Aina sattuu ja...

Mies hoipertelee aluesairaalan ensiapuun rautaseiska niin tiukalla mutkalla kaulan ympärillä, että henki vinkuu kuin hihnaa luistattaisi ja naama punoo mustanpuhuvana verentunkua.
Päivystävä lääkäri vänkärinään riuska ja roteva hoitaja saa mailan vängätyksi irti ja tilkitsee pahimmat avohaavat eri puolilta päätä, kursien parhaimmillaan toistakymmentä tikkiä yhteen jonoon. Uteliaana ja vähän velvollisuudenkin vuoksi hän sitten kysäisee, miten kaikki oikein kävi?
Mies kertoo:
Olin rauhallisella sunnuntai-iltapäivän golf-kierroksella vaimon kanssa,kun häneltä - kuinka ollakaan - kolmosreiän avauslyönnillä lipsahti pallo reilusti viereisen lehmälaitumen puolelle. Menimme etsimään palloa ja se otti sen verran aikaa, että reiän aloitukseen ehti kertyä jo ryhmä muita pelaajia odottamaan vuoroaan. Kun olin aikani kierrellyt ympäriinsä, huomasin yhdellä lehmistä jotakin valkoista häntäpäässä. Nostin varovasti lehmän häntää, ja siellähän se oli vaimon pallo suoraan lehmän ahterissa. On se vaimon pallo sinne laitumelle ennenkin hakeutunut, vaan ei näin erikoiseen paikkaan."
No nyt alan pikku hiljaa ymmärtää", keskeytti lääkäri. "Ei Oikeastaan mikään ihme, että lehmä pillastui perusteellisesti!"
"Ei siinä niin käynyt ollenkaan. Nostin lehmän häntää uudelleen ja huusin vaimolle, että tämä näyttää ihan siltä kuin se olisi sinun! Sen jälkeen en paljoa muista..."
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


valkoinen-sulka kirjoitti:

Mies hoipertelee aluesairaalan ensiapuun rautaseiska niin tiukalla mutkalla kaulan ympärillä, että henki vinkuu kuin hihnaa luistattaisi ja naama punoo mustanpuhuvana verentunkua.
Päivystävä lääkäri vänkärinään riuska ja roteva hoitaja saa mailan vängätyksi irti ja tilkitsee pahimmat avohaavat eri puolilta päätä, kursien parhaimmillaan toistakymmentä tikkiä yhteen jonoon. Uteliaana ja vähän velvollisuudenkin vuoksi hän sitten kysäisee, miten kaikki oikein kävi?
Mies kertoo:
Olin rauhallisella sunnuntai-iltapäivän golf-kierroksella vaimon kanssa,kun häneltä - kuinka ollakaan - kolmosreiän avauslyönnillä lipsahti pallo reilusti viereisen lehmälaitumen puolelle. Menimme etsimään palloa ja se otti sen verran aikaa, että reiän aloitukseen ehti kertyä jo ryhmä muita pelaajia odottamaan vuoroaan. Kun olin aikani kierrellyt ympäriinsä, huomasin yhdellä lehmistä jotakin valkoista häntäpäässä. Nostin varovasti lehmän häntää, ja siellähän se oli vaimon pallo suoraan lehmän ahterissa. On se vaimon pallo sinne laitumelle ennenkin hakeutunut, vaan ei näin erikoiseen paikkaan."
No nyt alan pikku hiljaa ymmärtää", keskeytti lääkäri. "Ei Oikeastaan mikään ihme, että lehmä pillastui perusteellisesti!"
"Ei siinä niin käynyt ollenkaan. Nostin lehmän häntää uudelleen ja huusin vaimolle, että tämä näyttää ihan siltä kuin se olisi sinun! Sen jälkeen en paljoa muista..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu