Israel tuhoaa Hamasin ennen syksyä !

Saatuaan vallattua itselleen koko Gazan Hamas tekikin aikamoisen karhunpalveluksen itselleen.
Rauhantahtoisemmat fatahilaiset ovat ennen keskikesää poistuneet Gazan alueelta, joten alueelle jää enää vain Hamas terroristit.

Länsirannalta pakenee jo nyt Hamas-terroristeja Gazaan. Pian koko alue on vain Hamasin terroristipesäke.
Tässä jos missä on Israelilla todellakin hyvä lähtökohta murskata Hamas täysin, sillä nyt he ovat kuin tarjottimella, eivätkä enää voikaan lymytä akkojen ja lasten seassa piilossa kuten ennen.
Hamas vain kiihdyttää raketti-iskujaan Israeliin, kuten on uhannutkin jo, joten sota on todella vain ajankysymys, kuten Hamasin täydellinen tuhoaminen.

Noin 2:n viikon massiivisilla sotatoimilla Israel tuhoaa Hamasin niin, että siitä on enään ikävä muisto vain.

Ajamalla Fatahin Gazasta Hamas kaivoi näin oman lopullisen hautansa.
2201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

U-T:n mielestä Israel häviää 99.99%:n varmuudella.
Itse olen tasan varma, että Israel tekee Hamasista lopun, ja alle 2:ssa viikossa.

Katsottaan sitten myöhemmin kumpi olikaan oikeassa. Onhan näitä prosenttineroja tällä palstalla ennenkin ollut, aivan 107 %:n miehiä jopa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juniorin isä kirjoitti:

Saatuaan vallattua itselleen koko Gazan Hamas tekikin aikamoisen karhunpalveluksen itselleen.
Rauhantahtoisemmat fatahilaiset ovat ennen keskikesää poistuneet Gazan alueelta, joten alueelle jää enää vain Hamas terroristit.

Länsirannalta pakenee jo nyt Hamas-terroristeja Gazaan. Pian koko alue on vain Hamasin terroristipesäke.
Tässä jos missä on Israelilla todellakin hyvä lähtökohta murskata Hamas täysin, sillä nyt he ovat kuin tarjottimella, eivätkä enää voikaan lymytä akkojen ja lasten seassa piilossa kuten ennen.
Hamas vain kiihdyttää raketti-iskujaan Israeliin, kuten on uhannutkin jo, joten sota on todella vain ajankysymys, kuten Hamasin täydellinen tuhoaminen.

Noin 2:n viikon massiivisilla sotatoimilla Israel tuhoaa Hamasin niin, että siitä on enään ikävä muisto vain.

Ajamalla Fatahin Gazasta Hamas kaivoi näin oman lopullisen hautansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu