Kirjoitan tänne mahdollisen ennustuksen, näyn. Ennustus ei ole minulta lähtöisin, mutta oma "näkyni" vahvistaa kyseistä ennustusta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseiset tapahtumat tapahtuisivat silloin kuin pitäisi, tai tapahtuisi ollenkaan. Oli miten oli, koskaan ei saa pelätä. Pelko ruokkii pahuutta.
Suuri tsunami marraskuussa 2007: Norja, Lontoo, Tanska, vähän Ranskaa, iso osa Hollantia ja Belgia, kaikki tulee olemaan poissa. Samalla suuri hurrikaani Pohjois-Amerikassa.
Suuri tsunami marraskuussa 2007: Norja, Lontoo, Tanska, vähän Ranskaa, iso osa Hollantia ja Belgia, kaikki tulee olemaan poissa. Samalla suuri hurrikaani Pohjois-Amerikassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minustakin se Risto Isomäen kirja Sarasvatin hiekkaa, jossa kuvattiin juuri tuollainen tsunami, oli ihan hyvä kirja ja mielenkiintoinen ekologinen jännitysromaani. Mutta ei se tosiaan mikään profetia ollut, olet käsittänyt vähän väärin. Vai onko profetiatkin nykyään niin heikoissa kantimissa, että pitää plagioida muilta joilla on parempi mielikuvitus...
Tuo onkin jo niin lähellä, että varmaan muistetaan. Näkyypähän sitten. Jos näkyy.