miks työ jotka haukutte arin levyä kuuntelette sitä eikö kannattas pistää levy kirpputorille ja kuunnella jotain muuta levyä?
MIKS KUUNTELETTE??
katsa89
10418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kuin kerran kuunnella ja sitten muodostaa siitä mielipide. Niin yksinkertaista että sunkin luulisi se nyt tajuavan kun mä sen sanon.
Kyllä sitä vaan yrittää kuunnella useaan kertaan, että jospa levy rupeaisi kuulostamaan hyvältä.
Valitettavasti tää Arin levy ei kuullosta hyvältä, vaikka kuinka monesti sen kuuntelisin.
Mikä ihme tässä levyllä mättää?
Arilla oli Idols-kilpailussa tosi hyvä ääni, mutta se ääni ei välity levyllä.
Onko levyn sovitus pielessä, vai mikä?
ääni on livenä parempi, kuin levyllä. Siinä kuuluu se asenne mikä Arilla on tähän hommaan. Samoin siinä on livenä enemmän sitä rosoisuutta. Mä en tiedä fiksataanko sitä liikaa levylle. Kyllä mä kuitenkin pystyn kuuntelemaan sitä ihan hyvin.
idolsissa ja sitten se lauloi huippubiisejä joita oli jo vuosikausia "treenannut" karaokessa. Finaalissa oli myös huippu bändi mukana.
Nyt levyllä on kaikki kiireessä tehtyä jäte paskaa. Se on niin paskaa musiikkia ettei sitä voi enää kuunnella. Kaamein on se enkelin_pieru, jota kaikki "fanit" nyt sitten kuorossa itkee ja jopa Arikin kuulemma itkee sitä laulaessaan. On siinä mulla hevi_äijä!! Mä olen pari kertaa kuunnellut mutta enää ei voi - ei kertakaikkiaan voi!
Ari yrittää myös vääntää ääntään johonkin ihme suuntan, tai ainakin sellaisen vaikutelman saa ja silloin sitä ei oikein enää tunnista. Hetki Lyö - siihen kun olis laittanut vähän Kirka-särmää niin - Wolaa.
sitten ole käynyt hyvä tuuri. Ei ole pakko kuunnella.
Juuri noin.
Aivan sekavaa sillisalaattia, jota ei halua kuunnella toiseen kertaan.
Ari laulaa falskisti ja hänen ääntä on korjattu studiolla auto tune nimisellä laitteella, se muuttaa ääntä. Ei osaa poika laulaa, vaikka hänellä on hyvä ääni, laulutunneille pitäisi mennä, mutta ei taida asennetta olla myöntämään omia virheitään. Kusi päässä
millä välineillä musiikkia tehdään. Jos Arin ääntä on muutettu ja siitä on löydetty jotain uutta väriä niin sehän vasta upeaa onkin. Lauluääni on instrumentti siinä kuin kitara tai rummutkin ja niitä voi käyttää miten tahansa, lopputulos on musiikkia, oli se sitten koneella väännettyä taikka suoraa huutoa. Minä rakastan musiikkia musiikkina, en sitä miten se on tehty.
Sulle varmasti löytyy tukuttain artisteja joiden ääntä ei ole tarvinnut studiossa "vääntää" mitenkään, joten ole onnellinen omien suosikkiesi tuotantojen kanssa. Jopa steppikengillä voi tehdä musiikkia. Väliäkös sillä miten ääni saadaan aikaiseksi.
ja vielä kallis levy.
Mut totta on, että kirppikselle ainakin mun omistama
Arin levy on menossa, tai sitten viskaan roskiin.
Sitä ei yksinkertaisesti jaksa montaa kertaa kuunnella.
Minkäs takia olet muuten ostanu tämän Arin levyn? Ihanko silkkaa uteliaisuuttas, joo,ja maistiaisiakin on saanut kuunnella Storelta, et ei ole tarvinnut sikaa säkissä ostaa, joten älä jauha paskaa! Taitaa olla ykkössuosikkis, jes niin muuten munkin!!!