Tämä on niin typerä asia että täytyy jakaa teidänkin kesken.
Olimme ykköstiellä ajelemassa Helsinkiin päin.
Olimme moottoritiettömässä osuudessa noin 10-20 km ennen moottoritietä, liikenne oli vilkas sekä letkamme oli pitkä.
Seurasin kuitenkin miten joku wanabee miljonääri nainen ohitteli muita autoja takanani.
Ensin ohitettiin yksi, sitten toinen, sitten olikin minun vuoro tulla ohitetuksi, kaikkien piti jarruttaa että toi nainen mahtuisi sen Porsche Cayennellaan letkan väliin.
Sitten ohitettiin autot jotka olivat edelläni, oli vain pakko ohittaa vaikka moottoritielle oli alle 5 km ja liikkenne oli vilkas sekä sujui ongelmitta ilman ylinopeuksia.
Sitten moottorietie alkoi ja nainen alkoi kulkemaan niin lujaa että jadotin näkyvyydestäni,
no sitten tultiinkin Espoon ja tämä nainen oli autollaan samassa liikennevalossa, olin menossa kauppaan niin hänkin.
Ajattelin jo tässä vaiheessa että noin paljon aikaa hän voitti vaarantamalla liikennettä turhilla ohituksillaan.
Sitten kun olin käynyt kaupassa ja siirryin kassalle, tämä nainen tuli jonossa perääni..muhahahah.
Parkkipaikalla katsoin tekstiviestillä että kuka hän mahtaa olla, no en saanut selville kun Porsche oli tietenkin vuokrattu ja kähdetty lelettämään liikenteeseen.
Vaarannettiin niin liikennettä ja ohitettiin väkisin mutta mitä sillä voitettiin? 10sekunttia.
Tapahtuipa kerran ykköstiellä
44
3250
Vastaukset
- ^^^^^^^^^^
En oikein ymmärtänyt, että kuinka liikennettä vaarannettiin?
Suomessa ohittamista ei ole kriminalisoitu, joten se on ihan laillista, joka paikassa, ellei sitä ole erikseen kielletty.- ..........
ONKO SINUN MIELESTÄSI OK JOS OHITTAA TURHIA OHITUKSIA JA SAMALLA VARANTAA TIELIIKENNETURVALLISUUTTA?
TOIVOTTAVASTI TOLLAISELLA PÖLHÖKUSTAALLA EI OLE AJKORTTIA! - L. Turha
.......... kirjoitti:
ONKO SINUN MIELESTÄSI OK JOS OHITTAA TURHIA OHITUKSIA JA SAMALLA VARANTAA TIELIIKENNETURVALLISUUTTA?
TOIVOTTAVASTI TOLLAISELLA PÖLHÖKUSTAALLA EI OLE AJKORTTIA!"ONKO SINUN MIELESTÄSI OK JOS OHITTAA TURHIA OHITUKSIA JA SAMALLA VARANTAA TIELIIKENNETURVALLISUUTTA?"
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen ei ole ok, mutta (sinun mielestäsi) turha ohitus ei myöskään sellaisenaan ole liikenneturvallisuuden vaarantamista, bimbå.
Ajoin Kiimingin suunnalta kohti Oulun keskustaa ja taustapeilistä huomasin poliisien pakuauton tulevan perässä ja muutama auto oli meidän välissä. No, poliisit näyttivät roikkuvan jokaisen takanani tulleen puskurissa ohituspaikkaa kyttäämässä ja viimein minunkin puskurissani ja aivan lähietäisyydellä, kunnes viimein ohi. Sama toistui sitten edelläni ajavien kohdalla samalla kaavalla ja poliisit saivat pienen etumatkan minuun. Porukkaa kuitenkin siitä välistä poistui pohjantielle ja muuallekin ja lopuksi oltiin poliisien kanssa rinnatusten Raksilan markettien liikennevaloissa, josta poliisit kääntyivät laitoksensa pihaan. Olivat muistaakseni Haukiputaan "maijalla" liikkeellä, eivätkä hälytysajossa.
Vaaransivatko liikennettä? Ainakaan ylinopeudesta ja koukkimisesta ei ollut mitään hyötyä.- pork5
mikä pointti sulla on tässä tota poliisi sanaa käyttää?
pork5 kirjoitti:
mikä pointti sulla on tässä tota poliisi sanaa käyttää?
Kerroin asian vain silleen kuin se olikin.
Poliisit siis ajoivat ylinopeutta, käyttivät liian lyhyitä turvavälejä, suorittivat täysin tarpeettomia ohituksia rajoitusten mukaan ajavista, eikä heillä ilmeisestikään ollut virkatehtävien vuoksi kiirettäkään, koska joutivat kuitenkin liikennevaloihin pysähtymään.
Vaaransivatko siis tarpeettomasti muuta liikennettä, vai ei?- ei välttämättä
Kairakettu kirjoitti:
Kerroin asian vain silleen kuin se olikin.
Poliisit siis ajoivat ylinopeutta, käyttivät liian lyhyitä turvavälejä, suorittivat täysin tarpeettomia ohituksia rajoitusten mukaan ajavista, eikä heillä ilmeisestikään ollut virkatehtävien vuoksi kiirettäkään, koska joutivat kuitenkin liikennevaloihin pysähtymään.
Vaaransivatko siis tarpeettomasti muuta liikennettä, vai ei?Ohittaminen sinänsä ei välttämättä ole liikenteen vaarantasmista, turhaa se kyllä voi olla. Liian lähellä ajaminen on tietysti riskin ottamista
ei välttämättä kirjoitti:
Ohittaminen sinänsä ei välttämättä ole liikenteen vaarantasmista, turhaa se kyllä voi olla. Liian lähellä ajaminen on tietysti riskin ottamista
Ylinopeus ei ole liikenteen vaarantamista, eikä ohittelut, eikä lähes takapuskurissa ajaminen.
Millainen ajo on liikenteen vaarantamista? Muuttuuko liikenteen vaarantaminen liikenneturvallisuudeksi, kun kuljettajalla on poliisin virkapuku päällä?- ja voisit
Kairakettu kirjoitti:
Ylinopeus ei ole liikenteen vaarantamista, eikä ohittelut, eikä lähes takapuskurissa ajaminen.
Millainen ajo on liikenteen vaarantamista? Muuttuuko liikenteen vaarantaminen liikenneturvallisuudeksi, kun kuljettajalla on poliisin virkapuku päällä?myös itsellesi vastata: ovatko mielestäsi ylinopeus, ohittelut tai takapuskurissa roikkumiset liikenteen vaarantamista? Jos vastaat myöntävästi, ilmianna itsesi välittömästi! Jos taas vastaat kieltävästi, turhaan niistä käyt tänne valittamaan.
- Lada
teki ns. prätkät. Kun suorituskykyä on, sitä tekee mieli käyttää. Ja tehokkaita autojahan on pitkät ajat markkinoitu turvallisina, koska niillä voi ohittaa lennokkaasti. Se, että vastaantulijoiden kaistalla ajaminen on periaatteessa vaarallista, on kiusallinen sivuseikka, joka joutaa tässä yhteydessä vaieta kuoliaaksi.
Mikä muuten on Cayennen hetkellinen kulutus /100 km, kun lämä polkaistaan pohjaan suurella vaihteella? Ollaanko lähellä sataa litraa?- ...
Jos autolla polkaistaan suurimmalla vaihteella kaasu pohjaan esim. satasen vauhdista, kulutus on paljon pienempi kuin jos se tehdään vaikka kolmosella.
Yhdessä testissä 521 hv Cayenne Turbo S kulutti 270:n nopeudessa n. 67 litraa satasella. Ei kuitenkaan sen enempää.
Samassa testissä BMW 535d Touring kulutti 250:n nopeudessa vaivaiset 20 litraa satasella. - Lada
... kirjoitti:
Jos autolla polkaistaan suurimmalla vaihteella kaasu pohjaan esim. satasen vauhdista, kulutus on paljon pienempi kuin jos se tehdään vaikka kolmosella.
Yhdessä testissä 521 hv Cayenne Turbo S kulutti 270:n nopeudessa n. 67 litraa satasella. Ei kuitenkaan sen enempää.
Samassa testissä BMW 535d Touring kulutti 250:n nopeudessa vaivaiset 20 litraa satasella.Voihan se olla niinkin, että Cayennessa on automaatti, ja jos isolla vaihteella polkaistaan urku auki, niin sitten ei enää olekaan se suurin vaihde.
Meikäläisen mielestä kymmenissä litroissa /100 km pyörivä kulutus on suurta! Ja tästä päästään Ladan huonoon puoleen: bensaa palaa kun vanha kunnon neuvostokone täräytetään talviaamuna käyntiin. Kulutuksen suhteen ollaan varmaan kahtasataaviittäkymppiä kiitävän Bemun tahdissa - eikä aine ole dieseliä. - uijokla
Lada kirjoitti:
Voihan se olla niinkin, että Cayennessa on automaatti, ja jos isolla vaihteella polkaistaan urku auki, niin sitten ei enää olekaan se suurin vaihde.
Meikäläisen mielestä kymmenissä litroissa /100 km pyörivä kulutus on suurta! Ja tästä päästään Ladan huonoon puoleen: bensaa palaa kun vanha kunnon neuvostokone täräytetään talviaamuna käyntiin. Kulutuksen suhteen ollaan varmaan kahtasataaviittäkymppiä kiitävän Bemun tahdissa - eikä aine ole dieseliä.Kiihdytettäessä hetkellinen kulutus voi olla melkein mitä vain, kun kaasu potkaistaan pohjaan. Vaikka satoja litroja.
Pidettäessä kaasupoljinta paikallaan kulutus alkaa vähentyä, kun nopeus nousee. 1,8-litrainen Avensiskin on vienyt hetkellisesti yli 80 l/100 km. Lukema vain vilahtaa ajotietokoneen näytössä kerran ja on sattumanvarainen: Lukeman suuruus riippuu siitäkin, kuinka nopealla päivitysvälillä tietokone tilanteesta ilmoittelee ja mihin hetkeen se sattuu osumaan. - Jaska Parruna
... kirjoitti:
Jos autolla polkaistaan suurimmalla vaihteella kaasu pohjaan esim. satasen vauhdista, kulutus on paljon pienempi kuin jos se tehdään vaikka kolmosella.
Yhdessä testissä 521 hv Cayenne Turbo S kulutti 270:n nopeudessa n. 67 litraa satasella. Ei kuitenkaan sen enempää.
Samassa testissä BMW 535d Touring kulutti 250:n nopeudessa vaivaiset 20 litraa satasella.>>Jos autolla polkaistaan suurimmalla vaihteella kaasu pohjaan esim. satasen vauhdista, kulutus on paljon pienempi kuin jos se tehdään vaikka kolmosella.
- Tosissasiko??
Jaska Parruna kirjoitti:
>>Jos autolla polkaistaan suurimmalla vaihteella kaasu pohjaan esim. satasen vauhdista, kulutus on paljon pienempi kuin jos se tehdään vaikka kolmosella.
Ihan tosissasiko kyselet että miksi se kuluttaa enemmän kolmosella kuin vitosella? Miksi ylipäätään vaihdat vaihteita jos joka vaihteella kuluttaisi saman verran?
Opettele jostain polttomoottorin toimintaperiaate, siihen kuuluu mm. 4 tahtia. Kolmosvaihteella on koneessa kierroksia aika paljon enemmän kuin suurimmalla vaihteella, joten imutahti toistuu huomattavasti useammin kuin suuremmalla vaihteella, jolloin bensaa otetaan siis useammin = enemmän tietyllä aikavälillä. - mikä perustelu
Tosissasiko?? kirjoitti:
Ihan tosissasiko kyselet että miksi se kuluttaa enemmän kolmosella kuin vitosella? Miksi ylipäätään vaihdat vaihteita jos joka vaihteella kuluttaisi saman verran?
Opettele jostain polttomoottorin toimintaperiaate, siihen kuuluu mm. 4 tahtia. Kolmosvaihteella on koneessa kierroksia aika paljon enemmän kuin suurimmalla vaihteella, joten imutahti toistuu huomattavasti useammin kuin suuremmalla vaihteella, jolloin bensaa otetaan siis useammin = enemmän tietyllä aikavälillä.Toisaalta, jos kierroksia on kaksi kertaa enemmän, moottorin ei tarvitse tuottaa yhtä paljon vääntöä, ja joka iskulle riittäisi 50% polttoainetta.
On totta, ettei suurilla kierroksilla kannata ajaa, mutta voisit perustella sen hieman paremmin. - Jaska Parruna
Tosissasiko?? kirjoitti:
Ihan tosissasiko kyselet että miksi se kuluttaa enemmän kolmosella kuin vitosella? Miksi ylipäätään vaihdat vaihteita jos joka vaihteella kuluttaisi saman verran?
Opettele jostain polttomoottorin toimintaperiaate, siihen kuuluu mm. 4 tahtia. Kolmosvaihteella on koneessa kierroksia aika paljon enemmän kuin suurimmalla vaihteella, joten imutahti toistuu huomattavasti useammin kuin suuremmalla vaihteella, jolloin bensaa otetaan siis useammin = enemmän tietyllä aikavälillä.Mutta sinä et tainnut ymmärtää mitä tarkalleen ottaen kysyin. Lue kysymykseni uudestaan tarkemmin.
Tietenkin jos ajetaan tasanopeudella a, kuluu sitä enemmän polttoainetta mitä pienempää vaihdetta käytetään. Mutta nyt oli kyse siitä, että kaasu olisi joka tapauksessa pohjassa.
Moottorin hetkellinen kulutus ei tule suoraan kierrosluvusta. Voinhan vaikka kiihdyttää kakkosella kahdeksaankymppiin ja sitten nostaa kaasun ylös. Tällöin hetkellinen kulutus on lähellä nollaa vaikka kierroksia on 5000. - tokikaan
Jaska Parruna kirjoitti:
Mutta sinä et tainnut ymmärtää mitä tarkalleen ottaen kysyin. Lue kysymykseni uudestaan tarkemmin.
Tietenkin jos ajetaan tasanopeudella a, kuluu sitä enemmän polttoainetta mitä pienempää vaihdetta käytetään. Mutta nyt oli kyse siitä, että kaasu olisi joka tapauksessa pohjassa.
Moottorin hetkellinen kulutus ei tule suoraan kierrosluvusta. Voinhan vaikka kiihdyttää kakkosella kahdeksaankymppiin ja sitten nostaa kaasun ylös. Tällöin hetkellinen kulutus on lähellä nollaa vaikka kierroksia on 5000.En väittänytkään että se tulisi suoraan kierrosluvusta, vaan korjasin sinun väittämääsi jonka mukaan se tulisi suoraan kaasupolkimen asennosta!
Kulutukseen vaikuttaa se kuinka paljon on kaasua (kuinka paljon ainetta syötetään kerralla) ja kuinka paljon on kierroksia (kuinka usein sitä polttoainetta sinne syötetään).
Siitä en tiedä ymmärsinkö oikein ensimmäisen ajatuksesi, mutta mielestäni siitä tuli aika selvästi esille että bensaa kuluu yhtä paljon vaihteesta riippumatta, jos kaasu on pohjassa. Ja sehän ei pidä paikkaansa. - Jaska Parruna
tokikaan kirjoitti:
En väittänytkään että se tulisi suoraan kierrosluvusta, vaan korjasin sinun väittämääsi jonka mukaan se tulisi suoraan kaasupolkimen asennosta!
Kulutukseen vaikuttaa se kuinka paljon on kaasua (kuinka paljon ainetta syötetään kerralla) ja kuinka paljon on kierroksia (kuinka usein sitä polttoainetta sinne syötetään).
Siitä en tiedä ymmärsinkö oikein ensimmäisen ajatuksesi, mutta mielestäni siitä tuli aika selvästi esille että bensaa kuluu yhtä paljon vaihteesta riippumatta, jos kaasu on pohjassa. Ja sehän ei pidä paikkaansa.Jos siis ajetaan kaasu pohjassa vaihteilla 3 ja 5, onko hetkellisen kulutuksen ero samassa suhteessa moottorin kierroslukujen eron kanssa?
- Näin se menee
Jaska Parruna kirjoitti:
Jos siis ajetaan kaasu pohjassa vaihteilla 3 ja 5, onko hetkellisen kulutuksen ero samassa suhteessa moottorin kierroslukujen eron kanssa?
Kyllä se likimain samassa suhteessa menee silloin, jos molemmissa on kaasu pohjassa.
- Jaska Parruna
Näin se menee kirjoitti:
Kyllä se likimain samassa suhteessa menee silloin, jos molemmissa on kaasu pohjassa.
hyödyllinen keskustelu, vaikka aiheesta menikin vähän sivuun. Pitää kertoa kaverille kun sekään ei tiennyt tuota vaikka on "automies" (Ei nimittäin osannut väittää vastaan kun väitin samaa kuin tässä)
"...kaikkien piti jarruttaa että toi nainen mahtuisi sen Porsche Cayennellaan letkan väliin."
Sinäkin pidit siis liian lyhyttä etäisyyttä edelläsi ajavaan.
Kenenkään ei tarvitsisi jarruttaa ohittelijoiden vuoksi, jos jokainen osaisi pitää oikeaa turvaväliä.- Toi ajo ohi!!!! Yhyy!!!!!!!!!
"Kenenkään ei tarvitsisi jarruttaa ohittelijoiden vuoksi, jos jokainen osaisi pitää oikeaa turvaväliä"
Hyi hyi!!! Noin ei saa sanoa!
Ohittaja on aina itsekäs paskiainen muka-kiireinen wannabe-elvistelijä jonka elämä tulee tehdä vaikeaksi! Moraalinen puoli on otettu tähän mukaan sen takia, että voidaan paheksua "tunkemista" ja "kiilaamista" ym.
Jeesustelua kehiin niin päivä on pelastettu... - hehehhehehehehe
niin kyllä siinä 80km/h vauhdissa täytyy antaa tilaa isolle maasturille.
Etäisyyteni edellä ajavaan oli noin 12-18m välillä.
Ja sitä paitsi kuitenkin jos ajat letkassa ja takaa tulee myös joku perään kiinni melkein niin ei ole paljon valinnanvaraa. hehehhehehehehe kirjoitti:
niin kyllä siinä 80km/h vauhdissa täytyy antaa tilaa isolle maasturille.
Etäisyyteni edellä ajavaan oli noin 12-18m välillä.
Ja sitä paitsi kuitenkin jos ajat letkassa ja takaa tulee myös joku perään kiinni melkein niin ei ole paljon valinnanvaraa.Mistä arpajaisista olet korttisi saanut? Oikea väli on ajonopeus metreinä (80 km/h =80 m:n turvaväli) ja 12-18 m:n välit soveltuisivat parhaiten kunnalliskotien asukeille noihin väleihin soveltuvin nopeuksin.
Toi ajo ohi!!!! Yhyy!!!!!!!!! kirjoitti:
"Kenenkään ei tarvitsisi jarruttaa ohittelijoiden vuoksi, jos jokainen osaisi pitää oikeaa turvaväliä"
Hyi hyi!!! Noin ei saa sanoa!
Ohittaja on aina itsekäs paskiainen muka-kiireinen wannabe-elvistelijä jonka elämä tulee tehdä vaikeaksi! Moraalinen puoli on otettu tähän mukaan sen takia, että voidaan paheksua "tunkemista" ja "kiilaamista" ym.
Jeesustelua kehiin niin päivä on pelastettu...Jepjep
- se on
Ohitettavan ei kuulu jarruttaa, mutta kiihdyttääkkään ei lain mukaan saa.
Hitaiden ajoneuvojen on väistettävä ja päästettävä nopeammat ohi. Hitaita ovat mopot, traktorit yms joilla ei 80km ajeta. - hehehehehheh
Kairakettu kirjoitti:
Mistä arpajaisista olet korttisi saanut? Oikea väli on ajonopeus metreinä (80 km/h =80 m:n turvaväli) ja 12-18 m:n välit soveltuisivat parhaiten kunnalliskotien asukeille noihin väleihin soveltuvin nopeuksin.
Kuten sanoin jo ylempänä minkäs teet kun
takaa tulee toinen auto perään kiini?
Jarrutanko? No en ellen halua takaa rekan ajavan autoni yli!
Niin, tiedän että oli vähän, mutta yritä itse pitää turvavälejä letkassa josta takaa tulee rekka, edestä ajetaan epätasaisesti, ja niin ahdas kuten ykköstie on, kaiken maailman rekat, vanhukset hidastavat joskus ajoa 60km/h.
Taidat itse olla näitä firman autolla elvisteleviä pellejä jotka tulevat sitten tänne syyttelemään muita. hehehehehheh kirjoitti:
Kuten sanoin jo ylempänä minkäs teet kun
takaa tulee toinen auto perään kiini?
Jarrutanko? No en ellen halua takaa rekan ajavan autoni yli!
Niin, tiedän että oli vähän, mutta yritä itse pitää turvavälejä letkassa josta takaa tulee rekka, edestä ajetaan epätasaisesti, ja niin ahdas kuten ykköstie on, kaiken maailman rekat, vanhukset hidastavat joskus ajoa 60km/h.
Taidat itse olla näitä firman autolla elvisteleviä pellejä jotka tulevat sitten tänne syyttelemään muita.Minä olen autoillut yli 30 vuotta ja n. 3 milj. km. Siinä on tavoitetta sinullekin.
Firmojen autoja minulla ei ole, vaan kaikki omia ja käteisellä maksettuja.
Minulla ei ole ollut vaikeuksia pitää oikeaa turvaväliä, se on ollut aina joko edessä, tai takana.- heheheheh
Kairakettu kirjoitti:
Minä olen autoillut yli 30 vuotta ja n. 3 milj. km. Siinä on tavoitetta sinullekin.
Firmojen autoja minulla ei ole, vaan kaikki omia ja käteisellä maksettuja.
Minulla ei ole ollut vaikeuksia pitää oikeaa turvaväliä, se on ollut aina joko edessä, tai takana.vaikuttamaan turvaväliin takana jos toinen tulee puskurillaan lähes kiinni ja edessä päin tyypit hidastelevat ja liikenne takkuaa?
Kuten varmasti tiedät ykköstie ei ole mikään moottoritie vaan maantiee jossa liikenne takkuaa joskus erittäin paljon, tämä matka jolloi tämä tapahtui oli juuri sellainen päivä.
Tarkoitin 12-18 metrillä että ahtaimillaan
oli niin pieni turvaväli.
On sinullakin fysiikantajua, tollo.
No, sinähän et ollut siellä näkemässä tapahtumaa joten helppoa sinulla on kutsua minut tolloksi ja puolustella liikenteenvaarantajaa. heheheheh kirjoitti:
vaikuttamaan turvaväliin takana jos toinen tulee puskurillaan lähes kiinni ja edessä päin tyypit hidastelevat ja liikenne takkuaa?
Kuten varmasti tiedät ykköstie ei ole mikään moottoritie vaan maantiee jossa liikenne takkuaa joskus erittäin paljon, tämä matka jolloi tämä tapahtui oli juuri sellainen päivä.
Tarkoitin 12-18 metrillä että ahtaimillaan
oli niin pieni turvaväli.
On sinullakin fysiikantajua, tollo.
No, sinähän et ollut siellä näkemässä tapahtumaa joten helppoa sinulla on kutsua minut tolloksi ja puolustella liikenteenvaarantajaa.12-18 metriä on juuri sopiva "turvaväli" ottaaksesi sakot. Takanani olevaan turvaväliin olen vaikuttanut niin, että se väli on ollut "etääntyvä".
- KinG-DrIvEr
Kairakettu kirjoitti:
12-18 metriä on juuri sopiva "turvaväli" ottaaksesi sakot. Takanani olevaan turvaväliin olen vaikuttanut niin, että se väli on ollut "etääntyvä".
Ai no se olisi mukavaa nähdä miten sinä mokoma F1-kuski pystyt hallitsemaan takanasi ajavaa autoa ja miten letkan ajo sujuu!
Sitä paitsi jos vielä tukkoisessa letkassa joku lähtee ohittelemaan maasturilla niin se on OK?, olihan katsos vastaan tuleviakin!
Vai haluaisitko että joku ajaa joskus sinua vastaan maantiellä täydellä vauhdilla joka ei pääse takaisin letkaan?
Onko tämä todellakin mielestäsi OK?
Jumala ja poliisit tietävät miten monta ihmistä Suomen maanteillä on kuollut tolla tavalla, ei pääse takaisin omalle kaistalle ohittaessa.
Tästähän koko viestiketjussa oli tarkoitus jutella! KinG-DrIvEr kirjoitti:
Ai no se olisi mukavaa nähdä miten sinä mokoma F1-kuski pystyt hallitsemaan takanasi ajavaa autoa ja miten letkan ajo sujuu!
Sitä paitsi jos vielä tukkoisessa letkassa joku lähtee ohittelemaan maasturilla niin se on OK?, olihan katsos vastaan tuleviakin!
Vai haluaisitko että joku ajaa joskus sinua vastaan maantiellä täydellä vauhdilla joka ei pääse takaisin letkaan?
Onko tämä todellakin mielestäsi OK?
Jumala ja poliisit tietävät miten monta ihmistä Suomen maanteillä on kuollut tolla tavalla, ei pääse takaisin omalle kaistalle ohittaessa.
Tästähän koko viestiketjussa oli tarkoitus jutella!Voidaan kiertää pitkin-poikin Suomea, sano sitten miten osasin.
- KinG-DrIvEr
Kairakettu kirjoitti:
Voidaan kiertää pitkin-poikin Suomea, sano sitten miten osasin.
Aloitus kertoi jostain Porschesta joka ykköstiellä, minulle hyvin tuttu tie, kaahaili ja ohitti vain koska piti ohittaa ei voittaakseen aikaa vilkkaassa joustamattomassa liikenteessä.
Nyt kuitenkin sinä väität että pystyt jollain ihmeen tavalla vaikuttamaan muihin kanssa-ajajiisi etteivät käyttäydy idioottimaisesti.
Olet varsinainen taikuri Luttinen jos siihen pystyt. KinG-DrIvEr kirjoitti:
Aloitus kertoi jostain Porschesta joka ykköstiellä, minulle hyvin tuttu tie, kaahaili ja ohitti vain koska piti ohittaa ei voittaakseen aikaa vilkkaassa joustamattomassa liikenteessä.
Nyt kuitenkin sinä väität että pystyt jollain ihmeen tavalla vaikuttamaan muihin kanssa-ajajiisi etteivät käyttäydy idioottimaisesti.
Olet varsinainen taikuri Luttinen jos siihen pystyt.Lähdetään ajamaan minun Bemarillani läpi Suomen "edeskahtaalleen" jatkuvasti yli 200 km/h "lasissa" ja ehkä vihdoin huomaat, että ei se niin vaarallista olekaan.
- Ulkosuomalainen kaahari
Kairakettu kirjoitti:
Mistä arpajaisista olet korttisi saanut? Oikea väli on ajonopeus metreinä (80 km/h =80 m:n turvaväli) ja 12-18 m:n välit soveltuisivat parhaiten kunnalliskotien asukeille noihin väleihin soveltuvin nopeuksin.
on huonot jos turvallisuusväli pitää olla yksi yhteen vauhdin kanssa ( 80kmh = 80m )
Saksassa on turvallisuus väli puolet nopeudesta
( 100 kmh = 50m )
Onko niin että Suomalaisissa autoissa on jarrut huonommat.. - uijokla
Ulkosuomalainen kaahari kirjoitti:
on huonot jos turvallisuusväli pitää olla yksi yhteen vauhdin kanssa ( 80kmh = 80m )
Saksassa on turvallisuus väli puolet nopeudesta
( 100 kmh = 50m )
Onko niin että Suomalaisissa autoissa on jarrut huonommat..Jos Saksassa turvaväli on noin pieni, se johtunee siitä, että moottoritiellä ei tarvitse varautua edelläajavan kolarointiin vastaantulevan kanssa.
Samanmassaiset autot pysähtyvät nokkakolarissa kuin näkymättömään seinään. 100 km/h:n nopeudessa 50 m:n päässä ajavalle keskivertokaverille keskivertoautossaan käy niin, että ehtii nähdä kolarin edessään ja tajuta että pitäisi väistää ojaan, mutta auto ei ehdi kääntyä - sikäli kuin edes on minne kääntää eli että tien reunoilla ei ole kaiteita. Jarruttaminenhan olisikin turhaa, koska vauhti ei ehdi merkittävästi hidastua. Siinä sitten rysäytetään samaan läjään ja tapetaan ne nokkakolarista selvinneet takapenkkiläisetkin.
Ja takaa on tulossa jo seuraava... - K.Ä.
heheheheh kirjoitti:
vaikuttamaan turvaväliin takana jos toinen tulee puskurillaan lähes kiinni ja edessä päin tyypit hidastelevat ja liikenne takkuaa?
Kuten varmasti tiedät ykköstie ei ole mikään moottoritie vaan maantiee jossa liikenne takkuaa joskus erittäin paljon, tämä matka jolloi tämä tapahtui oli juuri sellainen päivä.
Tarkoitin 12-18 metrillä että ahtaimillaan
oli niin pieni turvaväli.
On sinullakin fysiikantajua, tollo.
No, sinähän et ollut siellä näkemässä tapahtumaa joten helppoa sinulla on kutsua minut tolloksi ja puolustella liikenteenvaarantajaa.Kyllä minäkin ihmettelen, miten se takana ajava päättää, paljonko sidä pidät turvaväliä edellä ajavaan.
Hyvin usein - viimeksi nyt juhannuksena - olen kyllä ollut tilanteessa, jossa itse pidän noin 100 m väliä edellä ajavaan (turvallisuus, kvivisuihkun välttely ja edellä ajavan nopeuden muutoksista johtuvan kiihdyttelyn ja jarruttelun välttäminen) ja takana ajaa joku toistaitoinen tunari kahden metrin päässä takapuskurista. Viimeinen asia, joka tässä tilanteessa tulisi mieleen on ajaa välimatka edellä menevään kiinni.
Ensinnäkin jos se toistaitoinen jossain suostuisi ohittamaan, tapahtuu se helpommin, kun edessä on tilaa.
Toiseksi, en halua ajaa kenenkään perään, en varsinkaan, jos takana joku homo vielä huohottaa korvaan.
Ei se takana ajava yleensä päälle aja, vaikka et ajaisikaan sitä väliä edellä menevään kiinni. Eikä se aja yhtään kauempana sinusta, vaikka itse siirtyisitkin tappituntumalle dessä ajavan suhteen. - juntti
No niin junttius kunniaan! Ajattelukyvyn puutetta. Jarrutus siksi, että piti tehdä uusi turvaväli, koska entinen lyheni väliin kiilaavan auton takia.
- juntti
Tässä taas havaitaan suomalaisen autoilijan junttius ja kyvyttömyys käyttää aivojaan. Miten tehdään uusi turvaväli? Hiljentämällä nopeutta.
juntti kirjoitti:
No niin junttius kunniaan! Ajattelukyvyn puutetta. Jarrutus siksi, että piti tehdä uusi turvaväli, koska entinen lyheni väliin kiilaavan auton takia.
Jos edelläsi ajaa joku sellaista nopeutta, että et aiokaan yrittää ohi, vaan ajat samaa nopeutta, niin ei se sinun ohittajasi jää siihen teidän väliinne, vaan jatkaa pian siitä seuraavastakin ohi. Pidät vain niin pitkää välimatkaa, että siihen väliin mahtuu ohittelija, tai pari, eikä niille enää ole tarvetta jarruttelemalla ryhtyä lisätilaa tekemään.
- vitun nopee kuljettaja
Mä ajan AINA kaikkien ohi ja kiilaan kassajonossa! On rahaa paljon ja auto ei oo vuokrattu. Muahahahahahahaaa.
- Nysvä Kädetön
Taas kerran kysymys, miksi siellä jonon keulassa ei ohitettu, kun kerran sieltä taaempaakin pääsi noin monen auton ohi ? Oikeaa liikenneturvallisuutta on mennä vuorollaan viivyttelemättä ohi niistä veritulpista, ettei toisten tarvitse ohittaa SINUAKIN !
- liikenteessä
Jos joku ohittaa sinut, niin kutistuuko pelisi. Anna toisten asioiden vatvomisten olla ja keskity omien asioiden hoitamiseen. Olisiko sittenkin syy että se olikin nainen vai porshe? Kannattaa hankkia ihan oma elämä, nauttia siitä, tehdä työtä ahkerasti,niin joskus sinäkin voit olla jonkun; ilmeisesti "LADA"kuskin kateuden aiheena. HYVÄÄ KESÄÄ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311031
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452483- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6956Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952