Juhannusjuhlat

Lähes kaikki seurakunnat Suomessa järjestävät juhannusaattona juhannusjuhlan. Aattoiltaa vietetään usein seurakunnan leirikeskuksessa tai kirkon liepeillä luonnon keskellä.

Seurakuntien juhannukseen kuuluu usein perinteiseen suomalaiseen tapaan saunomista, makkaranpaistoa, kokon polttelua ja mukavaa yhdessäoloa. Iltaan kuuluu myös hartauspuhe ja joskus yhteislauluakin.

Lähimmän seurakunnan juhannustapahtumista saa parhaiten tietoa seurakuntien verkkosivuilta tai paikallis- ja seurakuntalehdistä

Johannes Kastajan merkkipäivä
Juhannuksena kokoonnutaan muistelemaan Johannes Kastajaa. Juhannusjuhlien hartauspuheissa kuullaan usein tästä Jeesusta edeltäneestä saarnaajasta.

Johannes Kastaja eli Raamatun mukaan erämaassa ja käytti ravinnokseen heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa – varsin erilainen maisema kuin vihreä suomalainen kesä. Hän olisi voinut meidän näkökulmastamme olla saunomisen ja tukevamman ruuan tarpeessa, mutta Johannekselle riitti hengenravinto.

Jotain samaa Johanneksessa ja juhannuksessa kuitenkin on. Johannes Kastaja viihtyi suomalaisten juhannuksen viettäjien tapaan veden äärellä. Hän kastoi ihmisiä vedellä, mutta saarnasi Jeesuksesta, joka tulisi kastamaan Pyhällä Hengellä.

Kokkotulia on polteltu jo ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Uusi ja vanha perinne elävät rinnakkain. Elävä tuli voi muistuttaa meitä Pyhästä Hengestä, jonka Jeesus on lähettänyt puolustajaksemme.

Seurakunnan juhannusjuhlilla on koolla samaa seuruetta kuin Johanneksen ja Jeesuksen kanssa kaksituhatta vuotta sitten. Pyhä Henki yhdistää ja kantaa kristittyjä yhä edelleen.

Monille meille vanhemman ikäluokan kristityille juhanussaunalla on suuri merkitys, siis puhdistautuminen ennen juhlaa.

Lähde: Evl.fi - evl.fi

Turust
6513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin sanotaan nyt että erittäin virkistävää kirkolle myöntää että lainattu on perinteitä, eikä nämä nyt meidän omia ole eikä mitään erityisen pyhää, kunhan nyt nautitaan elämästä ja voi siinä yhteyttä nähdä uskomuksiimme.

Ja makkara. Mikä tahansa kirkko joka makkaran mainitsee juhlakuvauksessaan ansaitsee kiitosta.

Äänestä
  • juutalainen eikä kristitty. Johannes Kastaja oli myös Raamatun sekä uskonnon historian viimeiseksi jäänyt profeetta, joka muun ohella kertoi Jeesuksen tulosta.

    Juutalaisten puhdistautumisrituaaleja voidaan hyvin verrata saunaan. Temppelissä oli sonniveistosten kannattama ns. vaskimeri jossa rabit puhdistautuivat. Teurastamiseen ja uhritoimituksiin liittyvät rituaalit olivat tuolloin varsin verisiä.

    Makkaraa ei ehkä Kastajan aikana ollut. Tuohon aikaan teurastettiin lammas juhla-ateriaksi. Mahdollisesti lampaasta tehtiin myös ns. rosvopaisti.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    juutalainen eikä kristitty. Johannes Kastaja oli myös Raamatun sekä uskonnon historian viimeiseksi jäänyt profeetta, joka muun ohella kertoi Jeesuksen tulosta.

    Juutalaisten puhdistautumisrituaaleja voidaan hyvin verrata saunaan. Temppelissä oli sonniveistosten kannattama ns. vaskimeri jossa rabit puhdistautuivat. Teurastamiseen ja uhritoimituksiin liittyvät rituaalit olivat tuolloin varsin verisiä.

    Makkaraa ei ehkä Kastajan aikana ollut. Tuohon aikaan teurastettiin lammas juhla-ateriaksi. Mahdollisesti lampaasta tehtiin myös ns. rosvopaisti.

    Turust

    Kyllä minä veikkaisin että kosher-makkara olisi Johannekselle maistunut, minulle ainakin ja onhan minut hänen mukaan nimettykin. Mitenhän on, olisiko sinulla tarkempaa tietoa tuon ajan juutalaisten juhlienviettotavoista? Kuulostaa kovasti mielenkiintoiselta.

    Äänestä

  • Mormonismiin liity kirjoitti:

    Kyllä minä veikkaisin että kosher-makkara olisi Johannekselle maistunut, minulle ainakin ja onhan minut hänen mukaan nimettykin. Mitenhän on, olisiko sinulla tarkempaa tietoa tuon ajan juutalaisten juhlienviettotavoista? Kuulostaa kovasti mielenkiintoiselta.

    juutalaisten juhlista joita he edelleen viettävät.

    Tärkein juutalaisuuden juhlista on pääsiäisjuhla jota vietetään Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhlana.

    Mooses kutsui koolle kaikki Israelin vanhimmat ja sanoi heille: Ottakaa kukin lammas tai vuohi perhekuntaanne varten ja teurastakaa se pääsiäisuhriksi.

    Ottakaa sitten kimppu iisoppia, kastakaa se vatiin laskettuun vereen ja sivelkää verta oven kamanaan ja molempiin pieliin. Älköön kukaan teistä menkö kotinsa ovesta ulos ennen aamua,
    sillä Herra kulkee kaikkialla surmaamassa egyptiläisiä, mutta kun hän näkee veren ovenpielissä ja kamanassa, hän kulkee sen oven ohi eikä anna tuhoojan tulla koteihinne teitä surmaamaan.
    2 Moos. 12:21-23

    Egyptiläiset eivät tehneet näin, ja menettivät sen vuoksi kaikki "esikoisensa". Tämä kirous sai faaraon vakuuttuneeksi siitä, että hänen olisi päästettävä Jumalan kansa lähtemään maasta. 2 Moos. 12:14 sanoo, miten Herra käski juutalaiskansaa: "Tästä päivästä tulkoon teille muistopäivä. Viettäkää sitä Herran juhlana. Pitäkää tämä ikuisena säädöksenä sukupolvesta toiseen."

    Pääsiäisen tärkeyttä juutalaiskansalle ei voida liioitella. Pääsiäiseen viitataan kaikkiaan 77 kertaa Raamatussa.

    Pääsiäisaikaan israelilaisten odotettiin huolehtivan "aina tämän happamattoman leivän juhlan viettämisestä." (2 Moos. 12:17) Jakeessa 15 Herra käskee kansaa: "Syökää seitsemän päivän aikana happamatonta leipää, ja jo juhlaviikon ensimmäisenä päivänä toimittakaa kaikki hapantaikina pois taloistanne, sillä jokainen, joka syö hapanta leipää ensimmäisestä päivästä lukien seitsemänteen päivään, poistettakoon Israelista."

    Raamatussa mainitaan 43 kohdassa happamaton leipä jonkinlaisen paastonajan tai juhlan odotukseen valmistautumis ravintoaineena.

    Happanemisesta tai happamasta puhutaan Raamatussa yhteensä noin sadassa kohdassa.


    Muut juhlat ja sapatti

    Paitsi pääsiäistä, johon liittyy happamattoman leivän juhla, juutalaismiehiä vaadittiin ottamana osaa kahteen muuhun juhlaan: viikkojuhlaan (the feast of weeks) eli elonleikkuujuhlaan (the feast of harvest, esim. 2 Moos 23:16), ja tabernaakkelijuhlaan (the feast of tabernacles) eli lehtimajajuhlaan (feast of ingathering, esim. 3 Moos 23:34).


    Haulla Raamatun tekstissä, löytyy 41 kohtaa, jossa sana juhla viittaa juutalaiseen juhla-aikaan. Löytyy pääsiäisjuhla, happamattoman leivän juhla, elonleikkuujuhla, viikkojuhla, lehtimajajuhla, korjuujuhla, seitsemännen kuukauden juhla, temppelin vihkimisen vuosijuhla, Herran juhla ja juutalaisten juhla.

    Jotkut näistä viittaavat samaan juhlaan eri nimillä.

    Uudessa testamentissa käytetään sanaa helluntai kolme kertaa. Tämä on Vanhan testamentin viikkojuhla. Näin saamme tulokseksi 44 Raamatun kohtaa, joissa viitataan juutalaisten juhliin tai juhla-aikoihin.

    Sana sapattikin viittaa jonkinlaiseen juutalaisten lepo ja myös juhlapäivään. Raamatussa sapattia on käsitelty kaikkiaan yli 170 kertaa. Sana sapatti mainitaan myös Mormonin kirjassa (Moosia 13:16, 18, 19). Tämä teksti on suoraa lainausta Raamatun 2 Mooseksen kirjan luvusta 20 jakeista 8, 10 ja 11.

    Juutalaisten juhlat ovat hyvin mielenkiintoinen aihe jota en muista palstalla aiemmin juuri käsitellyn. Minusta on kummallista, että Mormonin kirjassa eikä heidän opissaan juurikaan puhuta juutalaisten juhlista

    Turust

    Äänestä

Juhanus ei ole meille samanlainen pyhäpäivä kuten luterilaisille tai Suomen katolilaisille. Meille se on vain vapaapäivä muiden joukossa.
Joskus on järjestetty seurakunnissa yhteisiä hetkiä. Mutta siihen ei liity mitnkäänlaista uskonnollisuuta Johannes Kastajan kansa.
Johannes Kastaja muistetaan meillä Aaronin pappeuden palautajana.
Juhanus oli aluperin pakanallinen keskikesän juhla, jolle annettiin keskiajalla kristillinen merkitys, kuten joululle. Turustin tapa selittää jopa juhanusjkokko kristillisesti on typiesimerkki siitä ja on todiste tapahtuneesta luopumuksesta. Tosi Kristuksen kirkko ei olisi todennäköisesti hyväksynyt juhanusta, jos apostolinen johto olisi jatkunut.

Äänestä
  • Monet juutalaisuuden ja Raamatun tutkijat esittäneet, ettei evankeliumien tarina Johanneksen ja Jeesuksen kohtaamisesta ole historiallinen.

    Johanneksen juutalaiset seuraajat eivät tunnustaneet Jeesusta edes profeetaksi, eivätkä Raamatun itsensäkään mukaan olleet edes kuulleet hänestä parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen (Apostolien teot 19:1-7).

    Johannes integroitiin mukaan Jeesuksen elämään ensimmäisen vuosisadan loppupuolella, kun leviävä kristinusko ja sitä hieman varhaisemmat Johannes Kastajan oppien pohjalta syntyneet seurakunnat ajautuivat konfliktiin, joka ratkaistiin sulauttamalla Johannes osaksi kristillistä perinnettä.

    Alkuperäinen varsinainen Johannes Kastajan perintö elää mandealaisuuden piirissä nykyisessä Irakissa ja Iranissa. Uskonnon harjoittajia arvioidaan olevan enää runsaat 50 000.

    Kuten aiemmin kirjoitin juhannus on juhlana ollut myös Suomessa "pakanallinen" keskikesän juhla, joka luonnon olosuhteemme huomioiden sopii meille hyvin. Juutalaisuuteen verrattaessa kristityillä on yleensäkin hyvin vähän juhlapäiviä.

    Johannes ei juutalaisena liioin ole palauttanut mitään kristillisä pappeuksia. Kuinka voisikaan? Päinvastoin hän kehoitti seuraajiaan liitymään Jeesuksen opetuslapsiin lopettaessaan oman Jeesuksesta kertovan lähetystyönsä.

    Turust

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turust kirjoitti:

Lähes kaikki seurakunnat Suomessa järjestävät juhannusaattona juhannusjuhlan. Aattoiltaa vietetään usein seurakunnan leirikeskuksessa tai kirkon liepeillä luonnon keskellä.

Seurakuntien juhannukseen kuuluu usein perinteiseen suomalaiseen tapaan saunomista, makkaranpaistoa, kokon polttelua ja mukavaa yhdessäoloa. Iltaan kuuluu myös hartauspuhe ja joskus yhteislauluakin.

Lähimmän seurakunnan juhannustapahtumista saa parhaiten tietoa seurakuntien verkkosivuilta tai paikallis- ja seurakuntalehdistä

Johannes Kastajan merkkipäivä
Juhannuksena kokoonnutaan muistelemaan Johannes Kastajaa. Juhannusjuhlien hartauspuheissa kuullaan usein tästä Jeesusta edeltäneestä saarnaajasta.

Johannes Kastaja eli Raamatun mukaan erämaassa ja käytti ravinnokseen heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa – varsin erilainen maisema kuin vihreä suomalainen kesä. Hän olisi voinut meidän näkökulmastamme olla saunomisen ja tukevamman ruuan tarpeessa, mutta Johannekselle riitti hengenravinto.

Jotain samaa Johanneksessa ja juhannuksessa kuitenkin on. Johannes Kastaja viihtyi suomalaisten juhannuksen viettäjien tapaan veden äärellä. Hän kastoi ihmisiä vedellä, mutta saarnasi Jeesuksesta, joka tulisi kastamaan Pyhällä Hengellä.

Kokkotulia on polteltu jo ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Uusi ja vanha perinne elävät rinnakkain. Elävä tuli voi muistuttaa meitä Pyhästä Hengestä, jonka Jeesus on lähettänyt puolustajaksemme.

Seurakunnan juhannusjuhlilla on koolla samaa seuruetta kuin Johanneksen ja Jeesuksen kanssa kaksituhatta vuotta sitten. Pyhä Henki yhdistää ja kantaa kristittyjä yhä edelleen.

Monille meille vanhemman ikäluokan kristityille juhanussaunalla on suuri merkitys, siis puhdistautuminen ennen juhlaa.

Lähde: Evl.fi - evl.fi

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu