Miksi monitaitoisuus halutaan tuhota??

No otetaan esim tämä kaikkien tunteman mies,
http://www.adolfthegreat.com/
Ei älkää ymmärtäkö minua väärin,en ole rasisti enkä hyväksy hänen tekojaan (jos niitä nyt ylipäänsä oli).
Mutta katsokaa kuinka taitava hän oli niin monella alalla,en ollut tietänyt kaikista hänen hallitsemistaan asoista yhtään mitään,meille on kerrottu vain se "pimeä" puoli.
En tiennyt että Adolf oli jopa edellä kävijä eläinten suojelussa!!
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ovat aina pahoja, heitä tuomitaan monin tavoin, jotta saadaan voittajien omat teot piiloon kun huomio jatkuvasti keskitetään toisaalle. ei se ole sen vaikeampaa, niin sopulilaumaa johdetaan.

arvatkaas miten paljon vapautuneempia olette, ja maailman menoa paremmin ymmärtäviä, kun ette ole minkäänlaisten uutisten, tai medioiden lähettyvillä kuukauteen, silloin teillä on aikaa ajatella itsenäisesti, eikä vain lukea muiden mielipiteitä, joita sitten omiksi omaksutaan.

Äänestä
  • itsenäisen ajattelun olen nyt 37v ja en ole esim katsonut ainuttakkaan elokuvaa tv ainostaan joitakin dokumentteja,nyt en eds kaipaa tv ohjelmia.
    Yritin katso jonkin leffan muutama kk sitten siitä ei tullut yhtään itään,tuntui suorastaan nauretavalta katsoa hölmöä näyttelemistä,aivan naurettavaa!!
    Ja olen tänä aikana huomannut ajattelevani paljon suurempia asioita kuin ennen.
    Uuutisetkin luen netistä riippumattomilta kanavilta,yritän välttää Usan knavia koska ne eivät ainakaan kerro totuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


qeshuu.. kirjoitti:

No otetaan esim tämä kaikkien tunteman mies,
http://www.adolfthegreat.com/
Ei älkää ymmärtäkö minua väärin,en ole rasisti enkä hyväksy hänen tekojaan (jos niitä nyt ylipäänsä oli).
Mutta katsokaa kuinka taitava hän oli niin monella alalla,en ollut tietänyt kaikista hänen hallitsemistaan asoista yhtään mitään,meille on kerrottu vain se "pimeä" puoli.
En tiennyt että Adolf oli jopa edellä kävijä eläinten suojelussa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu