Kyllästyttää..

Kyllästyttää tämä kaikki. Minulla on mies ja lapset lähteneet kotoa. Mutta tylsää ukon kanssa, aina sillä on samat marinat.. ei mitään uutta.
Kiitosta se ei anna koskaan mistään, aina vaan arvostelee ihmisiä ja jos ei mene kotona mieliksi, on vika tietysti minussa.
Ei mitään positiivista ajattelua mistään.
Piristihän se, kun tapasin uuden ystävän.. enemmän kuin ystävän.. ;-) tietysti miehen.
Mutta ei tästäkään taida mitään tulla.. rohkeuden puutetta lähteä elämäänsä muuttamaan näin radikaalisti.. siis jäädäkö tähän kyllästymisen tilaan lopuksi elämää..
172112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

tutulta sinun teksti, sillä erotuksella että olen reilu kolmekymppinen nainen. nuorena avioitunut, mutta reilun kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen erottiin kun mikään ei tuntunut enää sujuvan vaikka kuinka yritti ja yritti. nyt asiat hyvin. vaikka en kadu entistäkään elämää niin tuntuu hyvältä että uskalsi repäistä itsensä irti toimimattomasta suhteesta. mieluummin yksin; meillähän on vain tämä yksi elämä ja kukaan muu sen kulkuun ei voi vaikuttaa kuin sinä itse. on turha odottaa ihmettä tapahtuvaksi, pitää itse miettiä mitä elämältä haluaa ja toimia sen mukaan. rohkeutta ja voimia sinulle!!!

Äänestä

mitä haluat ja mitä voit tehdä . Eihän se elmä tarvitse olla ikävää sen ukkosikaan kanssa juttele hänen kans ja jutelkaa mitä pitäs muuttua että molemilla ois hyvä olla yhdessä ja mikä teillä on kivaa ja mikä pitää yhdessä vai onko mitään. Ottaako askel ihan uuteen vai voisko se yhteinen elämä ollakin vielä kivaa. miten ois pieni matka yhdessä tai ehkä hyvä ois olla vaikka viiikon reissu yksin poissa kuvioista mutta sekinn vapaus molemmille irti arjesta ja katsoa mitä sitte .Pieni preikki on paikallaan mietiskellä ja ajatella missä mennään mitä haluaa ja miksi . Voithan nyt tehdä kaikenlaista ja jopa harrastaa ja opiskella ja kaikkea muutakin .
Oikein hyvää kaikkea sulle yhteinen olo kun on aina yhdessä tehty sitä voi puhua ja suunnitella ja muuttaa .

Äänestä
  • Jotta elämä oikeasti muuttuisi, niin siihen ei pelkkä keskustelu auta. Varsin nopeasti palataan vanhaan lamaan.

    Oikea laimentumaton muuttuminen vaatii hirveät tuskat ja panostamisen, kun kaikki vanhat mekanismit puretaan ja elämänilo kunmppanista kaivetaan esiin.

    Äänestä

kyllästyttää tuollaisella asenteella.
Laittaisit hyvä ystävä jalat maahan ja alkaisit ajatella asioista realistisesti. Ethän voi osoittaa ketään sormella ja komentaa että tee minut onnelliseksi. On aivan turhaa kuvitella että moisella asenteella uusi suhde toimisi yhtään paremmin alkuinnostuksen mentyä ohi. Tietysti sen jälkeen voi taas alkaa etsiä uutta kohdetta jonka vastuulle voi sälyttää onnellisuuden tuottamisen. Eli aina on oltava käsillä henkilö jonka vastuulle kuuluu tehdä minut onnelliseksi.

Äänestä
  • Et tainnut ymmärtää mistä tässä on kysymys..
    Alkaa se pikkuhiljaa kyllästyttää ketä vaan, jos miehen luonne on tuollainen. Ja kun sitä on seurannut jo vuosikymmeniä, yrittänyt ymmärtää ja yrittänyt puhua hänelle niistä asenteista, mitä hänellä on (siis ei koskaan itsessä mitään vikaa vaan aina toisissa).

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Et tainnut ymmärtää mistä tässä on kysymys..
    Alkaa se pikkuhiljaa kyllästyttää ketä vaan, jos miehen luonne on tuollainen. Ja kun sitä on seurannut jo vuosikymmeniä, yrittänyt ymmärtää ja yrittänyt puhua hänelle niistä asenteista, mitä hänellä on (siis ei koskaan itsessä mitään vikaa vaan aina toisissa).

    Tosiasiahan on että naimisiin mennessään pitää varautua kohtaamaan puolisonsa kaksi olemusta:
    millainen hän on mentäessä naimisiin ja millainen hänestä kasvaa avioliiton aikana. Koskapa aikoinaan sitouduit häneen, löysit varmaan hänestä runsaasti hyviä ominaisuuksia. Jos et enää niitä löydä, mietihän mistä se voi johtua. Onko miehesi kasvanut sellaiseksi liittonne aikana vai onko sinun omat arvostuksesi muuttuneet? Ja vielä; kun uusi ihastus astuu kuvaan, alkaa entisen kielteiset ominaisuudet hiertää moninkertaisesti ja alkaa myös entistä tarkempi vikojen etsintä ja korostaminen. Usko pois hyvä ystävä, tämä on minulle kiusallisen tuttua.

    Äänestä

  • Keturi kirjoitti:

    Eli siis et selvästikään ymmärtänyt, huomaan.
    Alku oli vain eräänlainen toteamus tilanteestani. Olen asioista hyvin perillä, joista kerrot.
    Jos oma tilanteesi olikin sellainen, et näitä asioita voi yleistää.
    Ei toisen luonnetta kukaan muuta, jokainen voi muuttaa vain itseään. Ja jotkut ei näytä muuttuvan koskaan..

    Hyvä Ystävä.
    Tutkin vielä kerran alkuperäisen viestisi ja löysin siitä kolme asiaa:
    1. Olet kyllästynyt aviomieheesi koska tämä mielestäsi on tylsimys.
    2. Olet löytänyt uuden ihastuksen.
    3. Haet netistä tukea päätöksellesi irtautua vanhasta ja kiinnittyä uuteen suhteeseen.

    Kerro ihmeessä mitä muuta vielä olisi pitänyt ymmärtää.

    Niin ajattelin, että tietysti täällä otetaan asioihin kantaa, siksi kirjoitin vain toteamuksena tilanteeni, en hakenut tukea netistä. Olisin sen tietysi ilmaissut, jos olisin tukea tarvinnut. Keskustella voi silti aina.
    Kirjoittamasi on ihan ok, ei siinä mitään. Kertomasi on vain jo käytetty loppuun tässä suhteessa, juteltukin..(sen mitä mies IHMEEKSI on suostunut puhumaan tai kuuntelemaan, hän ei pidä keskusteluista, hän kokee helposti hyökkäyksenä asian, jossa olen toista mieltä).
    Luonteiden eroavaisuuksien ja itsetunnon haavoittuvuuden takia asioita ei voi yleistää.
    En hakenut myöskään tukea uuteen suhteeseen, tiedän mitä tästä seuraa itse kullekin.
    Olen empaattinen luonne ja se onkin syy, miksi olen pysynyt tässä suhteessa, en halua tuottaa kenellekään kärsimystä, sitä tässä maailmassa riittää ilman minuakin.
    Ajattelen pikemminkin niin, että jos voisin helpottaa ja auttaa aina toisten kärsimyksissä.
    Mutta kun väsyy.. kyllästyy turhanpäiväisiin marinoihin, toinen voi olla hyvinkin rasittava, jos on toiset ihmiset aina hampaissa..(ongelmahan on silloin siinä marisijan asenteissa) sitä on vain ihminen, ei tarvitse ollakaan kaiken kestävä ja jaksava, saa olla armollinen itsellekin.. se ei todellakaan ole vuosikymmenien jälkeen mikään hetken ajatus.

    Äänestä

puhukaa hyvät ihmiset toisillenne ei täällä palstalla siihen juurikaan apua tule.
Olet ehkä nyt enemmän panostanut uuteen suhteeseen ja löydät niitä vikoja siitä tutustta pitkäaikaisesta kumppanistasi .
Jos puhutte asioita mitä kumpikin haluaa ja mitä toivoo ja mikä on se mitä eteenpäin olisi hyvä.
Ei riitä että ajattelee että tuo toinen on jotenkin viallinen ei kukaan osaa lukea toisen ajatuksia . No yrittäkää puhua löytää se mikä on pitänyt teitä yhdessä mitä pitäisi nyt kun on aikaa toisillenne tehdä vihdoinkin kahden.
Mutta jos mitään ei ole eikä enää kummankaan mielestä ole edes syytä kokea mitään yhdessä niin se tie on nähty sitte vain kantapäät vastakkain ja menoksi. Koko maailma on avoin .
Mutta sehän o nsitte toinen asia millainen on ja takaisin ei ole paluuta varmaan .
Ihastuminen ja rakastuminen on hyvää ja ihanaa mutei se välttämättä ole muuta kuin hetken hurma siitä tulee arkinen ja taas voi olla että haluatkin sitä muuta .
Eli kannattais varmaan puhua yhdessäsen kumppanin kanssa tosissaan miltä tuntuu ja että nyt on sitte tienristeys minne mennään joko suoraan yhdessä eteenpäin tai erotaan . Haastetta on ja paljon punnittavaaa . hyvää vappua ja kevättä

Äänestä
  • Olen samaa mieltä edellisen nimimerkin kanssa.Keskustelkaa mitä haluatte mitä toivotte keskustelkaa keskustelkaa............kyllä se niin vain on ,että ihan omaa napaa pitää katsoa.Onni on ihan itessään ja se millaisella asenteella elämään suhtautuu.
    Päätä mitä teet ja mieti kenen elämää sinä elät?
    Minä tein ratkaisuni kauan sitten ja olen siihen helkutin tyytyväinen.Tuskin vaihtamalla toiseen tulet sen onnellisemmaksi,mutta ethän sinä vaihdosta puhunutkaan? näin ymmärsin.Tee elämästäsi onnellinen hanki ystäviä (uusia) harrastuksia yhteisiäkin miehesi kanssa.Ja kerro suoraan millaista haluaisit elämäsi olevan .kyllä se ukkokin jossain vaiheessa uskoo et oot tosissaan ja kuullosteleppa mitä hänelläkin on sanottavana omia unelmiaan.Onnea taipaleelle.

    Äänestä

  • Aurinko kirjoitti:

    Olen samaa mieltä edellisen nimimerkin kanssa.Keskustelkaa mitä haluatte mitä toivotte keskustelkaa keskustelkaa............kyllä se niin vain on ,että ihan omaa napaa pitää katsoa.Onni on ihan itessään ja se millaisella asenteella elämään suhtautuu.
    Päätä mitä teet ja mieti kenen elämää sinä elät?
    Minä tein ratkaisuni kauan sitten ja olen siihen helkutin tyytyväinen.Tuskin vaihtamalla toiseen tulet sen onnellisemmaksi,mutta ethän sinä vaihdosta puhunutkaan? näin ymmärsin.Tee elämästäsi onnellinen hanki ystäviä (uusia) harrastuksia yhteisiäkin miehesi kanssa.Ja kerro suoraan millaista haluaisit elämäsi olevan .kyllä se ukkokin jossain vaiheessa uskoo et oot tosissaan ja kuullosteleppa mitä hänelläkin on sanottavana omia unelmiaan.Onnea taipaleelle.

    Tämä ei ollut ensimmäisen kirjoittajan kommentti. Joku toinen kirjoittaa samalla nimimerkillä tässä.

    Äänestä

Kyllähän se on niin jos ne samat marinat joka
päevä saa kuunella hermot siinä menee.Vaikkapa toisen miesystävän löytäisit, olle niin kuin et antaisi sitä ilmi pidät omana tietonasi asian.
On minulakin nais ystäviä en ilmaise millään lailla asiaa kotona pidän omana asiana.
Sano sinä sille ukollesi,että minä lähen pois laita itellesi kaikki mitä tarvitset, jos ei marinat lopu. Sä kun olet vielä 50 keski-
iän nainen sinulla on vielä pitkä elämän sarka edessä elettävänä, älä masennu ota uuden ystävän joka pitää hyvänä ja arvostaa sinun kauneuttasi, minä nään naisessa sen hyvän puolen, kun hän on rehellinen ja kertoo omat vaikeudet toiselle ystävälle se helpottaa, sii-
nä voi miettiä sopivia asioita mitä tulee edessä päin tehtyä vae mitä olet asiasta mieltä.Minä olen jo 60:ppinen mutta olen joutuna monenlaista elämää näkemään ei se ole helppoa, kun mies ei anna vaimolle arvostusta ja hellää hyväilyä, vaan näkee sen oman minänsä.

Äänestä
  • Menit asian ytimeen. Samassa tilanteessa oleva ymmärtää asian parhaiten.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Menit asian ytimeen. Samassa tilanteessa oleva ymmärtää asian parhaiten.

    HEI!
    Aamupäivää sinulle, joko olet löytänyt ystävän luotettavan jolle antaudut.
    Nainen on mitä ihanin jos ja kun mies osaa antaa
    arvonsa, silloin synkkää hyvin yhteen.Jos aina
    saa moitetta kaikista asioista teki hän mitä tahansa, kyllä niskakarvat nousee pystyyn,tulee
    pinna kireelle ainaisesta marinasta.

    Äänestä

Moi!
kuunteles tätä.
Mun vanhemmat eros kun mulla ja pikkusiskolla oli elämämme pahin vaihe päällä.Yks päivä oli vaan lappu faijalta pöydällä "En tiedä koska tulen takaisin,älkää surko"
Hienoa vai mitä?
kaiken kukkuraksi minun äitini sai hänet kiinni pettämisestä samaan aikaan kun uutta kotiamme rakennettiin.isä rakensikin uutaa elämää, eikä meidän elämäämme.
Isäni muutti asumaan erään naisen kanssa joka tietysti on isääni melkein 15 vuotta nuorempi. ja ruma.
Minun äitini on kaunis ja hoikka ja viisas.Hän on niin mahtava etten koskaan vaihtaisi häntä mihinkään.Minä muutin pois kotoa ja äiti jäi yksin siskoni kanssa.Mutta äidilläni menee nyt lujaa ja tuntuu kuin hän eläisi täyttä päätä, eikä hän enää katso taakseen ja murjota, vaan nauttii iästään ja menneisyydestään huolimatta elämästään.Se vaikuttaa minuunkin ja siskooni.Olemme pirteämpiä ja iloisempia, kun äiti ei itke isäni perään.
Äidilläni on nyt kaksi miestä, joista valita ja ihana asunto paljon ystäviä ja kaksi tytärtä jotka tukevat ja rakastavat häntä.
Äitini ei olisi koskaan toivonut eroa, mutta nyt huomaan kuinka paljon se kasvatti häntä ja antoi ihan uuden mahdollisuuden nollata tilanne ja aloittaa alusta.
Ei kannata enää jarrutella, kun on jo puolet elemästä eletty!Kuka jää kaipaamaan, jos et elä niin että sinut muistetaan?
Älä ole kyllästynyt, lähde terassille ja ota kylmä siideri ja pistä urostutka päälle.
hauskaa kesää!

Äänestä

Moi -5o nainen!
Elämä on kimuranttinen elettävä,kun ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Ajan myötä tulee toisen osapuolen kanssa hankaluuksia,jos miehen
mieleksi ei mene asiat,niin takertuu pieniinkin asioihin ja vaimo saa syyt niskoilleen ei se ole kivaa kuunnella.Eihän se ole pakko-olla semmoisen
osapuolen kanssa,siinähän menee omakin elämä hukkaan ,kun sinulla on edessä päin vielä vuosikymmeniä elettävänä,jos terveyttä on.
Älä luovuta on kivoja miehiä jotka osaa jutella asioista vaikkapa pienten totien parissa siinä tulee rohkeammaksi ja kesymmäksi.Minä olen kohdannut naisia joilla on nämä samat ongelmat
olemme keskustelleet asioista ja päässeet tavoitteisiin, he ovat olleet yhteydessä minuun monasti ja hyvin meilä menee, kun on salaista
iltaseuraa.Että otahan asiaksi ja rendoutu se tekee hyvää ei ukkosi marinat juohu mieleen ollenkaan,kun on salaista iltaseuraa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen pian 50 kirjoitti:

Kyllästyttää tämä kaikki. Minulla on mies ja lapset lähteneet kotoa. Mutta tylsää ukon kanssa, aina sillä on samat marinat.. ei mitään uutta.
Kiitosta se ei anna koskaan mistään, aina vaan arvostelee ihmisiä ja jos ei mene kotona mieliksi, on vika tietysti minussa.
Ei mitään positiivista ajattelua mistään.
Piristihän se, kun tapasin uuden ystävän.. enemmän kuin ystävän.. ;-) tietysti miehen.
Mutta ei tästäkään taida mitään tulla.. rohkeuden puutetta lähteä elämäänsä muuttamaan näin radikaalisti.. siis jäädäkö tähän kyllästymisen tilaan lopuksi elämää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu