Provosaatiopaita

Lueskelin oivaa kirjaa nimeltä "The God delusion". Kirjassa oli kohta, jossa kerrottiin koulua käyvästä lapsesta tai nuoresta, joka oli saanut oikeuden määräyksellä luvan pitää paitaa jossa luki "Homosexuality is a sin" ja muuta vastaavaa. Perusteena oli se, että hänellä on oikeus uskonvapauteen ja paidan kieltäminen olisi täten sortanut häntä. Kaveri oli muistaakseni kristitty.

Melko lapsellinen, mutta samalla kiehtova ja huvittava ajatus nousi päähäni. Vastaiskuksi voisi päälleen pukea paidan jossa rinnassa lukee "Homosexuals are alright" ja selässä "Except god, he's an asshole".

Lienee samalla viivalla, paitsi että paidassa sanotaan myös jotain positiivista. Tämä tietenkin loukkaisi uskovaisten lisäksi myös niitä, jotka ajattelevat että vähemmistöjä ei näihin kiistoihin saisi sekoittaa. Se on luonnollisesti jo myöhäistä, koska vähemmistöt ovat aina olleet uskovaisten heittopusseina.

Olisi mielenkiintoista tietää kauan tuollaisen paidan kanssa voisi kävellä ennen kuin ystävällinen poliisisetä tulisi ja käskisi riisua sen. New Yorkissa kenties pitkäänkin. Alabamassa riittäisi lienee vartti. Jos asia vietäisiin oikeuteen, en usko että ateistina oleminen riittäisi syyksi siinä missä kristittynä oleminen alkuperäisessä tapauksessa.
9827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jumalanpilkkasyyte siitä varmaan pikaisesti seuraisi. Sinänsä on erittäin irvokasta, että Suomen laissa on kiellettyä pilkata olematonta jumalaa, mutta ateismia saa tietenkin vapaasti pilkata. Se kuvastaakin hyvin krisseleiden käsityksiä tasa-arvosta ja sananvapaudesta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Yhdysvalloissa on ilmeisesti perustettu uusi uskonto ainakin suurelle spagettihirviölle tms. Aika hupaisaa, mutta hyvä että tälläisiä porsaanreikiä on olemassa. Siitä vain sitten määrittelemään miksi tuo uskonto on olemassa ja mikä kaikke sotii sitä vastaan.

    http://www.venganza.org/
    Linkistä löytyy enemmän kyseisestä uskonnosta. Kannattaa ainakin etusivu lukea. :D

    Äänestä

  • UPDATE_8421986 kirjoitti:

    vaikuttaako uskonnon pilkkaan se, onko jollain lahkolla virallinen status Suomessa. Esim. Totuuden Ystävillä, jossa on jäseniä alle 20 on uskonnollinen status ja myös vihkimisoikeus, jota taas esim. Wiccalaisilla ei ole. Suomenmaassa siis joku katsoo oikeudekseen määritellä mikä on oikeaa uskomista ja sitä kautta tietysti myös sen,että kenen tunteita ei saa loukata!!!

    Äänestä

  • UPDATE_8421986 kirjoitti:

    Yhdysvalloissa on ilmeisesti perustettu uusi uskonto ainakin suurelle spagettihirviölle tms. Aika hupaisaa, mutta hyvä että tälläisiä porsaanreikiä on olemassa. Siitä vain sitten määrittelemään miksi tuo uskonto on olemassa ja mikä kaikke sotii sitä vastaan.

    http://www.venganza.org/
    Linkistä löytyy enemmän kyseisestä uskonnosta. Kannattaa ainakin etusivu lukea. :D

    nimessä kiitän sinua linkistä! Aiheutit päivän toiset naurut. Lentävän spagettihirviön seuraajia voi aina syyttää vitsin levittämisestä, mutta sama syytös pätee kyllä kaikkien muidenkin uskontojen kannattajiin. Raamattukin on vain yksi iso vitsi.

    Äänestä

Aloittaja

Korjaan, siis *Provokaatiopaita*. Ennen kuin joku muu ryntää korjaamaan. Ensi kerralla tarkistan ennen kuin klikkaan sitä nappia. :)

Äänestä
  • ehtinyt huomauttaa kirjoitusvirheestäsi. Juuri tästä syystä mä olen ajatellut jokaisen oman viestini päättää sanoihin:"Mahdollisten oikeinkirjoitusvirheiden varalta huomautan: Errare humanum est!"

    Äänestä

  • ettei kukaan kirjoitti:

    ehtinyt huomauttaa kirjoitusvirheestäsi. Juuri tästä syystä mä olen ajatellut jokaisen oman viestini päättää sanoihin:"Mahdollisten oikeinkirjoitusvirheiden varalta huomautan: Errare humanum est!"

    huomautella. Pilkkupoliisit on rauhottunu :)

    Äänestä

  • tarvitse kirjoitti:

    huomautella. Pilkkupoliisit on rauhottunu :)

    ...

    Äänestä

huono lähtökohta, koska hidas hihhuli saisi siitä vain tukea mielikuvitusjumalalleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8421986 kirjoitti:

Lueskelin oivaa kirjaa nimeltä "The God delusion". Kirjassa oli kohta, jossa kerrottiin koulua käyvästä lapsesta tai nuoresta, joka oli saanut oikeuden määräyksellä luvan pitää paitaa jossa luki "Homosexuality is a sin" ja muuta vastaavaa. Perusteena oli se, että hänellä on oikeus uskonvapauteen ja paidan kieltäminen olisi täten sortanut häntä. Kaveri oli muistaakseni kristitty.

Melko lapsellinen, mutta samalla kiehtova ja huvittava ajatus nousi päähäni. Vastaiskuksi voisi päälleen pukea paidan jossa rinnassa lukee "Homosexuals are alright" ja selässä "Except god, he's an asshole".

Lienee samalla viivalla, paitsi että paidassa sanotaan myös jotain positiivista. Tämä tietenkin loukkaisi uskovaisten lisäksi myös niitä, jotka ajattelevat että vähemmistöjä ei näihin kiistoihin saisi sekoittaa. Se on luonnollisesti jo myöhäistä, koska vähemmistöt ovat aina olleet uskovaisten heittopusseina.

Olisi mielenkiintoista tietää kauan tuollaisen paidan kanssa voisi kävellä ennen kuin ystävällinen poliisisetä tulisi ja käskisi riisua sen. New Yorkissa kenties pitkäänkin. Alabamassa riittäisi lienee vartti. Jos asia vietäisiin oikeuteen, en usko että ateistina oleminen riittäisi syyksi siinä missä kristittynä oleminen alkuperäisessä tapauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu