Patti kaulassa lapsella, vaikuttaako Frisium??

niin, lapsosellani on ollut kolmisenviikkoa Frisium lääkitys. Absenor oli jo ennestään. Nyt huomattiin herneenkokoinen pallero kaulassa. Tyttö ei ole ollut kipeänä, korvat terveet...
Täytyy seurata ettei se kasva?? Mitä jos kasvaa??
4577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on suurentunut imusolmuke. Nehän aina erikoistilanteissa suurenevat. ja menevät itsestään ohi. Mutta minä seuraisin ja ottasin sitten yhteyttä lääkäriin jos ei mene ohi.
Jospa kuitenkin menisi pois.

Äänestä

Lääkitys mulla eri (silloin Keppra) mutta pari kuukautta sitten kaulaan ilmestyi sellainen ihonalainen, rasvapatin kaltainen möykky, vähän hernettä suurempi ja aristi jonkin verran koskiessa. Kirosin mielessäni mutta päätin antaa olla ja seurailla, koska tuntui oudolta että se lääkkeistä johtuisi. Pieneni noin kuukaudessa, nyt ihan pieni jämä jäljellä, joten tulkitsin rasvapatiksi. En myöskään ole ollut kipeänä/flunssainen.

Jos se kasvaa, niin sitten kai on syytä ottaa johonkin yhteyttä.

Äänestä
  • meidän tytölle tuli Kepprasta yskä!! Kyllä! Korvat lukossa jatkuvasti, väittivät allergiaksi. Tyttö ei ole ollut koskaan sitä ennen eikä sen jälkeen allerginen millekään. Kun Keppra purettin pois aukesivat korvat ja sitkeä yskä loppui. Lääkäri löysi sitten jostain kuvauksesta maininnan että Keppra voi aiheuttaa yskän pahenemista!
    Tiiä näistä kaikista :)

    Äänestä

Minulla aloitettiin runsas vuosi sitten Topimax-lääkitys. Pari kuukautta myöhemmin alkoi kurkussa tuntua patti, joka ei ottanut lähteäkseen, ja alkoi vaivata. Paljastui suurentuneeksi kilpirauhaseksi.

Kaikenlaisia nämä lääkkeet aiheuttavat, kuten täältä palstalta nyt olen saanut lukea, miksei sitten tätäkin? Voisiko olla mahdollista? En ole vielä jaksanut lääkäriltä kysyä - olen tästä vaivasta asioinut vasta terveyskeskuslääkärillä.

Mutta jos tätä samaa nyt lapsellasi epäilet, niin tämä vaivahan on ainakin aluksi vaaraton! Silti tarkistettava!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


you know kirjoitti:

niin, lapsosellani on ollut kolmisenviikkoa Frisium lääkitys. Absenor oli jo ennestään. Nyt huomattiin herneenkokoinen pallero kaulassa. Tyttö ei ole ollut kipeänä, korvat terveet...
Täytyy seurata ettei se kasva?? Mitä jos kasvaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu