Kumpi olet

1) Jeesuksen seuraaja:Pidät käskyt kunniassa, myös sapatin. uskot Jeesuksen lunastustyöhön ja sen viimeiseen vaiheeseen, tutkivaan tuomioon.

2) Jeesuksen vastustaja: väität Jeesusta valehtelijaksi (sanot Jeesuksen kumonneen kaikki Isän käskyt, joihin sisältyy myös älä tapa ja sapatti käsky), eli olet aika roikale (paholain enauraa, kun on saanut näin eksytettyä puolelleen kapinaan Jumalan taivaallista lakia ja pyhää sapattia vastaan)

Joukkoon 1 kuuluvat pelastuvat. Joukkoon 2 kuuluvat kuolevat ikuisesti.
5196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos joku ei suostu luottamaan yksin Kristukseen pelastajana, hänen on silloin luotettava lakiin ja ennen kaikkea omaan kykyynsä ja voimaansa noudattaa lakia. Silloin ihminen itse pelastaa omilla teoillaan itsensä. Minkäänlainen osittelu tai sovittelu näiden kahden pelastustien, lain ja armon välillä ei ole mahdollinen. On vain joko - tai. Molempia teitä ei voi kulkea samanaikaisesti. Lain tiellä vanhurskaus on vasta edessäpäin. Se saavutetaan, jos pystyään vaeltamaan johdonmukaisesti kaikessa laille kuuliaisena. Armon tie alkaa lahjaksi saadusta vanhurskaudesta. Se vie perille, jos vain pysytään uskossa Jeesukseen.

Äänestä
  • mikä oikein on ja silloinhan he täyttävät lain tietämättäänkin. Näin tekevät kaikki jotka ovat uudestisyntyneitä uskovia, ei ainoastaan adventistit, vaan muutkin joita todella Pyhä Henkin kuljettaa.

    Äänestä

  • tekevät ilolla sitä kirjoitti:

    mikä oikein on ja silloinhan he täyttävät lain tietämättäänkin. Näin tekevät kaikki jotka ovat uudestisyntyneitä uskovia, ei ainoastaan adventistit, vaan muutkin joita todella Pyhä Henkin kuljettaa.

    ole rajattu ainoastaan uudestisyntyneiden kristittyjen yksinoikeudeksi. Paavali oli vilpitön, kun hän myönsi tavanneensa tai tutustuneensa heidän tuotoksiin, jotka olivat ihka oikeasti, moraalisesti ja eettisesti fiksuja tyyppejä, vaikka eivät kuuluneet hänen uskonnollista maailmaansa:

    ”Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.” Room2.14,15

    Ihmiskunnan historiasta, kaikkina aikoina ja kaikkialta, löytyy Jumalan tahdon mukaisesti toimivia yksilöitä. Jumalan arvioissa ansioituneet, eivät askartele sellaisten trivialiteettien kanssa, joihin tällä palstalla törmää! Tuskinpa lain vaatimus, joka oli kirjoitettuna heidän sydämeensä, ohjasi heitä sapatti-käskyyn, ruokasäädöksiin, tuomionjulistuksiin. Kun he tekivät sen minkä laki vaati, se tarkoitti lähimmäisen elämän kunnioittamista, uhrautumista toisen puolesta, hyveellisyyttä. Olisi aika reivata painopisteitä merkityksellisiin asioihin.

    Äänestä

Etpä näytä tietävän uudestisyntyneen kristityn elämästä yhtään mitään! Uudestisyntyneet kristityt kun ovat päivin ja öin 7 päivää viikossa koko loppuelämänsä uskoontulohetkestään lähtien sapatin levossa Jeesuksessa.

Työn kiroushan langetettiin synnintekijöille paratiisissa "Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (1 Moos 3:17-19)

Tuo synnin alaisille, mutta Jeesus antoi uuden sanan uskoville:

"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." (Matt 11:28-30)

"Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra." (Matt 12:7-8)

Äänestä

Osoite on: http://www.audiopankki.com ja sieltä Vilho Makkosen puhetta: Viimeinen suuri eksytys. Ei voi paremmin sanoa kuin hän sanoo, mikä tuo eksytys on! Se on väärä henki, joka villitsee maailman. Kuuntele ja tarkkaa, missä ajassa olemme ja elämme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihtoehdot: kirjoitti:

1) Jeesuksen seuraaja:Pidät käskyt kunniassa, myös sapatin. uskot Jeesuksen lunastustyöhön ja sen viimeiseen vaiheeseen, tutkivaan tuomioon.

2) Jeesuksen vastustaja: väität Jeesusta valehtelijaksi (sanot Jeesuksen kumonneen kaikki Isän käskyt, joihin sisältyy myös älä tapa ja sapatti käsky), eli olet aika roikale (paholain enauraa, kun on saanut näin eksytettyä puolelleen kapinaan Jumalan taivaallista lakia ja pyhää sapattia vastaan)

Joukkoon 1 kuuluvat pelastuvat. Joukkoon 2 kuuluvat kuolevat ikuisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu