Raiskaus

Raiskaus
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raiskaus eli väkisinmakaaminen on seksuaaliseen toimintaan, kuten emätin- tai anaaliyhdyntään, pakottamista. Perinteisesti raiskaukseksi on käsitetty naisen tai tytön pakottaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen miehen kanssa vastoin uhrin tahtoa. Nykyaikana raiskauksen uhriksi voidaan määritellä myös mies tai poika ja tekijäksi myös nainen tai tyttö. Myöskään tekijän ja uhrin ei tarvitse olla eri sukupuolta, vaan myös homoseksuaalisia raiskaajia on olemassa, vaikka tilastollisesti he ovat suhteellisen marginaalinen ilmiö. Raiskauksen määritelmä on laajentunut tarkoittamaan pakottamista ylimalkaan seksuaaliseen toimintaan.

Sana raiskaus merkitsi alun perin pilaamista ja turmelua. Raiska tarkoitti erilaisia pilalle menneitä esineitä ja ihmisiä. Sanat raihnas, roju ja raju lienevät samaa kantaa. Vanhassa kielenkäytössä avioliiton ulkopuolinen naisen makaaminen oli naisen pilaamista eli raiskaus riippumatta siitä, tehtiinkö se väkisin.

Tekijän motiiveina raiskaukseen voi olla esimerkiksi vallankäyttö, kidutus ja nöyryytys tai seksuaalisuuden tai seksuaalifantasian toteuttaminen. Raiskaus on aina ollut myös tärkeä osa sodankäyntiä varsinkin patriarkaalisen kulttuurin valta-alueilla, joilla seksuaalinen nöyryytys on usein käsitetty kuolemaakin pahemmaksi kohtaloksi. Usein tällaisissa tapauksissa uhrit pakenevat kotiseuduiltaan pyrkiessään pois tuntemiensa henkilöiden lähistöltä, joten raiskaus on tehokas etnisen puhdistamisen väline. Esimerkiksi antiikin Kreikassa myös miehiä joukkoraiskattiin taisteluissa miesten toimesta. Lisäksi Ruotsissa on annettu raiskauksesta tuomioita myös naisille miesten raiskaamisestalähde?.

Avioliiton sisäinen raiskaus tuli rikokseksi Suomessa vasta vuonna 1994.[1]
joillakin raiskatuilla nuppi sekoo, vaarallista toimintaa.
5401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miten nainen raiskaa miehen?

Äänestä
  • asuun ja käyttäytymällä holtittoman viettelevästi ja viettelemällä, miehelle "tule" ja ota minut heti ! Mies saa tästä selvästä kutsusta hormonit hyrräämään.

    Äänestä

  • viettelevään kirjoitti:

    asuun ja käyttäytymällä holtittoman viettelevästi ja viettelemällä, miehelle "tule" ja ota minut heti ! Mies saa tästä selvästä kutsusta hormonit hyrräämään.

    nainen on raiskannut miehen?

    Äänestä

  • Miehen voi raiskata monellakin tapaa, eikä siihen edes tarvita juuri mielikuvitusta. Raiskaus on väkivaltaa, peniksen puuttuessa sen välineenä voi olla vaikkapa pesäpallomaila.

    Äänestä

"Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka pelkotilaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa hän on kykenemätön puolustamaan itseään, käyttämällä puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Yritys on rangaistava."

Nainen voi pakottaa miehen sukupuoliyhteyteen esim. pakottamalla tämän tyydyttämään itsensä tai tyydyttämällä itse itsensä miehellä. Aina raiskauksessa ei ole kysymyksessä perinteinen peniksen sisäänvienti vaginaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raiskaus eli väkisinmakaaminen kirjoitti:

Raiskaus
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raiskaus eli väkisinmakaaminen on seksuaaliseen toimintaan, kuten emätin- tai anaaliyhdyntään, pakottamista. Perinteisesti raiskaukseksi on käsitetty naisen tai tytön pakottaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen miehen kanssa vastoin uhrin tahtoa. Nykyaikana raiskauksen uhriksi voidaan määritellä myös mies tai poika ja tekijäksi myös nainen tai tyttö. Myöskään tekijän ja uhrin ei tarvitse olla eri sukupuolta, vaan myös homoseksuaalisia raiskaajia on olemassa, vaikka tilastollisesti he ovat suhteellisen marginaalinen ilmiö. Raiskauksen määritelmä on laajentunut tarkoittamaan pakottamista ylimalkaan seksuaaliseen toimintaan.

Sana raiskaus merkitsi alun perin pilaamista ja turmelua. Raiska tarkoitti erilaisia pilalle menneitä esineitä ja ihmisiä. Sanat raihnas, roju ja raju lienevät samaa kantaa. Vanhassa kielenkäytössä avioliiton ulkopuolinen naisen makaaminen oli naisen pilaamista eli raiskaus riippumatta siitä, tehtiinkö se väkisin.

Tekijän motiiveina raiskaukseen voi olla esimerkiksi vallankäyttö, kidutus ja nöyryytys tai seksuaalisuuden tai seksuaalifantasian toteuttaminen. Raiskaus on aina ollut myös tärkeä osa sodankäyntiä varsinkin patriarkaalisen kulttuurin valta-alueilla, joilla seksuaalinen nöyryytys on usein käsitetty kuolemaakin pahemmaksi kohtaloksi. Usein tällaisissa tapauksissa uhrit pakenevat kotiseuduiltaan pyrkiessään pois tuntemiensa henkilöiden lähistöltä, joten raiskaus on tehokas etnisen puhdistamisen väline. Esimerkiksi antiikin Kreikassa myös miehiä joukkoraiskattiin taisteluissa miesten toimesta. Lisäksi Ruotsissa on annettu raiskauksesta tuomioita myös naisille miesten raiskaamisestalähde?.

Avioliiton sisäinen raiskaus tuli rikokseksi Suomessa vasta vuonna 1994.[1]
joillakin raiskatuilla nuppi sekoo, vaarallista toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu