tapahtuma josta Vt:n pyhäkköpalvelus oli esikuva. Aivan kuten Israelin synnit siirrettiin pyhäkköön ja kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä pyhäkkö puhdistettiin synneistä Kadutut ja tunnustetut synnit laitettiin pukin päälle, joka vei ne erämaahan, samoin kaikki kristittyjen tunnustetut synnit ovat taivaan kirjoissa ja kansissa. Ja siellä tutkitaan onko todellakin kaikki synnit tunnustettu. Nämä tunnustetut synnit laitetaan lopulta paholaisen päälle viimeisellä tuomiolla ja hän kantaa rangaistuksen puolestamme. Kyllä Raamatun sana on ihmeellinen ja luotettava.
Pyhäkön puhdistaminen
synneistä
4120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Puppua ja potaskaa, suoranaista p*skaa on väittää, että kristittyjen kadutut ja tunnustetut synnit olisivat taivaan kirjoissa.
Karkeampaa ja törkeämpää harhaoppia ei voisi olla!
Adventistit, tehkää parannus harhaopistanne ja uskokaa Jeesukseen, joka antaa synnit anteeksi tässä ja nyt niin, ettei niitä enää ole. Muuten teidän voi kerran käydä huonosti.
toteen, että ne tunnustetut synnit on anteeksi annetut. Jeesuksen veri on ne puhdistanut ja sovitus ei ollut turha, vaikka paholainen toista väittääkin.
Jumala on oikeuden mukainen paholaistakin kohtaan. Onhan paholainen syyttäjämme.
Hutkiva tuomio on kotoisin isästä paholaisesta. Hän ei tosiaankaan siedä sovitusta eikä sitä, että synnit on lopullisesti pyyhitty pois, deletoitu.
Sinulle voi käydä hyvä tuuri .....
2:10 Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.