Laitan tähän pätkän tämän päivän Ilkasta sivulta 10 olleesta jutusta, jossa haastateltiin kahta kepulaista valtuutettua, jotka kannattavat liittymistä Kauhava-Alahärmä-Järvideutuvaihtoehtoon. Lukekaa hyvät ihmiset ja hämmästykää.
"Riitta Haukkalan (kesk.) kanta Kauhava-Härmän puolesta on vahvistunut kilpailevien liitosselvitysten kuulemisen jälkeen. Hänelle härmäläisyys on identiteetti- ja tunneasia, taloudellisuutta unohtamatta.
- Mikä toinen kunta on niin yritteliäs ja toimelias kuin Ylihärmän kunta? Jos mennään valmiiseen eli liitytään Lapuaan, ollaan passiivisia. Pitää olla tekemisen meininki, taistelu olemassaolosta. Hirvittää, kun maailmasta tehdään niin kaupunkikeskeinen.
Haastetta haluaa myös Sauli Holkkola (kesk.).
- Lapualla on talous paremmassa kunnossa. Mutta jos neljä kuntaa tekee töitä yhdessä, alueella on jonkinlainen mahdollisuus kehittyä.
Holkkola sanoo katsovansa asiaa koko "pohjoisen kulmakunnan" kehityksen kannalta.
- Jos Ylihärmä jää ryhmästä pois, koko ympäristö kärsii. Kehittymättömyys heijastuisi Ylihärmäänkin. Ei yksi kunta tässä keskellä voi olla kuin Kauniainen, Holkkola vertaa."
Mutta onhan se sentään hyvä, että tämänkin vaihtoehdon kannattajat tuovat esiin omat "relevantit argumenttinsa". :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapuan sivukylänä teillä olisikin hyvät oltavat. Lapualaiset ovat mukavia kumppaneita tasan niin kauan, kun asiat tehdään heidän pillinsä mukaan.
Oletko lainkaan katsonut karttaa ja miettinyt sijaintianne Lapuan keskustaan nähden? Ylihärmän keskusta jäisi todella ihmeelliseen asemaan ja varmasti näivettyisi Lapuan "kehityspolitiikan" seurauksena. Saisitte rahoittaa Simpsiön vuorelle hiihtotunnelit sun muut hömpötykset, mutta kun pyytäsitte itselle jotain, teille naurettaissin päin naamaa ja sanottaisiin "mettäkyläläisten kotkotuksia, mettäkyläläisten kotkotuksia".
Kirjoituksestasi on pääteltävissä, ettet ole ainakaan Ylihärmästä etkä Lapualta. Tästä seuraakin mielenkiintoinen kysymys. Nimittäin se, että miksi otat kantaa tähän asiaan noin sapekkaasti?
ja valitaan suunnaksi Kauhava Alahärmä Kortesjärvi.
Kyllä on totta, että tässä porukassa saadaan mekin sanoa mielipiteemme ja meitä vieläpä kuunnellaan. Minä en ainakaan ala Lapualla asioitani hoitelemaan ja ajamaan Kauhavan keskustan ohi.
Ja kepulaisista on turha puhua pahaa. Kyllä sekoomus ja sossut on aivan omaa luokkaansa viemään sivukylien ihmisiltä kaikki palvelut.
Tuossa vaihtoehdossa terveyspalveluistamme huolehtisi kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Tiedät varmaan millaisessa kunnossa mainitun kuntayhtymän jäsenkuntien talous noin keskimäärin on verrattuna Lapuaan? Tietänet myös, mikä on noiden kuntien elinkeinorakenne, ikärakenne ja muuttotappio on?
Mistä muuten tiedät, miten hyvin saisimme asiamme siellä kuuluviin? Olin tänään kunnantalolla infotilaisuudessa. Siellä eräs kunnallisveteraani omassa puheenvuorossaan huokaili, että hän on ollut alahärmäläisten kanssa paljon tekemisissä, ja sanoi että jos heidän kanssaan kimppaan mennään niin kyllä vaikeaa tulee olemaan. Hän varmaankin puhui kokemukseen perustuen, toisin kuin sinä.
Eihän ne ole saaneet päätettyä vielä edes tuon sekasikiön nimeä.
"viemään sivukylien ihmisiltä kaikki palvelut"...
Sivukylien palveluiden säilyttämiseen tarvitaan runsaasti ihmisiä jotka asuvat siellä sivukylillä ja tekevät myös lapsia... Lisäksi kunnan kassassa pitää olla riittävästi rahaa, että he kuntakeskustaan tuotettujen palvelujen lisäksi pystyvät tuottamaan niitä myös sivukylille vai onko parempi, että kaikki palvelut löytyvät vain Seinäjoelta?
Sivukylille voidaan turvata kohtuulliset palvelut vain sillä, että kunnan väestömäärä on kasvava ja myös nuoret perheet haluavat siellä sivukylillä asua. Mikäli kunnan väestömäärä ei kasva ei myöskään verotulojen kehitys ole sellainen, että kaikkia palveluita kunta pystyisi tuottamaan/ostamaan, vaikka sen päättäjät puhuisivat juhlapuheisssaan mitä tahansa.