vuoden köyhän asemassa,ilman omaisuuttaan,ja ystäviään mitenköhän kävisi ? Tuloina 400 euroa/kk
Jos rikas
joutuisi olemaan
171205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mielestäsi pitäisi olla ilman ystäviä? Onhan köyhilläkin ystäviä, ainakin minulla.
400 e/kk, lopeta netissä roikkuminen. Siihen menee kohtuuttoman iso osa rahoistasi. Vai maksaako sossu?
onneksi olemassa mahdollisuus käyttää nettiä ilmaiseksi, esimerkiksi kirjastoissa. Eli kommenttisi ei liity asiaan mitenkään.
Sellainen juhannuspäivänä avoin kirjasto on?
Mene töihin luuseri.
nettiä.
että ei ole ystäviä. Ja pienemmälläkin koulutuksella tietää, että kirjastot ei *oikeesti* ole auki juhannuspäivänä. Miten ketjun aloittaja siis roikkuu netissä juhannuspäivänä valittamassa köyhyyttään, jos varaa on kerran nettiliittymään ja tiekkariin?
Köyhää uhkaa syrjäytyminen jo varojen puutteen takia.
Lisäksi on tutkittu sekin että nyky-yhteiskunnassa mm. netin puuttuminen lisää syrjäytymistä entistä enemmän ja lisäksi sen puuttuminen vaikeuttaa asioiden hoitoa noin niinkuin kokonaisuudessaan. Yhä enemmän yhteiskunnan toimintoja rakennetaan tietotekniikkayhteyksien ympärille.
Vähävaraisenkin kannattaa "sijoittaa" nettiliittymään. Voihan sen 20-30 kymppiä kuussa sijoittaa johonkin muuhunkin, ja sitten viettää kotonaan kuukaudessa kymmeniä tunteja makaamalla ja tuijottamalla kattoon. Kun ei ole edes nettiä viihdykkeenä.
Tietotekniikkayhteiskunnassa ilman tietotekniikkaa eläminen on yksi todellinen uhkatekijä syrjäytymiseen.
Kaiken lisäksi juhannuspäivän viettäminen netissä on todella halpaa verrattuna lähes mihin tahansa muuhun "huvitteluun". Joillekin köyhille se lienee kuitenkin ainoa vaihtoehto. Sitä vaan eivät kaikki yltäkylläisyydessä elävät arvostelijat ymmärrä.
ja vuosikymmen sitten kukaan ei voinut huonosti ilman nettiä, vielä viitisen vuotta sitten netti oli ylellisyystuote suomalaisille - niinkuin se on edelleen valtaosalle ihmisistä. Nytkö "syrjäytyy" jos ei ole nettiä kotona? Seuraavaksi kai syrjaytyy jos yhteiskunta ei maksa mobiilitsättiä ja on-line osakevälitystä.
Vakavammin - netti myös eristää - jo pienet lapset roikkuvat kesälläkin, kauniilla ilmalla netissä, chatissa ja pleikkarilla - todella tervettä... tsättäämällä he oppivat kaunista suomeakin, voitte itse käydä kurkkaamassa tuota "kommunikaatiota".
Ja juhannuskselle löytyy halpaa huvia kun käy katsomassa kokonpolttoa LIVENÄ. samalla tapaa lajikumppaneitaan INTERAKTIIVISESTI. Vaarana on toki joutua vastaamaan jos joku puhuttelee - mutta linjamaksu on 0 euroa ja jos asia etenee hyvin, jopa yhteenliittyminen on ILMAISTA - no, suojaväline maksaa vähän, mutta jos on oikein köyhä niin voi pidellä vain kädestä, mukavampaa sekin kuin pitää hiirtä kädessä, eikö totta?
missä roolissa netti on. Lapset ja nuoret toki kaipavat liveseuraa ja on tärkeä oppia sosiaaliseksi.
Tällaiselle enempi ikäihmiselle netti on oiva väline kommunikaatioon, kuten ylempänä todettiin. En kadu yhtään tähän sijoittamiani rahoja. Sosiaalisuutta saan hoitamalla lapsosia ja sukuyhteyksiä. Juuri esim. juhlapyhäillat voivat olla tosi yksinäisiä silti joillekin.
Ennemmin minä noilla keskustelupalstoilla vaihdan ajatuksia kuin luen tyhjänpäiväisiä lehtiä esim. Monet naurut on saanu nauraa, niin sanavalmiita vastauksia tupsahtelee.
Onpa jo aika monet asiat kiinni netistä, jossain ei muuta lisätietoa anneta kuin nettisivu. Laskut hoituu täällä, kirjeenvaihto emaililla, eikä paljon maksa. Paremmin sossu voisi maksaa nettiliittymän kuin tv-maksun tai paikallislehden, niihinkin ennen ainakin sai rahat.
Mutta jos tulot on 400 e/kk, kuuluuko netti järkeviin hankintoihin? Se syö äkkiä tuosta rahasta kuukauden tulot vuodessa. Ja nettiä voi käyttää arkisin ilmaiseksi kirjastoissa, kaikki tieto on siis saatavilla vaikkei nettia KOTONA olisikaan.
Lukekaa keskustelut ennenkuin kommentoitte.
Kyllä mä myönnän, että netti "pelasti" ainakin mut ns. ihmisten ilmoille takaisin.
Vammauduttuani noin 7-v sitten olen ollut kotini vanki, melkein sanan mukaisesti.
Olin jo aivan pihalla kaikesta sosiaalisuudesta ja vaikeassa masennuksessa.
Lapset uusivat omia koneitaan pari vuotta sitten ja toivat vanhansa, mutta toimivat, mulle, aivan ilmaiseksi, olivat ottaneet selvää, että talossa netti sisältyy vuokraan.
En siis ole maksanut senttiäkään mistään.
Nyt olen saanut vertaistukea ja muutakin "juttuseuraa" netistä ja se on todella tärkeätä. En tunne enää NIIN yksinäiseksi itseäni.
Nuo terveet live"ystävät" kun ovat kaikonneet taivaan tuuliin...
Ja se mitä ap kirjoitti on aivan totta, rikas tai edes keskituloinen ei eläisi kauaa ainakaan mun tuloilla (n.750 kk).
Toisaalta, miksi kukaan rikas edes haluaisi kokeilla.
Olen pahoillani vammautumisestasi, toivon sinulle kaikkea parasta.
Keskustelun aiheena oli kuitenkin köyhän asema - omasi ei liene verrattavissa ketjun aloittajan tilanteeseen?
On selvää, että joillekin netti on hyödyllinen työn, liikuntarajoitteiden, puherajoitteiden, etäisyyyksien tms vuoksi, mutta suosittelisitko itse lapsillesi, tai heidän lapsilleen, irccaamista hiekkalaatikon sijaan? tai superköyhälle ketjun aloittajalle, alle minimitoimeentulolla elävälle nettiä yhteydenpitovälineeksi?
Minä en suosittele. Suosittelen hiekkalaatikkoa lapsille, ja niitä hyihyi -livekontakteja aikuisille.
Netti voi olla hyvin edullista hupia ja hyötyä köyhälle. Joissain taloissa nettiyhteys sisältyy jo vuokraan, tai tarjolla on edullinen taloyhtiön yhteinen nettiyhteys (hinta jopa alle 10 euroa kuussa). Hitaimpia omiakin nettiyhteyksiä saa ainakin pääkaupunkiseudulla nykyään jopa 10 eurolla.
Sillä hinnalla en saisi kuin yhden edestakaisen bussimatkan viereiseen kaupunkiin, jossa kaikki ystäväni asuvat. Netti muutenkin säästää minulle rahaa enemmän kuin kuluttaa. Sähköpostin käyttö pienentää puhelinlaskujani, sillä osan asiointi- ja muista puheluistani voin korvata sillä. Työhakemuksetkin lähetän yleensä sähköpostitse, ja säästän näin postikulut. Netin avulla pidän lisäksi kielitaitoani yllä, pysyn kärryillä maailman tapahtumista ja etsin tietoa työpaikoista.
Suurempi rahallinen ongelma köyhälle voi olla tietokoneen hankkiminen. Onneksi kaverit ja sukulaiset antavat usein mielellään omia vanhoja koneitaan pois. Uskoisin, että myös kierrätyskeskuksista voi kysellä sellaisia vanhoja koneita, joilla voi käyttää nettiä.
Sen sijaan bussiliput, maksulliset harrastukset saati illanvietot ravintolassa tai vaikka leffassa ovat ylellisyyttä, johon ainakaan minulla ei ole varaa, joten ihmisten tapaaminen jää pakostakin vähemmälle. Lehtiä en myöskään tilaa, koska voin seurata maailman tapahtumia netin, tv:n ja radion kautta.
..sääliä tänne tullut keräämään, ihan samasta aiheestahan mä puhuin kun muutkin.
Oli puhetta muissa kirjoituksissa netin tarpeellisudesta ja hyödystä, otin kantaa omasta puolestani siihen.
Olin myös aivan samaa mieltä aloittajan kanssa tästä raha-asiasta.
Se, että mun tulot on toi 750kk, ei mielestäni ole paljon. Siihen nimittäin sisältyy jo asumistukikin ja muuta tukea en saakaan (sairaseläkeläiset eivät saa esim. tt-tukea kuin suuriin sairaalamaksuihin ja niihinkin vain osan).
Lääkekulut ovat 200-300kk, eivät ole KELA-korvattavia, vuokra n.300, että ei tässä paljon käteen jää mullakaan.
Luulempa, että ap. saa tt-tukea lisäksi, ellei ole menettänyt sitä jostain syystä.
Ja noista suosituksistasi olen täysin samaa mieltä kanssasi, lapset hiekkikselle tai vanhempien seuraan muuten.
Teinit nettin vain niin, että vanhemmat näkee mitä siellä puuhataan, eikä siellä roikuta koko vapaa-aikaa.
Ps. mun lapsenlapset ovat netissä vain kun otetaan weppikamerapuhelu puolin tai toisin. Ja sen kameran hommas lapset.
Netin on todettu aiheuttavan lapsille ongelmia, jopa fyysusiä sellaisia kun ei enää liikuta ja liikuntaelimistö ja koordinaatio ja niihin liittyvät hermotukset yms. jäävät kehittymättä.
Mutta tässä nyt oli kysymys vähävaraisten aikuisten netin käytöstä.
Netin puuttuminen on ihan todella asia joka alkaa syrjäyttää ihmistä. Aivan samalla tavalla nykyään syrjäytymistä lisää kännykän puute.
Ja yhteiskuntaa ihan oikeasti rakennetaan enemmän ja enemmän sähköisen viestinnän ympärille.
Live-kontaktien puute on kuitenkin syrjäytymisen varsinainen ongelma, ei se paljoa lohduta jos menee yksin katsomaan kokkoa tai jonnekin festareille. Niiden ympärillä tapahtuvan hauskanpidon näkeminen voi olla jopa masentavaa: hauskaa pitävät ihmiset kuuluvat ikään kuin toiseen maailmaan, itse kuin ulkoavaruudesta tullut näkymätön muukalainen.
Netti kuitenkin antaa rahalle vastineen, näkeehän sieltä uutisia ja kaikkea muuakin ajankohtaista. Ajankulua voi etsiä myös palaamalla, chattailemalla, mesettämällä tai mitä kaikkea sitä sitten voikaan tehdä. Ja nettituttavuuksiahan voi aina löytää, senhän jopa valtiomme eräs korkea-arvoinen virkamies tietää. Ja on oiva esimerkki siitä että homma voi mennä poskelleenkin.
Mutta live-sosiaalisissa suhteissa rikas ihminen ei ymmärrä mitä on olla yksin ja syrjäytynyt. Kenties et voi kuvitella, että voit joskus kuolla kotisi sohvalle ja ruumiisi löydetään vasta viikkojen tai kuukausien päästä maksamattomien laskujen takia. Näin kuitenkin joillekin käy, eikä ole edes kovin harvinaista. Mutta tuskin kukaan heistä on halunnut elämänsä päättyvän (tai kuoleman alkavan) moiseen tragediaan.
Minä en tykkää käyttää tuota köyhä sanaa tässä kirjoituksessa eli minä käytän vähävaraista, joka kuvastaa minun mielestä paljon paremmin suomalaisia, joilla ei ole paljon rahaa.
Vähävaraisilla on ystäviä varmasti yhtä paljon kuin ns. "rikkailla" Mutta milloin ihminen on rikas? Olen joskus ajatellut ihan sellaista seikkaa, että vähävaraisten ihmisten ystävyys suhteet ovat aika usein paljon kestävempiä, kuin ns. "rikkaiden". Minulla on tällainen käsitys tuosta ystävyydestä...Mutta saahan sitä olla toistakin mieltä. Rahalla ei voi ystävyyttä ostaa.
Ihan vielä toiseen asiaan. Tuli vain tämän jutun kirjoittamisessa mieleen. Tämä ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta laitan kumminkin sen tähän...
Kun puhutaan "rikkaista" taikka voitaisiin puhua myös "varakkaammasta" väestöstä tai sitten paremmin toimeentulevista ihmisistä. Mutta en tiedä mikä on oikea sanamuoto tuossa, eli tässä tapauksessa käytän sanaa rikas, vaikkakin se on jotenkin ontuva. Melko usein näkee tuolla kun liikkuu, että jos ihminen on rikas niin se ei ole kumminkaan mihinkään tyytyväinen aina täytyy saada jotain uutta elämään...Taas jotkut vähävaisetkaan ei ole tyytyväisiä omaan elämäänsä, kun ei ole mitään. Mutta tietenkään näitä molempia seikkoja ei saa yleistää.
Monet suomalaiset ihmiset eivät ole mihinkään tyytyväisiä, näkeehän sen jo kesällä ilmoista. Mikäli paistaa aurinko niin sanotaan "voi, voi kun on kuuma". Mikäli sataa vettä niin taas tulee "voi, voi kun sataa vettä" ja vielä kolmas vaihtoehto jos vain on muuten vaan viileä kesä niin sanotaan "voi, voi kun olisi lämpimämpää" Eli onko loppujen lopuksi suomalainen ihminen mihinkään tyytyväinen.
Jos meillä kahden tulot olisivat yhteensä 800E/kk ilman mitään tukiaisia niin ainoa muutos elämäämme olisi matkustelun oleellinen vähentäminen ja joko Espanjan asunnon vuokraus tai sinne recidentsialle muutto.
Nyt on asuntomme hoitovastike 265E/kk.
Espanjan kämpän noin 29E/kk.
Suomessa ollen, ilman Espanjan vuokratuloa, meille jäisi 535E/kk joka riittää loistavasti päivittäistavaraostoihin.
Niiden jälkeen vielä melkein 300E muuhun hummaamiseen.
Autosta voisimme luopua. asumme ydinkeskustassa.
Autotallista tulisi vielä asunnon hoitovastikkeeseen sisältyvä 18,60E/kk säästöä.
Ilman omistusasuntojakin tulisimme toimeen riittävän hyvin. Vuokraan menisi paikkakunnallamme noin 450 - 500E / 70m2.
Edellyttäen ettemme saisi asuntotukea?