Sinulle, rakas

Voi kun sinä tietäisit, voi kun joskus voisin sinulle kertoa, jos voisin, niin kertoisin, miten minusta tuli minä.

Kertoisin ne onnellisimmat hetket pienenä keijuna, kuivan heinän tuoksusta ja kuovin kaipaavasta huudosta, miltä tuoksuu linnashamppoolla pesty tukka ja tuntuu flanellinen yöpaita. Illankostea ruoho varpaissa, oranssi aurinko taivaanrannassa, tuulessa havisevat koivut.

Kertoisin vuosista peikkona, mustaakin mustemmasta sydämmestä, kipeistä arvista ranteissa, tuskasta jolla on räkyttävä ääni,teini-ikäisen kasvot ja kovat nyrkit, joka huomaa sinut nurkankin takaa ja tekee sinusta vielä olemattomamman kuin olet.

Kertoisin katujen kuningattaresta, kuningas alkoholista ja kuolleesta rakkaudesta, miehestä joka salli vihata muttei rakastaa, kädestä joka ei koskaan silittänyt vaikka niin valassa lupasi.

Kertoisin siitä kun kaikki romahtaa, siitä kun vain sinun maailmasi pysähtyy, siitä kun kuolema houkuttaa enemmän kuin elämä. Siitä kun vaihtoehtoja on kahden sijasta yksi.

Kertoisin, miten pelastit minut. Pelastit minut olemalla sinä.

Kertoisin sinulle,kertoisin jos voisin. Mutta pelkään, että muistoni tappavat sinutkin, liittävät sinutkin muistojeni joukkoon, karkottavat sinut luotani sinne kauas, sinne missä vielä olin keiju.

Mutta sinä rakastat minua vain näin. Sinä rakastat minua ilman minun menneisyyttäni, rakastat sitä keijua jonka minä olin jo unohtanut. Eikä minun tarvitse sinulle koskaan kertoa.

En koskaan kerro minusta.