Mitä tarkoittaa RODULLISTAVA KATSE.Tälläinen sanahirvitys tuli vastaan toissapäivän Aamulehdessä.Lehtijuttu käsitteli Anna Rastaan tekemää väitöskirjaa lasten ja nuorten rasismista.Jutun oli kirjoittanut Maila-Katriina Tuominen.Tämä juttu pisti silmääni sillä rasistijahti ulotetaan jo päiväkoteihin.Tämän toimittajan mielestä jo pienet lapsetkin voivat olla rasisteja.Päiväkotien jälkeen rasistijahti siirtynee sairaaloden synnytysosastoille.
Rasistijahti kiihtyy
Voihan vitalis
9897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kulkevat käsikädessä.
Sivistymättömyys ja mamut kulkevat käsi kädessä
Jos vaikkapa päiväkodissa Pikku-Mohammed tönäisee hiekkalaatikolla Pikku-Leenan nurin, ja tämä vilkaisee Mohammedia RODULLISTAVALLA KATSEELLA.
Alaikäistä ei tietenkään voi tuomita, mutta minkälaiset korvaukset Leenan vanhemmat joutuvat maksamaan Pikku-Mohammedin vanhemmille.
Sehän on jo suomessakin varsin hyvin tiedossa, että varsinkin Afro-peräiset muslimikansalaisemme ovat tarkkoja siitä että heitä katsotaan juuri oikealla tavalla, respektillä. Eli kukaan ei voine enää väittää ettei muka tiennyt tästä asiasta olevan jo kirjoittamattomat säännöt.
Vetelee näitä juttuja orja-ajoista pitäen, joten pää pehmenee 1400 luvusta tähän päivään mennessä.
http://66.102.9.104/search?q=cache:emQip-VeGV0J:avoin.utu.fi/oppiaineet/kulttuurihistoria/2_korhonen1.pdf RODULLISTAVA KATSE&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi&client=firefox-a
Nykyisin laajalti hyväksytty lähtökohta humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille rotukeskusteluille on se, että rodun käsitteellä sinällään ei ole mitään biologista perustaa. Rotuja on olemassa vain sosiaalisessa todellisuudessa, jossa niitä luodaan ja uusinnetaan monin tavoin ja joustavin rajoin. Tätä prosessia voidaan luonnehtia rodullistamiseksi. Pitkään keskustelu rodullistamisesta rajoittui kuitenkin koskemaan sitä, kuinka tiettyjen ryhmien on nähty poikkeavan valkoisista. Oikeastaan vasta 1980-luvulta lähtien on myös valkoisuus alettu nähdä rotuluokituksena ja rodullisena identiteettinä. Valkoisuuden käsitettä on sittemmin problematisoitu erityisesti feministisen teorian, antirasismin ja uuden sosiaalihistorian näkökulmista.
Satzewichin analyysissa sekä feministisen teorian että antirasistisen liikkeen tulkinnat valkoisuudesta joutuvat kritiikin kohteiksi. 1980-luvulla eräät feministiset kirjoittajat väittivät valkoisten naisten universalistista feminismiä teennäiseksi ja katsoivat näiden olevan ihonväristään johtuen sisäsyntyisesti rasistisia asenteiltaan kykenemättä tiedostamaan tätä itse. Hieman myöhemmin antirasistisen liikkeen piirissä valkoisuuden sosiaalinen merkitys muotoiltiin samantapaisesti, mutta vielä jäykemmin reunaehdoin. Valkoisuus nähtiin usein muuttumattomana ominaisuutena, johon liittyy kiinteästi tietynlainen kulttuuri. Vaikka Satzewich myöntää näiden muotoilujen levittäneen tietoisuutta valkoisuudesta yhtenä rodullisena identiteettinä muiden joukossa, hän pahoittelee niiden vanhoillista essentialismia: valkoisesta ihonväristä on johdettu muuttumaton, valkoinen tietoisuus sekä asenne- ja kokemusmaailma. Hedelmällisempänä Satzewich pitää uuden sosiaalihistorian kysymyksenasetteluja, joissa painopiste on siirtynyt siihen, miten ja miksi tietyt ryhmät ovat omaksuneet valkoisen identiteetin ja mitä sosiaalisia seurauksia tällä on ollut.
Olen samaa mieltä sinun kanssasi.Ei ihmisrotuja ole.On vain kultuureja jotka ovat muodostuneet näitä kultuureita ympäröivän luonnon ehdoilla.Kultuureiden sisällä olevien ihmisten luonnekkin on muodostunut ympäröivän luonnon ehdoilla.Siksi ihmettelinkin Aamulehden juttua sillä jutusta paistoi läpi,että rasismi olisi jonkin tasoinen synnynnäinen ominaisuus ei siis opittu.
Rodullistavan katseen kohteeksi joutunut on automaattisesti eri rotuinen kuin katsoja.
Niin tämän Aamulehden toimittajan mielestä.Hän on vähän ristiriitainen henkilö.Hän kieltää rotukäsitteen ja samalla puhuu roduista.
hienoja termejä keksitään nykyään. käytettiinhän ranskan mellakoistakin käsitettä "afrikkalaisperäistä rodullista liikehdintää".
aika hieno synonyymi mellakalle :D