Pandemiat

Viime vuosisatoina niitä on ollut ainakin sen kerran sataan vuoteen, kun väkimäärä on kasvanut ja ihmiset liikkuvat enemmän. http://en.wikipedia.org/wiki/Pandemics

Löytyiskö täältä ketään, jolla olis yksityiskohtaista tietoa niistä mutaatioista? Joka paikassa puhutaan siitä että H5N1 tarvitsee vielä "kaksi mutaatiota", onko se totta? Mitä nämä solutasolla ovat, ja miten se käytännössä tapahtuu? Siten että ihmisten A-virus ja H5N1 vaihtavat DNA:ta ihmisisännässä vai jotenkin sian tai vastaavan toimiessa "linkkinä" siinä, että virus muuttuu ihmisestä ihmiseen leviäväksi?

Tietääkö kukaan, miksi H5N1:stä pidetään uhkaavampana kuin esimerkiksi Sarsia? Pitääkö sen nykymaailmassa olla influenssa, ennen kuin se voi levitä pandemiaksi ja miksi?

Ja lopuksi: Mitä luulette että yhteiskunnalle seuraisi pandemiasta? Jos leikitään nyt vaikka että se olisi influenssa, ja tarttuvuus ja vaarallisuus aasialaisen H1N1 luokkaa.

(Ja nämä höpöhöpöskeptikot jotka kuitenkin tulevattänne sanomaan että "hitto mitä huuhaata, ei meille mitään pandemiaa tule" niin voisivat mennä lukemaan aiheesta lisää. Tiedemiehet eivät kiistele lainkaan siitä, tuleeko se vai ei, vaan siitä, mikä virus tulee ja koska se tulee. Tämäkin kannattaa lukaista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Induktion_ongelma)
5299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aasialainen on H2N8, espanjantauti H1N1.

Äänestä
  • korjannut, vaan asiaa jota esitit. et ole se mistä puhut, vai kuis?

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    korjannut, vaan asiaa jota esitit. et ole se mistä puhut, vai kuis?

    Mistä näitä hiusten halkojia riittää? Kyllä olet ihan oikeassa. Sorruin epätarkkaan verbaliikkaan, ampukaa ja kivittäkää.

    Äänestä

  • orora kirjoitti:

    Mistä näitä hiusten halkojia riittää? Kyllä olet ihan oikeassa. Sorruin epätarkkaan verbaliikkaan, ampukaa ja kivittäkää.

    Niitähän riittää.. Mutta jahka pandemia iskee..eipäs ole palikoita enää. x)

    Jotain tulee, mutta mitä ja milloin. Tää ihmisten asenne on kyllä vaan niin älytön. Ehkä ne ajattelee vaan, ettei se iske heidän elinaikanaan ja siksi sitä ei tarvitse murehtia. Noh, heidän lapsensa ja lapsenlapsensa pääsevät sitten kärsimään..Ihminen on niin saakelin itsekäs. Kannattaisi miettiä jo nyt, sillä sitten kun se iskee niin aikaa toimintaan ei enää ole. Ne selviää, jotka on asian tajunnut ja selvittänyt miten siitä kaikesta selviää.

    Äänestä

  • chromecoma kirjoitti:

    ...näin olen itsekin taipuvainen ajattelemaan.

    Viime aikoina oon ollut erityisen huolissani tiedeuskovaisista skeptikoista...tuntuu että joillain niillä menee IHAN yli se semmonen kaiken vähänkin pelottavan epäily ja tuomitseminen, ja niillä on kauhea kiire todistaa vääräksi tai kieltää kaikki vähänkin pelottavat asiat. Lintuinfluenssasta puhumistakin on tyypit ruvennu pilkkamaan, että aina vaan täristään jostain tollasesta että ei se ikinä tuu. Nii, paitsi jos lukis ees vähän epidemologiaa niin tietäis että pandemia tulee about 50 vuoden välein.

    Että kiva näilläkin kun sit pitää yhtäkkiä ruveta miettiin jotain asiaa minkä on siihen mennessä koko ajan kieltäny :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

orora kirjoitti:

Viime vuosisatoina niitä on ollut ainakin sen kerran sataan vuoteen, kun väkimäärä on kasvanut ja ihmiset liikkuvat enemmän. http://en.wikipedia.org/wiki/Pandemics

Löytyiskö täältä ketään, jolla olis yksityiskohtaista tietoa niistä mutaatioista? Joka paikassa puhutaan siitä että H5N1 tarvitsee vielä "kaksi mutaatiota", onko se totta? Mitä nämä solutasolla ovat, ja miten se käytännössä tapahtuu? Siten että ihmisten A-virus ja H5N1 vaihtavat DNA:ta ihmisisännässä vai jotenkin sian tai vastaavan toimiessa "linkkinä" siinä, että virus muuttuu ihmisestä ihmiseen leviäväksi?

Tietääkö kukaan, miksi H5N1:stä pidetään uhkaavampana kuin esimerkiksi Sarsia? Pitääkö sen nykymaailmassa olla influenssa, ennen kuin se voi levitä pandemiaksi ja miksi?

Ja lopuksi: Mitä luulette että yhteiskunnalle seuraisi pandemiasta? Jos leikitään nyt vaikka että se olisi influenssa, ja tarttuvuus ja vaarallisuus aasialaisen H1N1 luokkaa.

(Ja nämä höpöhöpöskeptikot jotka kuitenkin tulevattänne sanomaan että "hitto mitä huuhaata, ei meille mitään pandemiaa tule" niin voisivat mennä lukemaan aiheesta lisää. Tiedemiehet eivät kiistele lainkaan siitä, tuleeko se vai ei, vaan siitä, mikä virus tulee ja koska se tulee. Tämäkin kannattaa lukaista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Induktion_ongelma)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu