Olin aiemmin "vakaumuksellinen" uskovainen.
Tapanani oli että pyrin aina tarttumaan selkeisiin epäkohtiin ja esitin perustellut mielipiteeni mikäli törmäsin uskon "väärinkäytöksiin". Väärinkäytöksillä tarkoitan lähinnä käytösmalleja, opittuja tapoja, hierarkiaa, raamatusta poimittuja selityksiä, menestystä, siunausta, lähimmäisen rakkautta...
En hyväksy ryhmäpainostusta, en mielipiteen ilmaisun rajoittamista, en sanan selittelyjä mikäli sille ei ole perusteita.
Keskustelin paljon ihmisten kanssa ongelmista joita uskovaisten porukoissa on paljon.
Olin enimmäkseen silmätikkuna ja aina jonkun hampaissa mielipiteideni vuoksi.
Kohtasin siis usein jopa erittäin vihamielistä asennetta ja jyrkkää tuomiota.
Minua siis pidettiin yleisesti hairikkötapauksena tms.
Pitkällisten pohdintojeni jälkeen tajusin että kyseessä täytyy olla pelkkä ihmisten leikkikenttä jossa ei sijaa ole muuta kuin laumahenkisille. Lakkasin uskomasta mihinkään instituutioon ja jumalan suunnitelmaan koska se tuntuu olevan aika henkilöitynyttä.
Olen sittemin keskittynyt työhöni ja jättänyt pohdintani ja keskusteluni uskosta lähes kokonaan.
Kutsun nykyisin itseäni lähinnä skeptikoksi. Työurallani johon en aiemmin panostanut yhtään on tullut menestystä ja ylennyksiä. Saunailloissa alkoholia kuluu reippaasti ja sitä rataa...
Se miksi tätä kirjoitan on tässä. Uskovaiset tuttuni pitävät menestystäni siunauksena? Nykyään he kuuntelevat latteita kommenttejani nyökytellen, latteita siksi koska en piittaa enää mistään. Menestykseni myötä he kuuntelevat minua ja arvostavat mielipiteitäni?
Tällainen käytös vahvistaa mielipiteitäni uskovaisuudesta ja sen valheellisuudesta.
Miten uskovaiset voivat olla noin käsittämättömän sokeita? Seurakunnat ja uskovaiset ajavat pois ne jotka voisivat niille jotain tuoda ja ottavat mielellään ne jotka ovat sille statusta.
Nyt olen siunattu seurakuntani edessä mutta halveksin itseäni jumalan edessä. Nyt olen arvollinen tuomaan ponnettoman mielipiteeni esille. Kellekkään en voi mitään antaa koska minä ajattelen vain itseäni. Kukaan vähempiosainen ei voi minua lähestyä koska olen niin mahtava ja kova ihminen. Koulutetut ja parempiosaiset haluavat seuraani koska seurani on heille statusta.
Toki tähän tilanteeseen ajauduttuani on kulunut kaikesta jo parikymmentä vuotta.
Elämän merkillisyys vaivaa minua ja se mikä on tämän kaiken tarkoitus?
Tapanani oli että pyrin aina tarttumaan selkeisiin epäkohtiin ja esitin perustellut mielipiteeni mikäli törmäsin uskon "väärinkäytöksiin". Väärinkäytöksillä tarkoitan lähinnä käytösmalleja, opittuja tapoja, hierarkiaa, raamatusta poimittuja selityksiä, menestystä, siunausta, lähimmäisen rakkautta...
En hyväksy ryhmäpainostusta, en mielipiteen ilmaisun rajoittamista, en sanan selittelyjä mikäli sille ei ole perusteita.
Keskustelin paljon ihmisten kanssa ongelmista joita uskovaisten porukoissa on paljon.
Olin enimmäkseen silmätikkuna ja aina jonkun hampaissa mielipiteideni vuoksi.
Kohtasin siis usein jopa erittäin vihamielistä asennetta ja jyrkkää tuomiota.
Minua siis pidettiin yleisesti hairikkötapauksena tms.
Pitkällisten pohdintojeni jälkeen tajusin että kyseessä täytyy olla pelkkä ihmisten leikkikenttä jossa ei sijaa ole muuta kuin laumahenkisille. Lakkasin uskomasta mihinkään instituutioon ja jumalan suunnitelmaan koska se tuntuu olevan aika henkilöitynyttä.
Olen sittemin keskittynyt työhöni ja jättänyt pohdintani ja keskusteluni uskosta lähes kokonaan.
Kutsun nykyisin itseäni lähinnä skeptikoksi. Työurallani johon en aiemmin panostanut yhtään on tullut menestystä ja ylennyksiä. Saunailloissa alkoholia kuluu reippaasti ja sitä rataa...
Se miksi tätä kirjoitan on tässä. Uskovaiset tuttuni pitävät menestystäni siunauksena? Nykyään he kuuntelevat latteita kommenttejani nyökytellen, latteita siksi koska en piittaa enää mistään. Menestykseni myötä he kuuntelevat minua ja arvostavat mielipiteitäni?
Tällainen käytös vahvistaa mielipiteitäni uskovaisuudesta ja sen valheellisuudesta.
Miten uskovaiset voivat olla noin käsittämättömän sokeita? Seurakunnat ja uskovaiset ajavat pois ne jotka voisivat niille jotain tuoda ja ottavat mielellään ne jotka ovat sille statusta.
Nyt olen siunattu seurakuntani edessä mutta halveksin itseäni jumalan edessä. Nyt olen arvollinen tuomaan ponnettoman mielipiteeni esille. Kellekkään en voi mitään antaa koska minä ajattelen vain itseäni. Kukaan vähempiosainen ei voi minua lähestyä koska olen niin mahtava ja kova ihminen. Koulutetut ja parempiosaiset haluavat seuraani koska seurani on heille statusta.
Toki tähän tilanteeseen ajauduttuani on kulunut kaikesta jo parikymmentä vuotta.
Elämän merkillisyys vaivaa minua ja se mikä on tämän kaiken tarkoitus?
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta mahtoiko kaikki kertomuksessasi olla kohdallaan vaan jätitkö oleellisia asioita pois?
täällä uskotaan heti jos joku kertoo että on käynyt helvetissä. tai että on päässyt käymään taivaassa. tai että kuinka "enkelin kosketti" ja paransi kuoleman taudista. sitten kun joku kertoo että miten uskonnolla huijataan ihmisiä, miten sillä alistetaan ihmistä tai että mitä on tapahtunut kun erkaantunut uskonnosta, niin näitä tarinoita heti epäillään. oletteko te täysiä sekopäitä?
luettelemaasi joukkoon , mutta aloittajan tekstissä oli sellaista ettei hän oikein tosissaan kirjoitellut .
Kyllä minä uskallan epäillä !
Tarinasi opetus on se ,että olet luopunut uskostasi.Olet ollut seurakuntalaisten hampaissa asia on näin ,että seurakunnan sisällä olevat tuomisevat seurakuntalaiset.Seurakunnan ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala.Tiedät raamatunkertomuksen tuhlaaja pojasta joka hävitti koko omaisuutensa elämällä irstaasti ja katui ja palasi isänsä tykö ja isänsä otti juhlien vastaan.Näin on sinunkin tarinasi jos kadut ja palaat seurakuntaasi sinut otetaan avo sylin vastaan.
Näin on sinunkin tarinasi jos kadut ja palaat seurakuntaasi sinut otetaan avo sylin vastaan.
-------
Kaverihan kertoo olevansa siunattu ja pidetty seurakunnassaan.Pohdin vain siksi, miten todellinen ja aito tämä tilanne on.Jos seurakunnassa on korkeasti koulutettu ihminen.Lääkäri,Yrittäjä,Entinen Iskelmälaulaja, jne..., niin heidän mielikuviinsa reagoidaan voimakkaasti.Ihminen, ikään kuin heidän luotettavuuden peilaa heidän menestykseensä elämässään.
Menestys, joka ei millään lailla liity uskontekoihin tai vanhurskauteen.Voivat siis puhua vaikka"potaskaa" ja ovat pidettyjä seurakunnassa.Tätä sokeuttahan henkilö harmittelee, mikä on yleistä tänä aikana.
Uskon, ettei tänä aikana (Laudekian srk) Jumalalla ole erikoisen positiivista sanottavaa uskovien yhteisöistä.Kielteistä sitäkin enemmän.Itse pidän suurimpana harmin aiheena henkilökohtaista sokeutta nähdä Jumalan ohjeistusta arkeensa eli olla sanan tekijä, eikä vain kuulija; Pettäen itsensä.Sokeudesta lienee kysymys.
Jaakob 1:22...25
Tästä johtuu, miten puhujia pitää haalia jo "Merten takaa" omiin seurakuntiin.Lisäksi harhaan/sivuun johtamisen mahdollisuus on mitä ilmeistä tai ainakin tämä mahdollistuu.