Olen pitkään yrittänyt suunnitella elokuvaa, jonka tekisin muutaman kaverin avustuksella ja kuvaisin alkeellisella digikamerallani, mutta en osaa aloittaa ja päättää minkälaisen pätkän tekisin, koska ideoita on ihmismieli täynnä ja maailma avara. Siksi tarvitsen ehtoja, jotka rajoittaisivat minua ja siten pistäisivät minut tarkemmin ajattelemaan tapaa jolla työskentelen ja miten elokuvani toimii. Tarvitsen siis jonkun täysin ulkopuolisen antamat rajat. Ne voivat koskea näyttelijätyötä, leikkaustapaa, juonta, teemaa, kuvausta, miljöötä, jotain yksityiskohtaa tai mitä tahansa. Ne voivat olla joko jotain poissulkevia tai jotain tiettyä vaativia. Mielelläni yhdistelen useamman antamia ehtoja keskenään. Kiitos.
Tarvitsen rajat
Rajoitettanut
3494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Johtuu kai tulevasta Dark floors leffasta. Eli siis kannattaa pysyä ajan hermoilla.
Hyvä lähestymistapa. Nostan hattua.
Itse ainakin ehdottaisin että tee Lars Von Trierin ja kumppaneiden laatiman listan mukainen dogma-leffa. Löydät ehdot varmasti netistä.
Tai sitten toinen ehdotukseni on että tee leffa ilman dialogia tai muuta kirjoitettua tekstiä. Sehän on elokuvakerrontaa puhtaimmillaan.
Ja jos nämä ei kelpaa niin kokeilepa tehdä leffa joka sijoittuu nykyaikaan mutta jossa ei käytetä kertaakaan kännykkää.
A vot!
Trierin dogmat ovat osittain ajatukseni takana, siksi en halua käytää suoraan niitä, mutta kiitos omista ehdotuksistasi, ne ovat nyt noteerattu ja tulevat näkymään lopputuloksessa, mutta lisää tarvitaan.