nimittäjä kaikille on se, että kuolemanpelko on poistunut. Kaikki muu on mielikuvitusta. Kaikki muu on jostain luettua, jostain opittua. Kuin moni osaisi kuvailla sitä tilaa ilman tietyn kirjallisuuden, tietyn aineiston lukemista ja tutkimista? Kuin moni löytäisi sanat siihen? Onko mahdollista kuvailla sanoilla tilaa, missä ei ole sanoja? Kysykää joskus itseltänne mikä on mielikuvitus?
Kuolemankokemuksista.
Ainoa yhteinen
9858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikki ulospäin projisoidut näkymät ovat mielikuvitusta, oli ne miltä "tasolta" tahansa. Myös "materiaalinen maailmamme" on mielikuvitusta jos se nähdään ulospäin projisoituna ja itsestä erossa olevana.
Jos unet ovat mielikuvitusta niin tämän fyysisen todellisuuden täytyy olla sitä myös. Nimittäin jos pidetään mielikuvituksen määritelmänä:
- ulkonainen itsestä erossa oleva
- ulospäin projisoitu
Voi kysyä vastapainoksi, että mikä EI ole mielikuvitusta?
Et todennäköisesti pysty olemaan ajattelematta. Ei se haittaa. Keksitytään fyysiseen kehoon. Tunnetko fyysisen kehosi kokonaisuudessa päästä varpaisiin? Tuntisitko vaikka olisit näkemättä sitä? Kuvittelematta sitä? Tunnetko verenkierron? Tunnetko sykkeesi? Pystytkö projisoimaan sen? Onko se projisointia? Itse en tiedä, siksi kyselen.
tuo ole juuri sitä mitä David Icke on sanonut?
Kyllä pystyn olemaan ajattelematta verbaalisesti hyvin helposti, siitä pitää huolen 20 vuoden meditaatiot. Sen sijaan verbaalisen ohella abstraktin ajattelun eli koko ajattelutoiminnan lakkauttaminen on hankalampaa ja onnistuu vain meditaatiossa toisinaan.
Kun mietin kehoani abstraktin ajattelun (tyyneyden) tilasta niin kyllä se näyttää projisoidulta luomukselta minulle itselleni. Monet eivät tosiaan tunne kehoansa ja mitä siellä tapahtuu; meditaation kautta tuntemus kehosta lisääntyy ja samalla kykenee vähitellen olemaan samaistumatta siihen niin paljon kuin ennen. Sydämensyke tuntuu koko ajan. Lisääntynyt tuntuma kehoon aikaansaa mahdollisuuden havaintoon, että voi tarvittaessa olla eri kuin keho. Hieman paradoksaalista.
On melko helppoa olla samaistumatta alakroppaan, mutta aivoihin samaistumisen lopettaminen vaatii työtä. Ainakin minä luulen ainakin osittain olevani vielä aivot. Päätäni en juurikaan kykene ulospäin projisoimaan normaalien arkirutiinien keskellä. Joten tältä pohjalta katsottuna se ei ole arkielämässäni mielikuvitusta, kaikki muu saattaa olla :)
David Ickestä kuulin vasta nyt, en lue länsimaista filosofiaa juurikaan joten se on lähes tuntematonta minulle.
siihen mielikuvitusjuttuun. Tarkoitettuna sinulle vastausta. Mieikuvitus loppuu kun MINÄ lakkaa olemasta.
Pim van Lommel et al tutkimus The Lancetista vuodelta 2001. Siinä osoitetaan argumentaatiosi yksiselitteisesti vääräksi.
Tai luepa läpi ne noin 1000 kuolemakokemusta, jotka on dokumentoitu NDERFin kotisivuile, http://www.nderf.org
vähän huonosti. Selvennän siis hiukan. En ole argumentoimassa mitään. Kyselen ainoastaan. Ja mielikuvitus on tosiaan projisointia. Voidakseen ymmärtää mitä ajan takaa, täytyy ymmärtää mielen mekanismi. Mieli näkee kaikessa sen minkä se haluaa nähdä. Kiinnostaa tietää kokemuksistanne teidän omat kuvailunne. Miten te kuvailisitte sen. Ilman tutkimuksia, ilman teorioita(ei ole ainuttakaan aukotonta teoriaa), ilman tietynlaista kirjallisuutta. Olen käynyt kuolemassa itsekin ja olen kyllä aika skeptinen kaikkiin tutkimustuloksiin ja kirjoihin. Minä en osaa kuvailla sitä tilaa. Minä muistan ainoastaan miltä minusta tuntui. En muistan nähneeni mitään.
nimittäjä kaikille on se, että kuolemanpelko on poistunut. Kaikki muu on mielikuvitusta.?
En oikein ymmärrä kysymystä.
Muukaan ymmärtää. Kysymysten perässä löytyy kysymysmerkki. Kaikki on juuri sitä miltä näyttää.