Nokiamissio

Tietääkö joku, lopettaako Koivisto Nokiamission toiminnan, kun hän kuulemma teki "sovinnon" tuomiokapiitulin kanssa ja antoi kaikessa periksi?
Jääkö jotakin toimintaa jäljelle? Ei kai ketään kiinosta toiminta jossa ei ole sisältöä ja elämää vaan pelkkää kaavamaisuutta ja teoriaa.

Kukapa tietää, mkiten on !
161013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

mitenkään loppunut enkä usko sen muuttuneenkaan siitä mitä oli ennen. Kaikki mission työntekijät vaan ovat ansaistulla kesälomallaan, toiminta alkaa syksyllä kuten ennenkin. Käypäs katsomassa Nokiamission sivuilta mitä siellä tapahtuu!

Äänestä
  • Koko homma laukeaa, kun liikkeen "sielu" koivisto antautui tuomiokapitulin ja piispan sanelun alle. Siihen päättyy vetovoima ja kuolee henki ja jää vain hiipuva liike.

    Äänestä

  • tuomiokapitulin vallan alle kirjoitti:

    Koko homma laukeaa, kun liikkeen "sielu" koivisto antautui tuomiokapitulin ja piispan sanelun alle. Siihen päättyy vetovoima ja kuolee henki ja jää vain hiipuva liike.

    on Koivisto ollut aivan samalla tavalla luterilaisen srk:n jäsen ja luterilaisen kirkon pastori. Siis mikä tässä nyt on muuttunut siinä suhteessa? Ei mikään!

    Koivisto ainoastaan tuli tässä älyttömässä kiistassa ja kapitulin ja piispan jahtaamana hiukan vastaan ja halusi riidan poikki. Hän myös jäi täten luterilaisen kirkon papiksi mihin halusikin jäädä. En usko, että toiminta muuttuu siitä mitä se on ollut ennen, ihan samassa tilanteessahan siellä ollaan.

    Siunataan mission työtä ja Koivostoa.

    Äänestä

  • olemassaolon ajan kirjoitti:

    Aivan. Mikään ei muutu. Koivisto muka sitoutuu luterilaiseen oppiin ja todennäköisesti jatkaa samalla ei-luterilaisella linjallaan kuin tähänkin asia, eikä tuomiokapituli sen enempiä puutu mihinkään, ellei joku tee uutta kantelua.

    Näinhän kirkossa on ennenkin tapahtunut. Kylliäisestä tehtiin kantelu, tuomiokapituli totesi, että Kylliäinen tahtoo pysyä kirkon opissa ja saa jatkaa pappina - ja Kylliäinen opettaa ja kirjoitta aivan kuten ennen kanteluakin. Mikään ei muuttunut... Eikä muut Koivistonkaan kohdalla. Pelkkää pelleilyä koko tuomiokapitulin valvonta.

    Äänestä

Se, että tuomiokapituli halusi lopettaa Markku Koiviston jahtaamisen, niin ei tietenkään muuta NokiaMission toimintaa muuta kuin siltä osin, että toiminta laajenee ja nyt voidaan yhä pontevammin toteuttaa Herramme lähetyskäskyä kun "toppuuttelijat" ovat ainakin vähäksi aikaa rauhoittuneet.

Mutta nyt he pitävät kesälomaa jonka aikana rukouksessa voi etsiä Jumalan tahtoa miten sitten syksyllä taas eteenpäin. Aina tulee muistaa, että työ on Herran ja me ihmiset vain välikappaleita siinä työssä minkä Jumala jokatapauksessa suorittaa loppuun. On suurta Jumalan armoa saada olla mukana lähetyskäskyn toteuttamisessa ... ja jokainen on kutsuttu mukaan tähän työhön - myös NokiaMission vastustajat omalla vakaalla tyylillään. Elokuussa tavataan !!

Äänestä

kun joku tässä kirjoittaa "luterilaisesta uskosta" voidaan se tulkita eiraamatulliseksi koska Markku Koivisto opettaa lyhentämättömästi ja mitään muuttamatta raamatun mukaan niin että se on ohjenuora ja auktoriteetti kristityn elämässä.
Tämä taas ei sopinut kantelijalle. Voidaan siis vetää johtopäätös:
Luterilainen usko ei nojaudu saatika sitten sitoudu RAAMATTUUN.

Jokaisella LUTERILAISELLAKIN on oikeus ja mahdollisuus lukea ja opiskella raamattua niin että suoraan raamatusta lukemalla voi vetää johtopäätöksen siitä kumpi oli oikeassa, tuomiokapitulin äänestys viraltaotosta tai Markku Koiviston väite että opettaa Luterilaisen kirkon sisällä OIKEIN opettaen, ohjaten ja rukoillen raamatullisten faktojen mukaan.

Äänestä
  • Nokiamission tuomiokapitulia huolestuttaneet asiat ovat olleet ennen muuta sen toiminnan lieveilmiöt. Esim. Chuck Piercen profetian(?) arvioinatta jättäminen, menestysteologian tyylinen parantamistouhu, joka vaurioittaa syvästi niitä, jotka eivät paranekaan sairauksistaan, Koiviston henkilön korottaminen. Uskovien jakaminen kahteen erilaiseen "kastiin" niin, että toiset ovat jonkin kokemuksen myötä päässeet korkeammalle tasolle. jne.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Nokiamission tuomiokapitulia huolestuttaneet asiat ovat olleet ennen muuta sen toiminnan lieveilmiöt. Esim. Chuck Piercen profetian(?) arvioinatta jättäminen, menestysteologian tyylinen parantamistouhu, joka vaurioittaa syvästi niitä, jotka eivät paranekaan sairauksistaan, Koiviston henkilön korottaminen. Uskovien jakaminen kahteen erilaiseen "kastiin" niin, että toiset ovat jonkin kokemuksen myötä päässeet korkeammalle tasolle. jne.

    Nokiamission jutuissa tuollaista, että jotkut uskovat olisivat jotenkin eri kastia jonkun kokemuksen jälkeen. Uskon myös, että kun Piercen profetiaa on arvioitu, siitä ei ole välttämättä kerrottu esim terence hillille, eli ihan kaikkea emme tiedä. Joku saattaa inhimillisesti korottaa Koivistoa tai jotain muuta, mutta se ei ole liikkeessä toimivien ihmisten, eikä Koivistonkaan vika tai vamma vaan sen joka korottaa.

    Moni ei myöskään parane mutta jotkut paranevat. Yksin Jumala tietää ketä parantaa ja ketkä jäävät odottamaan lopullista paranemistaan vielä hetkeksi tai ehkä taivaan kotiin saakka. Itse en ole rukouksista huolimatta täysin parantunut mutta ei se minua ole syvästi vaurioittanutkaan vaan saan päivittäin elää Herran hoidossa. Hän antaa voimia elää sairauden kanssa ja Hänellä on kaikelle omat aikaulunsa ja tarkoituksensa.

    "Esim. Chuck Piercen profetian(?) arvioinatta jättäminen, menestysteologian tyylinen parantamistouhu, joka vaurioittaa syvästi niitä, jotka eivät paranekaan sairauksistaan, Koiviston henkilön korottaminen. Uskovien jakaminen kahteen erilaiseen "kastiin" niin, että toiset ovat jonkin kokemuksen myötä päässeet korkeammalle tasolle. jne. "

    Tuo Hillin lausunto parantumisesta on lihallisuutta ja sielullisuutta, jossa hill mieltää ihmisen keskipisteeksi. Terence hillin mukainen sielullisuus ja lihallinen ihmiskeskeisyys ei ole kristinuskoa ollenkaan.

    NokiaMission kokouksissa ihminen ei ole se pää, vaan Jeesus Kristus on se joka on Herra näissä kokouksissa. Vain Jumalan Jeesuksessa voi parantaa ja myös Hänellä on valta kuka paranee ja kuka ei. Ihmisen osa on tässä olla se saaja ja anoja - ja jos Jumala parhaaksi katsoo ettei hän nyt tässä paranekaan, niin ihmisen osa ei ole loukkaantua tästä Jumalaan. Silloin hänellä on väärä suhde Jumalaan ja koko kristinuskoon - hän ajattelee oman itsensä kautta asioita - ei Herramme Jeesuksen kautta.

    Uskovia ei Jumalaa jaa vain kahteen kastiin, vaan kukin omassa kristillisen kasvun vaiheessa ja jokaisella on oma tehtävänsä. Tästä huolimatta ihmisen arvo sinänsä ei ole eri, vaan kaikki Herramme edessä on samalla tasolla.

    Kirkko jakaa ihmiset kahteen kastiin - papisto ja maallikot.

    Äänestä

  • kuullut kirjoitti:

    Nokiamission jutuissa tuollaista, että jotkut uskovat olisivat jotenkin eri kastia jonkun kokemuksen jälkeen. Uskon myös, että kun Piercen profetiaa on arvioitu, siitä ei ole välttämättä kerrottu esim terence hillille, eli ihan kaikkea emme tiedä. Joku saattaa inhimillisesti korottaa Koivistoa tai jotain muuta, mutta se ei ole liikkeessä toimivien ihmisten, eikä Koivistonkaan vika tai vamma vaan sen joka korottaa.

    Moni ei myöskään parane mutta jotkut paranevat. Yksin Jumala tietää ketä parantaa ja ketkä jäävät odottamaan lopullista paranemistaan vielä hetkeksi tai ehkä taivaan kotiin saakka. Itse en ole rukouksista huolimatta täysin parantunut mutta ei se minua ole syvästi vaurioittanutkaan vaan saan päivittäin elää Herran hoidossa. Hän antaa voimia elää sairauden kanssa ja Hänellä on kaikelle omat aikaulunsa ja tarkoituksensa.

    LUVATTIIN alkuvuodesta julkaista Nokiamission lehdessä pastoritiimin arvio.

    Eipä ole näkynyt.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    LUVATTIIN alkuvuodesta julkaista Nokiamission lehdessä pastoritiimin arvio.

