan. Se on asia joka tulee kulkemaan mukana koko loppuelämän, tavalla tai toisella.
Sitä vaan kyselisin vielä, kun minulle on tullut alaselkään kipuja. Ne ovat aika voimakkaita. Mahaan ei satu juuri lainkaan, ja jos sattuu kivut ovat lieviä. Selkä on kyllä kipeä.
Sitä vaan mietin että onko normaalia, että selkä on kipeä, mutta maha ei?!?
Synnytysteiden kivut tuntuvat joko etu tai takapuolella, eli selkäkivut varmasti yhtä yleisiä kuin vatsanpuolella...
Voi riippua esimerkiksi lihaksistasi, kummalla puolella on vahvemmat.
Synnyttävät naiset haluavat usein selkäänsä hierottavan kivun lievitykseksi.
Jeps jeps, viimeksi kun ei aivan omasta tahdostani luomuna synnytin (synnyttäminen oma tahto, puudutusten puuttuminen ei :D), kätilön antama selkähieronta toimi yhtä hyvin ellei paremmin kuin edellisillä kerroilla epiduraalipuudutus.
Usein sanotaankin että supistus alkaa selkäpuolelta ja leviää vatsalle. Siltä se tuntuu. Kuten useimmilla kuukautiskivutkin, alaselässä.
***
Minulle tehtiin puolitoista viikkoa sitten lääkkeellinen keskeytys. Sairaalassa pyörryin ja vähän myöhemmin oksensin: Runsas vuoto alkoi. Parina seuraavana päivänä kivut olivat helvetilliset, ja särkylääkkeitä meni. Nyt on välillä vähän menkkakipu-tyyppisiä, mutta ei paljoa (ei tartte lievitystä).
Vuoto jatkuu siis edelleen, nyt 11. päivää. Välillä oli pari päivää, jolloin vuoto oli niukkaa (pärjäsin parilla siteellä per päivä), mutta nyt taas runsaampaa. Kättärillä sanottiin, että vuotoa tulisi vä'hemmän, raskaus oli niin alussa vasta. Saa nähdä kauanko jatkuu. Toivon vaan, että onnistuisi näin lääkkeellisesti -onhan tässä se 5% mahdollisuus että menee metsään.
Jälkitarkastus varattu tulevaksi keskiviikoksi, ohjeen mukaan, mutta luin tuolta, että arvot voisivat olla koholla silti, jos näin pian menee, onko kokemuksia? Sanottiin, että varaa aika välille 20-27.6, ja varasin saman tien, kun käskettiin.
Katumisesta: Kyllä tämä on mielessä yöt ja päivät. Saa nähdä, tuleeko muita ongelmia henkisesti vielä myöhemmin. Mikään "hellurei"- juttu tämä ei TOD. ole ollut.
Jossain keskustelussa joku oli laittanut lainauksen ituprojektin sivuilta, jossa sanottiin että yksi kymmenestä naisesta kärsii fyysisiä haittavaikutuksia abortin jälkeen...
Muistaa omat kivut ja oman fyysisen hirveän olon, tulöee vähän katkeraksi, vain yksi kymmenestä kokee tälläistä?
Mutta sitten huomaa, ettei helppoa ole ollut muillakaan...
Verenvuotokinhan on jo fyysinen vaikutus joka abortista tulee, mutta kookeeko sen haittavaikutukseksi vain yksi kymmenestä?
Kenenkään en ole vielä kuullut kertovan, että abortti tuntuu hyvältä. Mutta tuntuuko se erityisen paskalta fyysisesti vain yhdellä kymmenestä? Olisin kyllä olettanut, että ainakin yhdeksällä kymmenestä...
Samaisen ituprojektin mukaan psyykkisesti oirehtii (katuu jälkeenpäin) noin neljäsosa naisista. Psykiatrisen avun hakeminen tekonsa jälkeen on ainut mahdollinen keino mitata todellisten katujien määrää. Joka päiväistä ja joka asiaa koskevaa katumista abortin tehneet naiset harrastavat varmasti päivittäin, kuten muutkin naiset ja miehet...
Tällä hetkellä kaduttaa, ettei ole kameraa mukana töissä; on vallan mahtava auringon lasku! Jos tästä nyt tulee minulle psyykkinen ongelma, niin sitten täytyy jo sanoa, että oikeasti kadutti se pirun kamera.
fyysisillä haitoilla tarkotetaan komplikaatioita?
Ittestään selvyyshän on että tulee vuotoo ja yleensä siihen liittyy kipuja.
Ja edelleen, psyykkistä jälkihoitoa tarvinneet ei kerro mitään katujien määrästä. Eikä mikään todista eikä voida tietää paljonko katujia on hoitojen ulkopuolella.
Varmasti abortista jää jokaiselle jonkinlaiset sielunarvet.
Aivan taatusti. Siksi juuri psykiatrisen avun hakijat ovat ainut keino mitata niitä, jotka oikeasti haluavat tekonsa tekemättömäksi, noita jonkinlaisia "sielun arpia" kun meille jää tosiaan jokapäivä ihan jokaikisestä teostamme.
Mutta totta tosiaan, ituprojekti ehkä mittaa (luonnollisesti, miksi ei tullut aikaisemmin mieleeni?) tätäkin sillä moniko hakeutuu hoitoon. Eli fyysisten haittavaikutusten takia apua hakee yksi kymmenestä....
Itsestään selvyyshän myös on, että kaikille tulee niitä "sielun arpia". Todelliset psyykkiset haitat ovat siis erikseen ne komplikaatiot joihin joutuu hakemaan apua. Aivan kuten fyysisellä puolella.
mulla ei oo kyllä tapana tehdä mitään sellasta mistä jäis lähtemättömät sielunarvet, saati että sellasta tekis joka päivä! Ei tule nyt mieleen mitään mistä sellaset ois. Tai jos on niin ne on tehty muiden taholta, tai muuten sellasesta jolle en oo voinu mitään.
"Siksi juuri psykiatrisen avun hakijat ovat ainut keino mitata niitä, jotka oikeasti haluavat tekonsa tekemättömäksi,"
Voidaan kyllä, mutta mittaus ei kerro koko totuutta koska kattaa vain 25% kaikista.
ja sellaisille jotka pitävät ylipäätään lapsista.Sellaiset jotka haluavat lapsia jossain elämänsä vaiheessa ja sellaiset jotka miettivät tehdäkkö abortti vai ei varmasti mietiskelevät asiaa paljon ja tuntevat surua.
On niitäkin jotka kokevat raskaaksi tulemisen vastenmielisenä eivätkä koskaan halua lapsia.Tietävät heti ensimmäisestä sekunnista että tulevat tekemään abortin.Heille se on vähän kuin kasvaimen poisto ja suuri helpotus.Tällaiset raskautta pelkäävät kyllä ovat niitä jotka huolehtivat äärimmäisen tarkasti ehkäisystä ja käyttävät yleensä useampaa ehkäisykeinoa yhtä aikaa.Silti arpa osuu joskus heille, valitettavasti.
Tällaisille ihmisille on turha veisata virsiä adoptiosta sun muusta, pelkkä raskausajan kokeminen saati synnytys ei tule heille kuuloonkaan.
Ihmisiä on monenlaisia, myös tärkeysjärjestyksiä on erilaisia.Yhtä lailla kaikilla oikeus tehdä niinkuin tuntevat että on oikein.
Hienoa olet ymmärtänyt katumisen ja katumisen eron!!!
Toinen on osa jokapäiväistä elämää ja toinen psyykkisesti vaurioittava asia.
Häh? Siis 25 prosenttia hakeutuu psykiatriseen hoitoon aborttinsa jälkeen. Eli ne 75 prosenttia ei ole vaurioituneet mitenkään vakavasti, vaan kokevat vain sellaista katumista mitä sinäkin joka päivä, eli eivät ole satuttaneet itseään pahasti.
Mutta erittäin totta; luku ei kerro kaikkea. 25 prosenttia naisista hakeutuu psykiatriseen hoitoon abortin jälkeen. Noin kymmenen prosenttia kaikista ihmisistä hakaeutuu hoitoon elämänsä aikana. Eli abortin teko lisää riskiä sairastua psyykkisesti 15 prosenttia. Sitten mietitään sitä, että aborttiin hakeutuvu on usein muutenkin hoidon tarpeen riskiryhmässä. Sillä abortti ei välttämättä ole se vauriottava tekiä, vaan seuraus siitä. Eli ihminen on henkisesti heikompi jo etukäteen ja ei siksi halua ottaa vastuuta enää raksaudestaan.
Hienoa, että osaat kyseenalaistaa tilastoja; pelkät luvut eivät todellakaan kerro niin mustavalkoisesti. Ne kertovat vain sen, moniko tarvitsee apua abortin jälkeisessä elämässä.
ne voi olla niin lamaantunu ettei jaksa hakeutua edes sinne hoitoonka?
Et kai tosissasi väitä ettei hoitojen ulkopuolella esiinny lainkaan abortista johtuvaa henkistä pahoinvointia?
Sitä paitsi jollei asiaa ole kysytty/tutkittu mitenkään, ei tiedetä edes moniko hoidetuista katuu vai katuuko edes. Ja vielä vähemmän tiedetään lopuista 75%sta.
Sitten ne ovat niitä itsemurhan tehneitä. Mitä sitten? Jos itsemurhan riski suomessa on jotain (mitä voisi olla?) 0,5 prosenttia (viisi tuhannesta, on ehkä liikaa joo...), niin se abortin tehneillä on siis 1.,5 prosenttia. Se ei paljoa hetkeuta prosentteja mihinkään, pysytään edelleen siinä noin 25 (joka on siis sama kuin noin 26,5)...
Eikä?!? Aloitetaanko alusta? Äsken jo olit ymmärtänyt miten erilaisia henkisiä pahoinvointeja ja sielun arpia voi olla. Nyt taas mennään? Mitä olet katunut tänään? Minä itseasiassa en vissiin mitään... Vai hetki; olihan, etten sanonut isännälle takaisin rumasti vaikka mieli teki (prkl!). Myönnän kärsineeni siitä henkisesti niin, että olen vaurioitunut ja katunut sitä tosissaan, jos joskus siitä psykiatrille joudun menemään avautumaan tai vaivun tästä psykoosiin...
Ei ole tutkittu. On vain todettu, että noin 25 tai 20 lähteestä riippuen, joutuu hakeutumaan psykiatriseen apuun abortin jälkeen. Ja koska abortin tiedetään olevan henkisesti vaurioittava kokemus joillekin (aiheuttavan masennusta ja unettomuutta jne...), on tuo prosentti luku yleensäkin otettu esiin, tilanteissa joissa kerrotaan aborteista. Jotta se antaa kuvan, että siinä oikeasti käy hassusti monelle ihmiselle, eikä siihen pidä rynnätä suin päin.
Eli on huomattavasti huonompi vain sanoa, että abortista voi tulla henkisiä ongelmia ja voi joutua turvautua psykiatriseen apuun (tämä lause jää jotenkin vaille uskottavuutta). Uskottavampaa/vaikuttavamapaa on sanoa, että noin 25 prosentille tulee henkisiä ongelmia ja he joutuvat turvautumaan psykiatriseen apuun abortin jälkeen.
vertailet jotain arkipäivän pikku harmeja oman lapsen tappamiseen?
Lienee hiukan eri luokan arpia?
Ja kuinkahan pitkän ajan tuo jälkeenpäin hoitoon hakeutuneet 25% kattaa? Ongelmat voi jäädä jopa vuoskausiks kyteen pinnan alle ja tulee sieltä pintaan joskus myöhemmin tietyssä elämäntilanteessa tai kun niitä ei jaksa enää tukahduttaa.
Sinä vertailet jotain 94 prosentin tutkimusta siihen 25 prosenttiin. Itse veikkaan, että ei ole mitään 94 prosentin tutkimusta, vaan on 100 prosenttia naisia jotka katuvat aborttiaan. Ne on niitä jokapäiväisiä harmeja, jotka vaihtuvat päivittäin. Ei ne ole mikään ongelma. Ongelma on 25 prosenttia naisia.
Kautumiset erottaa toisstaan tosiaankin se, että toisessa kadutaan jotain niin suurta tekoa kuin oman lapsensa tappaminen. Se ei ole mikään ohimenevä pikkujuttu, jos sen haluaa tekemättömäksi. toiset elämän harmit taas ovat vain sellaisia pikkujuttuja, jotka harmittavat silloin tällöin. niissä on suuri ero. Ja jos oikeasti haluat lapsesi tappamisen tekemättömäksi, niin silloin tarvitaan apua. Joss muuten kuin oikeasti haluat lapsesi tappamisen tekemättömäksi, niin silloin se on vain niitä henkisiä arpia, niitä samoja joita on jokaisella jatkuvasti, niitä tulee ja niitä menee.
Tilastot käsittää koko loppuelämän. Stakes tekee tutkimuksia niin, että on tilastoitu nainen joka on tehnyt abortin. jos se sen jälkeen hakeutuu hoitoon se tilastoituu psykiatrisen avun hakijoihin naisena joka on tehnyt abortin.
Aivan kuten tilastoidut vaikka äidiksi, kun olet tehnyt lapsen. Sen jälkeen seurataan vaikka syöpää; moniko äiti sairastuu syöpään. Jokainen äiti joka hakaeuttuu syöpä hoitoihin pääsee mukaan niihin prosentteihin.
Kukaan ei ole abortin tehnyt nainen vain kolme vuotta tai kaksi kuukautta, vaan sellaisena pysyy koko ikänsä.
Ongelmat voivat kyteä pinnan alla vuosikausia. Mutta muistetaan myös se, että monet tekevät abortin suhteellisen nuorena. Kun he myöhemmin saavat lapsen ja sairastuvat esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja hakeutuvat hoitoon, niin he ovat mukana ihmisissä, jotka katsotaan oirehtivan abortin takia. Unohtamatta päihdeongelmaisia, jotka usein kallistuvat aborttiin päihteiden käyttönsä takia. Kun he myöhemmin toipuvat mielenterveystoimiston avustuksella, hekin ovat mukana tilastossa...
Katumus on jotain jonka myöhemmin tekis tilanteessa toisin jos sen ajan vois elää uudestaan. Mutta useimmat tajuaa että se on mahdottomuus ja yrittää vaan tulla jotenki toimeen ja elää sen menneen kans vaikka tietysti välillä tulee mieleen ja masentaa kun jotain ei saa tekemättömäks. Muttei siinä määrin että hoitoo tarvis, ja ehkä voi ajatella että mitä se kuitenka auttas, ei asia sillä enää muuks muutu.
kivut jatkuivat pari viikkoa ja vuotoa suunnilleen saman verran...
Henkinen särky olikin sitten toista luokkaa,edelleen välillä tulee mietittyä että tekikö sitä oikean ratkaisun mikäli sellaista edes on,osittain huono omatunto siitä että tuli tuo abortti tehtyä pienen painostuksen alla.
Ja tiedän se on väärin...
Joka kerta kun huomaan että päivämäärä jolloin se minulle tehtiin koittaa,alan taas miettiä sitä asiaa ja siitä on kohta 5 vuotta. Siihen samaan syssyyn sitten kuitenkin mietin millaisessa tilanteessa olin ja millaisessa "suhteessa" elin,jos sitä sellaiseksi voi kutsua.
Töiden jälkeen kotiin safkan laittoon,siivousta pyykkäystä yms. Sitten "kumppanille" soittelua että missä menee ja tuleeko kenties tänään kotiin ja kenties selvinpäin?!? Siis ilman kännejä,pillereitä yms. mömmöjä. Se suhde onneksi kariutui jo aika päiviä sitten...