Nyt kun noita pahoja onnettomuuksia on ollut aika monta, niin jokanen voisi opetella edes alkeet.
Muutama vuosi sitten tässä Turusta pois vievällä moottoritiellä oli vanhempi herrasmies saanut massiivisen(?) sydänkohtauksen ja meikäläisen ohi ajaessa makasi kuskin puoleisen oven edessä.
About. kymmenen autoa oli pysähtyneenä, mutta kaikki näyttivät olevan täysiä tumpeloita...
No, mä hidastin ja kattelin peilistä, että toisen annetaan vaan ottaa lukua.
Pysäytin auton, juoksin paikalle ja karjuin, "onko ambulanssi soitettu?" Se sentään oli soitettu ja joku oli sentään osannut tehdä sen verran, että kaveri oli pistetty kylkiasentoon.
Mä kattelin kaverin naamaa, joka alkoi pahasti sinertämään. En mä tosta naamasta oo varma, mutta ainakin huulet oli siniset...
Siinä vaiheessa kun kaveri sinertää, niin on ihan turha mennä tutkimaan hengittääkö se tai nouseeko rinta;)
Käänsin kaverin selälleen ja sen verran muistin intin ensiapu-ykkösestä, että jos on kyse pumpun pysähdyksestä, niin saa vedellä täysillä kylkiluista välittämättä.
No, mä siirsin toisen selälleen, istuin jalkojen päälle ja tempasin kahdella kädellä rintalastaan niin paljon kun tästä 110 kiloisesta ruhosta lähtee...
Sitten mä siirryin näihin normaaleihin kuvioihin. Pumppaa/puhalla. Se vaan, että siinä vaiheessa piipaa-auto saapui paikalle.
Parin päivän päästä soitin Tyksin ensiapuun ja kyselin lääkäriltä miten kävi?
Kaveri oli kuollut jo siinä vaiheessa, kun ambulanssi sen korjasi.
Sanoi vielä, että jos joku ensiaputaitoinen olisi tullut edes viisi minuuttia aikaisemmin paikalle, niin henki olisi todennäköisesti voitu pelastaa...
Se on kumma juttu, että vaikka aika moni suomalainen osaa ensiavun alkeet, niin tosipaikan tullen niitä ei käytetä.
Älkää ajatelko mitä ihmiset ajattelee... ei sen aina tartte olla niin täydellistä.
Pääasia on se, että tekee edes jotain!!!
Nyt on juhannus tulossa. Liikenneonnettomuuksia ja
hukkumistapauksia on luvassa tukuttain...
Ehkä kannattaisi kerrata ensiavun alkeet???

Vastaukset 1
Vanhimmat
mielestäni ensiapukortin voisi sitoa ajokortin saamiseen. ellei ensiapukorttia, ei myöskään ajokorttia.
mutta noi kaiken maailman kortit pitäisi sitoa henkilökortille henkilön niin halutessa.
nyt on lompakko täynnä kaiken maailman kortteja.
onneksi sentään op:n pankkikorttiin sai integroitua plussa-kortin, niin yksi kortti vähemmän.