Terve,
Nyt kaivattaisiin apua lintuihmisiltä. Eilen päivällä kotipihastamme löytyi yksinäinen sorsanpoikanen. Kokoa sorsanpoikasella on noin puoli kämmentä, joten pienestä poikasesta on kyse. Pienokaisen emoa ei näkynyt missään ja se alkoi piipittämään nähtyään minun liikkuvan lähellä. Pihastamme on noin 400 metriä lähimpään rantaan ja kävin heti katsomassa jos emo ja loput poikasista löytyisi rannasta. Tutkin pitkän pätkän rantaviivaa ja lähimaastoja perusteellisesti, mutta emoa ei näkynyt missään. Tutkin huolella myös pihan ja kaikki lähitienoot, tuloksetta.
Illan tullen sorsanpoikanen kyhjötti edelleen yksinään pihassa ja alkoi olemaan jo niin kylmissään ja nälissään, että minun oli pakko ottaa se sisään. Se tuli ihan oma-alotteisesti kämmenelle ja nostin sen sisään.
Tiedän kyllä, että luonnonvaraisiin lintuihin ei pitäisi mennä koskemaan, koska silloin emo hylkää poikasen. Tässä tapauksessa näin oli kuitenkin pakko menetellä, sillä pihapiissä on paljon kissoja, harakoita ja lokkeja, jotka olisivat varmuudella tappaneet poikasen ja muutoinkin näytti jo varmalta, että emo oli sen hylännyt.
Nyt poikanen on nukkunut yhden yön sisällä ja voi muuten hyvin, mutta syö vain kovin vähän, eikä anna minun poistua hetkeksikään. Heti kun lasken sen kädestäni alkaa kova piipitys.
Olen soitellut suurimmat lintuhoitolat läpi neuvoja kysellen, mutta laihoin tuloksin.
Ravinnoksi neuvoivat ensihätään, silputtua heinää, voikukan lehtiä, jauhelihaa, kaurahiutaleita ja vettä.
Lisäksi sanoivat, että sorsanpoikaset menehtyvät useimmiten ihmisen hoidossa ja että kannattavinta olisi koittaa laittaa se sorsapuistoon ja toivoa, että se hyväksyttäisiin jonkin toisen sorsalajikkeen poikueeseen, mikä on kuitenkin aika epätodennäköistä. Mikään taho ei ole vielä suostunut ottamaan poikasta suojiinsa...
Eikö todellakaan tämän enempää ole tehtävissä? Kuullostaa aika rajulta lykätä poikanen sorsapuistoon ja pistää vain peukut pystyyn...
Tietääkö kukaan Tampere-Hyvinkää akselilla tai lähiympäristössä mitään lintuhoitolaa tai yksityistä lintuharrastajaa, joka ottaa nimenomaan sorsanpoikasia hoitoonsa? Muita neuvoja? Kuinka kauan sorsanpoikasta pitäisi hoitaa, jotta uskaltaisin päästää sen takaisin luontoon (mikäli selviää siihen asti)?
En haluaisi luovuttaa näin helpolla, nyt tarvitaan apua! Jos auttaja löytyy, annan hänelle kyllä tarpeelliset yhteystiedot.
-Jukka

Vastaukset 10
Vanhimmat
hyönteisiä. Niitä pienet sorsalintujen poikaset napsii.
Taisi leimautua sinuun, joten se on sinun lapsesi nyt.
Hei!
Tiedän henkilön joka hoitaa luonnoneläimiä,
mutten laita hänen nimeään tänne palstalle.
Jos todella haluat apua poikaselle,
laita viestiä osoitteeseen
[email protected]
... ja annan sinulle henkilön tiedot!
Omat yhteystiedot mielellään mukaan...
Haeppa sille vesikasveja rannasta...
Onko sillä uintimahdollisuutta? (esim:lasten vanna tai jokin muu matala isohko vati)
Kokeile söisikö se vedestä paremmin..(sinnehän emokin ne vie syömään)
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=4840&lan=fi
Kiitos kaikille vastanneille avustusyrityksistä.
Olen soitellut mm. Särkänniemen eläinpuistoon, Heinolan lintutaloon, Hämeen lintuhoitola Anseriin, Valkeakosken lintuhoitolaan, sekä muutamille lintuharrastajille, joita em tahot suosittelivat.
Toistaiseksi ei ole paikkaa vielä löytynyt. En ehtinyt mm. Pyhtään lintuhoitolaan soittaa vielä kun ilmeisesti meni kiinni jo tältä päivältä. Huomenna uudestaan.
Saamieni tietojen perusteella sorsan poikaset ovat äärimmäisen vaikea saada selviytymään ihmisen kasvattamina ja siksi lintupuisto tai vastaava olisi paras ja luonnonmukaisin paikka.
Tuo on niin pieni poikanen,että en uskalla päästää järvenrantaan vapaaksi lokkien syötäväksi.
Lintuhoitolan ohjeiden mukaan olen tarjonnut syötäväksi mm. silputtua ruohoa, hyönteisiä ja lisäksi leipää. Nyt on alkanut ruoka maistumaan hiukan paremmin. Parhaiten syö leipää veteen laitettuna. Olen pari kertaa käyttänyt järven rannassa, josta se oppikin ainakin nokkimaan rantaan huuhtoutuneita kaisloja (jokunen ötökkä löytyi varmaan sieltäkin). Rantaan meiltä on vain noin 400 metriä.
Hyvä uimari poikanen ainakin on, mutta isommat aallot pelottavat sitä kovin.
Kauhea huoli minulla tuosta poikasesta on ja yritän järjestää sille mahdollisimman hyvää hoitoa. Aikuisella miehelläkin meinaa tulla tippa linssiin kun tuota pikkuveijaria katselee. On se niin hellyyttävä reppana...
Siihen asti koitan hoitaa poikasta itse niin hyvin kuin osaan, kunnes joku 'ammattilainen' tai lintuhoitola ottaa sen parempiin hoiviin.
Täytyy toivoa parasta! Hyviä neuvoja ja hoitohenkilöiden yhteystietoja otan vastaan edelleen hyvin kiitollisena. Kiitos!
Vaikka tuo lapsukainen onkin vaikea kasvattaa olet tehnyt jo nyt hienoa työtä !
Käytä vain poikasta rannassa...vaikka joutuisit itse menemään sekaan..
Nuo hoitolat eivät (valitettavasti ) perusta niin paljoa tuon kaltaisille linnuille..
-Joten suosittelevat muiden sekaan laittamista, (jo silläkin että poikanen ei leimautuisi ihmiseen)
- Järjestä lapsukaiselle mahdollisimman luonnonmukaiset oltavat...Kuvaamasi kuulostaa hyvältä... (näytä esimerkkiä vesikasvien syönnissä)..."leikisti" ... olet nyt sen äiti =)
Vedessä on sen luontainen ateria paikka...
ÄLÄKÄ VAIN LAITAKKAAN SITÄ MUIDEN (lokkien)ATERIAKSI NYT!
ennen syksyä linnun pitäisi olla muuttokunnossa !
Tsemppiä sinne !!!!
Kerro heti jos muutoksia tulee !!!
SATAKUNTA ja PIRKANMAA
Markku Alanko, Valkeakoski (vain luonnonvaraiset eläimet) 040 584 7265 lintuhoitola(at)luukku.com
Valkeakoski, Toijala, Kylmäkoski, Viiala, Kalvola, Urjala, Vesilahti, Lempäälä, Pirkkala, Ylöjärvi, Tampere, Kangasala, Pälkäne, Hämeenlinna, Hattula
Hep! Minullakin tuli vuosia sitten sinisorsan poikanen hoitoon. Oli tosin hieman varttuneempi mitä sinun tenavasi ilmeisesti on. Kuitenkin oli senverran pieni että leimautui minuun täysin.
Lentokykyisenäkin kun sen määräsin omille teilleen notkui tuossa pihassa tyytyväisenä tehden pitempiä ja lyhempiä reissujaan. Kolme vuotta asui kesät pihaojassa ja kahtena vuotena sillä oli naisseuraakin:))
Itse syötin alkuun leivänpaloilla, jauhovellillä, kaurapuurolla, vesikasveilla ym. Tosi tärkeää että käytät sitä koko ajan siellä rannassa niin se tottuu luonnon melskeisiin. Se on leimautunut sinuun ja melko varmasti jos se saa aikuiseksi varttua se palaa aina takaisin ottaen pikkuhiljaa etäisyyttä. Pidä siellä vaan ja anna sen varttua, kyllä se sitten ottaa ilmaa siipiensä alle ja lähtee omiin puuhiinsa.
Heips! minä olen 14v ja tota tuossa sain hoiviini 3 orpoa sinisorsanpoikasta. Olen jo menestyksellä hoitanut isoksi muitakin linnunpoikasia, mutta koskaan minulla ei ole ollut vesilintua. No siis, laitoin ne terraarioon heinien sekaan ja kupin vettä, sekä ostin jauhomatoja, eläviä ja säilöttyjä, joita syötin niille :P nam! ja siskojen kanssa jatkuvasti ravattiin kaivamassa kastematoja ja tuhatjalkaisia niille mikä oli hauskaa puuhaa :D matoja tuli roppakaupalla! sitten kun ankat olivat käsiini tottuneet, vein ne lammelle jossa haavin ja siskon avulla pyydystin hauenpoikasia jotka tapoin ja pilkoin ja syötin nille, välillä ne saivat jopa olla vapaana lammentuntumassa pulikoimassa ja syömässä mitälie. Niistä pakoonmenevin on Hönö, se yritti kokoajan livistää, niin se kerran karkasikin, mutta pyydystimme sen takaisin >;D joo nyt ne on tossa mun makuuhuoneessa terraariossa koisaamassa, ja kunhan saavat sulkapeitteen ja ovat tarpeeksi suuria niin pääsevÄt tuohon lammille vapauteen, joka on kyllä asutuksen lähistöllä mutta siellä on oikein mukavaa ja vanhuksetkin välillä heittävát leipää sorsille :)
Mä oon löytäny 39 räkättirastaan pesiä