Analyysi

Analyysi keskivertokretteristä tämän palstan perusteella:

-Ei osaa argumentoida lainkaan. Jatkuvat olkiukot ominaisia. Repii toistuvasti vastapuolen argumentteja irti asiayhteyksistä yrittäessään kyhätä järkevän pointin ID-uskon tueksi. Tuloksena aina olkiukkoargumentteja, joiden kumaomiseen kykenee esikoululainenkin.

-Ymmärtää asioita kokoajan väärin. Jos vaikka lehtijutussa sanotaan, että uusi fossiililöytö on ristiriidassa aikaisempien käsitysten kanssa lintujen kehityksestä, saattaa kretteri luulla että lehtijutussa tarkoitetaan että löytö kumoaa evoluutioteorian.

-Aivan helvetin ylimielinen. Ei osaa perustella kantaansa tippaakaan, mutta vittuilu ja näsäviisastelu viisaampia kohtaan kyllä luonnistuu. Toisinsanoen itsetiedostaminen on lähellä nollaa.

-Vastustaa evoluutiota kuin Hitler juutalaisuutta ja väittää evoluutiota epätieteelliseksi, muttei silti osaa esittää mitään vaihtoehtoa evoluutiolle; muuta kuin raamatun satuja, joihin hänet on huolella aivopesty. Ei osaa esim. selittää miksi maaperästä löytyy tuhansia eläimiä, joita ei nykypäivänä elä (minkä evoluutio taas selittää aukottomasti).

Johtopäätös:

Maailma ilman ääliömäisiä krettereitä olisi huomattavasti parempi paikka.
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itseäs ottaa pattiin, menehän siitä hyvines jussin viettoon, älä huku ettet vielä joudu kohtaamaan meikkeriäsi, olethan nuori julli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Agneisti kirjoitti:

Analyysi keskivertokretteristä tämän palstan perusteella:

-Ei osaa argumentoida lainkaan. Jatkuvat olkiukot ominaisia. Repii toistuvasti vastapuolen argumentteja irti asiayhteyksistä yrittäessään kyhätä järkevän pointin ID-uskon tueksi. Tuloksena aina olkiukkoargumentteja, joiden kumaomiseen kykenee esikoululainenkin.

-Ymmärtää asioita kokoajan väärin. Jos vaikka lehtijutussa sanotaan, että uusi fossiililöytö on ristiriidassa aikaisempien käsitysten kanssa lintujen kehityksestä, saattaa kretteri luulla että lehtijutussa tarkoitetaan että löytö kumoaa evoluutioteorian.

-Aivan helvetin ylimielinen. Ei osaa perustella kantaansa tippaakaan, mutta vittuilu ja näsäviisastelu viisaampia kohtaan kyllä luonnistuu. Toisinsanoen itsetiedostaminen on lähellä nollaa.

-Vastustaa evoluutiota kuin Hitler juutalaisuutta ja väittää evoluutiota epätieteelliseksi, muttei silti osaa esittää mitään vaihtoehtoa evoluutiolle; muuta kuin raamatun satuja, joihin hänet on huolella aivopesty. Ei osaa esim. selittää miksi maaperästä löytyy tuhansia eläimiä, joita ei nykypäivänä elä (minkä evoluutio taas selittää aukottomasti).

Johtopäätös:

Maailma ilman ääliömäisiä krettereitä olisi huomattavasti parempi paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu