Palstalta näemmä sensuroitiin saman tien esittämäni profetia.
Ainoa syy tähän voi olla se, ettei se ollut pohjaltaan kristillinen.
Eipä sinällään ihme, tällaisella muiden uskontojen mustamaalauksella ja niihin kohdistuvalla väkivallalla/pakkokeinoillanhan se kristinusko on tähänkin saakka kiiltokuvamaisen "valta-asemansa" saanut maailmassa säilyttää.
Kannattaisi kuitenkin mainita palstan kuvauksessa siitä, ettei tänne kaivata kuin yhden uskonnon pohjalta tehtyjä profetioita ettei tule tällaisia väärinkäsityksiä.
Myös muiden uskontojen mollaamisen (suoraan haukuttujen listalla on ollut ihan lähiaikoinakin ainakin islam, new age ja useat eri pakanauskonnot) voisi jättää pois, ellei näille muiden uskontojen edustajille aiota antaa mahdollisuutta puhua puolustuksekseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
palstalle. Täällä ei "profetia" yleensä kauaa vanhene, kilpailevat "profeetat" ja muut raamatulla päähän hakatut poistattelevat kilpaa toisten samanlaisten tekstejä.
Tällaista pakanaa välillä ihan ketuttaa tuollainen munattomuus, mutta minkäs teet. Itse kun välillä tykkää kommentoida näitä "profeettojen" aivopieruja, mutta yleensä turhaa, koska se aivopieru on jonkun toisen piereskelijän mielestä ollut kerettiläinen tai muuten vain omaa pientä putkinäköistä ja ahdaskatseista lahkouskoaan vastaan. Ja eikun itkemän ylläpidolle. Ämmät.
Hihhulit ovat kuin kommunistit, vihaavat toinen toistaan verisesti.