    Eipä ole näkynyt.

    Tuosta profetiasta on nyt toteutunut ainakin kaksi asiaa.

    Idästä on tullut Suomeenkin hämmennystä.

    NokiaMissio on perustanut moniin Suomen kaupunkeihin "haaraosastoja" tarkoituksena kertoa myös ko. paikkakunnalla evankeliumin Sanaa.

    Lisäksi mediatoiminta on koko ajan kehittymässä, mikä oli myös eräs tuon profetian "kulmakiviä".

    Äänestä

  • kaksi asiaa kirjoitti:

    "Idästä on tullut Suomeenkin hämmennystä."

    -En ole huomannut mitään erityistä. Onko kukaan muu?

    "NokiaMissio on perustanut moniin Suomen kaupunkeihin "haaraosastoja" tarkoituksena kertoa myös ko. paikkakunnalla evankeliumin Sanaa."

    -Niin. Se on aivan uutta. Suomessa ei olekaan evankeliumia julistettu ennen kuin NokiaMissio aloitti toimintansa....

    "Lisäksi mediatoiminta on koko ajan kehittymässä, mikä oli myös eräs tuon profetian "kulmakiviä"."

    -NokiaMission sivun kun avaa, niin ei huomaa kuin, että rahapula siellä on lisääntynyt.

    Pilkkaaminen ei rakenna vaan hajottaa.

    Tuosta hämmennyksestä viime keväänä kun siitä puhuttiin mediassa tosi paljon, niin eräs lehti käytti jopa juuri tuota sanaa - hämmennys. Meinasin silmäni pudottaa päästäni kuin näin sen artikkelin.

    Suomessa ei ole tähän saakka ollut kaupungeissa paljoakaan evankelioivaa toimintaa johon ihmiset sankoin joukoin menevät - nyt alkaa olla. Ja koko ajan näiden kaupunkien määrä lisääntyy.

    Mediatoiminta alkaa - kuten Pierce - ennusti - nettilehtien - sivustojen - nettitv - nettiarkistot - cd - dvd - .... jo maailmanlaajuista.

    Äänestä

  • vaan hajottaa kirjoitti:

    mitä hämmennystä idästä on viime keväänä Suomeen tullut? Mitä mediassa puhuttiin? Mitä tavallisesta poikkeavaa on tapahtunut?

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    mitä hämmennystä idästä on viime keväänä Suomeen tullut? Mitä mediassa puhuttiin? Mitä tavallisesta poikkeavaa on tapahtunut?

    Puhuttiin jopa USAn virallisissa piireissä mahdollisuudesta paluusta kylmään sotaan kun Putin julmisteli. Suomessa eräät lehdet puhui kuitenkin vain hämmennyksestä ja käyttivät senkaltaisia ilmauksia. Sitä ihmettelin että eräs lehti käytti samaa hämmennys - sanaa kuin Piercekin.

    Äänestä

  • puhuttiin kirjoitti:

    Mitä mieltä olet sanomasta, jonka Pierce ilmoitti saaneensa Herralta lokakuussa 2006? (m.m. Nokiamission ja Patmoksen sivuilla julkaistu teksti)

    Erityisesti minua kiinnostaisi mielipiteesi siinä sellaisista kohdista kuin:

    "Minä annan vääryyden hallitsevien valtaistuinten kaatua. Heidän päänsä putoavat Minun läsnäolossani kuin lohikäärmeen päät!"

    "Ottakaa vastaan viimeisten aikakausien voittojen tarjoamat kruununne."

    "Nämä ovat aikoja, jolloin jumalallisen koston jumalallinen ase alkaa toimia maan päällä (5. Moos. 32:41-42, Ps. 17:13). Miekka on voiman ja vallan synonyymi (Room. 13:4). Opi käyttämään saamaasi valtaa ja niin saat entistäkin enemmän."

    "Muista, että elämme aikaa, jolloin piiritämme vihollisemme ja otamme heiltä takaisin sen, minkä he ovat meiltä anastaneet."

    ”Miekka on ryöstön ase. Valmistaudu saamaan kaikki takaisin!”

    "Tästä vuodesta tulee kullan vuosi! Tästä vuodesta tulee myös kunnian vuosi, joka saa aikaan kirkkautta, säteilyä ja Jumalan lasten hyväksyntää. Ajattele kultaa ja kunniaa! Valuutat siirtyvät takaisin kultakantaan. Me tulemme näkemään suuren siirtymän sotaan mammonan kanssa! Tämä on välttämätöntä, jotta rahavarat voisivat siirtyä Jumalan valtakunnan edistämiseen."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mistä kysymys kirjoitti:

Tietääkö joku, lopettaako Koivisto Nokiamission toiminnan, kun hän kuulemma teki "sovinnon" tuomiokapiitulin kanssa ja antoi kaikessa periksi?
Jääkö jotakin toimintaa jäljelle? Ei kai ketään kiinosta toiminta jossa ei ole sisältöä ja elämää vaan pelkkää kaavamaisuutta ja teoriaa.

Kukapa tietää, mkiten on !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu