The Wicker Man 2006

Sinänsä erikoinen elokuva.

Kerron alempana. Jos ei tahdo tietää juonipaljastuksia, niin ei kannata lukea.
























































Lyhyesti ... Elokuva ei anna kansiensa perusteella kuvaa juurikaan elokuvan sisällöstä.


Erikoista.


Elokuva liittyy kyllä feminismiin.


Erikoista.


Sinänsä erikoinen elokuva, jos vertaa sitä vaikka Suomeen.




Suomessahan mies on pelkkä sitiö. Ja silläkään kuulemma ei ole virkaa. Ei biologian oppikirjojen mukaan. Lukekaapa vaikka.



Ja lakikirja.
Lain mukaan mies ei saa toimia itsenäisesti. Lain mukaan isyys ei ole mitään.



Ja kaikki on tapahtunut niin helvetin hymyilevin kasvoin.




Jossakin vaiheessa miehen eteen tuotiin paperit allekirjoitettaviksi, ja miehelle luvattiin hymyilevin suin "jotakin".

"Kaikki tämä kääntyy sinun parhaaksesi ..."





Siinä vaiheessa kun mies allekirjoitti tuohon paperiin nimensä ... Mies menetti itsemääräämisoikeutensa, isyytensä. Perheensä. Kaiken.



Kuten näemme ympäröivässä yhteiskunnassamme.


- Perheet hajoavat.



(minua ei oikeastaan kiinnosta tämä yhteiskuntamme, jollakin tavalla)




... Myöhemmin lisää.
1339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Erikoista ...

Kun vertaa miesten osalta tuota elokuvaa ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M135 kirjoitti:

Sinänsä erikoinen elokuva.

Kerron alempana. Jos ei tahdo tietää juonipaljastuksia, niin ei kannata lukea.
























































Lyhyesti ... Elokuva ei anna kansiensa perusteella kuvaa juurikaan elokuvan sisällöstä.


Erikoista.


Elokuva liittyy kyllä feminismiin.


Erikoista.


Sinänsä erikoinen elokuva, jos vertaa sitä vaikka Suomeen.




Suomessahan mies on pelkkä sitiö. Ja silläkään kuulemma ei ole virkaa. Ei biologian oppikirjojen mukaan. Lukekaapa vaikka.



Ja lakikirja.
Lain mukaan mies ei saa toimia itsenäisesti. Lain mukaan isyys ei ole mitään.



Ja kaikki on tapahtunut niin helvetin hymyilevin kasvoin.




Jossakin vaiheessa miehen eteen tuotiin paperit allekirjoitettaviksi, ja miehelle luvattiin hymyilevin suin "jotakin".

"Kaikki tämä kääntyy sinun parhaaksesi ..."





Siinä vaiheessa kun mies allekirjoitti tuohon paperiin nimensä ... Mies menetti itsemääräämisoikeutensa, isyytensä. Perheensä. Kaiken.



Kuten näemme ympäröivässä yhteiskunnassamme.


- Perheet hajoavat.



(minua ei oikeastaan kiinnosta tämä yhteiskuntamme, jollakin tavalla)




... Myöhemmin lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu