Eutanasia = (armomurha)

Mitenkä tälläinen aihe käy ateismi palstalle?

Noh... se käy vallan hyvin koska uskikset vastustavat aivan niinkuin abortteja ja homoja. Ateistit myöntäilevät logiikan sekä tieteen nimissä (sekä humanismin :)) .Mutta tämä on kysymys siitä saako lääkäri "tappaa" tai potilas tulla "itsemurhatuksi"?

Minusta henkilökohtaisesti olisi ylevää(mpää) päättää päivänsä silloin kun kivut käyvät liian vaikeiksi ja ymmärrystä on tallella. Eikä silloin kun olet letkuissaa pakkosyötettynä ja täynnä mömmöjä itkien tuskissasi edes jotain auttavaa kättä.

Eutanasia rules!
18957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kaksiteräinen miekka. En voi sanoa että hyväksyn sen mutta en voi myöskään tuomita tai edes sanoa että en ymmärrä.

Kipujen hoitoon on kehitetty hyviä keinoja vaikka koulutus ja asian tärkeyden ymmärtäminen tulee kaukana perässä. Ei tajuta vaikeasti sairaan tilannetta. Tämä asia on kuitenkin koko ajan korjaantumassa.
Hollannissa asiasta on jonkinlainen laki ja siellä on todettu että pelkkä tietoisuus mahdollisuudesta monesti rauhoittaa potilasta sen verran että hänen ei tarvitse pyytää apua päästäkseen pois.

Rajan asettaminen on jokaisen oma asia. On kuitenkin muistettava se seikka että oma kyvyttömyys toteuttaa asia vaatii ulkopuolista apua eikä ketään saa pakottaa toimimaan apuna vasten tahtoaan. Ymmärrän hyvin sen että lääkärin etiikka vastustaa asiaa koska hänen tehtävänsä on pelastaa ei tappaa.

Äänestä
  • Tulipa tästä mieleen Japanin (joka on sukulaiskansamme iha kyballä) tapa tehdä itsemurha jota sanotaan kamikazeksi tai harakiriksi.
    Tämä toimenpide tehdään sen takia ettei menetetä "kasvoja". Monikin teki harakirin silloin kun Japani oli syvässä talouslamassa joskus, he hyppäsivät pilvenpiirtäjistä.

    Diipadaapa.

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    Tulipa tästä mieleen Japanin (joka on sukulaiskansamme iha kyballä) tapa tehdä itsemurha jota sanotaan kamikazeksi tai harakiriksi.
    Tämä toimenpide tehdään sen takia ettei menetetä "kasvoja". Monikin teki harakirin silloin kun Japani oli syvässä talouslamassa joskus, he hyppäsivät pilvenpiirtäjistä.

    Diipadaapa.

    Kamikaze tarkoittaa jumalten tuulta, joka tuhosi Mongoliarmeijan laivaston sen yrittäessä maihinnousua Japaniin 1274. Vielä tarkennusta; Pyärremyrsky, joka pyyhkäisi tuon laivaston pois, oli japanilaisille niin mahtava kokemus, että he alkoivat kutsua sitä Kamikazeksi.

    Toisessa maailmansodassa Japanin huipputeknologiset täsmäaseet olivat Kamikaze-joukot. Lentokoneet sullottiin niin täyteen räjähteitä, että polttoaine ei riittänyt paluulentoon, ja jotta osumatarkkuus määränpäässä olisi mahdollisiman hyvä, piti lentäjän ohjata lentämänsä lentokone jenkkien laivoja päin. Mutta huono oli menestys. Kamikaze-lentäjät olivat itsemurhajoukko.

    Äänestä

ole enää kysymystäkään "saako" lääkäri tappaa. Se on ollut käytäntö jo vuosia. Ketään ei taatusti saada tuomiolle, kun letkut irroitetaan potilaasta ja hänet hitaasti tapetaan nälkään ja janoon sairaalassa. Väittivät sitä saattohoidoksi. Ja kertoivat siitä vasta sitten, kun appeni oli jo kuollut. Kehtasivat vielä valehdella, että pojan kanssa on puhuttu. Mieheni kanssa, joka oli ainoa poika, ei kukaan ollut puhunut mitään. On tämä niin omituista touhua. Päivi Räsänen hartaana kristittynä vastustaa eutanasiaa ja jopa kielsi eräässä tv-ohjelmassa, ettei ihmisiä sairaaloissa todella tapeta nälkään ja janoon. Siinä on oikein kaksinaamainen paskanpuhuja, joka tietää valehtelevansa, mutta ei myönnä sitä. Mikään porukka ei ole niin vastenmielinen, kuin tämä kristillinen näyttelijäsakki.

Äänestä
  • mielesi kuohuu jos tilanne on se mistä kerroit. Minun on kuitenkin vaikeaa uskoa että ketään tapetaan janoon ja nälkään siinä mielessä kun me sen ymmärrämme.

    En tunne tapaustasi enkä voi sitä siksi kommentoida mutta luulisin että tapauksia joissa letkut irrotetaan on tilanne kehittynyt siten että potilas ei pysy ilman letkuja hengissä ja sairaus on kehittynyt niin pitkälle että mitään ei ole enää tehtävissä. Keinotekoisesti voi ylläpitää kehon toimintaa mutta ei voi sanoa että potilas elää normaalia elämää.

    Lääketieteen kehityksen myötä on tultu tilanteeseen jossa löytyy keinoja ylläpitää elintoimintoja hyvinkin pitkään mutta onko se aina perusteltavissa jos itse vaivaa, joka on johtanut tilanteeseen, ei pystytä parantamaan. Ennen kuoltiin jo pelkästään siitä syystä että apua ei ollut saatavilla riittävän nopeasti. Tämän päivän teknologia asettaa erityisiä vaatimuksia eettisille valinnoille.

    En tässä väitä ettei sattuisi ylilyöntejä puolin (lääkärit) tai toisin (omaisten vaatimukset) vaan haluan vaan tuoda julki asiaan liittyvät vaikeudet.

    Äänestä

  • että, kirjoitti:

    mielesi kuohuu jos tilanne on se mistä kerroit. Minun on kuitenkin vaikeaa uskoa että ketään tapetaan janoon ja nälkään siinä mielessä kun me sen ymmärrämme.

    En tunne tapaustasi enkä voi sitä siksi kommentoida mutta luulisin että tapauksia joissa letkut irrotetaan on tilanne kehittynyt siten että potilas ei pysy ilman letkuja hengissä ja sairaus on kehittynyt niin pitkälle että mitään ei ole enää tehtävissä. Keinotekoisesti voi ylläpitää kehon toimintaa mutta ei voi sanoa että potilas elää normaalia elämää.

    Lääketieteen kehityksen myötä on tultu tilanteeseen jossa löytyy keinoja ylläpitää elintoimintoja hyvinkin pitkään mutta onko se aina perusteltavissa jos itse vaivaa, joka on johtanut tilanteeseen, ei pystytä parantamaan. Ennen kuoltiin jo pelkästään siitä syystä että apua ei ollut saatavilla riittävän nopeasti. Tämän päivän teknologia asettaa erityisiä vaatimuksia eettisille valinnoille.

    En tässä väitä ettei sattuisi ylilyöntejä puolin (lääkärit) tai toisin (omaisten vaatimukset) vaan haluan vaan tuoda julki asiaan liittyvät vaikeudet.

    oli tajuissaan, mutta vahvassa lääkityksessä, joten hän ei enää paljoa puhunut omaisten kanssa. Hänellä oli kuumeeton keuhkokuume, niin omituinen kuin tämä termi onkin.

    Sairaalaan vietäessä hän vielä vitsaili hoitajien kanssa, mutta jo seuraavana päivänä oli miltei puhumaton. Lääkkeitä ilmeisesti annettiin niin paljon, että pysyi rauhallisena. Muuten en voiymmärtää tokkuraisuutta joka muuten niin eläväisessä ihmisessä yhtäkkiä ilmeni.

    Häntä ei välitetty hoitaa, se oli syy, vanha ja hyödytön kun oli.

    Ole vaan uskomatta mitä kerroin. Näin kuitenkin tapahtui ja tämän myös lääkärit myönsivät. Mutta kuten jo kerroin, he sanoivat sitä saattohoidoksi, vaikka appeni ei edes sairastanut mitään tappavaa tautia. Tämä on todellisuutta nykyisin sairaaloissa!

    Äänestä

  • Admira kirjoitti:

    Voi perse!

    Jos appesi ei sairastanut tappavaa tautia, niin miksi hän kuoli ? Vanhoilla ihmisillä tavallinen kuumekin on tappava tauti. Lääkärit tuskin ajattelevat hyödyllisyyksiä, parannettavissa olevat parannetaan ja muut saattohoidetaan. Enemmän se on niin, että yritetään parantaa henkilöitä, joiden jäljellä oleva elinikä on vain muutamia kuukausia muutenkin.

    Äänestä

  • diagnoosi kirjoitti:

    Näin yksinkertaista se on. Ensin hänet laitettiin sellaiseen lääkitykseen, ettei kyennyt itse syömään, joten sitten laitettiin ravintoletkut ja katetrit. Ei sitä touhua vanhat suonet kauaa kestä, joten ne sitten vaan irrotettiin ja annettiin miehen kuolla. Jos ihan alkujaan olisi valittu lempeämmän hoidon tie, olisi varmasti käynyt toisin. Mutta mehän tiedämme, että sairaaloissa nykyisin valitaan mielummin hiljaiseksi tekevä lääkitys, kuin lisää hoitajia. Tulee halvemmaksi.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    unohdin allekirjoittaa:
    Admira

    kokemus. Äitini sairasti tappavaa tautia, ja minulta kysyttiin, haluanko tehohoitoa jatkettavan. Valinta oli helppo, koska tiesin hänen oman toivomuksensa, ja koska vahvasta kipulääkityksestä huolimatta hänellä oli tuskia aina, kun hän oli hetkittäin tajuissaan.

    Lääkäri sanoi, että toivottomissakin tapauksissa omaiset monesti tahtovat siirtää väistämätöntä mahdollisimman kauas. Minunkin menetykseni oli suuri, mutta jossakin vaiheessa se alkoi tuntua pieneltä hinnalta siitä, että hänen tuskansa loppuvat.

    Äänestä

  • Admira kirjoitti:

    oli tajuissaan, mutta vahvassa lääkityksessä, joten hän ei enää paljoa puhunut omaisten kanssa. Hänellä oli kuumeeton keuhkokuume, niin omituinen kuin tämä termi onkin.

    Sairaalaan vietäessä hän vielä vitsaili hoitajien kanssa, mutta jo seuraavana päivänä oli miltei puhumaton. Lääkkeitä ilmeisesti annettiin niin paljon, että pysyi rauhallisena. Muuten en voiymmärtää tokkuraisuutta joka muuten niin eläväisessä ihmisessä yhtäkkiä ilmeni.

    Häntä ei välitetty hoitaa, se oli syy, vanha ja hyödytön kun oli.

    Ole vaan uskomatta mitä kerroin. Näin kuitenkin tapahtui ja tämän myös lääkärit myönsivät. Mutta kuten jo kerroin, he sanoivat sitä saattohoidoksi, vaikka appeni ei edes sairastanut mitään tappavaa tautia. Tämä on todellisuutta nykyisin sairaaloissa!

    En ottanut kantaa appesi tapaukseen koska en sitä tunne vaan ajattelin asia yleisemmällä tasolla. Mitä minä uskon tai en on aivan eri asia kun se mitä sinä tunnet. Olen pahoillani.

    Äänestä

>>koska uskikset vastustavat aivan niinkuin abortteja ja homoja.>Mutta tämä on kysymys siitä saako lääkäri "tappaa" tai potilas tulla "itsemurhatuksi"?

Äänestä

armomurhata. Hehän seuraavat armomurhatun jalanjäljissä! Jeesushan armomurhattiin, kun kyseisen narrin harhat alkoivat käymään kohtuuttoman suuriksi ja kärsimystä aiheuttaviksi.

Vai eikö se viittaa hyvin vakaviin mielenterveyden ongelmaan, kun joku uskoo kuolleensa ja heränneen sen jälkeen henkiin?

Äänestä
  • Roomalainen sotilas armomurhasi Jeesuksen tokkäämäällä tätä vasempaan kylkeen keihäällä. Tästä keihäästä on sittemmin käyty veriset sodat. Jopa Hitler havitteli Longituksen keihästä joka oli kiertänyt aikamme suurmiehillä iät ja ajat.

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    Roomalainen sotilas armomurhasi Jeesuksen tokkäämäällä tätä vasempaan kylkeen keihäällä. Tästä keihäästä on sittemmin käyty veriset sodat. Jopa Hitler havitteli Longituksen keihästä joka oli kiertänyt aikamme suurmiehillä iät ja ajat.

    asiaan haluaisin selventää, että ei jeesus verenvuotoon kuollut, vaan tukehtumiseen. Kolme päivää ristillä painaa keuhkot kasaan ja se on sitten siinä.

    Äänestä

Entä jos olet vanhus, ikä 70 x. Olet sattumoisin saanutpöpön, joka vie sinut heikkoon kuntoon muutamaksi päiväksi. Sitä ennen olit koktonasi, tuttujesi ja sukulaistesi keskuudessa,
elit suht koht normaalia elämää. Sitten iski tämä joku "flunssa", joka nuoremmalla ei aiheiuta edes töistä poissaoloa. Menet huonoon kuntoon, makaat sairaalan sängyssä öönä, kiireiset hoitsut yrittävät työntää ruokaa ja juomaa suuhusi matkalla seuraavan syötettävän luo. Et jaksa juoda tarpeeksi, syödä tarpeeksi.
Kuivut. "Konservatiivinen hoito", sanoo lääkäri.
Hieno nimitys sinänsä. Se tarkoittaa sitä, että sinulle niinä ehkä kolmena päivänä, jolloin olisist tarvinnut tiputuksessa ylimääräistä nestettä, ei sitä anneta. Kuolet pois. Viedään kirkon alle hautaamista odottamaan. Sanovat, että siellä on tungosta tänä keväänä, siellä kirkon alla.
Mitä tapahtui?
Mihin hävisi suvusta se mummu tai pappa,
joka oli monelle vahvistukseksija iloksi.
Yhteiskunta hoiti siisitisti ja nopasti hukkajätteen, joka olisi vanhettuaan saattanut
viedä kalliin sairaalapaikan moneksi kuukaudeksi tai vuodeksi.
Eivät tule poliisin piipaa-autot perään ja vie kunnanjohtajaa, lääkäriä tai hoitsua häkkiin murhasta epÄiltynä.
Tosielämää nykysuomessa vuonna 2007.

Jumalan kommentteja muutaman kirkon alle viedyn
lähdöstä:
"Heikkosyömäisimmät kuolevat pois."
" Hänen henkensä vaikuttaa vielä tällä osastolla, vaikka hän on syvän tajuton."
"Hoitajien syyllisyys sinun kohdallesi."
(Kolmen valvotun yön jälkeen olin hyvin väsyneenä työssä, jätin väliin heikossa kunnossa olevan
potilaan ruokatarjottimen, ajattelin, että
virkeämpi ja sinä päivänä paremmat hoksottimet omaava yrittäisi syöttää potilasta, joka ei ollut syönyt kunnolla moneen päivään ja kärsi nestehukkaa. Seuraava hoitsu nosti rauhallisesti
tarjottimen sivuun, totesi, että ei pappa ole syönyt enää kahteen päivään. Ja olisi silti tarvittu vain nesteytystä, kysymyksessä oli sitkeä ja energinen papparainen. Kirkonalus sai taas omansa.
Eli mielestäni on kysymys koko yhteiskunnan
tekemästä murhasta, sillä harva näistä nestehukkaisista tosiaan itse haluaisi kuolla.
Joissakin sairaaloissa nesteytetään, joissakin ei.
Riippuu lääkäristä.

Armoa on se, että hoitsu, lääkäri ja kunnanjohtaja ovat vielä niin hyväkuntoisia,
etteivät nesteytystä tarvitse. Armo voi loppua sinä päivänä, kun itse olet potilaana.

Jumala loi meidät jo äitimme kohdussa ja
hän tietää elinpäivämme. Totta, mutta joskus Hän haluaisi, että niitä olisi enemmän kuin lääkärit antavat.

Äänestä

Lähinnä määrittelykysymyksiä. Riittääkö potilaan oma määritelmä kivusta? Jos potilas ei itse kykene ilmaisemaan, riittääkö omaisten tahto? Entä lääkärin mielipide?

Aktiivinen eutanasia on eri asia kuin kuoleman hyväksyminen. Kukaan ei vaella tässä elämässä loputtomiin (onkohan menossa kokeilua, kuinka kauan ihmisruumista voi pitää koneiden avulla niin sanotusti elossa), mutta kuolevaisuuden myöntäminen on toista kuin elämän aktiivi sammuttaminen.

Itsemurha on pikaisesti katsoen oma asia, mutta sillä on myös vaikutuksensa sekä läheisiin ihmisiin että ympäröivään yhteiskuntaan. Tämän ymmärtää ainakin jokainen, jonka läheinen on tehnyt itsemurhan.

Jos kuitenkin haluat teeskennellä ylevää, muista kertoa kaikille läheisille aikeestasi etukäteen. Perustele pätevästi ja samalla, mikäli et halua syyllistää, tee selväksi, että valinta on omasi eikä johdu läheisen teoista tai tekemättä jättämisistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

DarkNinjaHiiri kirjoitti:

Mitenkä tälläinen aihe käy ateismi palstalle?

Noh... se käy vallan hyvin koska uskikset vastustavat aivan niinkuin abortteja ja homoja. Ateistit myöntäilevät logiikan sekä tieteen nimissä (sekä humanismin :)) .Mutta tämä on kysymys siitä saako lääkäri "tappaa" tai potilas tulla "itsemurhatuksi"?

Minusta henkilökohtaisesti olisi ylevää(mpää) päättää päivänsä silloin kun kivut käyvät liian vaikeiksi ja ymmärrystä on tallella. Eikä silloin kun olet letkuissaa pakkosyötettynä ja täynnä mömmöjä itkien tuskissasi edes jotain auttavaa kättä.

Eutanasia rules!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu