Joka kymmenes on homo eli 10% ihmisistä on homoja. Tästä päätellen helluntailaisissakin on homoja.
Homoja 10%
kaikista ihmisistä
28602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
melkee kuka tahansa saa ittesä homoks jos alkaa asennoitua siten.mutta sitä perkelettä ei tule ruokkia.homoudeshan on eri asteita;toiset on ihan synälle siinä jo vuosien harjoittelun kautta.toiset ovat alottelijoita ja antavat mielensä liikkua synnin asioilla.isä hahmoa mieshomot hakevat,lesbot äitiä.ei ole identiteetti pystyny mukautumaan omaan itseensä,esimmies ei löytänyt miehisyyttään.siinä olsi töitä,ettei identiteettimme rikkoonnu jo pienestä pitäen.
moneen hommaan. Kuten näkyy, myös psykologin ammattiin. Turha ammattilaisia on vaivata, kun hellari "tietää", mikä ihmispoloa vaivaa.
Uskoa vaan joka vaivaan.
Homokseksuaaliseksi ihmiseksi ei synnytä piste.
Maapallolla ei ole ainoatakaan sokeana syntynyttä homoseksuaalista ihmistä joka on alkanut jossain vaiheessa elää elämäänsä samansukupuolen kanssa seksuaalisuutta harjoittaen. piste.
Ei siis geenit ole homoseksuaalisuuden perusta vaikka niin moni uskoo valheen. piste.
Vaan synti tulee väärästä himosta """"silmien pyynnöstä"""". Jossa halutaan rikoa jumalan sanaa vaikka tiedetään kyllä omassatunnossa että se on väärin.
Ihminen siis himoaa sitä mitä hän haluaa silmillänsä. Oli sitten mitä tahansa uudet autot,talot,tontit, materialismi missä muodossatahansa jne.... mutta kun rikkomus käy suureksi se synnyttää synnin. synti syntyy siis rikkomisesta jumalan antamaa sanaa vastaan.
On selvä rakennne jonka raamattu kertoo ihmisen toiminnasta. mutta ihmiset eivät halua uskoa jumalansanaa joka on totta vaan omien himojensa mukaan elävät oman navan ympärillä välittämnättä seurauksista.
Asenne ei ole homouden perusta vaan silmän kautta haluttu paha himo toteuttaa omaa tahtoa kieltämällä jumalan antaman pelastussuunnitelman. jota ruokitaan omilla perusteilla milloin milläkin mielipiteellä jumalan sanaa vastaan.
Rukoilkaa rakkaat ystävät hyvät syntejänne anteeksi jeesukselta, ja seuratkaa Jeesusta. Sillä jeesus rakastaa niitä jotka tekevät taivaallisen isän tahdon. Mutta synnin harjoitajille on varattu aivan toinen paikka heidän kuolemansa jälkeen.
Jeesus rakastaa sinua ihmisenä mutta hänen luokse et pääse jos elät synnin himojesi mukaan.
Jesus on herra amen.
Väärä asenne sinulla nimimerkki: pätevöittää.
Tärkeintä on sinunkin totella yksin Luojaa Jeesusta Kristusta koko raamatun herraa ja sanaa anna siis elämäsi hänen käsiinsä. Sillä omilla vanhurskauden teoilla ei taivaaseen päästä niihän jeesus on sanonutkin sanassaansa.
Vaan uskosta luottaen häneen. ja pysymällä uskollisena hänen sanalleensa.
Jeesus tulee vastaan, jos rukoilet ja luet sanaa. mutta kaikkein suurin kysymys onkin miksi sitä edelleen vastustat????
Jeesus rakastaa sinuakin muttei synnin tekemistä jossa viihdyt ja haluat olla.
Jeesus Kristus on elämän suola. Seuraa häntä.
helluntailaisten yleistä tapaa toimia mielentohtoreina ilman minkäänlaista pätevyyttä, niin onko se väärä asenne?
Ihmisen psyyken puoskarointi on rikollista toimintaa. Te uskikset saatte jostain syystä toimia vapaasti alueella, josta joku muu saisi vähintään sakkoja.
Minä tottelen Suomen lakeja ja omantuntoni ääntä. Niillä olen pärjännyt mainiosti tähän saakka ja pärjään vastakin.
Jeesus on hölynpölyä.
Saathan sinä Jeesukseesi uskoa. Suomessa on uskonnonvapaus. Mutta ei senkään varjolla saa mitä tahansa tehdä. Voisitte siis jo lopettaa homouden synnillistämisen. Homous kun on synnynnäinen ominaisuu, joten se on "Jumalan luoma". Siis teidän Jumalanne.
Homouden synnillistäminen on siis jumalanpilkkaa.
sanaa vastaan. Arvaa, kumpi kuullostaa uskottavammalta?
Vetoat tietenkin Raamattuun. Kuinkas muuten. Ei Raamatussakaan sanota, miten homoksi tullaan. Tosin Raamatun sanalla on vessapaperin arvo noissa asioissa.
Selvennettäköön, että pidän Raamattua ihan mielenkiintoisena historiankirjana niiltä osin, kun se kertoo oman aikansa tavoista. Mutta totuudeksi siitä ei ole. Se on todistettu monin tavoin sadat kerrat.
Uskovat sulkevat silmänsä ja korvansa ja uskovat Raamattuun sokeasti. En käsitä sitä. Jossain on vikaa.
omat syntimme.vaikka olsit homo,et ole minua huonompi.kaikkii meihi synti vaikuttaa.mutta jeesus tuli näyttämään tien vapauteen.usein me ei tiedä mistä meidät tulisi vapauttaa,mutta jossai vaihees synnin tie käy raskaaksi.jumala tarjoaa parempaa.
Jotkut syntyvät homoksi. Taipumukselle ei välttämättä voi mitään. Jeesus on kuitenkin Herra. Homokin pääsee taivaaseen, jos uskoo Jeesukseen.
kirjoituksesi laitoit? Sano,että se oli vitsi. Sano!
täällä aina rakastetaan ja ne suuriäänisimmät ovat miehiä. No, jeesus nyt taisi olla homo. Äijäporukoissa liikkui, vaikka siihen aikaan olisi jo sen ikäisenä naimisissa pitänyt olla. Mutta homo on homo jos sellaiseksi on syntynyt ja sitä paitsi se on ihan luonnollista.
Voiko varmuudella todistaa homon olevan jo syntyessään poikkeava.Tämä poikkeavuushan ilmentyy/huomaa poikkeavuutensa vasta ihmisen aikuistuessaan.
On huomioitava miten ihmisen kaikki "luonnolliset" asiat on kasvamista.Tietysti, mikä muuttaa tämän kasvamisen poikkeavaksi, niin siinäpä miettimistä "Juhannukseksi".
Äijäporukoissa liikkui, vaikka siihen aikaan olisi jo sen ikäisenä naimisissa pitänyt olla.
-------
No, ei äijäporukassa liikkuminen liity homouteen.On miehiä, jotka koko ikänsä on viettänyt aikansa miesten seurassa olematta tietenkään homo.Alemmuudentunne estää seurustelun naisten kanssa.
Mietityttää vähän nuo tutkimukset. Minkähänlainen suuntautuminen noilla tutkijoilla itsellään mahtaa olla? Vastaavanlaisia tutkimuksiahan on mm. joidenkin juoppojen tekemät "punaviini on terveellistä"-tutkimukset.
väittämän: "tiedemiehet ovat ateisteja". Mutta ensimmäisen kerran kuulen, että he ovat myös juoppoja. Seuraavaksi varmaan väitetään heidän olevan rosvoja, huorintekijöitä, pedofiileja ja homoja.
Mitä varten siis tehdään tiedettä, kun kaikki tarvittava tieto löytyy Raamatusta. Sieltä voi aina valita mieleisensä "totuuden". Raamatussahan on monenlaisia "totuuksia": on luterilainen totuus, katolinen totuus, jehovien totuus, ortodoksien totuus, helluntailaisten totuus jne..
:)
"ensimmäisen kerran kuulen, että he (tiedemiehet) ovat myös juoppoja."
Missä olet kuullut (tai lukenut) tuollaisen väitteen?
hieman ylempää otsikolla "Niin varmaan" - siellä näin mainitaan...
Niin on nimi kristittyjä jotka käyvät kirkoissa. mutta jeesushan on varoittanut joka ei usko jeesusken voimaan niin hän ei pääse jumalan valtakuntaan sisään.
Katso monet uskovat jeesuksen ihmisenä ollen maailmassa (monet nimi kristityt), mutta kieltävät hänen voimansa.
Se on kaksi täydellisesti eriasiaa.
Itse paljastit rakas ystävä itsestäsi tuon piirteen. sinä pidät raamattua vain teoksenna etkä tutustu kumminkaan siihen mihin sinua kehoitetaan tehdä eli etsimään jumalaa jeesusta rukouksen ja sanan tutkimisen ja syntien anteeksi pyytämisen kautta.
Jumala on kaikkialla sama raamtussa. hänessä on isän piirre, pojan piirre ja pyhän hengen piirre. jotka tukevat toinen toisiaansa.
Jeesus ei ole valehtelija, vaan hän on antanut ilmoituksen missä hän on. miten häneen otetaan yhteyttä, ja millä asenteella häntä palvellaan.
kyse on kokoajan siitä luotatko jeesuksen kehotuksiin (koko raamttu)pidätkö häntä vain lihallisena ihmisenä vai kenties jumalan ainokaisena poikana joka sovitti kaikki synnit ristillä golgatalla lihassa, ja joka teki ihmeitä ja paransa sairaita ja herätti kuolleita, ja hänen henkensä tekee edelleen töitä maanpäällä.
Uskotko tosissasi tähän???
Kyse on sinunkin puolesta valinnasta joko uskot jeesukseen tai kiellät sen voiman mitä hän on.
raamttu aukeaa .... room 10:17 ja lue siitä eteenpäin.
Jeesus ei voi auttaa ketään joka ei nöyrästi rukoile ja kutsu jeesusta elämäänsä, sillä ihminen on sotatilassa syntinsä kautta jeesukseen. ja vain rauha herraaan tehdään rukoilemalla ja anomalla syntejä anteeksi häneltä, jolloin hän tulee sinuun silloin uskon alussa ja johdattaa sinua sitten myös eteenpäin kun olet saanut häneltä tämän ilmasen lahjan.
ihmeet seuraavt perässä.
Jeesus on tie totuus ja elämä.
Ei siinä mainita niiden juoppojen olleen mitään tiedemiehiä. Kaikenlaisille puistokemisteille sitä tiedemiehen titteliä tyrkytetäänkin.
"Katso monet uskovat jeesuksen ihmisenä ollen maailmassa (monet nimi kristityt), mutta kieltävät hänen voimansa."
Kiellänkö minä Jeesuksen voiman, kun epäilen tuota tutkimusta? Olisi varmaan aikamoista pilkkaa väittää tutkimusta Jeesuksen tekemäksi.
Ilmeisesti sinun kirjoituksesi?
"Vastaavanlaisia tutkimuksiahan on mm. joidenkin juoppojen tekemät "punaviini on terveellistä"-tutkimukset. "
viestini oli tarkoitettu henkilölle joka ei usko raamttuun totena.
en mene tutkimuksiin, koska on paljon ihmisiä jotka eivät jeesusta tunne ja voivat silti olla hyvinkin korkeassa asemassa.
Jeesus on herra amen.
mikä Jeesus on, miten ristiriitainen ja virheitä täynnä Raamattun on, miten olemattomia ovat ihmeet, miten mahdottomia luomiskertomus, vedenpaisumus ja Nooan arkki ja paljon muuta.
Kommentoi sitten edes jotain kohtaa kunnolla. Äläkä väitä linkin tietoja suoraan valheeksi. Siinähän on paljon lainauksia suoraan Raamatusta. Ethän voi mitenkään niitä väittää vääriksi?
http://www.parse-error.com/uskontokritiikki/raamattu_kristinusko_uskontokritiikki.pdf
tiedemiehet tai heihin rinnastettavat. Jos siis on tehty tutkimus punaviinin terveellisyydestä ja joku uskis sanoo tutkimuksen tekijän olleen juoppo, niin mitä muuta siitä voi päätellä, kun että tiedemies/tutkija on ollut juoppo?
Uskovaiset ovat Raamattua puolustaessaan tottuneet selittelemään. Ilman selittelyähän Raamattua ei voi kukaan järjissään oleva pitää totuutena. Ja selitysten pitää olla hyviä, koska tiede ampuu vuosi vuodelta enemmän Raamatun "totuuksia" alas.
ei voi nykyaikana pitää Ramattua totuutena. Raamatussa on aikalaiskuvausta, joka varmaan pitää karkeasti ottaen paikkansa. Mutta muu on sitten täyttä soopaa.
On luonnollista, että sanotaan 1000v sitten Raamatuun uskottiin ja luotettiin. Tietoa ei ollut, tai jos olikin, kirkko pimitti tarkoin sen kansalta. Tiedemiehiä painostettiin, vainottiin ja tapettiin kirkon toimesta.
Nykyisin, kun tiede on romuttanut Raamatun "totuuden" lähes sataprosenttisesti, pitää olla täysin tietämätön tai vähäjärkinen uskoakseen Raamattuun totuutena. Uskontotutkijatkin myöntävät tämän tosiasian. Pakko myöntää, kun todisteet ovat vedenpitävät.
Ei siinä mainita niiden juoppojen olleen mitään tiedemiehiä.
Ei kai ole minun vikani, jos sinä teet omia johtopäätöksiä minun kirjoituksistani.
On sinulla oika korkea luottamus auktoriteetteihin, jos luulet, ettei riittävän korkeassa asemassa oleva henkilö voi olla alkoholisoitunut.
Koska nyt on juhannus alkamassa ja kun minulla ei ole omaa nettiyhteyttä vaan joudun kirjaston koneella kirjoittamaan jossa on 15 minuuttia aikaa kirjoittaa enkä nyt ole kolussa väli ajalla, on minun mahdotonta vastata kaikkin kysymyksiisi jota raamtusta teet.
vähän selasin sun kirjoituksia ja kyllä niistä paistaa tietämättömyyttä aika paljonkin.
Jumala on henki ei olento siinämäärin kuin ymmärrämme kiinteän muodon. jumala puhuu itsestänsääsä raamatussa testamenteissansa monella tapaa välillä hän on tulenpatsaana moosekselle ja hänen väellensä. välillä kuvaa itseään tuulen kaltaisena psalmeissa ja sananlaskuissa. Mutta tärkeimpänä
mihin meidän on syytä tutustua on että hän tuli maailmaan neitsyt marian kautta ihmiseksi ihmisten sekaan vajavaiseksi. niinkuin profetia oli ennustettukin. neitsyt tulee raskaaksi.
mitä tulee uskoon että mukama siihen on uskottava vain sen takia että se on totta ja piste, on juuri sitä mitä sinä et hyväksy/ymmärrä. sillä usko annetaan lahjana sille joka etsii jumalan valtakuntaa jumalalta.
ymmärrätkö mitä tämä tarkoittaa kentis??
ei uskoa itse itselle saa millän tavalla että pelastuis. että mä nyt päätän uskoa jeesuskeen ja hänen jumaluuteensa. väärin
Vaan usko annetaan lahjana siitä että sinä nöyrryt eli suostut jo mielestäsi tekemään parannuksen jumalalle ja rukoilet myös jumalaa Jeesusta Kristusta tulemaan sinun herraksesi. koska näin et näemmä ole tehnyt on minusta hyvä kysyä miksi näin et etsi jeesusken tahtoa???
jos ajattelet että joo mä päätänkin huijata omasta mielestä jumalaa eli mä voin kyllä rukoilla ja ikään kuin lupaa hänelle parannuksen tekoa teennäisesti myöntäen hänelle rukouksessa muttet kumminkaan halua muuttua totuuden valossasi elämässäsi tapojasi ja luopua synnistäsi, niin se ei niin toimi ei koskaan rakas ystävä. Ei Jeesusta voi ihmismieli/sydän huijata. Hän tietää ennekuin sä olet päättänyt itsestäsi yhtään mitään, niin hän tietää oletko otolinen toteuttamaan jumalansanaa vai onko se sinulle vain väärän voiton tavoittelemista.
Jeesus tietää oletko rehellinen kun etsit häntä. hän etsii rehellisiä ihmisiä jotka haluavat parantua ja saada jeesuksen rauhan ja pelastuksen kohdalleensa. jos se on sinulle halpaa, niin voi sinua.
sinäkin voit toki löytää jeesusken ja hän voi sua auttaa ja tulla vastaan, mutta huijata häntä ei voi kukaan ihminen oli hän filosofi psykologi tai mitä mitä tahansa.
en minäkään voi huijata luojaa. hän kyllä tietää kaikki minun tekemiseni. ja jos teen väärin en saa mitään hyvää siitä.
jeesus antaa kumminkin rauhaa kun häntä kiittää ja ylistää. jumala "ei pakota ketään ihmistä luoksensa", koska tämä maailma on synnin tuloksen kautta kirottu ja ihmisillä on vapaa tahto toimia oman navan mukaisesti ilman luojaansakin.
Jeesus on kolmiyhtyteinen jumala.
lue.
Joh ev 5:39 5moos 18:15 ps 40:8 jes 8:20 jer 23:5
Jeesus on siis elämän luoja.
Mistä sitten ihminen tietää että hän on pelastunut jeesukselle.
no vastaus löytyy tästä. 1kor 12:3 1joh 5:1
room 8:1-2
jos nämä näkyvät sinussa ja toimit ikäänkuin omasta tahdosta rippumatta niin tiedät kyllä mihin henkisinua vetää. ja muistat myös noi yllä olevat kohdat myös.
Ajattele isä jumala puhuu ennakkoon jo vanhassa testamentissa jeesuksesta pojastansa. jonka kautta jeesus sitten opettaa omia 12 opetuslastaansa sanansa levitttämiseen koko ihmiskuntaan siis maailmaan jonain tulevana aikakautena jesajan kautta.
5moos 18:15-19
ja tämä profetia sulkeutuu siis jeesuksen aikana kun satoja satoja vuosia on kulunut.
vertaa siis sitä jeesuksen puheeseen joka puhuu juuri 12:sta opetuslapselleensa sitten omalla ajallaansa. ev joh 5:30-40
Jeesuksen syntymästäkin on paljon vanhassa testamentissa kerrottu monia satoja vuosia sitten ennenkuin jeesusta oli ollut olemassakaan lihassa ja hänelle oli nimetty tämä jeesus nimi. hänhän on ihmeellinen neuvonantaja.
Lue Miika 5:1-3
san 30:1-5
jesaja 7.14 (9:1-6) jesajan yksi tärkeimmistä jeesuksen kärsimystä kuvaavista seurauksista. jes 53 koko luku.
Huomispäivän jeesustahan kaikki uskossa pelastunet odottavat ja tämäkin profetia on vielä tulematta israeliin mutta se odottaa aikaansa jolloin se tulee eli sakarja 12.9-10
Jeesus kun on puhunut tulemisestaansa maanpäälle takaisin vertaen itseäänsä viinitarhan omistajana, silloinkun hän eli lihassa puhumalla.
Näin hän itsestänsä puhui vaikka suoranaisesti itseäänsä ei viinitarhan omistajaksi sanonutkaan kuin vertauksen kautta(siis ennustuksella/profetialla tulevaisuudesta koskien häntä ja hänen paluustaansa), ja niistä jotka kelvottomasti löivät hänen työmiehiäänsä ja jopa tappoivat hänen omiaansa.
No mistä tietää että Jeesus on luoja.
Koska Jeesus sanoi jo opetuslapsillensa joka on nähnyt minut on nähnyt isän. eikä hän valehtele sanojaansa.
valitettavasti sitä kohtaa en nyt löydä raamtussa. mutta evankeliumeissa se löytyy.
Mutta jumala joka puhuu itsestänänsä raamtussa """"minä olen"""" ja olen ALFA ja OMEGA muodossa kertoo jo jotain jeesuksenkin piirteestä vanhan ja uudentestamentin jumalan sanomaan nojaten.
vertaa menneisyyttä ja tulevaisuutta.
joh ilmestys 21:6
ja hän sanoi minulle se on tapahtunut. Minä olen A ja o, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän vedenlähteestä lahjaksi.
Jesaja 41:4
kuka on tämän tehnyt? Hän, joka alusta kutsuu sukupolvet esiin. Minä herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama.
ja
Jesaja 44:6-8
näin sanoo Herra Israelin kuningas, ja sen lunastaja, herra sebaout: minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtään jumalaa.
Kuka on minun kaltaiseni? Hän Julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoot tulevaiset, ja mitä tapahtuva on.
Älkää vavisko älkääkä peljätkö, enkö minä aikoja sitten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut , ja te olette minun todistajani:
ONKO MUUTA JUMALAA KUIN MINÄ?
EI OLE MUUTA PELASTUSKALLIOTA, MINÄ EN KETÄÄN TUNNE.
JOH ILM 1:8
JA 2MOOS 3:14 ja kiinitä näin varhaiseen ilmoitukseen myös huomiosi!!!!!!!!!!!!!
JA JOH ILM 22:13
ON SAMAA EDELLEEN.
Raamttuni on 33/38 käännös ja siinä on toki käännösvirheitä hiukan. Olavi Syväntö israelissa asuva mies jo hyvin pitkään joka on kääntänyt suomeksi hankalaa hebreaa on perhtynyt muutamiin käännös virheisiin vanhassa testamentissa ja hän uskoo jeesusken kristukseen, ja on antanut uutta valoa mitä meidän 1933/ 1938 käännös ei ole ihan tarkka.löytyy netistäkin printta itsellesi! Myös uusimmat 92 on aika vesitettyä tekstiä joskus ja ympäri pyöreätä Huom (ne jotka kääntää tekstiä eivät aina ole uskossa eivätkä kirkastu jeesusken puheille). Jokatapauksessa jos luet ihan uusinta tekstiä eli 92 tekstiä, saatat mennä hiukan harhaan joissakin kohdin, mutta 33/38 ja kansanramattu avaavat apokakryfikirjat sanaa enmmän jumalan ja israelin tapahtumista paremmin.
Jeesus on herra amen.
Mutta, onko automaalareiden keskuudessa yhtä paljon värisokeutta.