Sanoin tänään Jumalalle, että ole nyt ihan

rehellinen ja kerro, mitä ajattelet minusta ja elämästäni. Sanoin, että nyt tuntuu siltä, että haluaisin ihan kiertelemättömän ja rumankin vastauksen, koska minusta tuntuu, että sinä, Jumala et aina kerro minulle mielipidettäsi kaikesta siitä, mitä teen. En ole varma, mutta melkein varma kuitenkin olen siitä, että Jumala vastasi minulle. Kuulin hiljaisen äänen sisimmässäni, juuri sellaisen äänen, jonka kuulen aina kun tiedän sydämessäni, että Jumala puhuu minulle. Se oli Isän ääni, joka sanoi: "Olet viheliäinen ihminen, -pieni tauko- mutta Minä kuolin jokaisen viheliäisen ihmisen puolesta. Äänessä oli selvästi rakkautta ja hyväksyntää. Ajattelin, että hienoa, juuri tälläisen vastauksen halusinkin.
Jumala kyllä vastaa rukouksiin ja eikö ole hienoa, että Hän voi antaa rehellisen vastauksen niille, jotka sitä todella haluavat.
Kun Jumala, niin uskon, sanoi, että olen viheliäinen, oli äänessä selvästi turhautuneisuutta ja suuttumusta. Tiedän, mistä se johtuu, mutta en kerro teille. Jumala ikäänkuin viestitti, että olen harvinaisen vaikea tapaus, tai ainakin vaikea. Mutta Hän lisäsi, että kuoli puolestani ja rakkaudesta.
Tiedän, että Jumala ei useinkaan ole tyytyväinen lapseensa. Itseasiassa Jumala on monesti hyvin vihainen meille ja ehkä Hän saattaa tuntea suurtakin surua sen johdosta, mitä me teemme. Mutta kyse on varmaankin siitä, että Hän kokee tärkeäksi sen, mitä me teemme. Ihminen, jota rakastat, saa sinussa yleensä voimakkaita reaktioita aikaan aina sen mukaan, mitä hän tekee. Jumalan ja ihmisen suhde on samankaltainen kuin kahden ihmisen, jotka rakastavat toisiaan.
702093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

meiltä, niin olisit saanut IHAN SAMANLAISEN vastauksen!!!

Äänestä

että mene pummi töihin...

Äänestä

Jos kuulet ääniä päässäsi niin kannattaisikko hakea ammattiapua ennen kuin vahingoitat itseäsi tai muita ihmisiä.

Äänestä
  • Älä sinä murehdi toisten asioita, kyllä Jumala lapsilleen puhuu.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Älä sinä murehdi toisten asioita, kyllä Jumala lapsilleen puhuu.

    Puhuuko Jumala lapsilleen. Jaahas mielisairaat kyllä yleensä kuulevat ääniä.

    Äänestä

  • onko noiun kirjoitti:

    Puhuuko Jumala lapsilleen. Jaahas mielisairaat kyllä yleensä kuulevat ääniä.

    Jumalakin puhuu. Monet muutkin puhuvat, kuten saatana ja demonit. "Mielisairaat" kuulevat monesti heidän puhettaan.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Jumalakin puhuu. Monet muutkin puhuvat, kuten saatana ja demonit. "Mielisairaat" kuulevat monesti heidän puhettaan.

    Keski-ajalla mielisairaita pidettiin riivattuina. Vieläkö sinä pentecostal elät keskiajassa? Päivitä tietosi hyvää ihminen!!!!

    Äänestä

  • herää pahvi kirjoitti:

    Keski-ajalla mielisairaita pidettiin riivattuina. Vieläkö sinä pentecostal elät keskiajassa? Päivitä tietosi hyvää ihminen!!!!

    olivat fiksumpia kuin ihmiset nykyään, sillä nykyihmisen geenit ovat huomattavasti rappeutuneempia kuin keskiajan ihmisen.
    Ei tietokone tai auto edista ollenkaan asioiden ymmärtämistä. Nykyihmiset ovat suurin osa pelkkiä typeriä räkänokkia!

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    olivat fiksumpia kuin ihmiset nykyään, sillä nykyihmisen geenit ovat huomattavasti rappeutuneempia kuin keskiajan ihmisen.
    Ei tietokone tai auto edista ollenkaan asioiden ymmärtämistä. Nykyihmiset ovat suurin osa pelkkiä typeriä räkänokkia!

    Onko mielestäsi fiksua polttaa ihmisiä roviolla? Keskiajan ihmiset polttivat harha-oppisia elävältä. Sekö on mielestäsi fiksua. Olivatko ristiretket fiksujen ihmisten tekoa?

    Äänestä

Eikös se yks tyyppi joka tappo sen ruotsin ulkoministerin sanonnut kuulleensa ääniä päänsä sisällä. Muistaakseni taisi sanoa, että kuuli Jeesuksen äänen.

Äänestä
  • taisi olla joku muu kuin Jeesus.
    Pahat hengetkin puhuvat ihmisille.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    taisi olla joku muu kuin Jeesus.
    Pahat hengetkin puhuvat ihmisille.

    Eikös Aabraham sanonnut, että Jumala puhui hänelle ja käski uhrata Iisakin polttouhrina?

    Äänestä

  • vai eivätkä kirjoitti:

    Eikös Aabraham sanonnut, että Jumala puhui hänelle ja käski uhrata Iisakin polttouhrina?

    Mikä on ongelma?

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Mikä on ongelma?

    Joku uskovainen ihminen voi tehdä vaarallisia asioita jos kokee, että Jumala puhui hänelle ja käski häntä. Aabraham on hyvä esimerkki uskovaisesta vaarallisesta ihmisestä.

    Äänestä

  • no se kirjoitti:

    Joku uskovainen ihminen voi tehdä vaarallisia asioita jos kokee, että Jumala puhui hänelle ja käski häntä. Aabraham on hyvä esimerkki uskovaisesta vaarallisesta ihmisestä.

    päättyi?

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    päättyi?

    Kysymys ei olekaan siitä, että miten tarina päättyi vaan siitä mitä uskovaiset voivat tehdä uskonnon nimissä.

    Äänestä

  • miten =)) kirjoitti:

    Kysymys ei olekaan siitä, että miten tarina päättyi vaan siitä mitä uskovaiset voivat tehdä uskonnon nimissä.

    tehdä asioita uskonnon nimissä.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    tehdä asioita uskonnon nimissä.

    Ei saa silloin jos kyseisellä teolla vaarantaa itsensä sekä muut ihmiset!

    Äänestä

  • saa....... kirjoitti:

    Ei saa silloin jos kyseisellä teolla vaarantaa itsensä sekä muut ihmiset!

    omien ajatusten ympärillä pyöriminen.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    omien ajatusten ympärillä pyöriminen.

    Kyllä se on välillä sinunkin hyvä nostaa pääsi pensaasta ja nähdä todellisuutta.

    Äänestä

  • muista kirjoitti:

    Kyllä se on välillä sinunkin hyvä nostaa pääsi pensaasta ja nähdä todellisuutta.

    se, että kärsit luonnehäiriöstä. se vaikuttaa kaikkeen käytökseesi niin hienovaraisesti, että et sitä itse tajua. se on osa sinua.

    Äänestä

"Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi
niin kauan kuin elät."

http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.3.html#o3

"Kysymys veron maksamisesta keisarille
20 Lainopettajat ja ylipapit pitivät Jeesusta silmällä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita. He pyrkivät saamaan hänet sanoistaan kiinni, jotta voisivat luovuttaa hänet virkavallan käsiin, maaherran tuomittavaksi. 21 Miehet sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut ja opetat oikein. Sinä et tee eroa ihmisten välillä, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. 22 Onko oikein, että me maksamme keisarille veroa, vai ei?" 23 Jeesus huomasi heidän juonensa ja sanoi: 24 "Näyttäkää minulle denaarin raha. Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. 25 Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." 26 Niinpä he eivät kansan kuullen saaneet Jeesusta kiinni puheistaan. Jeesuksen vastaus sai heidät ymmälle, ja he vaikenivat."

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.20.html#o120

Kuuliaisuus esivaltaa kohtaan
1 Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. 2 Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. 3 Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. 4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. 5 Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. 6 Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. 7 Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.

8 Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. 9 Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.13.html#o28

Äänestä
  • tulkinta on suomalaisen kulttuurin värittämä. he ovat sokeita.
    Kun Jeesus maksoi veronsa, millä tavalla Hän sen teki? Pyysi opetuslastaan hakemaan kolikon kalan suusta, sillä Hänellä itsellään EI OLLUT kolikkoa.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    tulkinta on suomalaisen kulttuurin värittämä. he ovat sokeita.
    Kun Jeesus maksoi veronsa, millä tavalla Hän sen teki? Pyysi opetuslastaan hakemaan kolikon kalan suusta, sillä Hänellä itsellään EI OLLUT kolikkoa.

    Raamattu noin puhui eikä kirkko. Vai onko helluntailaisilla eri raamattu kuin suomalainen kirkko raamattu?

    Mutta Jumalan sana sanoo sinun toimivan väärin siinä, että et täytä yhteiskunnallisia velvollisuuksiasi.

    Äänestä

  • raamatun kirjoitti:

    Raamattu noin puhui eikä kirkko. Vai onko helluntailaisilla eri raamattu kuin suomalainen kirkko raamattu?

    uutta käännöstä, emmekä selitä sitä niinkuin luterilaiset selittävät.

    Äänestä

  • mietn haluat kirjoitti:

    Mutta Jumalan sana sanoo sinun toimivan väärin siinä, että et täytä yhteiskunnallisia velvollisuuksiasi.

    Opetuslapset ja Jeesus eivät täyttäneet "yhteiskunnallisia velvollisuuksia".

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Opetuslapset ja Jeesus eivät täyttäneet "yhteiskunnallisia velvollisuuksia".

    Opetuslapsilla muistaakseni kaikilla oli joku ammatti.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    uutta käännöstä, emmekä selitä sitä niinkuin luterilaiset selittävät.

    Vahasta käännöksestäkin. Pitääkö sekin etsiä sinulle ennen kuin ymmärrät, että raamattu käskee ihmistä työtekoon ja veron maksamiseen sekä kuuliaisuuteen esivaltaa kohtaan.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Vahasta käännöksestäkin. Pitääkö sekin etsiä sinulle ennen kuin ymmärrät, että raamattu käskee ihmistä työtekoon ja veron maksamiseen sekä kuuliaisuuteen esivaltaa kohtaan.

    Raamattu sanoo vain, että ilman maanviljelyä ihminen ei saa ruokaa syödäkseen.

    Äänestä

  • noinko on kirjoitti:

    Opetuslapsilla muistaakseni kaikilla oli joku ammatti.

    eivät he sitä harjoittaneet seuratessaan Jeesusta. On se vaan outoa, että et voi myöntää olevasi väärässä. Se on merkki luonnehäiriöstä. :)

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Raamattu sanoo vain, että ilman maanviljelyä ihminen ei saa ruokaa syödäkseen.

    Se sanoo, että työtä on tehtävä. Intäppä mitä haluat, mutta toimit edelleenkin raamatun vastaisesti kun välttelet yhteiskunnallisia velvollisuuksiasi. Aika ironista, että juuri sinä toimit sitä vastaan mitä yrität puollustaa. Koittapas pente nyt vähän skarpata!!! =)

    Äänestä

  • ei sano kirjoitti:

    pyörit nyt vain oman napasi ympärillä? aina joudun oikaisemaan sinua ja sinä tiedät, että olen oikeassa. se tietenkin suututtqa sinua. miksi olet niin usein väärässä? onko maailmankuvasi narsismin vääristämä?

    Äänestä

  • ei sano kirjoitti:

    Se sanoo, että työtä on tehtävä. Intäppä mitä haluat, mutta toimit edelleenkin raamatun vastaisesti kun välttelet yhteiskunnallisia velvollisuuksiasi. Aika ironista, että juuri sinä toimit sitä vastaan mitä yrität puollustaa. Koittapas pente nyt vähän skarpata!!! =)

    Siella sanotaan etta "joka ei toita tee ei sen syodakaan pida."

    Ja Paavali tahdentaa etta ottakaa jokainen itsellenne kunnon ammatti ja tehkaa toita kasillanne JOTTA PAKANAT EIVAT TASTA PAASISI TEITA PILKKAAMAAN.
    Tai jotain sinne pain.
    (anteeksi isot kirjaimet mutta tuo tarvitsi alleviivausta.)

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Opetuslapset ja Jeesus eivät täyttäneet "yhteiskunnallisia velvollisuuksia".

    Paavali teki telttoja ja kaski kaikkia kristittyja tekemaan toita kasillaan.

    Poimit Paavalin kirjeista patkat milla voit ojentaa muita mutta hylkaat ne kohdat jotka koskevat sinua itseasi, miksi?

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    tulkinta on suomalaisen kulttuurin värittämä. he ovat sokeita.
    Kun Jeesus maksoi veronsa, millä tavalla Hän sen teki? Pyysi opetuslastaan hakemaan kolikon kalan suusta, sillä Hänellä itsellään EI OLLUT kolikkoa.

    Sinä otat kolikon varmaankin isäsi suusta aina aika-ajoin ja aivan varmasti minun suustani, joka veroja maksan.

    Äänestä

Jumalan mielipide tulee esiin JOKAISEN ihmisen kohdalla Hänen Sanastaan. Ihmisen varaan Jumala ei laske yhtään mitään ja tietää viheliäisyytemme.

Siksi Hän ei sallikaan ihmisen ITSE tehdä mitään valtakuntansa hyväksi, vaan ohjaa nöyrää kuuntelijaa kyllä totaalisesti eri tilanteissa.

Ihmisen tulee vaan toimia ja rukoilla että se toiminta on oikeaa ja jos menee vikaan niin Jumalan sen sitten korjaa, sillä kaikkihan vaikuttaa niiden parhaaksi jotka uskovat.

Edelleen se rakkaus ihmistä kohtaan tulee riittävän selvästi artikuloituna esiin Jeesuksessa.

Eli kaikenkaikkiaan turhaa on ihmisen huolehti mitä mieltä Jumala on hänestä. Jumala on rakkaus ja se saa riittää. Ja Jumala on motivoitunut ja kykenevä ja ilmaisuvoimainen ihmisen suhteen, että tämä henkilö oikein toimii kun vain rukouksessa ja anomisessa kulkee. Eikä siinä se ympärillä tapahtuva välttämätön säly hetkauta uskovaa ei sinne eikä tänne - eikä varsinkaan tuonne :))))

Äänestä
  • ja olen kuullt siitä jossain yhteydessä. Ei Jumala voi korjata kaikkea vikaan mennyttä, eikä Jumala ole ollenkaan mukana sellaisessa, jotä Hän ei ole pannut alulle. Jos ihminen menee esimerkiksi naimisiin väärän ihmisen kanssa ja menettää kutsumuksensa, miten Jumala voisi korjata tilanteen ennalleen?

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    ja olen kuullt siitä jossain yhteydessä. Ei Jumala voi korjata kaikkea vikaan mennyttä, eikä Jumala ole ollenkaan mukana sellaisessa, jotä Hän ei ole pannut alulle. Jos ihminen menee esimerkiksi naimisiin väärän ihmisen kanssa ja menettää kutsumuksensa, miten Jumala voisi korjata tilanteen ennalleen?

    Tähän vaan luotat eikä tarvi enää turhaan ihmetellä. Ihminen tekee jokatapauksessa AINA väärin ja jossei Jumala JATKUVASTI korjaa niin mistään ei tule mitään. Ihmisen panos on negatiivinen ja Jumalan panos rajattoman positiivinen.

    Kun tämän oivallat niin lopetat välittömästi lihassa tapahtuvat mietinnät ja teot ja huolet ja kyselyt.

    Äänestä

  • jotka uskovat kirjoitti:

    ihmisen pitää tehdä asioita hengessä, niin ne eivät mene pieleen.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    ihmisen pitää tehdä asioita hengessä, niin ne eivät mene pieleen.

    Ihmisen ei tarvi yhtään mitään - aina menee pieleen kuten huomaat ehkä tästä ketjustakin.

    Riittää kun on senverran nöyryyttä että antaa Jumalan tehdä kaikissa tilanteissa ja kun sitten toimii niin luottaa että Jumala osaa oikein ohjata ja korjata sitten ne vääjäämättömät virheet joita itsekin teet tässä ketjussa oikein ryöppyämällä.

    Äänestä

Palaveria Jumalan kanssa, vaiko hedonistista itsensäruokkimista. Minäkin kun olen hieman narsistinen luonne, niin syyllistyn jälkimmäiseen
hyvin usein

Kun vielä on varma vastaus odotettavissa, eli
Jeesus kuoli puolestani, niin ei tee mieli tehdä parannusta,,, eiks niin,,, täälläpä on lämmin kesä

Äänestä
  • mtten joutuu helvettiin. Narsistillekin kova paikka. :) Sari, olet todella luonnehäiriöinen jossain määrin. Se on hyvin ikävää.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    mtten joutuu helvettiin. Narsistillekin kova paikka. :) Sari, olet todella luonnehäiriöinen jossain määrin. Se on hyvin ikävää.

    Kyllä olen ihan ehtaa ja alkuperäistä. Toivottavasti sinun kesäsi ei mene tässä hommassa
    pipariksi, kun on tuo luontokin kukkeimmillaan.

    Tarkoitin vastauksellani nyt että itsetieoinen tajuntasi on maybe heräämässä henkiin. Onkohan se heräävän luonnon aikaansaamaa tietoisuutta.

    Helvetti on iso kortti ja sitä tulee näyttää säännöllisesti

    Äänestä

  • Kadun*nainen kirjoitti:

    Mikä se on?

    En viitsi olla ulkona, kun on niin sateista. Aina kun on hyvät ilmat, niin toki nautin niistä.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Mikä se on?

    En viitsi olla ulkona, kun on niin sateista. Aina kun on hyvät ilmat, niin toki nautin niistä.

    Itsetietoinen tajunta auttaa ihmisen ymmärtämään itseään, miksi hän on vietävissä, heikko, altistuva ja tietoinen erottamaan rakkauden ja
    pahan voiman itsessään. Päämäärä tiestysti on voittaa tää juttu, siis tämä elämä, tekemällä rauha oman elämän kanssa. Aika vaikee selittää, jos luet vain Raamattua. Otappas vähän säröä lukutottumuksiin ja elämään. Sieltä säröistä valo
    kuultaa

    entä jos ei ole vietävissä? narsistinen ihminen haluaisi, että toinen olisi vietävissä ja jos ei niin ole, kuvittelee narsisti, että niin on.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    entä jos ei ole vietävissä? narsistinen ihminen haluaisi, että toinen olisi vietävissä ja jos ei niin ole, kuvittelee narsisti, että niin on.

    tajunnaltaan itsetietoinen ei ole vietävissä. Siis Rakkaudella ja tiedolla täyttynyt ei lähde enon veneeseen. Rakkauskin universaalia, mieluummin.

    Sitähän ei välttämättä näe ahtaissa usk. seuroissa.

    Narsismia on meissä jokaisessa, turha kieltää,
    terveen ja sairaalloisen ero on kuitenkin selvä

    mutta se ei kuulu tälle palstalle

    Äänestä

Pentecostal rupea saarnaajaksi. Menet paikalliseen helluntaiseurakuntaasi ja rupeat seurakuntasi pastoriksi. Saat varmasti paljon rahaa ja mainetta. Ei kannata hukata noita show miehen lahjojasi Suomi24:ssa!!!!!

Äänestä
  • Kaikki ajallaan.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    Kaikki ajallaan.

    Leo Mellerillä on paljon rahaa ja vaikutusvaltaa. Etkö sinäkin haluaisia? Toimi siis vielä kun olet nuori äläkä liian myöhään!!!!

    Äänestä

  • muista kirjoitti:

    Leo Mellerillä on paljon rahaa ja vaikutusvaltaa. Etkö sinäkin haluaisia? Toimi siis vielä kun olet nuori äläkä liian myöhään!!!!

    siksi tavoittele statusta ja valtaa.

    Äänestä

  • sinä, enkä kirjoitti:

    siksi tavoittele statusta ja valtaa.

    Rupea kirjoitteleemaan nimettömänä. =))

    Äänestä

  • äläs kirjoitti:

    Rupea kirjoitteleemaan nimettömänä. =))

    sinulla on selvästi tarve paikata sisimpäsi haavoittuneisuutta tuolalisella käytöksellä.

    Äänestä

Minä tiedän asioista paljon enemmän mitä sinä. Sinä taas vaan luulet tietäväsi kaiken.

Äänestä
  • sinä arvioisin, että tiedän noin kolme kertaa enemmän asioista kuin sinä.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    sinä arvioisin, että tiedän noin kolme kertaa enemmän asioista kuin sinä.

    Tuo lause kertoo, että olet narsismista kärsivä henkilö. Sinulla on siis todella huono itsetunto, jota yrität harhaluuloillasi nostaa.

    Äänestä

  • ähäkutti =)) kirjoitti:

    Tuo lause kertoo, että olet narsismista kärsivä henkilö. Sinulla on siis todella huono itsetunto, jota yrität harhaluuloillasi nostaa.

    oleva sellainen. olet vihamielinen ja sinulla on vääristynyt maailmankuva.

    Äänestä

  • ja pahinta laatua kirjoitti:

    oleva sellainen. olet vihamielinen ja sinulla on vääristynyt maailmankuva.

    SINÄ OLET PENTE SE NARSISTI!!!

    Äänestä

  • arvaa kuka kirjoitti:

    SINÄ OLET PENTE SE NARSISTI!!!

    säikähdit pahasti ja siksi torjut asian voimakkaasti. olet hyvin itseriittoinen ja pyrit nujertamaan sinua vastustavat ihmiset. haluat kerätä hovin ympärillesi, ja kaikki, jotka eivät alistu kometoosi, ovat aina jotenkin tosi pahoja mielestäsi. olet pahasti psykopaattinen .

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    sinä arvioisin, että tiedän noin kolme kertaa enemmän asioista kuin sinä.

    kertaa vahvempi, komeampi, hauskempi, ahkerampi ja sillä on kolme kertaa isompi.... Pente on TÄYDELLINEN!!! Heeh, heh...

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    sinä arvioisin, että tiedän noin kolme kertaa enemmän asioista kuin sinä.

    "olen Pentecostal.1 , 20-vuotias uskovainen mies helsingistä. Hauikseni on iso ja kirjoitin 2 L:ää. Olen fiksumpi kuin sinä ja tiedän muun muassa kaiken."

    Äänestä

Millä perusteella pentecostal sanot keskiaikaisia ihmisiä fiksuiksi?

Äänestä
  • heidän geeninsä olivat vähemmän rappeutuneita kuin nykyihmisen.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    heidän geeninsä olivat vähemmän rappeutuneita kuin nykyihmisen.

    Heidän elinikänsä oli pienempi eivätkä he osanneet parantaa paljon mitään sairauksia. Se ei ole fiksuutta. Keskiajalla ihmisen elämä ei ollut kovin hyvää.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    heidän geeninsä olivat vähemmän rappeutuneita kuin nykyihmisen.

    He uskoivat, että maapallo on litteä ja aurinko kiertää maata. Eivätpä sittenkään olleet kovin fiksuja.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    heidän geeninsä olivat vähemmän rappeutuneita kuin nykyihmisen.

    "heidän geeninsä olivat vähemmän rappeutuneita kuin nykyihmisen"

    Mista ihmeesta tuollaisen "faktan" tempaisit?

    Ainakin keskipituus ja keski-ika on jatkuvasti. Noussut noista ajoista.

    Keskimaarainen IQ:kin on noussut sina aikana kun sita on mitattu, johtuuko geeneista vai koulutuksesta, en osaa maallikkona sanoa.

    Äänestä

Hyvä veli!
Jumala on Pyhä!
Mihinkä on kadonnut kunnioituksesi Pyhää Jumalaa kohtaan?
Puhuttelet Häntä halventavalla ja alistavalla tavalla. Hän ei ole sinun käskytettävänäsi. Armon avulla saat palvella (huom. ARMON AVULLA) Häntä.
Järkytyin tapaasi lähestyä Pyhää Jumalaa.
Kysy itseltäsi, "Mikä on Jumalan pilkkaa?"

Äänestä
  • jumalaa pitää pelätä ja kumarrella. heh heh. ja sitten katsot että sinuakin pitää ainakin kumartaa kun olen "teo.tri" ja "kasv.maist"? jopas nyt vitsin murjaisit. ei voi muuta kun nau-nau-nau-nauraa...

    Äänestä

Mulle tärkein Raamatunlause on"rauhan minä jätän teille. En minä anna niin kuin maailma antaa."Se on Jumalan Sanaa.
Vaikka maailmassa on niin paljon sellaisia jota ei kukaan pysty rakastamaan ja on rumuutta.
Silti teitä varten on olemassa evankeliumi. Vaatii paljon epäitsekästä luontoa tutustua Jumalaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 79 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pentecostal.1 kirjoitti:

rehellinen ja kerro, mitä ajattelet minusta ja elämästäni. Sanoin, että nyt tuntuu siltä, että haluaisin ihan kiertelemättömän ja rumankin vastauksen, koska minusta tuntuu, että sinä, Jumala et aina kerro minulle mielipidettäsi kaikesta siitä, mitä teen. En ole varma, mutta melkein varma kuitenkin olen siitä, että Jumala vastasi minulle. Kuulin hiljaisen äänen sisimmässäni, juuri sellaisen äänen, jonka kuulen aina kun tiedän sydämessäni, että Jumala puhuu minulle. Se oli Isän ääni, joka sanoi: "Olet viheliäinen ihminen, -pieni tauko- mutta Minä kuolin jokaisen viheliäisen ihmisen puolesta. Äänessä oli selvästi rakkautta ja hyväksyntää. Ajattelin, että hienoa, juuri tälläisen vastauksen halusinkin.
Jumala kyllä vastaa rukouksiin ja eikö ole hienoa, että Hän voi antaa rehellisen vastauksen niille, jotka sitä todella haluavat.
Kun Jumala, niin uskon, sanoi, että olen viheliäinen, oli äänessä selvästi turhautuneisuutta ja suuttumusta. Tiedän, mistä se johtuu, mutta en kerro teille. Jumala ikäänkuin viestitti, että olen harvinaisen vaikea tapaus, tai ainakin vaikea. Mutta Hän lisäsi, että kuoli puolestani ja rakkaudesta.
Tiedän, että Jumala ei useinkaan ole tyytyväinen lapseensa. Itseasiassa Jumala on monesti hyvin vihainen meille ja ehkä Hän saattaa tuntea suurtakin surua sen johdosta, mitä me teemme. Mutta kyse on varmaankin siitä, että Hän kokee tärkeäksi sen, mitä me teemme. Ihminen, jota rakastat, saa sinussa yleensä voimakkaita reaktioita aikaan aina sen mukaan, mitä hän tekee. Jumalan ja ihmisen suhde on samankaltainen kuin kahden ihmisen, jotka rakastavat toisiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu