Juutalaisista erosi pieni joukko ja he perustivat kristinuskon. Kristinuskonnosta on taas lähtenyt eri suuntiin olevia uskontoja, esim luterilaisuus, ortodoksisuus, helluntalaisuus ja monet muut mitä niitä onkaan.
Eli siis yhdestä saamarin uskonnosta on kaikki lähtenyt liikkeelle. Ottaa pänniin ja kovasti kun me ateistitkin joudutaan heidän taistelutantereelle.
One way to rule the galaxy. Tuohon voisi sanoa "One way to rule the planet earth is get power of the nations and the all what is on the earth". Muuta uskonnot eivät haluakkaan kuin vain valtaa. Ja raha aina kummassakin silmässä kaikilla uskonnon johtajilla.
Eli siis yhdestä saamarin uskonnosta on kaikki lähtenyt liikkeelle. Ottaa pänniin ja kovasti kun me ateistitkin joudutaan heidän taistelutantereelle.
One way to rule the galaxy. Tuohon voisi sanoa "One way to rule the planet earth is get power of the nations and the all what is on the earth". Muuta uskonnot eivät haluakkaan kuin vain valtaa. Ja raha aina kummassakin silmässä kaikilla uskonnon johtajilla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
- Ei kristinuskoa kukaan ole perustanut, vaan Jeesuksen opetuslapsia alettiin Antiokiassa kutsumaan kristityiksi. Muut ovat antaneet sen nimen Jeesuksen Kristuksen seuraajille. Alkuaan se oli haukkumanimi!
- uskonnot varmaankin valtaa haluua, kristityt ei, koska tämä Jumalan valtakunnan työ ei ole meidän, vaan Jumalan! Me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme Sanan mukaan vain ansiottomia palvelijoita. Mitä valtaa palvelijoilla on? On tehtävä vain se, mitä isäntä haluaa! Joku onneton voi kuvitella saavansa valtaa, hänelle maksetaan aikanaan palkka sen harhakuvitelman vuoksi.
-kyllä se näin menee, juutalaisten kautta syntyi Vapahtaja Jeesus Kristus!
Seuraava selitys Raamatusta kannattaa lukea, ehkä avaa sinulle jotain sen ideasta?!
Raamattu
(kreik. grammata, kirjoitukset, tullut muinaisvenäjän välityksellä suomeen ja merkinnyt kirjaa niin kuin nykyään vielä virossakin). R. ei ole vain kirjakokoelma, vielä vähemmin sarja juutalaisen ja kristillisen kirjallisuuden sirpaleita. Se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. R. on kertomus siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä ihmisille eri aikoina ja aikakausina, «Ef. 1:8-10»; «Ef. 3:5-9»; «Kol. 1:25», «Kol. 1:26». Minkään uskonnon pyhillä kirjoilla ei ole tällaista yhtenäisyyttä, vaan niiltä puuttuu järjestys ja etenevä suunnitelma. R:n hengellinen tarkoitusperä on juuri sen selvimmin huomattava punainen johtolanka. Luomisen kertomuksella on vastineensa Ilmestyskirjan uudistuksessa, «Ilm. 21», «Ilm. 22». Syntiinlankeemus on Jumalan armon ilmoituksen lähtökohtana. Patriarkkojen historia ja Israelin matka Luvattuun maahan todistavat siitä, miten Jumala aluksi erottaa itsellensä yhden kansan taimitarhaksi. Muinaisiin lupauksiin nojautuvat profeetat levittävät nähtäväksi lujan toivon ja kirkkaan tulevaisuudenkuvan koko maailmaan leviävästä Jumalan istutuksesta Messiaan aikana, vaikka maailma juuri heidän puhuessaan näyttää tuhon omaksi vihityltä.
VT:n pysyvä arvo onkin ennen kaikkea juuri siinä, että se ehdottoman varmasti näyttää Jumalan pelastussuunnitelman etenemisen, jonka päätös on uudessa liitossa, Jeesuksen persoonassa. Siinä onkin koko R:n "avain". Tämän erikoisen luonteensa R. on saanut Jumalan henkivaikutuksesta, jonka johto siitä ilmenee. Itse R. puhuu tästä vaatien sanoilleen sen mukaista jumalallista arvoa. Samoin Jeesus vetoaa siihen, «Matt. 19:4»; «Matt. 22:29»; «Luuk. 18:31»; «Luuk. 22:37-24:27», «Luuk. 24:44». Paavali puhuu R:sta Jumalan sanana, «Room. 3:2»; «2. Tim. 3:16». Kreikan hepreasta johtunut sana kanoon merkitsee alkuaan mittaruokoa, so. ohjetta, normia. Varhaiskristilliset kirjoittajat, esim. kirkkoisä Irenaeus, sovittivat sen perimätietoon, joka oli "totuuden normi" eli kaanon. Origenes puhui 1200-luvulla R:sta "kanonisoituna" tarkoittaen, että se oli tutkittu ja hyväksytty kirkon opin mukaiseksi. Tämän nojalla 100 v. myöhemmin puhuttiin R:sta "Kaanonina" passiivimerkityksessä. R. on sen jälkeen itse ollut totuuden normina, todella kaanonina aktiivimerkityksessä.
Kaanonin muodostuksen kehityksestä on eriäviä mielipiteitä. Äärimmäisen käsityksen mukaan ei mitään pyhien kirjojen kokoelmaa ollut olemassa ennen pakkosiirtolaisuutta, jota ennen muka vain Liiton kirja (ks. ) ja Joosian ajalta 5:s Mooseksen kirja olivat pyhinä kirjoina. Täten kaanonin kokoaminen olisi päättynyt vasta 200-luvulla eKr.
Meidän käsityksemme mukaan taas Esran ja Nehemian aika on kaanonin viimeistelyn aikaa, niin kuin juuutalainen perimätietokin väittää, «2. Makk. 2:13». Tällöin syntyi jako lakiin, profeettoihin ja kirjoituksiin. Malakian jälkeen, kun profetia näytti loppuneen, ei uusia kirjoja otettu vastaan. Laki, psalmi- ja sananlaskukokoelmia sekä profeetallisia kirjoja oli olemassa jo ennen pakkosiirtolaisuutta, ja niillä oli pyhän sanan arvo. Kanonisointi alkoi jo varhain, «5. Moos. 25:26»; «Joos. 24:26».
R:n nimi (ks. tätä) merkitsee "kirjat" eli "kirjasto". R:n varhaisempia osia nimittävät myöhemmät kirjoittajat "kirjoiksi", «Hepr. 10:7»; «Dan. 9:2». UT:ssa puhutaan VT:sta nimellä "kirjoitukset", «Matt. 22:29»; «Joh. 5:39». On tavattu 300-luvulta jKr. useita kappaleita kreikkalaista R:a, joissa on sekä V että UT. Hieronymus nimitti R:a "pyhäksi kirjastoksi", joten keskiaikana sen nimenä oli Bibliotheca. Kreikkalaiset kirjailijat käyttivät nimeä "kirjat". Latinassa käytettiin 1200-luvulla kreikan monikkomuotoa biblia yksikkömuotoisena, ja siksi nimi vaihtui yksikköön.
Tätä nimitystä varhaisempia ovat R:n pääosien nimet. Jo «2. Kor. 3:14»:ssä nimitetään Lakikirjaa VT:ksi. Laki oli itse liitto, «2. Moos. 19:5», ja sitä esitti Liiton kirja, «2. Moos. 24:7». Nimi tuli myöhemmin käsittämään koko Pentateukin, «1. Makk. 1:57». Lain vastakohdaksi evankeliumia sanottiin "Uudeksi Liitoksi", «Matt. 26:28», ja nimi liittyi kristillisiin pyhiin kirjoihin. Varhaisissa latinankäännöksissä Paavalin "Vanha Liitto" tuli käännetyksi testamentti-sanalla, sillä kreikan kyseinen sana merkitsee sekä liittoa että jälkisäädöstä. Niin Testamentti-nimitys on säilynyt huolimatta kirkkoisä Tertullianuksen yrityksistä sen muuttamiseksi.
Nykyinen jako lukuihin lienee syntynyt 1200-luvulla jKr. englantilaisen arkkipiispa Langtonin toimesta. Juutalaiset masoreetit 800-luvulla toimittivat VT:n jaon jakeisiin. UT:n nykyinen jako jakeisiin on Robert Stephensin tekemä 1551. Jakeet ovat välttämättömiä lainauksia tehtäessä.
R:n pysyvää arvoa historiallisena lähdeteoksena on tähdentänyt W. F. Albright, joka on Raamatun arkeologian kuuluisimpia tuntijoita, lausuessaan: "Raamatun antamat historialliset tiedot ovat paljon luotettavammat kuin mitä nykyajan kriitilliset oppineet kuvittelevatkaan. Tutkimusteni edistyessä olen havainnut Vanhan Testamentin olevan mitä luotettavimman historiallisen lähteen. Sen kertomukset eivät ole myyttejä, vaan historiallisia asiakirjoja, jotka pitävät paikkansa pienimpiä yksityiskohtia myöten."
R. on käännetty n. 1200 kielelle.
-nykyisin taitaa olla noin 2000 kielelle ja koko ajan lisääntyy.
"- uskonnot varmaankin valtaa haluua, kristityt ei, koska tämä Jumalan valtakunnan työ ei ole meidän, vaan Jumalan! Me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme Sanan mukaan vain ansiottomia palvelijoita. Mitä valtaa palvelijoilla on?"
Jos ei haluta valtaa, miksi pitää valehdella? Esimerkiksi voi ottaa jumalanpalvelukset. Miksi hetki jolloin PALVOTAAN väitettyä jumalaa, kutsutaan PALVELUKSEKSI? Hyvin, hyvin, hyvin selkeä harhaanjohtamisen meininki. Tuota harhaanjohtavaa toimintaa voi sittemmin käyttää perusteena kierrettäessä uskonnonvapauslakia.
EIHÄN ME SINUA LAITETA PALVOMAAN SATUOLENTOA, VAAN KYSEESSÄ ON PALVELUS JA KULTTUURINEN ILMIÖ, KUN VIEMME LAPSET PALVELUKSEEN, EMMEKÄ PALVOMUKSEEN.
Joten alkakaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, ja sitten kun oikeilla nimillä puhuminen on yleinen käytäntö, keskustellaan asiasta lisää.
Siis vastaisuudessa nykyistä jumalanpalvelusta tullaan kutsumaan jumalanpalvomukseksi! Jooko?
He he. Ei me valtaa haluta, vaan ainoastaan johtaa ihmisiä tarkoitushakuisesti harhaan ja antamaan kannatus ideologiallemme!
-jokaisella ensinnäkin on vapaus mennä, tai olla menemättä mihinkään rakennukseen.
Tässä oikeaa Jumalan palvelemista;
Room. 12:1. Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
- tämähän tarkoittaa toisten ihmisten, esim vähäosaisten auttamista. Se on oikeaa Jumalan palvelemista. Kuinka me muutoin voisimme häntä palvella? Olet oikeassa tuossa palvelemisen ja palvonnan pohtimisessasi! Eihän Jumala mitään tarvitse, meidän tulee ymmärtää Raamatun pohjalta palvelu -sanan merkitys!
Jaakob 1:
27. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Tämä on minun mielestäni Jumalan palvelemista. Auttaa pulaan joutuneita!
Minä en tarvitse valtaa, enkä valehtele, terve Jumalan pelko pitää siitä huolen!
- jos minua tarkoitat, en tunnustaudu tuollaiseen!
Tv; kirkosta eronnut Jumalanhullu
"Jaakob 1:
27. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Tämä on minun mielestäni Jumalan palvelemista. Auttaa pulaan joutuneita!"
Sieltä se tulikin, apua tarvitseville pitää vaan antaa jumalanpalvelus eikä mitään muuta. Oikeastaan "jumalanpalvomus". Niin ja mielummin kannattaa auttaa kuin tuputtaa omaa uskontoaan jollekkin. Tajuatko että oman uskonnon tuputtaminen toiselle on väärin.
"
Minä en tarvitse valtaa, enkä valehtele, terve Jumalan pelko pitää siitä huolen!"
Pelkäät jumalaakin, mutta miksi???
"Room. 12:1. Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
- tämähän tarkoittaa toisten ihmisten, esim vähäosaisten auttamista. Se on oikeaa Jumalan palvelemista. Kuinka me muutoin voisimme häntä palvella? Olet oikeassa tuossa palvelemisen ja palvonnan pohtimisessasi! Eihän Jumala mitään tarvitse, meidän tulee ymmärtää Raamatun pohjalta palvelu -sanan merkitys! "
Taas yksi joka höpöttää että raamattua pitäisi totella. Milloinkahan ihmiset tajuaa että se on vain kirja jonka joku ääliö kirjoitti. Tuolla luki ylhäällä luki jotain "jumalalle uhriksi" on aika julma. Huomaa sana "uhri". Uhri on rituaalissa peruskohta, eli uhrataan uhri jollekkin esimerkiksi sinä haluat nyt uhrata jonkun jumalallesi. Kun haudataan ihmisiä, käytetään mustaa magiaa ja uhrataan jumalille ihmiset vaikka pappi puhuukin jumalasta. Uskonnot on mustan magian mestareita, ei voi muuta sanoa. ;)
En tarkoittanut Jumalan palveluksen antamista ja se olisi selvinnyt viestini lopusta selvästi, jos olisit kunnolla lukenut ilman ateistisia silmälaseja.
Enkä tarkoittanut uskon tuputusta, VAAN jokapäiväisesä elämässä vaikeuksissa olevissa olevien auttamista. Esim.Alkoholistien kämppien siivousta, ruoan antamista heille, vaatteitten pesua ja lahjoittamista. ym. ja VELOITUKSETTA! TAJUSITKO, vai pitääkö rautalangasta vääntää??
Sinusta on ilmeisesti outoa, kun me uskikset kannamme huolta vähäosaisista lähimmäisistämme? Jos sinulla olisi tietoa niistä rakkauden töistä, jota uskovat tekevät köyhille, sairaille, alkoholisteille, niin pistäisit suusi kiinni!
Jos tietäisit ne reissut, joita minäkin olen 25 vuoden aikana tehnyt, niin kenkäsi kärkiä naama punaisena katselisit. Ja kiitoksena kaikesta tästä on se, kun juoppo tulee torilla vastaan ja halata kapsauttaa ja tenukuola valuu rinnuksilleni.
Saisit hävetä iso ihminen sanojasi, mene itseesi!
Lue nyt tuo selitys Raamatusta sen kirjoista ja historiasta.
Raamattu
(kreik. grammata, kirjoitukset, tullut muinaisvenäjän välityksellä suomeen ja merkinnyt kirjaa niin kuin nykyään vielä virossakin). R. ei ole vain kirjakokoelma, vielä vähemmin sarja juutalaisen ja kristillisen kirjallisuuden sirpaleita. Se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. R. on kertomus siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä ihmisille eri aikoina ja aikakausina, «Ef. 1:8-10»; «Ef. 3:5-9»; «Kol. 1:25», «Kol. 1:26». Minkään uskonnon pyhillä kirjoilla ei ole tällaista yhtenäisyyttä, vaan niiltä puuttuu järjestys ja etenevä suunnitelma. R:n hengellinen tarkoitusperä on juuri sen selvimmin huomattava punainen johtolanka. Luomisen kertomuksella on vastineensa Ilmestyskirjan uudistuksessa, «Ilm. 21», «Ilm. 22». Syntiinlankeemus on Jumalan armon ilmoituksen lähtökohtana. Patriarkkojen historia ja Israelin matka Luvattuun maahan todistavat siitä, miten Jumala aluksi erottaa itsellensä yhden kansan taimitarhaksi. Muinaisiin lupauksiin nojautuvat profeetat levittävät nähtäväksi lujan toivon ja kirkkaan tulevaisuudenkuvan koko maailmaan leviävästä Jumalan istutuksesta Messiaan aikana, vaikka maailma juuri heidän puhuessaan näyttää tuhon omaksi vihityltä.
VT:n pysyvä arvo onkin ennen kaikkea juuri siinä, että se ehdottoman varmasti näyttää Jumalan pelastussuunnitelman etenemisen, jonka päätös on uudessa liitossa, Jeesuksen persoonassa. Siinä onkin koko R:n "avain". Tämän erikoisen luonteensa R. on saanut Jumalan henkivaikutuksesta, jonka johto siitä ilmenee. Itse R. puhuu tästä vaatien sanoilleen sen mukaista jumalallista arvoa. Samoin Jeesus vetoaa siihen, «Matt. 19:4»; «Matt. 22:29»; «Luuk. 18:31»; «Luuk. 22:37-24:27», «Luuk. 24:44». Paavali puhuu R:sta Jumalan sanana, «Room. 3:2»; «2. Tim. 3:16». Kreikan hepreasta johtunut sana kanoon merkitsee alkuaan mittaruokoa, so. ohjetta, normia. Varhaiskristilliset kirjoittajat, esim. kirkkoisä Irenaeus, sovittivat sen perimätietoon, joka oli "totuuden normi" eli kaanon. Origenes puhui 1200-luvulla R:sta "kanonisoituna" tarkoittaen, että se oli tutkittu ja hyväksytty kirkon opin mukaiseksi. Tämän nojalla 100 v. myöhemmin puhuttiin R:sta "Kaanonina" passiivimerkityksessä. R. on sen jälkeen itse ollut totuuden normina, todella kaanonina aktiivimerkityksessä.
Kaanonin muodostuksen kehityksestä on eriäviä mielipiteitä. Äärimmäisen käsityksen mukaan ei mitään pyhien kirjojen kokoelmaa ollut olemassa ennen pakkosiirtolaisuutta, jota ennen muka vain Liiton kirja (ks. ) ja Joosian ajalta 5:s Mooseksen kirja olivat pyhinä kirjoina. Täten kaanonin kokoaminen olisi päättynyt vasta 200-luvulla eKr.
Meidän käsityksemme mukaan taas Esran ja Nehemian aika on kaanonin viimeistelyn aikaa, niin kuin juuutalainen perimätietokin väittää, «2. Makk. 2:13». Tällöin syntyi jako lakiin, profeettoihin ja kirjoituksiin. Malakian jälkeen, kun profetia näytti loppuneen, ei uusia kirjoja otettu vastaan. Laki, psalmi- ja sananlaskukokoelmia sekä profeetallisia kirjoja oli olemassa jo ennen pakkosiirtolaisuutta, ja niillä oli pyhän sanan arvo. Kanonisointi alkoi jo varhain, «5. Moos. 25:26»; «Joos. 24:26».
R:n nimi (ks. tätä) merkitsee "kirjat" eli "kirjasto". R:n varhaisempia osia nimittävät myöhemmät kirjoittajat "kirjoiksi", «Hepr. 10:7»; «Dan. 9:2». UT:ssa puhutaan VT:sta nimellä "kirjoitukset", «Matt. 22:29»; «Joh. 5:39». On tavattu 300-luvulta jKr. useita kappaleita kreikkalaista R:a, joissa on sekä V että UT. Hieronymus nimitti R:a "pyhäksi kirjastoksi", joten keskiaikana sen nimenä oli Bibliotheca. Kreikkalaiset kirjailijat käyttivät nimeä "kirjat". Latinassa käytettiin 1200-luvulla kreikan monikkomuotoa biblia yksikkömuotoisena, ja siksi nimi vaihtui yksikköön.
Tätä nimitystä varhaisempia ovat R:n pääosien nimet. Jo «2. Kor. 3:14»:ssä nimitetään Lakikirjaa VT:ksi. Laki oli itse liitto, «2. Moos. 19:5», ja sitä esitti Liiton kirja, «2. Moos. 24:7». Nimi tuli myöhemmin käsittämään koko Pentateukin, «1. Makk. 1:57». Lain vastakohdaksi evankeliumia sanottiin "Uudeksi Liitoksi", «Matt. 26:28», ja nimi liittyi kristillisiin pyhiin kirjoihin. Varhaisissa latinankäännöksissä Paavalin "Vanha Liitto" tuli käännetyksi testamentti-sanalla, sillä kreikan kyseinen sana merkitsee sekä liittoa että jälkisäädöstä. Niin Testamentti-nimitys on säilynyt huolimatta kirkkoisä Tertullianuksen yrityksistä sen muuttamiseksi.
Nykyinen jako lukuihin lienee syntynyt 1200-luvulla jKr. englantilaisen arkkipiispa Langtonin toimesta. Juutalaiset masoreetit 800-luvulla toimittivat VT:n jaon jakeisiin. UT:n nykyinen jako jakeisiin on Robert Stephensin tekemä 1551. Jakeet ovat välttämättömiä lainauksia tehtäessä.
R:n pysyvää arvoa historiallisena lähdeteoksena on tähdentänyt W. F. Albright, joka on Raamatun arkeologian kuuluisimpia tuntijoita, lausuessaan: "Raamatun antamat historialliset tiedot ovat paljon luotettavammat kuin mitä nykyajan kriitilliset oppineet kuvittelevatkaan. Tutkimusteni edistyessä olen havainnut Vanhan Testamentin olevan mitä luotettavimman historiallisen lähteen. Sen kertomukset eivät ole myyttejä, vaan historiallisia asiakirjoja, jotka pitävät paikkansa pienimpiä yksityiskohtia myöten."
R. on käännetty n. 1200 kielelle.
Kirjallisuutta:
J. A. Mannermaa, Vanhan testamentin selittämisestä seurakunnalle (1907);
A. Schlatter, Johdatus Raamatun kirjoihin (1904);
Jaakko Haavio, Jeesuksen Raamattu (1929);
Edvin Wirén, Kun hän avasi kirjan (2. p. 1964);
A. F. Puukko, Suomalainen Raamattumme (1946);
E. J. Hoviniemi, Neljä evankeliumia (1955);
G. S. Wegener, 6000 vuotta ja yksi kirja (1959);
Michael Avi-Yonah ja Emil G. Kraeling, suomeksi toimittanut Aapeli Saarisalo, Raamatun maailma (1964): Samuel Terrien Aapeli Saarisalo, Raamatun maat (1959);
sama, Raamatunhistorian kartasto (1960);
David Hedegård, Bibelns böcker (1936);
sama, Nya Testamentets historiska skrifter (1933);
C. Skovgaard-Petersen, Bibeln paa de tusind Sprog (1935);
Axel Andersson, Vår bibel (1923);
Frederic Kenyon, Bibeln. Historia, fynd och forskningar (1936);
De fyra evangelierna. Ny översättning med förklarande noter av David Hedegård (1964).