Tämä vaivaa

Oletteko ajatellut, että viimeisellä tuomiolla täytyy erota uskosta osattomista perheenjäsenistä ja ystävistä?
miten te muut aijotte kestää sen?
7232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Viimeiset tulevat ensimmäiseksi ja ensimmäiset tulevat viimeiseksi.
Kannattaa lukea Jeesuksen vuorisaarnaa, ketkä ovat todella autuaita.

Äänestä

Miten Jumala ajattelee kyseisessä tilanteessa?
Tai millaiset ovat Jumalan tuntemukset sellaisessa tilanteessa, viimeisellä tuomiolla?

Osaatko vastata siihen?

Me emme ihmisinä ainakaan ole Jumalan yläpuolella,
emme voi antaa hänelle neuvoja.


Jeeus, syntien anteeksiantamus, ei ole kelvannut vaan se on poljettu maahan, hylätty.
Lahja on heitetty menemään ja on sen tilalle otettu perkele, valkeudenkin enekelin muodossa.
Pahimmillaan on pilkattu Pyhää Henkeä.

Mutta en osaa vastata itse kysymykseesi.
Jumala on meitä korkeammalla, ja Hän on oikeudenmukainen.
Onneksi Hän ei ole pelkästään oikeudenmukainen, sillä silloin kaikki hukkuisimme. Hän on ennenkaikkea armollinen ja laupias, sen tähden pelastumme. Hän on äärimmäisen kärsivällinen.


Jumala tahtoisi, että kaikki pelastuisivat.
Jumala on tehnyt kaikkensa, kaiken mahdollisen, että ihminen pelastuisi.
Mitä Jumala ajattelee siinä tilanteessa, kun Hän on tehnyt kaiken mahdollisen, jotta ihminen pelastuisi, mutta ihmiselle ei mikään kelpaa, ei kelpaa se, että Jumala on tehnyt kaikkensa. Hän on uhrannut ainokaisen Poikansa, jotta jokainen, joka Häneen eli Poikaan uskoo, pelastuisi.


Voisi tutkia Raamatusta myös, että ketkä joutuvat kadotukseen.
Hekin kaikki pelastuisivat, jos uskoisivat Jeesukseen. Kaikki heidän syntinsä pyyhittäisiin pois.
Vaikka ihminen olisi tehnyt karkeimpiakin syntejä, noituutta, karkeata epäjumlanapalvelusta yms.,
niin kaikki pyyhittäisiin pois.
Kyse on ainoastaan siitä, että ihminen olisi turvassa Jeesuksen luona, Jeesuksessa.

Se, joka ei ole Jeesuksessa, joutuu epäjumalanpalveluksensa, noituutensa, huoruteensa, jne. tähden helvettiin.
Jos ei ole Jeesuksessa, niin silloin nuo teot eivät ole peitettyinä Jeesuksen verellä heidän kohdallaan. Heidän tekonsa eivät ole sovitettu.


Kaikkien synnit on sovitettu ristillä,
mutta ristin työstä ei pääse osalliseksi, jos se hyljätään, siis jos ei usko vaan kieläytyy Jumalan sanasta ja sakramenteista, evankeliumista.

Äänestä
  • sinua, jos isäsi tai äitisi tuomitaan helvetin tuleen?

    Äänestä

  • nuo ajatukset kirjoitti:

    sinua, jos isäsi tai äitisi tuomitaan helvetin tuleen?

    En osaa muuten kommentoida kuin,
    että Jumala on pyhä ja armollinen.
    Kaikki menee Hänen tahtonsa mukaisesti.

    Jumalan valtikka on armo.
    Hän hallitsee armon valtikalla.

    Sellaisen kuninkaan ja sellaisen valtikan alla on hyvä olla, eikä tarvitse pelätä.

    Mutta siis, en osaa kovin hyvin kommentoida sinulle.

    Jos asia mietityttää enemmän, niin kehoittaisin sinua kirjoittamaan vaikkapa jollekin pastorille,
    siis sellaiselle pastorille joka ei polje maahan Raamattua, Jumalan sanaa.

    Luulen, että pastorit osaisivat ja olisivat innokkaita miettimään asiaa kanssasi.

    Suosittelen vanhalla virkakannalla olevia pastoreita!
    He pitävät Raamatun sanaa siinä arvossa missä sitä tulee pitää, siis Jumalan ilmoituksena.

    Raamatun sanasta löytyy vastauksia moniin kysymyksiin, mutta kaikkiin kysymyksiin ei ole suoraa vastausta.

    Sinunkin kysymyksesi voi olla sellainen, että välttämättä aivan suoraa vastausta siihen ei ole.
    Jumalan aivoitukset ovat meitä korkeammalla.

    Pohtimasi asia voi johtaa myös predestinaatio-oppien pohdintaan, jotka myös ovat hankalia. Predestinaatio-opissakin tulee sellainen piste vastaan, että asia täytyy vain jättää Jumalan käsiin. Predestinaatiota ei välttämättä pidä hirveästi pohtia, vaan pitää vain luottaa meille ilmoitettuun sanaan ja julistaa evankeliumia. Evankeliumin tiedämme, tiedämme mitä sen suhteen tulee julistaa ja opettaa. Meidän tulee turvata siihen mitä tiedämme. Jumala tahtoo päästää meidät synneistämme. Se on meille annettu ilosanoma. Sitä meidän tulee julistaa. Kaikille julistetaan synninpäästö! Ristin työn tähden.


    Mutta innostan sinua kuitenkin tutkimaan Raamatun sanaa tämän helvetti-asian suhteen ja myös oikein opettavien henkilöiden opetusta sitä koskien, esim. Lutherin opetusta.

    Helvetti vain on totta.
    Se on todella karsea paikka.
    Kukaan ei tahtoisi, että heidän läheisensä joutuisi sinne.
    Jumalakaan ei tahtoisi kenenkään joutuvan kadotukseen.

    Jumalan sanaa lukemalla kuitenkin tulee selväksi,
    että ihminen itsessään ansaitsisi helvetin tulen.
    Siinä ei yksinkertaisesti ole ihmisellä "nokan koputtamista". Jos ei ole Jeesuksessa, eli syntien sovituksessa, joutuu itse juomaan Jumalan vihan maljan. Silloin joutuu helvettin ja se on oikeidenmukainen teko Jumalalta, täysin oikein. Niin meille kaikille kävisi, jos Jeesusta ei olisi.

    Itsessämme siis ansaitsisimme helvetin tulen ihan jokainen. Siinä ei ole kellään valittamista Jumalan edessä. Jos ei ole uskoa Jeesukseen ja turvassaa Jeesuksen luona, niin silloin ei ole myöskään anteeksiantamusta ja armoa Jumalan luona.

    Jeesus on kuitenkin juonut Jumalan vihan maljan ristillä. Silloin pääsee Taivaaseen, vaikka ei ole millään tavoin ansainnut Taivasta.



    Katsotaan, jos joku muu osaisi vastata sinulle jotakin ja paremmin.

    Saamme tai meidän pitää luottaa Jumalaan.
    Hän on paljon viisaampi kuin mitä me olemme.

    Meidän tulee vain iloita evankeliumista ja viedä sitä ilosanomaa muillekin.
    Sen kautta pääsee Taivaaseen. Se on siis ILOsanoma, todellakin ilosanoma.

    Vain perkele vihaa sitä sanomaa, ja saakin senmukaisen lopun, Todella oikeudenmukaisen lopun.
    Hänen mukanaan menevät kaikki valhetta, noituutta, yms. rakastavat, kaikki jotka hylkäävät sovituksen, jossa heidän kaikki tuollaiset pahat tekonsa olisi sovitettu.
    Se on todella perkeleellistä. Ja sen tähden joutuu kadotukseen.
    Kun luemme Raamattua, niin tämä tulee selkeästi esiin. Tuo on se mitä voimme tietää Jumalan ajatuksista ja siitä, miten Hän toimii.
    Voimme jäädä vain kunnioittamaan Jumalaa Jumalana, Kaikkiavaltiaana, joka tahtoo jokaisen pelastuvan armosta, vanhurskaaksi luettuna. Hänen valtikkansa on armo. Sellaisella valtikalla Hän hallitsee, ja siinä ei meillä ole valittamisen sijaa.
    Kaikki saadaan lahjana, armosta.

    Muu jää Jumalan käsiin.

    Kannattaa kysellä Jumalan sanaa paljon opiskelleilta pastoreilta asiaa. Sellaisilta, jotka uskovat lukemansa.

    Jumalan valtikka on armo.

    Äänestä

näkymättömiin, eli niihin lupauksiin jotka Raamatun Sana meille lupaa. Aabraham uskoi silloinkin, kun toivoa ei näkynyt ja me uskomme nyt, että Jumalan lupaus perhekunnittain pelastamisesta toteutuu kohdallamme.

Äänestä
  • Pitäiskö maallisenkin oikeuden jättää ne rikolliset tuomitsematta, joilla on uskovia sukulaisia?
    Olisko oikein sun mielestä?

    Äänestä

Ihmiset eroavat jo toisistaan nyt.Jos joku uskoa tärkeänä pitävä ihminen puhuu toiselle läheiselleen, niin tämä toinen saattaa hylätä asian ja jopa vetäytyä kauemmaksi tästä " läheisestä".
Näennäisläheisyys ei ole oikeaa läheisyyttä ja siinä eroaminen on tapahtunut jo aikoja sitten.

Olen joskus miettinyt asiasi sisältöä ja Raamattu muistaakseni vastaa tähän siten, että lopettaisimme ihmispalvonnan ja keskittyisimme omaan hyvinvointiimme.
Riippuen tietenkin iästäkin, niin ihminen kokee läheiset tärkeämpänä tai etäisempänä rauhallisella kunnioittavalla suhteella.

Jokaisella ihmisellä on kutsu Jumalan läheisyyteen ja usein Jumala palkitsee ihmisen erilaisilla " kävipäs tuuri" tyyppisillä tapahtumilla .
Jumalaan luottava ihminen kokee jossainmäärin jo nyt Jumalan läsnäolon, opettamisen ja suojelemisenkin.
Kyse ehkä on enemän siitä, että uskaltaako ihminen kohdata suuruuden vai kääntyykö hän pienemmän(paholaisen) puoleen.

Kuitenkin se, mitä me ihmiset ajattelemme " tuo meni helvettiin tai tuo taivaaseen" on vain meidän toiveunta.Nämä asiat ovat Jumalan käsissä jokatapauksessa ja siihen emme varmaan voi mitenkään auttaa/vaikuttaa.

Tärkeää on huolehtia itsestä ja sen jälkeen muista.
Olisihan ikävää se, että itse joutuisi helvettiin ja muut taivaaseen.
Kun jokainen pitää huolen itsestään niin silloin on kaikki kohdallaan.Toisesta huolehtiminen on mahdotonta kuitenkin, sillä eihän tiedä mitä hän illoinkin ajattelee tai tekee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieltäni kirjoitti:

Oletteko ajatellut, että viimeisellä tuomiolla täytyy erota uskosta osattomista perheenjäsenistä ja ystävistä?
miten te muut aijotte kestää sen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu