Putin suomeen heti

Saada suuri isä ja johtaja suomeen vierailulle....vaikka pidemmäksikin aikaa..esimerkiksi kolmeksi vuodeksi.
Toivokaamme että saamme suomeen venäläismallisen yhteiskunnan jossa roskakansa lakaistaan pois suuren johtaja ohjeiden mukaan.
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä estää lähtemästä itään.Junalla pääsee nopeasti ja ei tarvitse unelmoida vaan saa heti tuntumaa paratiisin arkeen.Tänne sinun on turha venäjää odottaa katsos me olemme päättäneet itse elää itsenäisenä valtiona.Muistutukseksi kerron että viimeksi vuonna 1944 tänne koitettiin sieltä ajaa uutta johtajaa tali-ihantalan neuvotteluissa mutta "neuvottelut"eivät johtaneet sinun toivomaasi tulokseen.Venäjä on ihan tuossa naapurissa joten käy tutustumassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olisi se ilo kirjoitti:

Saada suuri isä ja johtaja suomeen vierailulle....vaikka pidemmäksikin aikaa..esimerkiksi kolmeksi vuodeksi.
Toivokaamme että saamme suomeen venäläismallisen yhteiskunnan jossa roskakansa lakaistaan pois suuren johtaja ohjeiden mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu